Oikea uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa "vedestä ja Hengestä" Jumalan tekona.

Anonyymi-ap

Pentecostalismissa eli heluntailaisuudessa pidetään erilaisia voimakkaista ihmisen mielentilan muutoksia, tunnetilan kokemuksia ja sielullisia hurmostilakokemuksia uudestisyntymisinä, henkikasteina, taivasmatkoina ja ties minä pelastusvarmuuksina.

Jeesuksen sanoista ei katoa pieninkään piirto. Jeesus ei valehtele.

"Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."

"Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta."

23

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kristillisessä kasteessa Jumala pesee synnit pois ja lahjoittaa Pyhän Hengen lahjan.

      Mitäs muutakaan se tarkoittaa syntiselle ihmiselle kuin uudestisyntymistä vedestä ja Hengestä.

      Sama tapahtuma ilmaistu hieman eri tavoin, jotta jokainen ymmärtäisi mistä on kysymys.

      Raamatun ajan tapa on ilmaista sama asia useammalla eri tavalla.

      Siksi siellä varoitetaankin pelkistä "sanakiistoista".

      • Anonyymi

        Raamattu liittää monessa kohtaa uudestisyntymisen kasteeseen, jossa käytetään vettä ja Jumalan Henki ja sana on läsnä.

        Raamattu puhuu uudestisyntymisen pesosta, mikä tarkoittaa juuri kastetta, jossa käytetään vettä.


    • Anonyymi

      Vittu, vedelle ja leivälle kaikki uskovaiset että turhat luulot lähtee!

    • Anonyymi

      "Ja kaikki hänen omaisensa kastettiin heti"

      Lasten kastaminen Kristityksi on vanhempien vastuulla.

      "Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi. "

      Helluntailaiset ovat Paholaisen asialla. Estävät lapsien pääsyn sisälle Jumalan valtakuntaan.

      • Anonyymi

        "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."

        kivasti siinä hoetaan paria teemaa eestaa j a taasee!

        jollakin oli j opa lisääntymisen tavarat kielen päällä !

        toosi kristillistä kansaa on se.


      • Anonyymi

        putin on kastettu, onneksi ei kukaan estänyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kivasti siinä hoetaan paria teemaa eestaa j a taasee!

        jollakin oli j opa lisääntymisen tavarat kielen päällä !

        toosi kristillistä kansaa on se.

        Noille kasteenpalvojille kaste on epäjumala jota he kumartavat ja palvovat. Se on samanlaista taikauskoa kuin pakanoiden usko puuhun tai kivisiin epäjumaliin. He eivät löydä Raamatusta muuta kuin kasteen ja sen puolesta he kiivailevat tälläkin palstalla.
        Mikään järkipuhe ei mene perille vaan he kelaavat noita muutamaa Raamatunkohtaa aivankuin hengenhädässä.
        Se on aivopesun tulosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noille kasteenpalvojille kaste on epäjumala jota he kumartavat ja palvovat. Se on samanlaista taikauskoa kuin pakanoiden usko puuhun tai kivisiin epäjumaliin. He eivät löydä Raamatusta muuta kuin kasteen ja sen puolesta he kiivailevat tälläkin palstalla.
        Mikään järkipuhe ei mene perille vaan he kelaavat noita muutamaa Raamatunkohtaa aivankuin hengenhädässä.
        Se on aivopesun tulosta.

        Tänneki ntuo saatananpalvoja on tullut! tuo iljettävä perkeellinen pedo palvoo paholaista ja harrastaa noituutta. Hän kiivailee Raamatun Sanaa vastaan. Hän ei usko että kaste on kaste Kristukseen aan hän väittää ettei ketään kasteta Kristukseen. Hän siteeraa paria apostolien kohtaa paniikissa mutta hylkää kaiken sen mitä Raamattu kasteesta opettaa
        Se on aivopesun tulosta


      • Anonyymi

        Uskovaisuus on rikos ihmistä ja ihmisyyttä vastaan.


    • Anonyymi

      Helluntailiikkeen perustaja Parham tunsi hyvin Mormoniliikkeen Joseph Smithin opetukset.
      Parhami kopioi helluntailaisuuteen samoja asioita ja periaatteita Smithiltä.
      Parham oli maallikko ja vapaamuurari.
      Mormonin kirja, Moroni, luku-8
      Pienten lapsien vanhempia uhataan kuolemalla ja helvetillä, jos he aikovat viedä lapsensa kastettavaksi kristityiksi.

      Raamatussa vasta Kristukseen kastettuja alettiin kutsua kristityiksi ja uskoviksi, kreikaksi "pistos".

      Lyydia
      Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu...jos te nyt pidätte minua "uskovaisena" niin tulkaa minun kotiini...

      • Anonyymi

        Kristukseen kasteessa liitämätön ei-juutalainen on "pakana" ja täysin samassa asemassa kuin Ambomaan kastamattomat pakanalapset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristukseen kasteessa liitämätön ei-juutalainen on "pakana" ja täysin samassa asemassa kuin Ambomaan kastamattomat pakanalapset.

        Ihmisen Pojan päivänä ei enää ketään ehditä kastaa Kristityksi kun toinen korjataan talteen ja toinen jätetään.

        Vain Kritukseen kastetut kuuluvat Kristuksen ylösnousemusruumiin jäseniksi.


    • Anonyymi

      Kaste oli aluperin pakanallinen riitti, jossa pakanallisen uskonnon pappi kastettiin tehtäväänsä jumalansa palvelijana. Ympärileikkaus taas oli rituaali, jonka seurauksena Aabrahamin miespuolisista jälkeläisistä tuli Jumalan kansaa. Uuden testamentin aikaan juutalaiset harjoittivat molempia tapoja ns. puhdistumisrituaalina. He myös kastoivat pakanakäännynnäisiä juutalaisuuteen. Jeesuksen opetuslapset hengellistivät lihallisen ympärileikkauksen kielikuvaksi sydämen muutokselle eli uudestisyntymiselle. Kaste taas adoptoitiin pakanallisista rituaaleista kääntymisen merkiksi sille, että uskova oli vastaanottanut uskon Jeesukseen mutta vain Pyhän Hengen kaste tekee ihmisestä Aabrahamin jälkeläisen. Usko on sitten se, joka pelastaa.

      Kastaminen on toki rituaali mutta sillä on merkitystä. Se on ensimmäinen askel siinä kun kansoista tehdään Jeesuksen opetuslapsia mutta sitä seuraa myös sen opettaminen, että ollaan kuuliaisia Jumalalle ja hänen tahdolleen.

      • Anonyymi

        Aabraham uskoi Jumalaa ennen ympärileikkausta. Uskon isä ei saanut ymärileikkauksessa uskoa. Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi".


    • Anonyymi

      Helluntailaisten kasteet on niitä symboolikateita, jotka ei pese syntejä.

      Kristittyjen kasteessa Jumala pesee synnit pois Jeesuksen sovintoveren tähden.

      Ap. t. 22:16

      Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

      Syntien pesu kasteessa tarkoittaa sitä pelastusta ja siitä seuraa hyvä omatunto.

    • Anonyymi

      Johanneksen kasteen ja helluntaina alkaneen Kristillisen kasteen perusmerkitys on ihan samanlainen.
      Niille joille kaste on syntisten kaste, Jumala pesee kasteessa kaiken synnin pois perisynnin juurisyineen pois.

      Fariseukset ja helluntailaiset eivät tunnusta syntisyyttään ennen kastetta, joten heille kaste on pelkkä ihmisteko ja vesikaste ja synnit jäävät.

    • Anonyymi

      Yksi kaste, kolme todistajaa.
      Jos yksikin todistaja puuttuu, kyse ei ole Kristillisestä kasteesta.

      1. Joh. 5:8

      Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.

    • Anonyymi

      1. Joh. 5:8

      Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.

      Jula palauttaa kasteessa Hengen yhteyden itsensä ja ihmisen välille. Usko on Henki, joka saadaan kasteessa.

    • Anonyymi

      Suomessa on 3,5 miljoonaa luterilaista vauvakastettua ja Suomi on syntinen kansa.
      Vauvakaste ei auta mitään!

    • Anonyymi

      Ylivainio eksytti ihmisiä julistamalla vaikeasti sairaita parantuneeksi kokouksissaan.

      1403 tapausta, jotka väitti parantuneen ihmeellisesti kokouksissaan.

      Oikea lääkäri tutki kaikki tapaukset, niin kukaan ei ollut parantunut yhtään mistään.

      -valeparanemiset
      -valeusko
      -valekasteet
      -valepelastumiset
      -valeihmeet
      -valetunnusteot

      Matt.7
      22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
      23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

      • Anonyymi

        Jenkkilahkojen levittämät harhaopit on päässyt pahasti leviämään ja sotkeentumaan vanhojen oikein kristillisten kirkkojen sekaan, niin eihän niitä voi edes ilman henkien erottamisen armolahjaa nykyään erottaa toisistaan.
        Yhteistyö harhaoppisten kanssa eli ekumenia on kaiken pahan alku ja juuri. Siksi monet eksyy menemään vieraslahkoihin väkevämmän hengellisyyden houkuttelemana.
        Hurmostilojen metsästys on noussut niissä arvostuksen huipulle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jenkkilahkojen levittämät harhaopit on päässyt pahasti leviämään ja sotkeentumaan vanhojen oikein kristillisten kirkkojen sekaan, niin eihän niitä voi edes ilman henkien erottamisen armolahjaa nykyään erottaa toisistaan.
        Yhteistyö harhaoppisten kanssa eli ekumenia on kaiken pahan alku ja juuri. Siksi monet eksyy menemään vieraslahkoihin väkevämmän hengellisyyden houkuttelemana.
        Hurmostilojen metsästys on noussut niissä arvostuksen huipulle.

        Luterilainen vauvakastettu kirjoittaa tänne satujaan. Samaa parham-saastaa vauvakastetut tänne kirjoittaa eivätkä ne anna edes minun kosketella lapsiaan. Vauvakaste ei auta!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe