Kun tietokoneessa ja puhelimessa on langaton yhteys, voiko toista tietokonetta, josta on poistettu selain, käyttää ilman että se yhdistyy samaan verkkoon kuin muut laitteet eli onko sitä turvallista käyttää?
Tietokoneen käyttö ilman nettiä
Anonyymi-ap
21673
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Langattomia yhteyksiä on monenlaisia, esim mobiilireititin, wifi, BT. Mistä mahtaa olla kyse?
Myös Elonin Starlink on langaton yhteys.
Ennen käytettiin savumerkkejä tai tulta langattomiin yhteyksiin. Tiedonsiirtonopeus ei ollut häävi.
Eipä unohdeta puluja. Puluposti on myös langaton.
Niin. Minkälaista salasanaa käytettiin savumerkkilähetyksessä ettei vaan ulkopuoliset päässeet lukemaan.
puluposti tarvitsee infraa.. infra ei ole kuluton.
Laulamme Metsien harjamaan.
Tänäpäivänä sanoivat näin:
"katso ylöspäin"
Nykyään savumerkit saavat palokunnan tulemaan paikalle.
Aamulla postilaatikosta löytyi sanomalehti .
"Savumerkeillä intiaanit viestittivät esimerkiksi vihollisen läheisyydestä, sairastumisista leirissä, lisäjoukkojen pyynnöistä tai taistelujen lopputuloksista. Koska myös vihollinen saattoi nähdä savumerkit, jokaisella heimolla oli omat koodinsa, minkä ansiosta vain lähettäjä ja tarkoitettu vastaanottaja pystyivät tulkitsemaan viestit"
Tietokoneesta voi ottaa verkkokaapelin irti ja/tai sammuttaa koneen langattomat verkkolaitteet sekä poistaa langattomien laitteiden verkkoasetusten tunnisteet ja salasanat.
Tietääkö kukaan mikä olisi hyvä reititin läppäriin ja sellainen missä akku kestää mahd.pitkään.Läppärissäni virta riittää noin 8-10 tuntia,niin olis hyvä jos reititinkin samaa luokkaa.,
Reitittimenä kännykkä, johon kiinnitetty virtalähteeksi joku ulkoinen USB - liitäntäinen akkupaketti. Jo 2000 mAh halpisakku pitää kännyn hengissä pitkään.
Jokin "matkareititin".
Minulla on sellainen, jota voi syottää power bankilla.
Etsi netistä.
Yritin tehdä siitä kameran kaukolaukaisimen, mutta satuin saamaan sellaisen version, jota ei voinut päivittää muutoin kuin sen omasta päivityslähteestä. Firmware olisi pitänyt vaihtaa.
Siis mitä tässä nyt yritetään? Ei tietokoneet itsestään liity mihinkään verkkoiihin vaan pitää kytkeä kaapelilla tai WiFi:llä. Selaimen poistaminen ei ehkä ole niin yksinkertaista.
Riippuen tietokoneen asetuksista se voi liittyä itsestään wifiverkkoon.
Mitä ihmeen tekemistä sillä selaimella muka on koko asian kanssa? Eihän webbiselain liity verkkoyhteyden muodostamiseen yhtään mitenkään.
Paras tapa estää tietokoneen liittyminen nettiin on poistaa koneesta nettikaapeli ja wifi-vastaanotin. Mutta jos tuo wifi-vastaanotin on emolevyssä niin tuo ei ole mahdollista ja sitten vaan pitää asetuksista katsoa että ne ovat niin ettei yhteyttä muodosteta automaattisesti.
Selaimen poisto ei vaikuta tähän mitenkään.
Pikemminkin poistaa tallennetut verkot niin eipä' yhdisty.
Jos windowe kone niin laitehallinnasta (device manager) valitsee wlan - adapterin ja poistaa sen käytöstä. Eli siis "poista laite käytöstä".
Jos haluaa pelata varmemman päälle niin "poista laitteen asennus".
Turhaa moinen touhu
Jos kyse on langattomasta yhteydestä, niin netti ei toimi, jos irroitat langattoman verkkokortin, pistät langattoman vastaanottimen pois päältä tai et vain yhdistä konetta langattomaan verkkoon.
Käyttöjärjestelmän verkko asetuksista saat kytkettyä pois päältä automaattisen yhdistämisen ja tyhjennettyä muistilta verkon salasanan.
Eli jos et yhdistä konetta verkkoon, sammutat tai irroitat vastaanottimen, niin netti yhteyttä ei ole. Windows vain automaattisesti tallentaa salasanan ja ottaa automaattisen yhdistämisen käyttöön, ellet asetuksista ota niitä pois käytöstä