Kuolleiden muistamisesta on tehty kevytmielinen markkinatapahtuma jolla halutaan myrkyttää ihmiset, ettei ihminen ajattelisi kuolematonta sieluaan, eikä sitä, että kuitenkin kuolema on kerran edessä. Pelottaako silloin? Missä vietät iankaikkisuuden?
Heinolassa ja maailmassa kansa seuraa pimeyden ruhtinasta
Anonyymi-ap
51478
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Hahhah. Pölähti ovelle viisipäinen sisarusparvi koputtamaan, naispuolisia, polkupyörillä, potkulaudoilla, nopeita. Ennen kuin ovelle ehdin olivat jo kolmannella ovella, huutelin perään, että mitä. Nuorin heistä alle nelivuotias juoksujalkaa ovelle. Karkki vai kepponen? Ei ole karkkia, odota siinä. Sillä hetkellä viimeisen setelin lompakosta etsin, 50 euroa. Sen hänelle, ymmärsi, saa paljon karkkia. Sielunvalistusta
hänelle?
Ei vaan mammonan palvontaa.
mammonaa.
missä vietät iankaikkisuuden
haudassa
kaikenlaisii juttuja
pimeyden peto
pimeyden kotapedo
pimeydestä pedariksi
kevytmielinen markkinatapahtuma ?
juurikin näin.
pimeätä ainakin on .
Pimeässä matojen syötävänä
Juu niin tekee.
mikä on pimeyden ruhtinas?
Paremminkin kuka. Kukakohan? Sanoiko Jumala todella niin? Korvaan kuiskuttelija.
Kaveh
Tapaniako??
Ja pienten pahentamista. Parempi olisi että myllynkivi ripustettaisiin kaulaan ja heitettäisiin meren syvyyteen.
piru!
kevytmielinen markkinatapahtuma?
myrkyttää ihmiset, ettei ihminen ajattelisi kuolematonta sieluaan,
😉😉😉
mammonaa !
kansa seuraa pimeyden ruhtinasta
Joo o, että semmoista.
Näin se on
Saatana on kietonut maailman pauloihinsa, kenet alkoholin kautta, kenet mammonan tavoittelun kautta, kenet kunnian kautta jne. Voi kuitenkin ihmistä joka katoavaan luottaa, käy tuulen henkäys eikä hänen sijansa enään häntä tunne.
Minä vietän ainakin Iloisessa Kulkijassa.
Ikuisestiko?
🙄🙄
kukas se on.
Oisko Darth Vader?
Käärme oli kaikista kavalin, ; "sanoiko Jumala todella niin" , korvaan kuiskuttelija. Lucifer, langennut enkeli. Valvokaa, sillä ette tiedä milloin Ihmisen Pojan pitää tuleman.
Jeesusfoorumit on erikseen ja kaikenlainen uhkailu täällä👎
Joo, samaa mieltä. Uskoville on omat foorumit.
Samaa mieltä! Ihmisillä varmasti muutakin mietittävää tänä päivänä kun tälläisen kaavoihinsa jämähtäneen jeesuksilla uhkailut
Eipä ole mitään uhkailua, kerran tapahtuu.
Niin kaikki muu mietittävä tulee tärkeimmän jälkeen, niitä muita ehtii kyllä miettiä. Elämäsi on ainutkertainen, miten sen käytät?
Juu, täällä
Käärme oli kaikista kavalin
Eeva tykkäs Aatamin käärmeestä.
Aadam ei ollut käärme. Onkohan Käärme kääntänyt silmäsi nurin?
Usko on kääntänyt aivosi nurin.
haudassa
Ei tarvitse.
markkina tapahtuma?
en seuraa kiitos.
Kokoomus tuhoaa kaiken!
kevytmielinen markkinatapahtuma
😟😔😔😔