Ulkoiluttaako kukaan teistä kissaansa.
En oo kenenkään nähny ulkoiluttavan.
Mun pitäs alkaa ulkoiluttaa kun toi
kerkes tottua ulkonaolemiseen,
mut nyt sitä ei voi
enää päästää.
En oo kenenkään nähny ulkoiluttavan.
Mun pitäs alkaa ulkoiluttaa kun toi
kerkes tottua ulkonaolemiseen,
mut nyt sitä ei voi
enää päästää.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Valjaat vaan niskaan ja ei kun pihalle. Me kierrellään kaikki kukkapuskat ja puunaluset, kissa vie ja minä perässä. Sujuu hyvin, kun kissa saa määrätä suunnan ja vauhdin.
eilen ensimmäistä kertaa käytiin kissan kanssa pihalla oikeen kunnolla. tuntihan se metsässä loppujenlopuksi vierähti ja kissa oli onnessaan. pikkuinen näki ensimmäisen kerran ulkomaailmaa. kannattaa käyttää kissaa ulkona koska huomasin että kissan olemus muuttui aivan erilaiseksi ulospäästyään, on selvästi onnellisempi sisälläkin. otin kissani myöhään syksyllä ja talvella ei voinut käyttää kun oli kylmä, niin nyt on mainiot kelit käyttää kissaa pihalla. suosittelen kovasti. :)
No kai se kissa on kiitollinen, että pääsee edes jotenkin ulkoilmaan. Sääliksi käy vain kaikkien taluttajien kisuleita, kun eivät pääse toteuttamaan omaa kissan luonnettaan. Kyllä tuollaisilta pitäisi kissanpito kieltää!!!Hommatkaa vaikka hamsteri..
Äläpä tuomitse kissaa valjaissa ulkoiluttavia huonoiksi kissanomistajiksi. Kaupungissa ei vaan ole mahdollista/turvallista päästää kissaa vapaana ulos, koska kaikenlaisia kissanvihaajia on olemassa. Minun kissaa sun ei tarvitse sääliä; on sen verran onnellinen ja iloinen kissa, että varmasti viihtyy meillä!!!
ulkoilee onnellisesti valjaissa :) Sitävastoin en ikinä pitäisi kissaani pelkästään sisällä. Enkä myöskään tajua ihmisiä jotka laittavat kissansa yöksi ulos, miten ne voivat nukkua itse yönsä rauhassa kun ei ole tietoa missä kissa on? No..
kissan vapaanapito on laitonta. joten älä tuomitse ihmisiä jotka kuljettavat kissaansa valjaissa.
Kissa saa liikkua vapaana
Kissan vapaanapito säädetään tätä nykyä uudessa järjestyslaissa. Koko maan kattava järjestyslaki (612/2003) tuli voimaan 1. lokakuuta 2003 lähtien korvaten kaikki maamme kuntien järjestyssäännöt.
Järjestyslaki ei velvoita pitämään kissaa kytkettynä muualla kuin laissa luetelluissa paikoissa: koiran tavoin kissa ei saa mennä lainkaan yleisille uimarannoille, lasten leikkipaikoille, toriaikana torille, yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle eikä urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua. Kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle kissa, kuten koirakin, saa mennä vain kytkettynä.
Ja eu-säädökset määrittelee pihasta poistuneen eläimen heitteillejätetyksi ja heitteillejättö taas on kiellettyä, eli rikos.
Ei ketään voi harmittaa noin paljon se, että JOTKUT pitävät huolta ja kantavat vastuun eläimistään.
Kiitti molemmille.
Käytin sitä ulkona,mut ei se oikeen
tykänny pannasta ja sit se sai ujutettua
itsensä siitä irti.
Pitää vielä harjotella.
Pikkuhiljaa kun totuttelee niin kyllä se siitä.
Meillä ulkoillaan kesät talvet. Varsinkin näin keväällä kova huuto joka päivä, et ulos ulos.
Ei tarvi kun kuulla valjaiden ääni niin jo juoksee eteiseen innoissaan. Kissa kohta 4v. pennusta asti ulkoillu.
Osta VALJAAT! Panta on huono vaihtoehto, kuten huomasit, siitä pääsee helposti luikertelemaan pois.
Anna kissan olla rauhassa olla ja mennä minne haluaa (järjen käyttö sallittu, ei esim auton/talon alle.
Älä yritä pakottaa sitä kävelemään, ei ne koiria ole. Leikitä risulla tms. Olkaa ulkona vähän aikaa kerrallaan niin se tottuu.
Ja jos nyt pidemmmän päälle näyttää siltä että kissa ei siitä nauti eikä pyydä päästä ulos niin älä vie väkisin. Älä vie ulos täysikasvuista leikkaamatonta kollia.
Kyllä se haluaa ulos.
Viime yö oli rauhaton kun välillä
vaan nauku ulos tai sitte raapi
ovenpieliä.
Sit se saattaa jäädä makaamaan paikalleen
ulkona ollessa.Ihan kun munki
pitäs alkaa köllöttelemään,että
kylläpä on mukavaa.
Toivottavasti se rauhottuu öiks,muuten
saattaa alkaa käydä hermon päälle.
talossa?
Rivitalossa.
Miten nii?
" Sit se saattaa jäädä makaamaan paikalleen
ulkona ollessa.Ihan kun munki
pitäs alkaa köllöttelemään... "
Rivitalossahan voi laittaa kisun hihnassa pihalle, siis jos se tykkää vain köllötellä. Meillä yksi kisu tykkäs olla vaan, kyllä se käveli kun lenkille lähdettiin mutta suurimmaksi osaksi vain istui/makoili pihalla hihnassa. Se oli pelkässä kaulapannassa eikä yrittänyt minnekään.. Oli neljä vuotta vapaana ensin, sitten muutettiin rivitaloon. Kissa ei enää huolinut valjaita kun ei ollut ikinä ollut mutta hankimme vähän leveämmän pehmeän pannan(ettei satu kaulaan), niin kisu oli tyytyväinen. Kilaus vaan pannasta niin kisu oli odottamassa sitä.. =)
Nii joo,kävi mielessä itellänikin.
Pitää vaan kehitellä semmonen
systeemi,että panta pysyy kaulassa
tai sitte ostaa ne valjaat
jos sattuu,että se haluais lähtee pidemmälle.
niin kannattaa laittaa. Ei kissan kaula oikein kestä riuhtomista jos niin sattuisi tekemään, meidän ei tehnyt.. Valjaat tietenkin ilman muuta jollei se vauhkoonnu kun ne laittaa..
"Sit se saattaa jäädä makaamaan paikalleen
ulkona ollessa.Ihan kun munki
pitäs alkaa köllöttelemään,että
kylläpä on mukavaa."
No juuri tuota se kissan kanssa ulkoilu on. Jos se on sinulle noin vastenmielistä niin älä mene kissan kanssa ulos.
Hommaa koira jos juoksemaan pitää päästä.
Missä kohtaa siinä lukee vastenmielistä?
Häh!
Me käydään meidän puolvuotiaan kollin kanssa ulkona jokapäivä. Asutaan tokakerroksessa, joten kissaa ei voi päästää yksin ulos, vaikka haluaiskin (enkä oo varma haluaisinko, isot tiet lähellä). Kissa saa olla myös parvekkeella.
Toisinaan ollaan vaan tossa kotipihalla, minä istun auringossa pihalla ja poika metsästää kärpäsiä. Sillä on naru valjaissa kiinni mutta annan sen juosta vapaana, kun ei se tuosta pihasta mihinkään lähde kun minä olen siinä. (Ja jos lähtiskin niin saisin sen helposti kiinni.)
Toisinaan käydään kävelemässä kauempana tai kylässä lähellä asuvilla tutuilla tervehtimässä muit kissoja. Puihin kiipeileminen on ykkösjuttu!
Ja kyllä sen huomaa kissassakin: Tuon samasta pentueesta oleva veli joka on meidän kaverilla ei ole yhtään niin lihaksikas Kun ei saa niin paljon liikuntaa.
Kyllä mua säälittäis pitää kissaa ihan vaan sisällä eikä koskaan pääsis ulos.
Eri asia on jos kissa ei haluakaan: esim. mun kavereilla on löytökissa joka pelkää olla ulkona, ilmeisesti luulee että se jätetään sinne...