Uskaltaako

Uskaltaako nainen lähteä yksikseen viikonlopuksi Tallinnaan. Minkälainen tilanne siellä nykyisin, varkaat yms. Viime käynnistä kun on jo kulunut kymmenen vuotta.
4895
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Saattaa sitä tulla suomessakin ryöstetyksi jos liikkuu väärässä paikassa ja väärään aikaan.

Mielestäni Tallinnassa on ihan turvallista liikkua, (naisenkin ja yksin) kunhan ei lähde hortoilemaan kännissä kaupungille keskellä yötä tms. älytöntä.

Kannattaa myös käyttää vain niitä laillisia takseja missä on kyltit ja mittarit (Esim. Tulika taxo).

Äänestä
  • Ihan yhtä turvallista siellä on julkisilla paikoilla,mitä täällä Helsingissäkin.
    Taloudellisesti rajoitteiset tsiikaa sun näkyvillä olevaa lämiskää joka puolella planeettaamme.
    Normaali ihminen katukuvassa ei herätä ryöstäjien mielenkiintoa.Juopot,tiedottomassa tilassa elämyksiä hakevat,ovat houkuttelempia kohteita näille reppanaryöstäjille.(Joita itse en ole koskaan tavannut).

    Äänestä

  • Jerkku kirjoitti:

    Ihan yhtä turvallista siellä on julkisilla paikoilla,mitä täällä Helsingissäkin.
    Taloudellisesti rajoitteiset tsiikaa sun näkyvillä olevaa lämiskää joka puolella planeettaamme.
    Normaali ihminen katukuvassa ei herätä ryöstäjien mielenkiintoa.Juopot,tiedottomassa tilassa elämyksiä hakevat,ovat houkuttelempia kohteita näille reppanaryöstäjille.(Joita itse en ole koskaan tavannut).

    ja mennyt syömään sen jälkeen .Kaikki turvallista kun ei eksy pimeille kujille.
    Lueppa mainiot ohjeet. Klikkaa kartalta Viro http://www.mtv3.fi/matkailu/ulkomaat/

    Äänestä

Minä käyn vähän väliä. Koskaan ei ole ryöstetty, vaikka olen tehnyt kävelyretkiä Lasnamäkeen, bussijaaman takaisille asuinalueille yms. Asuin Tallinnassa pari vuotta sitten eikä koskaan tapahtunut mitään, vaikka aamuyöllä tuli joskus hoiperreltua vaikka missä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mietteliäs nainen kirjoitti:

Uskaltaako nainen lähteä yksikseen viikonlopuksi Tallinnaan. Minkälainen tilanne siellä nykyisin, varkaat yms. Viime käynnistä kun on jo kulunut kymmenen vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu