Tuossa nelikymppisenä kun lähdettiin Pattayalle golfaamaan, otettiin kierroksella puoli pulloa viskiä, kierroksen jälkeen altaalla puoli pulloa viskiä, sitte pikku välipala jonka jälkeen puoli litraa vodkaa rannalla, sitten kapakkaan ja kovimmillaan parikymmentä tequilaa ja muutama bisse naamariin. Vuorokausiannokset liikkui 50 ravintola-annoksen paikkeilla ja sen jälkeen vielä pantiin.
Seuraavana päivänä sama homma uudelleen. Helposti kesti kaksi viikkoa tuota rumbaa, sitten piti pitää 1-2 päivää taukoa golfista. Kerran jouduin sairaalaan vatsavaivojen vuoksi palattuani Suomeen. Kaikki arvot kunnossa ja maksa-arvokin vain hieman koholla.
Nykyään 20 vuotta myöhemmin joutuu valitsemaan yhden kolmesta. Joko golf, naiminen tai ryyppääminen. Enää ei olla nuoria, mutta golfaan paremmin kuin koskaan.
Siitä ja sen kestävyydestä
Anonyymi-ap
2
65
Vastaukset
- Anonyymi
Yhdellä kierroksella tein viisi hole in one tulosta.
Kerran laitoin kolme kertaa peräkkäin kengät oikeisiin jalkoihin, äiti todistaa tämän.
Kolmannella kerralla ne oli eriparia, mutta kuitenkin oikeissa jaloissa.
Olin silloin kuitenkin vasta viiskymppinen nuori mies täynnä unelmia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2538458IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its2855735- 1761915
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)761790- 1891355
- 781314
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61197Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?491054Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy2191043Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte1311037