tuntemuksia luonnonhengistä

thor

Heips; kertoisitteko millaisia tuntemuksia teillä, siis luontohenkiä aistivilla näistä hengistä on. Hajuja, näköhavaintoja, merkkejä?!!
Millaisia olivat ensimmäiset havaintonne, miten opitte aistimaan luonnonhenkien läsnäolon?!!

8

704

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiinuli

      Jotkin näkevät luonnonhenget ja olen minäkin niitä nähnyt. Eniten aina tunnen luonnonhenget. Ne ovat energialtaan lähinnä kivikuntaa tai jotain kasvikuntaa, omalla tavallaan paikallaan pysyvää. Niillä on tajunta, mikä tavallaan on aika primitiivistä.

      Yleensä tulee vaan sellainen olo, että joku vaatii minulta selitystä siitä, kuka olen ja millä aikeilla liikkeellä? Sitten vaan telepatialla aina luonnonhengelle sanon, jollaintapaa, että ollaan hyvin aikein liikkeellä. Kävelen tästä ohi vaan tai vastaavaa. Sitten ne tavallaan jäävät vielä tarkkailemaan ja myhäilevät siinä isona tajuntaja. Ne on jotenkin isällisiä tai aina koen ne jotenkin enemmän miehinä:)

    • May.May

      En ole koskaan tuntenut näitä henkiä persoonina vaan jollain tapaa läsnäolevina mielenaistimuksina.
      Silloinkin, kun istun sisällä muuratussa kolosessani ja näen auringon säteiden kulkevan ikkunan läpi lämmitäämään kasvojani huomaan, kuinka mieleni virkistyy ja tulen paremmalle tuulelle. Luonnonhenki on kaikkialla vaikka en sitä huomaakaan. Toisinaan annan sen tietämättäni vaikuttaa mielialoihinikin.. ovelia kun ovat, mokomat:).

      • Nimetön

        Jokainen luonnon tuoksu, ääni ja tuntemus on sitä. Eniten tunnen kivissä hengen, en osaa selittää, se on uskomattoman ihana tunne.


      • Liekki
        Nimetön kirjoitti:

        Jokainen luonnon tuoksu, ääni ja tuntemus on sitä. Eniten tunnen kivissä hengen, en osaa selittää, se on uskomattoman ihana tunne.

        Minä en mielelläni puhu hengistä, vaan suojelioista. Ne ovat kaikkialla, maassa, ilmassa, vedessä, tulessa, kasveissa, jopa meissä itsessämme. Järvillä on omansa, merillä ja kallioilla omansa, mutta meidän suojelijamme on kääntynyt pahaksi, saa meidät kostamaan, vie osan hengistämme. Muut suojelijat, valtiaat ja valtiattaret taistelevat häntä vastaan, yrittävät estää meitä muuttumasta vitsaukseksi kaikkeudelle. Kaikki on loppujen lopuksi Maan suuren hengen käsissä ja nyt tunnen, että häneen sattuu. Aina katkaistessani oksan turhaan, tunnen syyllisyyttä, sillä olen tappanut syyttä. Helpoin tapa minulle päästä puheisiin Maan ja suojelioiden kanssa, on katsoa kiveä, puuta tai mitä vain luonnollista, olla koskematta siihen, mutta tunnustelemalla sitä mielessäni, katsomalla esineen tai asian uurteita ja kuvioita ja puhua ääneti Heille, mitä mieleni tekee.


    • Cyberanimal

      eli joidenkin metsien henget ovat niin saastuneita että niiden hengetkin on pahansuopia ja kipeitä. Joskus taas pääsee sellaisiin paikkoihin, joissa vanha metsä yhä on, luonto on turmeltumatonta ja henget puhtaita.
      Miten heitä sitten aistii?
      He ovat siellä mutta me olemme eriytyneet metsästä ja niiden "tasolta". Joskus heidät voi kuulla, joskus nähdä, joskus vain aistia. Erottelen metsän kasvi/kivikunnan erikseen metsänhengistä; metsänneidoista, vedenneidoista, näkeistä, menninkäisistä, vuorenhaltioista, peikoista, yms. Niitäkin siis on, pitää vain pystyä olemaan avoin ja päästä tämän nykymetelin läpi.

      • puu

        Itse tunnen voimakaimmin juuri suojellussa KUUSI/LEHTImetsässä. Mäntymetsät eivät aiheuta mitään viboja, en tykkää olla edes männikössä:(
        Mistä johtunee?


    • feow

      En ole koskaan nähnyt luonnonhenkiä fyysisesti. Välillä kun syvärentoutan itseni menen jonkinlaiseen transsitilaan. Viimeksikin makasin huoneeni lattialla silmät kiinni, mieli tyhjänä kuunnellen rauhallista musiikkia. "Näin" valkoisia pupuja ympärilläni. Käärem luikerteli päältäni mutten pelännyt lainkaan. Tunsin tietynlasta arvistusta ja alemmuutta. Halusin olla liikkumatta ja nautta niiden pupujen seurasta.
      Kun lopulta avasin silmäni olo oli aivan mahtava. Seesteisen rauhallinen, vahva ja tunsin pitkästä aikaa olevani elossa.Tuntui kuin olisin ymmärtänyt maailmankaikkeuden tarkoituksen :D
      En sentään ymmärtänyt mutta tunsin olevani osa tätä maailmankaikkeutta.
      Ja puput eivät ole edes lempieläimiäni. SIlti sillä hetkellä nautin niiden seurasta. Uskon niiden olleen eräänlaisia luonnonhekiä, kuten sen käärmeenkin.

    • Metsätähti

      Fyysisesti en minäkään ole luonnonhenkiä nähnyt, mutta heistä välittyvä rauhoittava ja ajatuksia selkeyttävä voima on monissa luonnonpaikoissa läsnä.

      Minullakin kivet ovat vaikuttaneet ihan pienestä asti. Esim. kiven pitäminen kädessä antaa voimaa, ja tulee myös tunne siitä, kuinka on yhteydessä johonkin ikuiseen. Sääilmiöt vaikuttavat minuun erittäin vahvasti, mieleni on usein heikko ympäröivän luonnon mielialoille :) Kuusi/sekametsät ovat myös paikka, jossa koen pyhien virtauksen. Hoidetuissa "rivimetsissä" tuskin ikinä, ne ovat ihmisten tarkalleen järjestämiä puupeltoja, joissa on vain heikosti sijaa luonnolle. Hengellisen kokemuksen voin kyllä saada ihan kaupungissakin, esim. puiden läheisyydessä. Nämä kokemukset harvoin ovat kuitenkaan yhtä voimakkaita tai pitkävaikutteisia kuin luonnonvaraisista paikoista saamissani.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      13
      4367
    2. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      83
      1649
    3. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      264
      1488
    4. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      73
      1475
    5. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      237
      1351
    6. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1140
    7. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      134
      1090
    8. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      104
      1079
    9. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      93
      1024
    10. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      65
      1003
    Aihe