tuntemuksia luonnonhengistä

Jotkin näkevät luonnonhenget ja olen minäkin niitä nähnyt. Eniten aina tunnen luonnonhenget. Ne ovat energialtaan lähinnä kivikuntaa tai jotain kasvikuntaa, omalla tavallaan paikallaan pysyvää. Niillä on tajunta, mikä tavallaan on aika primitiivistä.

Yleensä tulee vaan sellainen olo, että joku vaatii minulta selitystä siitä, kuka olen ja millä aikeilla liikkeellä? Sitten vaan telepatialla aina luonnonhengelle sanon, jollaintapaa, että ollaan hyvin aikein liikkeellä. Kävelen tästä ohi vaan tai vastaavaa. Sitten ne tavallaan jäävät vielä tarkkailemaan ja myhäilevät siinä isona tajuntaja. Ne on jotenkin isällisiä tai aina koen ne jotenkin enemmän miehinä:)

En ole koskaan tuntenut näitä henkiä persoonina vaan jollain tapaa läsnäolevina mielenaistimuksina.
Silloinkin, kun istun sisällä muuratussa kolosessani ja näen auringon säteiden kulkevan ikkunan läpi lämmitäämään kasvojani huomaan, kuinka mieleni virkistyy ja tulen paremmalle tuulelle. Luonnonhenki on kaikkialla vaikka en sitä huomaakaan. Toisinaan annan sen tietämättäni vaikuttaa mielialoihinikin.. ovelia kun ovat, mokomat:).

eli joidenkin metsien henget ovat niin saastuneita että niiden hengetkin on pahansuopia ja kipeitä. Joskus taas pääsee sellaisiin paikkoihin, joissa vanha metsä yhä on, luonto on turmeltumatonta ja henget puhtaita.
Miten heitä sitten aistii?
He ovat siellä mutta me olemme eriytyneet metsästä ja niiden "tasolta". Joskus heidät voi kuulla, joskus nähdä, joskus vain aistia. Erottelen metsän kasvi/kivikunnan erikseen metsänhengistä; metsänneidoista, vedenneidoista, näkeistä, menninkäisistä, vuorenhaltioista, peikoista, yms. Niitäkin siis on, pitää vain pystyä olemaan avoin ja päästä tämän nykymetelin läpi.

En ole koskaan nähnyt luonnonhenkiä fyysisesti. Välillä kun syvärentoutan itseni menen jonkinlaiseen transsitilaan. Viimeksikin makasin huoneeni lattialla silmät kiinni, mieli tyhjänä kuunnellen rauhallista musiikkia. "Näin" valkoisia pupuja ympärilläni. Käärem luikerteli päältäni mutten pelännyt lainkaan. Tunsin tietynlasta arvistusta ja alemmuutta. Halusin olla liikkumatta ja nautta niiden pupujen seurasta.
Kun lopulta avasin silmäni olo oli aivan mahtava. Seesteisen rauhallinen, vahva ja tunsin pitkästä aikaa olevani elossa.Tuntui kuin olisin ymmärtänyt maailmankaikkeuden tarkoituksen :D
En sentään ymmärtänyt mutta tunsin olevani osa tätä maailmankaikkeutta.
Ja puput eivät ole edes lempieläimiäni. SIlti sillä hetkellä nautin niiden seurasta. Uskon niiden olleen eräänlaisia luonnonhekiä, kuten sen käärmeenkin.

Fyysisesti en minäkään ole luonnonhenkiä nähnyt, mutta heistä välittyvä rauhoittava ja ajatuksia selkeyttävä voima on monissa luonnonpaikoissa läsnä.

Minullakin kivet ovat vaikuttaneet ihan pienestä asti. Esim. kiven pitäminen kädessä antaa voimaa, ja tulee myös tunne siitä, kuinka on yhteydessä johonkin ikuiseen. Sääilmiöt vaikuttavat minuun erittäin vahvasti, mieleni on usein heikko ympäröivän luonnon mielialoille :) Kuusi/sekametsät ovat myös paikka, jossa koen pyhien virtauksen. Hoidetuissa "rivimetsissä" tuskin ikinä, ne ovat ihmisten tarkalleen järjestämiä puupeltoja, joissa on vain heikosti sijaa luonnolle. Hengellisen kokemuksen voin kyllä saada ihan kaupungissakin, esim. puiden läheisyydessä. Nämä kokemukset harvoin ovat kuitenkaan yhtä voimakkaita tai pitkävaikutteisia kuin luonnonvaraisista paikoista saamissani.