Uuden teknologian Vastavirtakiuas eniten testattu ja tutkittu puukiuas

Anonyymi-ap

Vastavirtakiukaan kehittäjä ja valmistaja =(oman tien kulkija) on Lahtelainen Warmheart Oy:n liiketoiminta perustuu uusiin innovaatioihin ja tuotekehittelyyn.

Warmheart Oy:n innovaatio Vastavirtakiuas on ensimmäinen puukiuas jossa on integroitu vastavirtalämmönvaihdin.

Loppukäyttäjät on unohdettu!

On tunnettua, että alan teollisuuden asiantuntijat hakivat itseään varten Kiuasstandardin mukaisen CE-suojan 50 luvun kehittymättömille tuotteille, joka samalla jäädytti alan kehityksen.
Koska teknisesti kaikki ovat samalla -0 - viivalla. Valmistajien kesken kilpailu on hintakilpailua.

Puukiukaiden energian kulutus ja Suomen ilmastonmuutostavoitteiden päästörajat vaikuttavat jokaisen perheen ostopäätökseen. Pulkkituotteen halpa ostohinta ei määritä valistuneen käyttäjän ostopäätökseen.

54

567

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yli 20 vuotta VANHA "uusi" teknologia 😁

      • Anonyymi
        26.10.2022 10:19

        Nimikin vaihtunut kolme kertaa samat mainokset harhoineen s24sauna palstalla min15 vuotta? Erona aikaisempaan se, että niiden takana on ollut jo pidemmän aikaa S-kiukaan valmistajana esiintyvä sometrolli joka turvautuu aina sensuuriin siitä kiinni jäädessään koska on palstan luotsi.

      • Anonyymi
        luotsitrollille2 kirjoitti:

        Anonyymi

        Trollaa&skitsoilee Sydän kiukaan valmistajan nimissä S24 palstalla aiheuttaen asianomaiselle mainehaittaa??

        Trollaa sivupersoona-armeijansa kanssa joka toisella s24 palstalla jaellen banneja niille jotka sitä häiritsee että pääsee poistamaan rek.nikkienkin viestit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trollaa&skitsoilee Sydän kiukaan valmistajan nimissä S24 palstalla aiheuttaen asianomaiselle mainehaittaa??

        Ei tarvitse tämän tapauksen esittää skitsoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse tämän tapauksen esittää skitsoa.

        Niin kyllä täällä trollata osataan vaikka kiukaiden kehityksissä on eroja.
        Tottahan se alan teollisuus on 100 vuotta polkenut paikallaan.

        Vastavirtakiuas lähti keksijän pöydältä n. 20 vuotta sitten.
        Tullakseen suomessa puhtaalta pöydältä haastamaan alan teollisuuden, uuden kiuasteknologian ja useiden tuoteversioiden kautta testivoittajaksi on kyllä ISOMPI juttu.
        Ala kuin ala niin innovaatioista lopputuotteeksi tarvitaan useita tuoteversioita ja vuosien kehitystyö testeineen.
        Kun verrataan pienen perheyrityksen satsauksia ja saavutuksia, alan teollisuuden 1 00 vuoden aikaansaannoksiin , niin mitäpä sanoo raati....

        Isojen kehitystyö on juuri nyt jäänyt. Ollaan hilijoo ja toivotaan parasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin kyllä täällä trollata osataan vaikka kiukaiden kehityksissä on eroja.
        Tottahan se alan teollisuus on 100 vuotta polkenut paikallaan.

        Vastavirtakiuas lähti keksijän pöydältä n. 20 vuotta sitten.
        Tullakseen suomessa puhtaalta pöydältä haastamaan alan teollisuuden, uuden kiuasteknologian ja useiden tuoteversioiden kautta testivoittajaksi on kyllä ISOMPI juttu.
        Ala kuin ala niin innovaatioista lopputuotteeksi tarvitaan useita tuoteversioita ja vuosien kehitystyö testeineen.
        Kun verrataan pienen perheyrityksen satsauksia ja saavutuksia, alan teollisuuden 1 00 vuoden aikaansaannoksiin , niin mitäpä sanoo raati....

        Raati sanoo että saat theratt keksiä parempia provoja jos haluat että niihin vastaa joku muukin kuin sinä itse sivupersooninesi 🥱🥱

    • Anonyymi

      Ei viitsittäisi enää pyörittää tätä arvotonta sirkusta. Jos kiuasmies on henkisesti sairas niin ei se mikään pilkan aihe ole.

      • Anonyymi

        Ei ole puhuttu kiuasmiehestä vaan sinusta joka hänen nimissään trollaat.

    • Anonyymi

      "Sydän-kiukaiden myyntiverkosto kasvaa kokoajan". Lista pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä, enää on kaksi nimeä. Niidenkään tuotevalikoimasta ei ainakaan netti löydä sydäntä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Onko mahdollista että Sydän-kiuas olisi läpäissyt jo nyt Tulisijoijen Ecodesign standardin joka asuu voimaan 2024?

        https://sydankiuas.fi/wp-content/uploads/Ita-Suomen-yliopiston-tutkimusraportti_Warmheart-Oy_Sydankiuas-30.pdf"

        Kyllä valmistajien asiantuntijat tietävät, että Kuopion kehitystyömittauksen pohjalta Sydän-kiukaan kehitystyö on alkanut. Nähtäväksi jää mihin Vastavirtakiukaan kehitys yltää seuraavan version myötä.

        No olisihan se suotavaa että seuraava versio yltäisi tasolle mihin valmistaja kertoo sen yltävän nykyversiolla vedoten testiraporttiin mikä ei tue väittämää..??

        Samaa sarjaa kuin TM:n "testivoitto" missä läpivirtausteknologialta vedetään pohja pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Onko mahdollista että Sydän-kiuas olisi läpäissyt jo nyt Tulisijoijen Ecodesign standardin joka asuu voimaan 2024?

        https://sydankiuas.fi/wp-content/uploads/Ita-Suomen-yliopiston-tutkimusraportti_Warmheart-Oy_Sydankiuas-30.pdf"

        Kyllä valmistajien asiantuntijat tietävät, että Kuopion kehitystyömittauksen pohjalta Sydän-kiukaan kehitystyö on alkanut. Nähtäväksi jää mihin Vastavirtakiukaan kehitys yltää seuraavan version myötä.

        Ei ole mahdollista koska koko standardi ei edes koske mitään saunan kiukaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No olisihan se suotavaa että seuraava versio yltäisi tasolle mihin valmistaja kertoo sen yltävän nykyversiolla vedoten testiraporttiin mikä ei tue väittämää..??

        "Maailman vähäpäästöisin jatkuvalämmitteinen puukiuas
        Sydän-kiuas® alittaa Kuopion Pienhiukkas- ja aerosolitekniikan laboratorion vertailussa hiukkaspitoisuuksien osalta Tulisijojen Eco-design direktiivin ja rakennustuotedirektiivin <(40 mg/m³) raja-arvon. " (Mainos)

        "Tulisijojen Ecodesign vaatimuksiin verrattuna häkäpitoisuus ylittää Ecodesign rajan (raja 1500 mg/m3) lievästi ja typen oksidien pitoisuus (raja NO:na noin 130 mg/m3) ja kokonaishiilivetypitoisuus (raja 120 mg/m3) alittavat rajat, joskin polton 2 hiilivetypitoisuus on lähellä raja-arvoa. Hiukkaspitoisuuden osalta mitattua PM2.5 pitoisuutta ei voi suoraan verrata raja-arvoon (40 mg/m3), mutta hyvin todennäköisesti raja olisi alittunut poltoissa 1 ja 3 ja ylittynyt poltossa 2." (Itä-Suomen yliopiston mittausraportti)

        "Trolli2022-10-28 09:31:04
        "Onko mahdollista että Sydän-kiuas olisi läpäissyt jo nyt Tulisijoijen Ecodesign standardin joka asuu voimaan 2024?
        https://sydankiuas.fi/wp-content/uploads/Ita-Suomen-yliopiston-tutkimusraportti_Warmheart-Oy_Sydankiuas-30.pdf"
        Kyllä valmistajien asiantuntijat tietävät, että Kuopion kehitystyömittauksen pohjalta Sydän-kiukaan kehitystyö on alkanut. Nähtäväksi jää mihin Vastavirtakiukaan kehitys yltää seuraavan version myötä.

        Anonyymi 2022-10-28 13:18:31
        No olisihan se suotavaa että seuraava versio yltäisi tasolle mihin valmistaja kertoo sen yltävän nykyversiolla vedoten testiraporttiin mikä ei tue väittämää..??"

        Viittauksella edelliseen kysymys, missä kohtaa Itä-Suomen yliopiston mittausraportissa todetaan kuinka...Sydän-kiuas® alittaa Kuopion Pienhiukkas- ja aerosolitekniikan laboratorion vertailussa hiukkaspitoisuuksien osalta Tulisijojen Eco-design direktiivin ja rakennustuotedirektiivin <(40 mg/m³) raja-arvon???

    • Anonyymi

      Minulla on myötävirtakiuas ja tykkään kovasti.

    • Anonyymi

      Minulla on sähkövirtakiuas ja tykkään kovasti.

    • Anonyymi

      Meille Sydän-kiuas tuottaa tasalämpöä.

      • Anonyymi

        Mielenterveysongelmiahan tuo tuntuu tuottavan?

    • Anonyymi

      Puunkäyttö on historiaa. Sähkö on tulevaisuutta. meidän on panostettava kaikkemme siirtääksemme koko infrakstuurimme sähkön taakse.

      Vihreä linja.

      • Anonyymi

        HOH HOH HOO. Ruutia. Ruudilla lämpiää paikat. HOH HOH HOO.

        KuivaruutiSotilas

    • Anonyymi

      Kiuasmiehet ovat itseään varten laatineet kehittymättömille kiukaille CE- standardin suojan. Kaupan on laillisia, suuripäästöisiä, puusyöppöjä jotka muodostavat paloriskin.
      Eivätkä maksa paljon

      • Anonyymi

        Tarkoittaa Sydän kiukaalle ei ole tulossa kilpailijaa.

      • Anonyymi

        Samat skitsot salaliittoteoriat vuodesta toiseen..Kun oma kiuas meni läpi CE testeistä muiden piti poistua markkinoilta ja niiden mennessä heittämällä läpi samat testit joilla kiuastaan siihen asti mainosti muuttui salaliittoteoriaksi mitä edelläkin hokee pakkomielteisesti vielä vuosien jälkeenkin. Sama homma kiuas-hankkeessa muiden piti poistua markkinoilta S kiukaan voittaessa testit 100-0 ja kun tulokset osoitti päinvastaista kyseessä oli taas ISOJEN salaliitto ja nyt taas mainostaa omaa perinnelaatikkoaan pystyyn haukkumallaan hankkeella testeineen väitteineen raja-arvojen alittumisesta mitä ko. raportissa ei edes todeta.

        Floppasi Kiuas-hankkeen testeissä haukkuen ne sen jälkeen pystyyn mm. tällä palstalla mitä seurasi hämmästyksesi saman tahon testit toistamiseen saman kiukaan osalta päinvastaisilla tuloksilla mikä syö Kiuas-hankkeen uskottavuutta huomattavia määriä?

        Paljon yhteneväisyyksiä mm. somekäyttäytymisessä vipukirveen keksijän kanssa. Edistystä toki havaittavissa kun ei enää ala mainokset somessa tyyliin esim. IKI polttaa saunasi osta S-kiuas kuten aikaisemmin 😁

        Vipukirveen "keksijä" auko somessa päätä kaikille jotka uskaltautui herran tuotetta arvostelemaan esim. s24 keskustelupalstoilla missä se tuotemainonta on kielletty minkä lisäksi tuli potkituksi testistä pihalle kirveineen kun meni sekaantumaan siihen. Minä uskallan veikata kuinka kiuashankkeessa kävi samalla tavalla vainosi niin kauan että väsyivät ja nostivat kädet pystyyn uusintatesteineen että pääsivät siitä eroon? Sauna bloggaajalle kävi samalla tavalla kun uskaltautui antamaan negatiivista palautetta mikä muuttui suoranaiseksi palvonnaksi puhuttelun jälkeen?? 😁

        Jos en ihan väärin muista tämäkin tapaus lensi kiuas hankkeen jatko-osiosta pihalle?

        Muistelen asianomaisen tilittäneen sitä tällä palstalla perinteisine salaliittoteorioineen häntä kohtaan muiden kiuasvalmistajien toimesta silloinkin.

    • Anonyymi

      Meillä on 36 M3 pihassa sähkölämmitys joka pitää yllä peruslämpöä. nyt sen hoitaa s-kiuas .
      Koska sauna lämpiää lähes joka päivä niin sähkön kulutus on vähäistä kun lämmittää väliovet rakosellaan.
      Meillä kiuas maksoi itsensä pienen kulutuksen myötä.

      • Anonyymi

        Vielä kun kerrot kuinka s-kiukaan puunkulutus ei ole puolta vs. muut ja kuinka puunkulutus on edelleen sama kuin ensimmäisten testien yhteydessä hyötysuhteen kasvaessa vaikka se puumäärä ei ole vastaavasti laskenut vai kerronko minä sometrolli sen sinun puolestasi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        31.10.2022 10:47

        Lue lisää
        Kuivaruutisotilaan ruuti taas märkää HOH HOH HOO 😂

        CE testien yksi suurimmista mokista mielikuvahyötysuhde minkä yhteydessä hokemaa "lämpö harakoille" toteutetaan kirjaimellisesti määrittäessä hyötysuhdetta suurelta osin hormilämpötilojen pohjalta kuvitelmalla kuinka se olisi suoraan verrannollinen siihen, kuinka paljon lämpöä karkaa "harakoille" vaikka Kiuas-hanke tuli epähuomiossa todistaneeksi kuinka suurimmat "harakoiden lämmittäjät" päästöjen kautta oli näitä korkean hyötysuhteen kiukaita jotka eivät hukkaa "lämpöä harakoille" eli puun sisältämää lämpöenergiaa ja toisinpäin vähiten "harakoille" hukkasi energiaa kiukaat päästöjen muodossa heikon hyötysuhteen kiukaat.

      • ftt105 kirjoitti:

        31.10.2022 11:05

        Tosi fiksua kirjoittaa viestiketjuun kuivaruutisotilaana esiintyen poistaen viesti missä se mainitaan millä tulit todistaneeksi kuinka olet luotsi joka palstaa häiriköi.

        Vai mitä theratt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        CE testien yksi suurimmista mokista mielikuvahyötysuhde minkä yhteydessä hokemaa "lämpö harakoille" toteutetaan kirjaimellisesti määrittäessä hyötysuhdetta suurelta osin hormilämpötilojen pohjalta kuvitelmalla kuinka se olisi suoraan verrannollinen siihen, kuinka paljon lämpöä karkaa "harakoille" vaikka Kiuas-hanke tuli epähuomiossa todistaneeksi kuinka suurimmat "harakoiden lämmittäjät" päästöjen kautta oli näitä korkean hyötysuhteen kiukaita jotka eivät hukkaa "lämpöä harakoille" eli puun sisältämää lämpöenergiaa ja toisinpäin vähiten "harakoille" hukkasi energiaa kiukaat päästöjen muodossa heikon hyötysuhteen kiukaat.

        Edelliseen viitaten lukuisia kiukaita mainostetaan korkean hyötysuhteen perusteella kuinka ne kuluttaa vähemmän puita kuin muut kiukaat koska niiden hyötysuhde on korkea vaikka asia on tapauskohtaisesti jopa päinvastoin heikon hyötysuhteen kiukaiden kuluttaessa vähemmän polttoainetta kuin em:t.

        Kiuashankkeen loppuraportti löytyy goolehaulla eli on kaikkien luettavissa sen kertoessa kuinka testiin osallistuneista kiukaista pienipäästöisimmät kiukaat oli CE merkintään oikeuttavien testituloksien mukaan "huonot" kiukaat joiden CE merkinnät viittaa ihan muuhun kuin pienipäästöiseen kiukaaseen ja suurimmat päästöt oli CE tulosten mukaan "parhaat" kiukaat.

        Suomeksi, nuhapumput ei hukanneet lämpöä harakoille mutta puun sisältämää energiaa senkin edestä päästöjen muodossa hikisen halpiskiukaan pestessä edelliset mennen tullen ja palatessa. Syy miksi ennen testejä ekokiukaitaan testien voittajina mainostaneet tahot sidosryhmineen hiljeni kuin seinään testitulosten julkistamisen jälkeen. Samat jotka ennen testejä kertoi kuinka ne halpiskiukaat joille pitää saada romutuspalkkiot mm. sulattaa napajäätiköt heidän huippukiukaidensa joille pitää saada ympäristömerkinnät pelastaessa maapallon halleluja.

    • Anonyymi

      Heti ostan kunhan siihen kehitetään tuplaturbo.

    • Anonyymi

      "Maailman vähäpäästöisin jatkuvalämmitteinen puukiuas
      Sydän-kiuas® alittaa Kuopion Pienhiukkas- ja aerosolitekniikan laboratorion vertailussa hiukkaspitoisuuksien osalta Tulisijojen Eco-design direktiivin ja rakennustuotedirektiivin <(40 mg/m³) raja-arvon., " Poltoissa 1 ja 3

      "Tulisijojen Ecodesign vaatimuksiin verrattuna häkäpitoisuus ylittää Ecodesign rajan (raja 1500 mg/m3) lievästi ja typen oksidien pitoisuus (raja NO:na noin 130 mg/m3) ja kokonaishiilivetypitoisuus (raja 120 mg/m3) alittavat rajat, joskin polton 2 hiilivetypitoisuus on lähellä raja-arvoa. Hiukkaspitoisuuden osalta mitattua PM2.5 pitoisuutta ei voi suoraan verrata raja-arvoon (40 mg/m3), mutta hyvin todennäköisesti raja olisi alittunut poltoissa 1 ja 3 ja ylittynyt poltossa 2." (Itä-Suomen yliopiston mittausraportti)

      Trollien trollit (DAVID VS GOLJAT) ovat kehittymättömän teollisuuden puolustus-sota =(Venäjän sota), alan kehitystä vastaan.

      • Anonyymi

        Miten paljon skitsoilu s24:lla on edistänyt tuotemyyntiä?

    • Anonyymi

      Luulisi siis noin hyvän tuotteen myyvän kuin häkä! Ei vaan näytä saavan muualta kuin integraattorin kotipajasta.

      • Anonyymi

        Kai se myy itselleen niitä kiukaita hyvällä katteella ja tukkualennuksella.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kai se myy itselleen niitä kiukaita hyvällä katteella ja tukkualennuksella.

        2022-10-14 13:25:58
        S-kiukaan valmistajana säännöllisesti esiintyvän trollin provo palstan aktivoimiseksi. Jos ei ui saalis trollin pyydyksiin ja väsyessään vastailemaan itse itselleen kun kukaan ei vastaa hänen viestien kalasteluviesteihin alkaa seuraavaksi provoamaan S-kiukaan valmistajaa.

      • Anonyymi
        luotsitrollille2 kirjoitti:

        2022-10-14 13:25:58
        S-kiukaan valmistajana säännöllisesti esiintyvän trollin provo palstan aktivoimiseksi. Jos ei ui saalis trollin pyydyksiin ja väsyessään vastailemaan itse itselleen kun kukaan ei vastaa hänen viestien kalasteluviesteihin alkaa seuraavaksi provoamaan S-kiukaan valmistajaa.

        "Maailman vähäpäästöisin jatkuvalämmitteinen puukiuas
        Sydän-kiuas® alittaa Kuopion Pienhiukkas- ja aerosolitekniikan laboratorion vertailussa hiukkaspitoisuuksien osalta Tulisijojen Eco-design direktiivin ja rakennustuotedirektiivin <(40 mg/m³) raja-arvon., " Poltoissa 1 ja 3

        "Onko mahdollista että Sydän-kiuas olisi läpäissyt jo nyt Tulisijoijen Ecodesign standardin joka asuu voimaan 2024?

        https://sydankiuas.fi/wp-content/uploads/Ita-Suomen-yliopiston-tutkimusraportti_Warmheart-Oy_Sydankiuas-30.pdf"

        "Tulisijojen Ecodesign vaatimuksiin verrattuna häkäpitoisuus ylittää Ecodesign rajan (raja 1500 mg/m3) lievästi ja typen oksidien pitoisuus (raja NO:na noin 130 mg/m3) ja kokonaishiilivetypitoisuus (raja 120 mg/m3) alittavat rajat, joskin polton 2 hiilivetypitoisuus on lähellä raja-arvoa. Hiukkaspitoisuuden osalta mitattua PM2.5 pitoisuutta ei voi suoraan verrata raja-arvoon (40 mg/m3), mutta hyvin todennäköisesti raja olisi alittunut poltoissa 1 ja 3 ja ylittynyt poltossa 2." (Itä-Suomen yliopiston mittausraportti)"

        Vastavirtakiuas joissa on lämmönvaihdin painii omassa sarjassa. Muilla on peiliin katsomisen paikka.

        Mitäs sitä rotalle muuta? Onko elämä taas niin tyhjää että pitää etsiä siihen sisältöä trollaamalla somessa puuduttavilla massapostauksilla?

      • Anonyymi

        Jälleenmyyjälista näkyy lyhenevän kuin pyy maailmanlopun edellä. Kaks on jäljellä eikä kummankaan verkkokaupan sivuilta sytän löydy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jälleenmyyjälista näkyy lyhenevän kuin pyy maailmanlopun edellä. Kaks on jäljellä eikä kummankaan verkkokaupan sivuilta sytän löydy.

        Pois kuoloo Sydänkiuas.

    • Anonyymi

      Nyt on myöhäistä ja tyhmää muiden heittää Vastavirtakiukaista ja sen valmistajasta mitä mielettömämpiä trollauksia.
      Talvi painaa päälle ja pilkkeet maksaa ei ole sama saunatilat lämmittää.

      • Anonyymi

        Joo ei muuta kuin kahden sadan perinnelaatikko pihalle ja tonniviissataa maksava virossa valmistettu perinnelaatikko tilalle satasen säästämiseksi talven aikana senkin jäädessä haaveeksi puuta kuluessa samat määrät kuin aikaisemminkin lämmitysaikojen vain tuplaantuessa?

        Sydän tuli hankittua. Ensi kosketus oli, tämä ei voi olla mahdollista. Aivan huikea kiuas kaikkinensa.
        Kiitos maailman parhaan kiukaan valmistajalle.

        Nämä edellisenkaltaiset viestit joissa sinä S-kiukaan valmistaja kehut itseäsi ovat aina yhtä noloja.

    • Anonyymi

      Ei lämpene mutta savuttaa. Kitututulella holvaa hormit ja lopulta hormipalo halkaisee piipun. Hei, me säästetään!

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikäs muutos Marttiinalla nyt tuli

      On niin salaperäknen päivitys et enteileekö muuttoa johkin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      241
      1824
    2. Martina naimisiin.

      Etsimässä täydellistä hääpukua Roomassa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      190
      1334
    3. Ymmärrän jos tää oli nyt tässä

      Mä mokasin ja toivon sulle pelkkää hyvää.
      Ikävä
      91
      1329
    4. Hyvää iltaa miehelle

      Mukavalle. Jäi eilen kesken tuo keskustelu.:)
      Ikävä
      167
      1046
    5. Lapulais poika.

      Onko tämä Lapualais poika jäänyt naisiin, kun hyvin pidellään ei malta lähtiä kotia. Tavataan sanoa. Mitä sitä äiteelle soittelemaan, kun naiset pite
      Lapua
      18
      892
    6. Perheen äidin kohtalo surettaa Iisalmessa

      Kolmekymppinen mies käynnisti auton keskellä yötä kotonaan Iisalmessa keskiviikkona 16. marraskuuta. Kyydissä oli samaan ikäluokkaan kuuluva nainen. M
      Iisalmi
      26
      790
    7. En voi edes kirjoittaa siitä.

      Se olis liian lapsellista. Kun on yhteys tosielämän puolella ja selvät sävelet. Älykäs se on, todennäköisesti älykkäämpi kuin kukaan, ketä olen tavann
      Ikävä
      52
      732
    8. Haluaisin kertoa sulle

      Kuinka paljon susta tykkään. Oisko se paha tilanne?
      Tunteet
      48
      680
    9. Sofia ei tee enää lomareissuja

      Jostain syystä häntä ei enää kiinnosta Dubain ja Espanjan lomat eikä edes Leville vaivaudu. Mitä lie tapahtunut?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      61
      647
    Aihe