Fsb Kokkolassa

Olen joutunut muutama vuosi sitten ongelmiin Kokkolan Koivuhaassa majaansa pitävien, Venäjän turvallisuuspalvelun kanssa. Samalla minulle on selvinnyt, että Suomessa, ja Kokkolan Koivuhaassa vaikuttaa melko laajalle levinnyt verkosto. Tämä ei välttämättä kuulosta uskottavalta, mikä on ymmärrettävää. Asia on vaikea selkoinen, ja suurimmalla osalla ihmisistä lähtötiedot aiheesta ovat puutteelliset, joten on vaikea kirjoittaa sellaista ytimekästä esittelyä asiaan, joka samalla olisi riittävän selkeä perusasioiden suhteen, jotta aiheelle uusikin lukija saisi suurin piirtien objektiivisen käsityksen. Jos on kiinnostunut lukemaan aiheesta enemmänkin, olen kirjoittanut Uusi Suomi verkkolehden puheenvuoro blogialustalle kaksi tekstiä esimerkiksi otsikoilla "KGB:n ja FSB:n toiminta Kokkolassa", sekä "Riittävätkö Suojelupoliisin resurssit?". Nämä ovat aika pitkiä tekstejä, sekä niiden sisältö hieman toistaa itseään. Mutta lukemalla toisen niistä, saa varmasti käsityksen siitä, mitä yritän sanoa kun tässä kerron että asia on aika vaikeaselkoinen, eikä sitä ole helppoa tiivistää ytimekkäästi. Tapaukseen liittyy häirintää sekä tosielämässä että täällä internetissä. Häirinnän toteuttajina ovat yleensä tavalliset ihmiset, jotka toimivat välikätenä. Internetissä on ollut myös teknisempää häirintää kuten sensuuria erilaisilla keskustelualustoilla.

Täältä yritän etsiä Venäläisille ilmiantajaa esimerkiksi ihan vapaaehtoisen seurannan kautta. Haluaisin löytää ainakin ihmisiä, joiden kanssa voisi keskustella tästä Kokkolan, Koivuhaan Venäjäaiheesta, mutta toistaiseksi on ollut erittäin vaikeata löytää asiasta kiinnostuneita henkilöitä, vähättelemättä niitä muutamia, jotka ovat olleet asiasta kiinnostuneita, menemättä tässä sen kummemmin yksityiskohtiin.

Jos kiinnostaa vaikka ryssien ilmiannoista kiinnostuneet ottaa muutenkin yhteyttä, niin mulle saa laittaa yksityisviestejä täällä Suomi 24:Sessa. Tuosta aiemmin mainitusta Venäjäaiheesta tarvitsee olla kiinnostunut keskustelemaan, ja voidaan erikseen sopia että ryssät saadaan kiinni rysän päältä esim. Kokkola suurteollisuusalueelta.
15257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ei jaksa lukea noin pitkästi soppaa. Tiivistä vähän!

Äänestä

Pyörivät yhdellä kuntosalilla Kokkolassa fsb tyyppit, en tykkää yhtään miten käyttäytyvät ja miten vapaasti toimivat

Äänestä
  • Nostavatko enemmän kuin sinä?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Nostavatko enemmän kuin sinä?

    Ei toki, liikutan valtavat määrät rautaa, laihoja ruikkuja mutta ei lihakset auta, aseistettuja ovat

    Äänestä

  • Uskontolahkoissa vapaissa suunnissa ne tanssivat varastavat ryhmät mukana huumeet. Autoilla liikkuu varastaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Nostavatko enemmän kuin sinä?

    Varastavat pankkikortteja tunnuksia.

    Äänestä

Venäläiset voi vaihtaa tiedustelutietoja keskenään, kun kuulet venäläisten keskustelevan, niin ei suomalainen tiedä mistä ne keskustelee, kun venäjän kieltä ei ymmärrä.
Suomalainen kuvittelee, että keskustelevat muuten vaan mukavia, vaikkapa päivän säätilasta, mutta voivat keskustella missä sijaitsee kokkolan sähkömuuntamot ja miten ne saisi eliminoitua.
Niitä on sellaisia käännös laitteita, että tallentavat ulkomaan kieltä, myös venäjää ja käännöksen saa suomen kielelle.
Suurin osa venäläisistä kannattaa venäjän hyökkäystä, eivät vastusta venäjän hyökkäystä suomeen, koska sieltähän tulee silloin oman maan sotilaat.
Suomessa asuvat venäläiset ovat turvallisuus riski, koska kannattavat maansa sotatoimia.

Äänestä
  • Ne käyttää muisti tikkuja muiden koneissa.

    Äänestä

  • Ainahan on rukissa venäjää opetetut jotta perusteet olisi hanskassa, ei kai tätä oo muutettu viime vuosina?

    Äänestä

  • Nauhota puhetta älypuhelimella ja käännä se käännös ohjelmalla.

    Äänestä

Harha se on mikä mielen pitää virkeänä kun ei muutakaan ajateltavaa(järkevää) ole.

Äänestä
  • Luota aina itäiseen naapuriin, ne pitää aina lupauksensa ja ovat ystäviä

    Äänestä

No kenen kanssa sulla ei olisi ongelmia? Työpaikan joit, kortti meni, talo lahoaa jne

Äänestä
  • Luota vain itäiseen naapuriin, aina ovat ystävällisiä ja luotettavia

    Äänestä

Jotain on varastettu,ja lähdetty Venäjältä pakoon...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen joutunut muutama vuosi sitten ongelmiin Kokkolan Koivuhaassa majaansa pitävien, Venäjän turvallisuuspalvelun kanssa. Samalla minulle on selvinnyt, että Suomessa, ja Kokkolan Koivuhaassa vaikuttaa melko laajalle levinnyt verkosto. Tämä ei välttämättä kuulosta uskottavalta, mikä on ymmärrettävää. Asia on vaikea selkoinen, ja suurimmalla osalla ihmisistä lähtötiedot aiheesta ovat puutteelliset, joten on vaikea kirjoittaa sellaista ytimekästä esittelyä asiaan, joka samalla olisi riittävän selkeä perusasioiden suhteen, jotta aiheelle uusikin lukija saisi suurin piirtien objektiivisen käsityksen. Jos on kiinnostunut lukemaan aiheesta enemmänkin, olen kirjoittanut Uusi Suomi verkkolehden puheenvuoro blogialustalle kaksi tekstiä esimerkiksi otsikoilla "KGB:n ja FSB:n toiminta Kokkolassa", sekä "Riittävätkö Suojelupoliisin resurssit?". Nämä ovat aika pitkiä tekstejä, sekä niiden sisältö hieman toistaa itseään. Mutta lukemalla toisen niistä, saa varmasti käsityksen siitä, mitä yritän sanoa kun tässä kerron että asia on aika vaikeaselkoinen, eikä sitä ole helppoa tiivistää ytimekkäästi. Tapaukseen liittyy häirintää sekä tosielämässä että täällä internetissä. Häirinnän toteuttajina ovat yleensä tavalliset ihmiset, jotka toimivat välikätenä. Internetissä on ollut myös teknisempää häirintää kuten sensuuria erilaisilla keskustelualustoilla.

Täältä yritän etsiä Venäläisille ilmiantajaa esimerkiksi ihan vapaaehtoisen seurannan kautta. Haluaisin löytää ainakin ihmisiä, joiden kanssa voisi keskustella tästä Kokkolan, Koivuhaan Venäjäaiheesta, mutta toistaiseksi on ollut erittäin vaikeata löytää asiasta kiinnostuneita henkilöitä, vähättelemättä niitä muutamia, jotka ovat olleet asiasta kiinnostuneita, menemättä tässä sen kummemmin yksityiskohtiin.

Jos kiinnostaa vaikka ryssien ilmiannoista kiinnostuneet ottaa muutenkin yhteyttä, niin mulle saa laittaa yksityisviestejä täällä Suomi 24:Sessa. Tuosta aiemmin mainitusta Venäjäaiheesta tarvitsee olla kiinnostunut keskustelemaan, ja voidaan erikseen sopia että ryssät saadaan kiinni rysän päältä esim. Kokkola suurteollisuusalueelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu