Minulla on paljon mummovainaan virkkaamia käyttämättömiä lakana- ja tyynyliinapitsejä, pieniä ja isoja pöytäliinoja ja jopa sängynpeitteitä kalastajalangasta. Onkohan näille kenelläkään käyttöä? Tuleeko mieleen mikään uusiokäyttö johonkin ihan muuhun tarkoitukseen? Itse en keksi mitään, en tarvitse niitä, eikä jälkipolvikaan huoli. Mielelläni vaikka myisin tai antaisin pois, ettei ihan roskiin tule laitetuksi. Onko kenelläkään samanlaista ongelmaa ja kenties ratkaisua siihen?
Kysyin tätä myös käsityöt-palstalla ja nyt odottelen ratkaisuehdotuksia ongelmaani sekä sieltä että täältä.
Pitsikäsityöt
29
878
Vastaukset
- Anonyymi
Sain pesäntyhjennyksessä kalastajalangasta virkatun päiväpeiton. Se toimii kaksinkertaisena painopeittonani. Viime kesänä pesin mattopyykin mukana altaassa. Taas menee tehtävässään vuoden normaalipeiton päällä. Aivan loistava paikallaan, ei hikoiluta ja suomen kielen ihanin sana, Ilmainen.
Ihan varmasti pitsellekin löytäisin käyttöä. On kaksi paljon ompelevaa pikkutyttöstä mummun kangaspaloja pöyhimässä silloin tällöin. Heillä ideoita piisaa. - Anonyymi
Mulla on anoppivainaan samanlainen käsityö- / elämäntyö kaapissa odottamassa jotain uutta elämää. Olisi kiva keksiä, mihin ne voisi kantaa tai antaa, jos jollekin olisi jotain hyötyä tai harrastusta. Ensin täytyy kyllä tsekata ne omat mahdolliset ottajat. - Nm. Ei tärvättäväksi
- Anonyymi
Jos sinulla yli 60 vuotiaana on mummovainaasi virkkaamia niin älä missään nimessä hävitä niitä. Kirjoitat jokaiseen hänen kädenjälkensä tuotteeseen kuka ne on tehnyt ja milloin. Voivat olla erittäin harvinaisesta langastakin tehtyjä.
Laita pienemmät käsityöt raameihin tauluksi ja seinälle. Taulun taakse sitten kirjoitat tiedot kuka tehnyt, mikä syntymävuosi hänellä ja milloin luulet mummosi ne virkanneen.
Oman äitini virkatut sängynpeitteet, myös kalastajalangasta virkatut, menivät lapsenlapsilleni, he itse halusivat ne.
Olen vielä säästänyt oman mummoni ja äitini pellavaliinat- Pellavat he itse kasvattivat ja tekivät langoiksi. Jotkut niistä ovat astiapyyhkeinä joissa myös reunassa heidän itsensä virkkaama pitsi. (itselläni vain koristeena keittiössä). Jotkut heidän kangaspuilla kudotut pellavaliinat ovat olleet myös saunassa peffan alla. - Anonyymi
Aina on pellavaliina pöydällä kun perhe tulee syömään.
- Anonyymi
Minulla on useampi vanha, pellavainen, iso pöytäliina. Valitettavasti niissä on joitain kahvitahroja, jotka eivät ole lähteneet pois ja nyt pinttyneet pintaan. Niistä voisi tehdä pehvanalusia saunaan, käsipyyhkeitä tms., mutta täysin taidottomana (= laiskana) en saa aikaiseksi. Kai heitän ne jossain vaiheessa jätteisiin. Ei kai niitä voi kirppiksellekään viedä.
- Anonyymi
Pellavaliinoissa olevat punaviini/marja/vihannes/kahvitahrat poistetaan kiehuvalla vedellä.
Kaada kiehuva vesi tahran läpi tahran alla olevaan kuppiin, hiero tahraa hellävaraisesti pesusienellä tai kumihanskalla. Varo polttamasta itseäsi.
Toista käsittely ellei tahra hävinnyt.
Maito/kananmuna tahrat poistetaan sappisaippualla.
Älä koskaan käytä valkaisuaineita (kloriinia) tai tahranpoistoaineita pellavakankaisiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pellavaliinoissa olevat punaviini/marja/vihannes/kahvitahrat poistetaan kiehuvalla vedellä.
Kaada kiehuva vesi tahran läpi tahran alla olevaan kuppiin, hiero tahraa hellävaraisesti pesusienellä tai kumihanskalla. Varo polttamasta itseäsi.
Toista käsittely ellei tahra hävinnyt.
Maito/kananmuna tahrat poistetaan sappisaippualla.
Älä koskaan käytä valkaisuaineita (kloriinia) tai tahranpoistoaineita pellavakankaisiin.Eikö kuuma vesi polta ne vielä kovemmin tekstiiliin kiinni? - Nm. Ei uskottava ohje
- Anonyymi
Et siis tunne Recci-vaatekeräystä? Sinne voi viedä uudet, vanhat ja mitä vain, jota ei enää tarvitse. - Nm. Tutustu ihmeessä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et siis tunne Recci-vaatekeräystä? Sinne voi viedä uudet, vanhat ja mitä vain, jota ei enää tarvitse. - Nm. Tutustu ihmeessä
ÄLKÄÄ tai heittäkö,roskiin mitään käsityötä.Kyllä niille kysyntää tulee. Palaamme menneisyyden hyviin asioihin. Kysymys on säilyttämisestä. Jos halua särkeä ja tuhota roskiin kaiken kauniin tavaran ei ole terve päästään.
Ihmiset jotka ei osaa itse luoda mitään ts kyvyttömiå eivät ymmärrä vanhan säilyttämistä. H haluavat poistaa kaiken kauniin ja tehdä rumaa ja keinotekoista tilalle esim talot ja asunnot,ruma muoti.
Pitsejä ja poppanana vaatteita,pöytäliinoja,kudottuja seinävaatteita,ryijy,villamatto on jäänyt minullekin. Säilytän. Kun ei hätiköi asunnon tyhjennyksen kanssa moni tavara jää itselle. Sama koskee huonekaluja. Jos on mahonkia,teakia ym jalopuuta sitä ei pidä maalata. En voisi ostaa ja asua asunnossa jossa on oikea tms halpaa kalusteita. Harmiaaa kun en ajoissa ottanut ja kunnostanut omaiseni mökin 1960 kalusteita,nojatuolit ainakin ja pöydät,lipasto. Dementoinut äitini myi minun 100v ikäisen funkis ajan lipaston 50e tietämättäni jollekin. Sen olisi voinut korjata,uusia vetimet ja pintaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ÄLKÄÄ tai heittäkö,roskiin mitään käsityötä.Kyllä niille kysyntää tulee. Palaamme menneisyyden hyviin asioihin. Kysymys on säilyttämisestä. Jos halua särkeä ja tuhota roskiin kaiken kauniin tavaran ei ole terve päästään.
Ihmiset jotka ei osaa itse luoda mitään ts kyvyttömiå eivät ymmärrä vanhan säilyttämistä. H haluavat poistaa kaiken kauniin ja tehdä rumaa ja keinotekoista tilalle esim talot ja asunnot,ruma muoti.
Pitsejä ja poppanana vaatteita,pöytäliinoja,kudottuja seinävaatteita,ryijy,villamatto on jäänyt minullekin. Säilytän. Kun ei hätiköi asunnon tyhjennyksen kanssa moni tavara jää itselle. Sama koskee huonekaluja. Jos on mahonkia,teakia ym jalopuuta sitä ei pidä maalata. En voisi ostaa ja asua asunnossa jossa on oikea tms halpaa kalusteita. Harmiaaa kun en ajoissa ottanut ja kunnostanut omaiseni mökin 1960 kalusteita,nojatuolit ainakin ja pöydät,lipasto. Dementoinut äitini myi minun 100v ikäisen funkis ajan lipaston 50e tietämättäni jollekin. Sen olisi voinut korjata,uusia vetimet ja pintaa.Sanoja väärin. Siis piti olla :oikean tilalle... .......... En osta IKEAA .
Ennakoiva teksti on usein jotain muuta kuin tarkoittanut,päinvastaista olen huomannut eikä jaksa aina tarkastaa mitä tuli.
Kun on ehkä 10,x korjannut jostain pientä sanaa sekään ei onnistu.Vaan se väärä tulee aina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö kuuma vesi polta ne vielä kovemmin tekstiiliin kiinni? - Nm. Ei uskottava ohje
Helpoin tapa on ostaa Vanis suihkupullo ja siitä kun suihkuttaa Tahran päälle niin tahra poistuu.
En liioin ole koskaan kuullut tuosta kuumasta vedestä tahran poisto menetelmänä , joten en voi sanoa siitä mitään oikeastaan, vaan sen että ennen vanhaan laitettiin likaiset vaatteet kylmään veteen likoon että tahrat olisi helpompi ottaa pois mäntysuovalla .
Onhan niitä varmaan monenlaisia konsteja näihin asioihin .
- Anonyymi
Monta sängynpeittoa , verhoa ym virkattua olen myynyt tori.fi:n käsityöpalstan kautta. Hyvin tekee kauppansa kun laittaa kuvat ja kunnon tiedot, mitat, värit ym oleelliset ettei ostajan tarvitse erikseen niitä kysellä. Hinta myös kohdilleen niin ettei älyttömiä pyydä niin kaupaksi menee.
Itselläni ei kerennyt ilmoitukset olla tuntia kauempaa kun kaupat oli jo tehty ja sain pistää pakettiin.
Jotkut ostaa esim virkattuja sängynpeittoja mökille pergolan seinäksi tai ihan mökkiin verhoiksi. Paljon olen nähnyt kuviakin niistä.
Nykyään käy ne vanhat lakanapitsitkin hyvin kaupaksi. - Anonyymi
en ole itse käsityöihminen, mutta tuli mieleeni, että vanhat lakanoiden käsin virkatut pitsit voisi olla kauniit pöytäkattaukseen lautasen alle "tabletit" voisi sivusta,
oikea / vasen reuna ommella siihen tabletin päälle siististi, ja kattauksessa ne olisi sitten haarukan ja veitsen kohdalla, siis ommella ihan siihen kankaan päälle, on kangas minkä värinen vaan, niin valkoinen pitsi ommeltuna reunoihin, voisi olla ihan kaunis.
Ehkä myös jokin yölampun reunaan kiinnittää kauniin pitsin, ja siis sisustukseen ja tarjoilu-astioihin asetettavan suojaliinojen koristukseen , yms. - Anonyymi
Jonkun verran itselläni oli noita kaapissa. Muualta satuja kuin suvulta. Kun ollaan lähestymässä ensi vuonna 70v. Tehnyt kuolin siivous.Muoti sana vanhoilla.. En ajo kuolla viellä.Olen viennyt kierrätyskeskus lahjotuksin. Joku kenties innokas käsityöntekijä löytää niille käyttöä,Jäli polvi jo 50 vuoden joten heillä oma varlisuus omat matut kuin aikusilla yli 18 vuotiailla lapsen lapsilla. Mikä meille vanhemmille ihmisille ok.Heille ei käy.Turha tyrkytä asitioita tai muta kodin materiaalia heille.Maailma mutuu. Myös mahdollisuudet hankia itse tarvitsemat materialit ymm.Itse lhjotan juri kirätyskeskus.. Tai pelastusarmeja kirppuori, Vida. Kun en omista auoa,n mietä.Joten hyöty ja huvi liikuntaa on kun kävelen 5km matkan.Edestakasin 10kmPikku hiljaa karsin liian pois.Käsissäni kantaen kasit.Keran tuotet tavarat minä masanut. En osaa pisnes tehdä ja myydä niitä pois. vanhan nanisen ajatus vain. itä-Helsinki
- Anonyymi
Älä missään nimessä heitä pois niitä!
Mummosi on ne rakkaudella neulonut/virkannut.
Jos et itse ymmärrä niiden arvoa, niin anna ne lapsenslapsillesi, sukulaisillesi, jotka ymmärtävät!
Oma mumoni teki tilkkutäkin lapsellesi, kun oli 80-vuotias.
No, olihan se "turaräätälin" jälkeä, mutta ajattele sitä rakkautta kun "tuhersi" sitä lapsenlapsenlapselleen!
En ikinä antaisi sitä pois! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä missään nimessä heitä pois niitä!
Mummosi on ne rakkaudella neulonut/virkannut.
Jos et itse ymmärrä niiden arvoa, niin anna ne lapsenslapsillesi, sukulaisillesi, jotka ymmärtävät!
Oma mumoni teki tilkkutäkin lapsellesi, kun oli 80-vuotias.
No, olihan se "turaräätälin" jälkeä, mutta ajattele sitä rakkautta kun "tuhersi" sitä lapsenlapsenlapselleen!
En ikinä antaisi sitä pois!Siis teki lapsenlapselleni.
- Anonyymi
Kaasusähköhomma vielä kävisi ei vaan viinaliinatyypit.
- Anonyymi
Höh!
- Anonyymi
Mikä on "viinaliina" ? - Nm. Oma uniriepusiko
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on "viinaliina" ? - Nm. Oma uniriepusiko
Miten monella palstalla olet ivailemassa - Nm?
Olet ainakin kolmella eri ikäryhmäpalstalla riekkumassa.
Eikö sinulla ole omaa elämää ollenkaan, kun olet jatkuvasti muita irvailemassa?
Oletko joskus aloittanut ihan ikioman oman linkin, jossa sinulla olisi jokin ihka oma asia kerrottavana?
Et.
Rienaat vain muita koko ajan, ja tärkeilet luullen olevasi "kaikkitietävä".
Tuletko jotenkin onnelliseksi, kun mollaat muita? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten monella palstalla olet ivailemassa - Nm?
Olet ainakin kolmella eri ikäryhmäpalstalla riekkumassa.
Eikö sinulla ole omaa elämää ollenkaan, kun olet jatkuvasti muita irvailemassa?
Oletko joskus aloittanut ihan ikioman oman linkin, jossa sinulla olisi jokin ihka oma asia kerrottavana?
Et.
Rienaat vain muita koko ajan, ja tärkeilet luullen olevasi "kaikkitietävä".
Tuletko jotenkin onnelliseksi, kun mollaat muita?Korjaus:
Tää - Nm riekkuukin 4:llä (neljällä) eri ikäryhmän palstalla.... ???
Tosi outoa.
Ei ole nimimerkillä muuta tekemistä kuin päivät pitkät lukea mitä muut ovat mieltä, ja tehdä oma nenäkäs arvionsa.
Ihan p.... tarkastin, kun rupee k..... tään iänikuisen jatkuvat vänkäykset joka ikiseen asiaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korjaus:
Tää - Nm riekkuukin 4:llä (neljällä) eri ikäryhmän palstalla.... ???
Tosi outoa.
Ei ole nimimerkillä muuta tekemistä kuin päivät pitkät lukea mitä muut ovat mieltä, ja tehdä oma nenäkäs arvionsa.
Ihan p.... tarkastin, kun rupee k..... tään iänikuisen jatkuvat vänkäykset joka ikiseen asiaan.Pitikö teidän sotkea kähinöinenne tämäkin aihe. Aina joku sotkemassa asialliset aloitukset. Anteeksi tämä, toivottavasti palataan pitsiaiheeseen, jos joltain vielä vinkkejä löytyisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitikö teidän sotkea kähinöinenne tämäkin aihe. Aina joku sotkemassa asialliset aloitukset. Anteeksi tämä, toivottavasti palataan pitsiaiheeseen, jos joltain vielä vinkkejä löytyisi.
Olet oikeassa.
Joo palataan itse aiheeseen ja jätetään huomioimatta - Nm huomailut.
Olen itse todella innostunut pitseistä.
Ne on taidetta!
Olen säilyttänyt kaikki sukuni pitsit, ja kirppiksiltä ostanut lisää.
Niin paljon ne pitsien neulojat laittavat aikaansa ja taitojaan.
Ei pidä heittää mitään pitsiä pois! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten monella palstalla olet ivailemassa - Nm?
Olet ainakin kolmella eri ikäryhmäpalstalla riekkumassa.
Eikö sinulla ole omaa elämää ollenkaan, kun olet jatkuvasti muita irvailemassa?
Oletko joskus aloittanut ihan ikioman oman linkin, jossa sinulla olisi jokin ihka oma asia kerrottavana?
Et.
Rienaat vain muita koko ajan, ja tärkeilet luullen olevasi "kaikkitietävä".
Tuletko jotenkin onnelliseksi, kun mollaat muita?Oletko miettinyt oman ongelmasi nimeä? - Nm. Kannattaisi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet oikeassa.
Joo palataan itse aiheeseen ja jätetään huomioimatta - Nm huomailut.
Olen itse todella innostunut pitseistä.
Ne on taidetta!
Olen säilyttänyt kaikki sukuni pitsit, ja kirppiksiltä ostanut lisää.
Niin paljon ne pitsien neulojat laittavat aikaansa ja taitojaan.
Ei pidä heittää mitään pitsiä pois!Mutta onko sinulla niille pitseille mitään käyttöä? Vai lojuvatko vain jossain laatikossa, jonka joskus avaat ja ihailet innostuneena?
- Anonyymi
Miten aloittaja, raskisitko sinä antaa niitä käsitöitä vaikka paikkakuntasi päivähoitopaikkaan/paikkoihin. Siellä muksut voisivat käyttää niitä prinsessaleikkeihin ja tarhaopettajat keksiä niille uutta käyttöä vaikka lasten piirustuksiin tai purkkien koristeluun tai miksei onnittelukortteihin ym.
- Anonyymi
Halloveen meni jo mutta naama on sama https://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/a/0bb2ff95-e4ea-40eb-93f1-a2ea23012d65
- Anonyymi
Käsityöt: pitsi, pöytäliina, sukat, ryijyt, pannulappu, tyynyliina, matto, kintaat, rukkaset, kude, lapaset, pipo, kaulaliina, pannumyssy, peitto, tyyny, pusero, takki, housut jne..
Käsityötkin kuluttavat sähköä. Sitä kustannusta yritetään alentaa tuolla https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11121 Kannata koko poppoon voimin. - Anonyymi
Pienistä pitsiliinoista voi koota verhon joko niin että liimaa ne liimaharson avulla valoverhoon kiinni tai virkkaamalla/ompelemalla toisiinsa kiinni. Lattialla sommittelee millaisen tekee ja ottaa kuvan mistä voi tarkistaa tehdessä millaisen aikoo. Sitten pinoaa liinat riveittäin paikkaan jossa ne voi olla siirtelemättä ja siitä helppo ottaa sitä mukaa kun työ etenee.
Melkoinen työ, mutta kannattaa.
Itse tein pitsiliinaverhot (2kpl) erikokoisista pyöreistä liinoista jotka itse virkkasin niin että yksi liina kutakin/verho ja sitten liimaharsolla kiinnitin valoverhoon.
vn
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6115147Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?273184HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2672410- 1281743
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1271463Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3541383Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101203- 121105
Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P74936- 115895