Ilta-Sanomat kirjoittaa UAP:sta

11

207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huomaan että fundamentalistiset uskovaiset on rientäneet jo Iltasanomiinkin kertoilemaan älyvapaita tarinoitaan "hyönteisistä kameran linssin sisäpuolella jota sitten hullut ihmettelevät silmät pullollaan päästä". 8)

      Sanotaanpas nyt ääneen se asia, jonka jo tietävät NASA, Pentagon, UAPTF, To the Stars Academy of Arts and Sciences, useiden valtioiden puolustusvoimat ja tiedusteluorganisaatiot:

      -Ne eivät ole tästä maailmasta.

      Jos olisivat, vähintään joku kolmasosa pitäisi olla jo tunnistettu, jotta saataisiin edes alku sille että siihen kyettäisiin.

      Nyt on tilanne se että mahdollisesti yhdelle tapaukselle on luonnollinen selitys ja siitäkään ei olla varmoja.

      Ymmärrän toki, ettei tieteellistä todistetta niiden Maan ulkopuolisesta alkuperästä ole, tai sitä ei ole meille julkistettu, mutta asia on kyllä päivänselvä, niin uskomatonta kuin se onkin.

      Uskomatonta se on siksi, että meidän tiede ei ole vielä sillä tasolla että se kykenisi ymmärtämään miten, miksi, mistä ja kuka. Kenties myös että mistä ajasta.

      Kaksi hyvin helppoa päätelmää johtaa yksinkertaiseen vastaukseen: -Luonnonvoimat eivät ota selkeää fyysisen objektin muotoa, eikä ihmisen härpäkkeet lentele noin.

      • Anonyymi

        "Ymmärrän toki, ettei tieteellistä todistetta niiden Maan ulkopuolisesta alkuperästä ole, tai sitä ei ole meille julkistettu, mutta asia on kyllä päivänselvä, niin uskomatonta kuin se onkin."

        Maan ulkopuolisuus on vain yksi vaihtoehto, veli hyvä.
        On myös sellainen mahdollisuus, että ne ovat jollain tavalla kuitenkin Maan asukkaita, vaikkeivät ihmisiä olekaan. Moni-Maa -malli saattaisi olla yksi selittäjä asialle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on toki yksi mahdollisuus, mutta siinä tapauksessa he eivät ole Maasta jollaisena me Maan tunnemme, koska ihminen on ainoa tunnettu hallitsija tällä planeetalla eikä muista ole evidenssiä.

        Sen sijaan "Taivaan pojista" ja "Tähtikansoista" sun muista on valtavasti tarinoita pitkin historiaa, maalauksia ja luolamaalauksia myöten.

        Kaikki on mahdollista mutta tilanteen mukaan mennään todennäköisyyksien kanssa. Pidetäänhän sitäkin fifty-fifty- mahdollisuutena että mikään ei ole totta tai edes olemassa.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        "Se on toki yksi mahdollisuus, mutta siinä tapauksessa he eivät ole Maasta jollaisena me Maan tunnemme"

        Aivan niin, sellaisena kuin me sen tunnemme, emmekä me voi väittää tuntevamme maailmaa, Maatakaan, vielä täydellisesti.

        "koska ihminen on ainoa tunnettu hallitsija tällä planeetalla eikä muista ole evidenssiä."

        Nämä liikulaiset, mitä ikinä lienevätkään, näyttävät olevan meitä ihmisiä paljon kehittyneempiä, joten kuinkahan sen Maan "hallitsijan" kanssa oikein on?

        Luis Elizondo viittasi Curt Jaimungalin haastattelussa ihmisen kehityksen nopeaan loikkaan, muistaakseni n. 100 000 vuotta sitten, pitäen keinotekoista geenimanipulointia mahdollisena aiheuttajana. Jos se pitää paikkansa, ovat meidän tuntemamme todelliset Maan haltijat niitä, jotka sen tekivät.

        "Sen sijaan "Taivaan pojista" ja "Tähtikansoista" sun muista on valtavasti tarinoita pitkin historiaa, maalauksia ja luolamaalauksia myöten."

        Jos nämä liikulaiset ovat lennelleet täällä jo aikoja sitten, on niiden tulo korkealta näyttänyt maahan sidotun ihmisen näkökulmasta aina taivaalta tulevilta ja kun tähdet, kuu ja aurinkokin ovat siellä, niin taivaan poikia ja tähtikansojahan ne.

        En kiellä muualta tulleiden elämänmuotojen, tai robottien yms., mahdollisuutta, mutta ehdotan pohtimaan muitakin vaihtoehtoja, sillä se mitä me kutsumme ympäristöksi, saattaa olla aivan muuta kuin niin sanotulla maalaisjärjellä saattaisimme olettaa.

        Molekyylibiologian uranuurtaja Francis Crick (8. kesäkuuta 1916 Northampton – 28. heinäkuuta 2004) sai vuonna 1962 lääketieteen Nobel-palkinnon DNA:n molekyylirakenteen ja sen merkityksen keksimisestä.

        Crick luennoi panspermiasta useasti.

        "Luento pidettiin ensimmäisen kerran Scripps Institution of Oceanographyssa 5. marraskuuta 1976. Suunnattu panspermia oli Crickin ja Leslie Orgelin nimi heidän teorialleen, jonka mukaan elämä maan päällä on saattanut syntyä siemenistä, jotka levitettiin tarkoituksella kaukaisen sivilisaation lähettämistä avaruusaluksista"

        Kirjan nimi on "Directed panspermia" jossa koko tutkimus on esitelty.
        https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/0019103573901103

        Crickin tutkimuksissa hän painotti sitä että panspermia nimenomaan on toimitettu Maahan tarkoituksella toisen sivilisaation toimesta, eikä tullut tänne vahingossa.

        Crick oli sitä mieltä että elämä ei selviä niin valtavia olosuhteita, aikoja ja matkoja avaruudessa ilman että se on tarkoituksella tuotu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ymmärrän toki, ettei tieteellistä todistetta niiden Maan ulkopuolisesta alkuperästä ole, tai sitä ei ole meille julkistettu, mutta asia on kyllä päivänselvä, niin uskomatonta kuin se onkin."

        Maan ulkopuolisuus on vain yksi vaihtoehto, veli hyvä.
        On myös sellainen mahdollisuus, että ne ovat jollain tavalla kuitenkin Maan asukkaita, vaikkeivät ihmisiä olekaan. Moni-Maa -malli saattaisi olla yksi selittäjä asialle.

        Kerrotko mitä ovat ne ”monet muut” vaihtoehdot, jotka mahtuvat havaittuihin ominaisuuksiin (valtava nopeus, kiihtyvyys, leijuu ja muuttaa suuntaa)?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrotko mitä ovat ne ”monet muut” vaihtoehdot, jotka mahtuvat havaittuihin ominaisuuksiin (valtava nopeus, kiihtyvyys, leijuu ja muuttaa suuntaa)?

        Sekin kertoo vieraslajista etteivät he taida pärjätä pallollamme aluksien ulkopuolella. Jos heidän evoluutionsa olisi täällä, he olisivat jo kaiketi jalkautuneet pariimme elelemään rintarinnan tai meidän johtajina. Tämä planeetta on todennäköisesti yksi monista, jonne on elämää istutettu ja kun se elämä kehittyy se sopeutuu evoluution myötä vallitseviin olosuhteisiin.

        Hyvä esimerkki nopeastakin evoluutiosta:
        https://tekniikanmaailma.fi/evoluutio-jyllaa-ihmisessa-edelleen-vahvana-katso-vaikka-tata-ylimaaraista-valtimoa-joka-on-suurimmalla-osalla-meista-jo-vuoteen-2100-mennessa/
        Lucasin mukaan ihminen kehittyy nyt nopeammin kuin milloinkaan aikaisemmin viimeksi kuluneen 250 vuoden aikana.

        Se että avaruusolennot "piileskelee" meitä aluksissaan ja kenties merenpohjan tukikohdissaan, kertoisi siitä että ei ole biologisille lajeille helppoa ja nopeaa sopeutua uusiin olosuhteisiin.

        Menet pitkälle spekuloinnissa miksi eivät ”poistu aluksista”.

        Pelottavinta ja vaikeinta on ihmisille ymmärtää miksi ”vierailijat” eivät tee oloaan julkiseksi eli muodosta virallisia suhteita tai vaan valloita maata. Ihminen vastaavassa tilanteessa tekisi 100% varmuudella jomman kumman.

        Tästä ei ole tietoa ja Kanavointeja ei lasketa tähän. Joten ei kiitos näitä.

        Vo kuitenkin esittää ehdollisen kysymyksen jos olettaa että alukset tulevat muulta. Minkälainen on sivilisaatio jolle valonnopeus ei ole rajoite ja se vain ”tarkkailee”, eikä muodosta avoimia suhteita eikä valloita? Mikä sitä estää? Ollaksemme tarkkoja, emme tiedä se mitä ne tekevät, olisi meidän ymmärtämää tarkkailua.

        Kristitty perin lapsellinen narratiivi elämästä ja universumista ei anna vastauksia - muuta kuin että paholaisen harhautusta.

        Huomaa että kirjoitin vain siitä käsin oikeasti tiedämme esim. Pentagonin raportista käsin eli ei ole poissuljettua että ”alukset” tulevat muualta. Eli siitä mikä voisi tulla osaksi yhteistä ymmärrystä ja mitä ajatuksia se herättää. Kuten vaikkapa tieto siitä että joku toinen planeetta kaasukehän perusteella sisältää elämää. Tuohon saadaan todisteita mahdollisesti lähitulevaisuudessa.

    • Anonyymi

      Mikä muuten olisi lopultakin riittävä todiste vakuuttamaan että ne olisivat muista tähdistä?

      Vaikka alus olisi näytillä messukeskuksessa, milläs todistat?

      Sen joutuu päättelemään oikeastaa epäsuoraan muiden faktojen perusteella.

      • Taitava mentalisti saa kenet vaan uskomaan mitä vaan ja taitava kirkkoisä saa aivopestyä kokonaisia kaupunkeja, jos hän pääsee lapsesta saakka vaikuttamaan seurakuntalaisiin.

        Se on iso osa maapallon kansasta jotka uskoo ettei kuussa ole käyty ja se on iso osa ihmisistä jotka uskoo virallista teoriaa JFK:n salamurhassa.

        Miljoonat ihmiset uskovat Raamattuihin ja Koraaneihin, eivätkä aio luopua uskostaan.

        Vaikka Paavi nousisi suorassa lähetyksessä ufon kyytiin Vatikaanissa ja toisi tullessan matkamuistoja toiselta planeetalta niitä esitellen, niin todennäköisesti vähintään puolet maapallon ihmisistä sanoisi sen olevan trikkiä ja huijausta.

        Ei tämmöiseen maailmaan ole helppoa tulla, ilman että se aiheuttaisi jonkinlaisia katastrofeja ja sotia. Etelä-Koreassa tallaantui toistasataa ihmistä hengiltä Halloween- juhlissa kun paniikki väkimassassa levisi.

        Jos ihminen löytäisi sivilisaation joka on meitä alempana, se todennäköisesti julistettaisiin rauhoitetuksi planeetaksi eikä sinne saisi mennä laisinkaan sotkemaan ja häiritsemään heidän kulttuuriaan tai viemään heille meidän pöpöjä.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Taitava mentalisti saa kenet vaan uskomaan mitä vaan ja taitava kirkkoisä saa aivopestyä kokonaisia kaupunkeja, jos hän pääsee lapsesta saakka vaikuttamaan seurakuntalaisiin.

        Se on iso osa maapallon kansasta jotka uskoo ettei kuussa ole käyty ja se on iso osa ihmisistä jotka uskoo virallista teoriaa JFK:n salamurhassa.

        Miljoonat ihmiset uskovat Raamattuihin ja Koraaneihin, eivätkä aio luopua uskostaan.

        Vaikka Paavi nousisi suorassa lähetyksessä ufon kyytiin Vatikaanissa ja toisi tullessan matkamuistoja toiselta planeetalta niitä esitellen, niin todennäköisesti vähintään puolet maapallon ihmisistä sanoisi sen olevan trikkiä ja huijausta.

        Ei tämmöiseen maailmaan ole helppoa tulla, ilman että se aiheuttaisi jonkinlaisia katastrofeja ja sotia. Etelä-Koreassa tallaantui toistasataa ihmistä hengiltä Halloween- juhlissa kun paniikki väkimassassa levisi.

        Jos ihminen löytäisi sivilisaation joka on meitä alempana, se todennäköisesti julistettaisiin rauhoitetuksi planeetaksi eikä sinne saisi mennä laisinkaan sotkemaan ja häiritsemään heidän kulttuuriaan tai viemään heille meidän pöpöjä.

        Mikähän sen julistaa? Turvaneuvosto? Ilmassa sarkasmia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7464
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2156
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1220
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1151
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe