Käsi sydämellä, siskot

Anonyymi-ap

nyt kun ollaan jo päästy näin pitkälle, niin mieleeni juolahti eilen kysyä joukolta ruotsinsuomalaisilta naislta kysymys johonei tietenkään tarvinnut vastata, mutta koska me nyt ollaan jaettu elämäntarinoitamme monien kuukausien aikana kirjoituskurssilla, niin uskallauduin kysymään ja nyt kysyn saman asia kaikilta palstan naisilta:
kuinka paljon elämäsi miehet ovat vaikuttaneet päätökseesi asuinpaikasta?
(Ryhmän 12 naisesta kymmenen vastasi kertoen miehensä tai jonkun exänsä olleen suurin syypää Ruotsiin muuttoon, paikkakunnalta toiseen muuttoon tai sitten toisinpäin, että itse otti hatkat ja lähti, mahdollisimman kauas.)
Omasta puolestani voin sanoa että lopulline päätös on aina ollut omani, mutta inspiraato muuttoon on tullut molemmista suunnista.

141

747

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Muutettiin pääkaupunkiin miehen työpaikan takia, koska hän sai koulutustaan vastaavan, hyvin palkatun työn. Minäkin löysin alani töitä ja sitten perheen kasvaessa on muutettu isompiin asuntoihin ja rakennettu ok talo pk seudulle. Molempien päätöksiä, ei mitään empimistä. Täällä on rakennettu hyvä elämä, täällä asuu jälkeläisetkin perheineen.

      • Anonyymi

        Oman kokemukseni perusteella muutot yleensä mielletään yhteisiksi päätöksiksi , koska ne on katsottu hyödyntäneen molempia puolisoita ja päätös on ollut yksimielinen. Tämä on varmasti se kaikkein paras ratkaisu.
        Yksi ryhmän rouvista sanoi päätöksen olleen hänen ja mies tuli mukana, lopulta suosiolla, vaikkakin olisi mieluummin jäänyt.
        Keskustelu virisi vilkkaana siitä ketä kaikkia miehiä naisten elämässä on ollut jotka ovat motivoineet naisten lähtöä, Ruotsiin, toiseen maahan, toiselle paikkakunnalle päästäkseen eroon kelvottomasta puolisosta :)

    • Anonyymi

      Olen muuttanut sinkkuna. Paitsi kun avioiduin ostimme asunto-osakkeen yhdessä.. Päätökset paikkakunnista, osakkeista ja taloista sen jälkeen ja sitä ennen ovat olleet ihan omia päätöksiäni.

      Korppis

      • Anonyymi

        Päätökset osakkeista ja taloista🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Minullakin osa päätöksistä ovat olleet aivan omia, mutta USA:han muutto oli kyllä meidän yhteinen. Idea lähti minulta, alunperin, mutta mieheni lämpeni sille aika nopeasti. Monessa, näennäisesti aivan omassa päätöksessäni on kuitenkin kummitellut mies jossain taustalla.
        Se kai kuuluu jotenkin ikäpolvemme naisten elämänkuvioihin; mietin sitä että muuttaako nykypolven nuoret naiset miesten takia tai miehiä paetakseen . Vai yhdessä, miehen kanssa, yhteisestä sopimuksesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän aikuiset ihmiset voi muuttaa vaikka hetken mielijohteesta, mutta lasten on hyvä saada asua vakaasti, niin että koulu, isovanhemmat ja kaverit säilyy.
        Pitää olla myös taattu toimeentulo uudella paikkakunnalla ja uudessa maassa, jos sinne ihan muuttaa. Turistina voi rillutella maailmalla, jos on vapaa menemään.

    • Anonyymi

      Kyllä kunnon mies tietää mikä perheelle on parasta.

      • Anonyymi

        Kyllä tietää. Ja kunnon mies rakentaa perheelleen omakotitalon, mieluiten tiilitalon. Eikä jätä perhettään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tietää. Ja kunnon mies rakentaa perheelleen omakotitalon, mieluiten tiilitalon. Eikä jätä perhettään.

        Niinpä, tämä on kunnon mies.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tietää. Ja kunnon mies rakentaa perheelleen omakotitalon, mieluiten tiilitalon. Eikä jätä perhettään.

        Hehhheh. Mitä tiilifirmaa mainosta ?

    • Anonyymi

      Elämäsi miehet….jaa ihan monikossa?

      • Anonyymi

        " nyt kysyn saman asia kaikilta palstan naisilta:
        kuinka paljon elämäsi miehet ovat vaikuttaneet päätökseesi asuinpaikasta?"
        Juuri näin muotoilin kysymyksen. En maininnut siinä mitään oman elämäni miehistä.
        Monilla on ollut poikaystäviä, sulhasia, useita avo-tai aviomiehiä, monenlaista elämänvaihetta on mahtunut tähän ikään mennessä.
        En itse aseta ihmisiä mihinkään arvojärjestykseen sen perusteella.
        t. Paloma

        Ei kukaan muukaan ole mitään arvojärjestyksiä tässä tehnyt! Joillakin on elämä ollut helpompaa ja vakaampaa, jollakin pettymyksiä paljon ja vaikeampaa löytää paikkaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " nyt kysyn saman asia kaikilta palstan naisilta:
        kuinka paljon elämäsi miehet ovat vaikuttaneet päätökseesi asuinpaikasta?"
        Juuri näin muotoilin kysymyksen. En maininnut siinä mitään oman elämäni miehistä.
        Monilla on ollut poikaystäviä, sulhasia, useita avo-tai aviomiehiä, monenlaista elämänvaihetta on mahtunut tähän ikään mennessä.
        En itse aseta ihmisiä mihinkään arvojärjestykseen sen perusteella.
        t. Paloma

        Ei taaskaan kyse ollut SINUSTA, vaan matkin huvittuneena sinun aloituksesi tekstiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Epäonnistuit taas pahasti.
        Annoit vain itsestäsi huonon vaikutelman.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " nyt kysyn saman asia kaikilta palstan naisilta:
        kuinka paljon elämäsi miehet ovat vaikuttaneet päätökseesi asuinpaikasta?"
        Juuri näin muotoilin kysymyksen. En maininnut siinä mitään oman elämäni miehistä.
        Monilla on ollut poikaystäviä, sulhasia, useita avo-tai aviomiehiä, monenlaista elämänvaihetta on mahtunut tähän ikään mennessä.
        En itse aseta ihmisiä mihinkään arvojärjestykseen sen perusteella.
        t. Paloma

        "Monilla on ollut poikaystäviä, sulhasia, useita avo-tai aviomiehiä, monenlaista elämänvaihetta"

        Onhan niitä poikaystäviä ollut, mutta eihän nyt niiden perässä muuteta.
        Tiedän toki, että on naisia, jotka eivät voi asua ilman miestä. En kuulu siihen joukkoon.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Onneksi täällä ole sinä, joka olet täydellinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Monilla on ollut poikaystäviä, sulhasia, useita avo-tai aviomiehiä, monenlaista elämänvaihetta"

        Onhan niitä poikaystäviä ollut, mutta eihän nyt niiden perässä muuteta.
        Tiedän toki, että on naisia, jotka eivät voi asua ilman miestä. En kuulu siihen joukkoon.

        Jotkut tosiaan juoksee poikaystävän perässä vaikka hornantuuttiin, koska pelkää ettei uutta saa ja ettei suhde kestä jos ei ole vieressä vahtimassa.?Huono itsetunto tekee näitä perässäroikkujia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " nyt kysyn saman asia kaikilta palstan naisilta:
        kuinka paljon elämäsi miehet ovat vaikuttaneet päätökseesi asuinpaikasta?"
        Juuri näin muotoilin kysymyksen. En maininnut siinä mitään oman elämäni miehistä.
        Monilla on ollut poikaystäviä, sulhasia, useita avo-tai aviomiehiä, monenlaista elämänvaihetta on mahtunut tähän ikään mennessä.
        En itse aseta ihmisiä mihinkään arvojärjestykseen sen perusteella.
        t. Paloma

        Tunkeileva epähieno aloitus. Ei kirjoituskurssit kannata. Ajattelukin taantuu niissä taantumistaan.

    • Anonyymi

      Isäni ja isän suku kanta Suomalaisia.Äidin isä oli Saksalainen ja äiti itse Suomen Ruotsalainen. Itse tunnen itseni Kanta suomalaiseksi 70v vanhemmaksi naiseksi.Asunut aina Helsingin lähiö.Joten kukan muu kuin vanhempani ei ole vaikutanut asumiseenin. Asun edelleen ilman puolisoa,Joten asumismutoni,paikaani vaikutan vain minä itse.50 vuotta asutu vuokralla Helsinki 94.Kontula.On Kivikon Metsä ja matkaa meren rannalle noin 10 km. kuin itä-Keskus kauppa keskus kotoani 5km.Jaksan matkat viellä Itis,meren ranta kävellä Niverikko polvillani edes takaisin.

      • Myös vanhemmat kuuluvat tähän kategoriaan, ellei itse ole koskaan muuttanut. Päättikö isäsi vai äitisi sen että asuitte Helsingissä? Vai heidän isovanhempansa?
        Onko asumispaikan valinta ollut yleensä miehinen päätös ja kuinka paljon naisilla on ollut itsellään siihen sanomista, etenkin jos eivät ole olleet samaa mieltä?

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Myös vanhemmat kuuluvat tähän kategoriaan, ellei itse ole koskaan muuttanut. Päättikö isäsi vai äitisi sen että asuitte Helsingissä? Vai heidän isovanhempansa?

        Mikäs tenttaus sinulla on menossa????
        Kerro nyt omista muutoistasi ympäri maailmaa, mielesi tekee kuitenkin.

        Suomessa suomalaiset perheet ovat muuttaneet paikasta paikkaan. Sukutukijana olen seurannut sukujen vaiheita polvesta toiseen, ja harva on pysynyt kotikonnuillaan useamman sukupolven. Leveämmän leivän perässä on lähdetty, enkä usko, että siinä on erimielisyyttä perheen kesken ollut. Yksi sukuhaarani on rautatieläisiä, ja yli sata vuotta sitten uralla mentiin eteenpäin hakemalla aina uusi virka uudella asemalla. Ennen kuin miehestä tuli asemapäällikkö, oli hän kiertänyt eri viroissa monilla asemilla, jotka olivat ja ovat ehkä vieläkin, luokiteltu eri arvoisiksi toimipaikoiksi. Eteenpäin mentiin arvoasemalta paremmalle paikalle, ja viratkin olivat erilaisilla luokituksilla.
        Mietin sitä, olivatko perheiden naiset myötämielisiä muuttoihin. Varmasti olivat. Olihan kysymyksessä toimeentulo. Rautatieläisille oli omat asunnot useimmilla paikkakunnilla. Niissä oli tietenkin eroja, ja saattoi käydä niin, että asunnot kutistuivat uudella paikkakunnalla. Siihen oli vain tyydyttävä.
        Myöhemmin vaimoilla saattoi olla oma virka, jolloin perhe joutui jakaantumaan kahdelle paikkakunnalle. Eivät kaikki vaimot enää olleet kotirouvia kuten vuosisadan vaihteessa. Valtion leipä oli pitkä, mutta kapea. Molempien tulot tarvittiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikäs tenttaus sinulla on menossa????
        Kerro nyt omista muutoistasi ympäri maailmaa, mielesi tekee kuitenkin.

        Minun omista tekemistäni, muutoistani jne. kertoo sitten seuraava kirjoitusprojektini, jota saa lukea joko ostamalla tai lainaamalla. Olen tekemässä siihen taustatyötä.
        Mutta siihen menee vielä ainakin kolme vuotta, kunnes saan keskeneräisen jutun valmiiksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa suomalaiset perheet ovat muuttaneet paikasta paikkaan. Sukutukijana olen seurannut sukujen vaiheita polvesta toiseen, ja harva on pysynyt kotikonnuillaan useamman sukupolven. Leveämmän leivän perässä on lähdetty, enkä usko, että siinä on erimielisyyttä perheen kesken ollut. Yksi sukuhaarani on rautatieläisiä, ja yli sata vuotta sitten uralla mentiin eteenpäin hakemalla aina uusi virka uudella asemalla. Ennen kuin miehestä tuli asemapäällikkö, oli hän kiertänyt eri viroissa monilla asemilla, jotka olivat ja ovat ehkä vieläkin, luokiteltu eri arvoisiksi toimipaikoiksi. Eteenpäin mentiin arvoasemalta paremmalle paikalle, ja viratkin olivat erilaisilla luokituksilla.
        Mietin sitä, olivatko perheiden naiset myötämielisiä muuttoihin. Varmasti olivat. Olihan kysymyksessä toimeentulo. Rautatieläisille oli omat asunnot useimmilla paikkakunnilla. Niissä oli tietenkin eroja, ja saattoi käydä niin, että asunnot kutistuivat uudella paikkakunnalla. Siihen oli vain tyydyttävä.
        Myöhemmin vaimoilla saattoi olla oma virka, jolloin perhe joutui jakaantumaan kahdelle paikkakunnalle. Eivät kaikki vaimot enää olleet kotirouvia kuten vuosisadan vaihteessa. Valtion leipä oli pitkä, mutta kapea. Molempien tulot tarvittiin.

        Tämä on historiallisesti varmaan aivan totta.
        Miehen työn perässä perheet muuttivat ja sinne jäätiin, missä toimeentulo oli paras.
        Jäinmiettimään sitä onko tuohon kuvioon tullut jotain muutoksia sitten kuusikymentäluvun, tai ovatko lastemme ja lastenlapsiemme prioriteetit ja päättämismallit vielä yhtä mieskeskeisiä. Olemmeko siirtymässä patriarkaalisesta yhteiskunnasta tasa-arvoiseen yhteiskuntaan?
        (Tuli ihan nopeasti mieleen Facebookista amerikkalainen meme missä nuori nainen poseeraa t-paita päällään jossa lukee englanniksi "Minulla on p....., , minä teen päätökset!")

        Mitä ihmeen mieskeskeistä siinä on, että perheenisä huolehtii perheensä elatuksesta siellä missä töitä on, varsinkin jos äiti ei niin aktiivisesti tee uraa lasten ollessa pieniä? Ei siinä kysellä, onko naisella halu jäädä asumaan tutulle seudulle jossa on ystävät ja vanhemmat. No sossuhan taitaa kyllä tulla hätiin, voi asua missä lystää ettei vaan olisi mieskeskeistä,

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Tämä on historiallisesti varmaan aivan totta.
        Miehen työn perässä perheet muuttivat ja sinne jäätiin, missä toimeentulo oli paras.
        Jäinmiettimään sitä onko tuohon kuvioon tullut jotain muutoksia sitten kuusikymentäluvun, tai ovatko lastemme ja lastenlapsiemme prioriteetit ja päättämismallit vielä yhtä mieskeskeisiä. Olemmeko siirtymässä patriarkaalisesta yhteiskunnasta tasa-arvoiseen yhteiskuntaan?
        (Tuli ihan nopeasti mieleen Facebookista amerikkalainen meme missä nuori nainen poseeraa t-paita päällään jossa lukee englanniksi "Minulla on p....., , minä teen päätökset!")

        Eipä vanhan akan p sellainen voima ole, jonka avulla saisi mitään päätösvaltaa. 🤣
        Ja kyllä oikea mies arvostaa ensisijassa nuorellakin yläpäätä, sen ohella tulee muukin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä vanhan akan p sellainen voima ole, jonka avulla saisi mitään päätösvaltaa. 🤣
        Ja kyllä oikea mies arvostaa ensisijassa nuorellakin yläpäätä, sen ohella tulee muukin.

        Onneksi vanhat akat ovat jo näillä vuosikymmenillä hankkineet tarpeeksi muita meriittejä, ettei tarvitse luottaa enää pelkkään biologiaan :)
        Järkeä.
        Elämänkokemusta.
        Varallisuutta.
        Prioriteettien oikeaa järjestystä.
        Tervettä itsetuntoa.

        Oletko sinä "oikea mies" vai mistä tiedät mitä oikea mies arvostaa?

        (Ja tuohan oli vain pelkkä vitsi!)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäs tenttaus sinulla on menossa????
        Kerro nyt omista muutoistasi ympäri maailmaa, mielesi tekee kuitenkin.

        Mikä kumman vastaus tää nyt oli?
        Paloma kysyy ihan yksinkertaista asiaa, ja heti hyökkäät tällä nykytyylillä "tenttaus".
        Just joo, tää on se nykytyyli.

        Ja huom!
        3 (kolme) heti peukuttaa sinua röyhkeää.

        Yleensähän on ollut niin, että mies on päättänyt minne muutetaan.

    • Anonyymi

      Seuraavan kirjan mainostus alkoi.

      • Anonyymi

        Ei vielä.
        Kerään vasta tietoa.
        Ja seuraava ei ole tästä aiheesta vaan se seuraavaa seuraava :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vielä.
        Kerään vasta tietoa.
        Ja seuraava ei ole tästä aiheesta vaan se seuraavaa seuraava :)

        Onkohan kiva joutua tyrkyttämään tekeleitään suoli24:ssä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan kiva joutua tyrkyttämään tekeleitään suoli24:ssä.

        Siitä tulee varmaan matriakaalinen kirja, kun mieskeskeisyys on sille paha juttu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan kiva joutua tyrkyttämään tekeleitään suoli24:ssä.

        Ei kirjoituskurssit kannata. Ajattelukin taantuu niissä taantumistaan.

    • Anonyymi

      Elämäni miehiä on ollut 5-7, miten sen laskee Puoliso ei niihin kuulu.

    • Elin kolmekymppiseksi Helsingissä , melkein Kauppatorin reunalla.
      Sitten eräänä kesänä menin ja umpirakastuin savolaiseen mieheen.
      Ei siinä auttanut kun muuttaa maalle maalaistalon emännäksi,
      ja miehen perässä sitä sinne suorastaan lennettiin.
      Hän menehtyi viisitoista vuotta sitten,
      viiden vuoden yksinäisyys ja muutin omille juurilleni,
      synnyinpaikkakunnalle.
      Senkin jälkeen olen rakastunut,
      mutta sitten sai mies muuttaa perässäni.

    • Anonyymi

      Miksi täällä joku avautuisi aloittajalle ?

      • Anonyymi

        Miksi täällä yleensä kukaan avautuu yksityiselämästään ?

      • Miksi huolehdit muitten asioista,
        kyselet outoja avoimella palstalla,
        "avautumiset" joiksi kirjoituksia nimittelet,
        ovat ihan jokaisen oma asia.
        Tuskin tarvitsee sinulle perustella mitään.

      • Anonyymi

        Ja taas peukutukset, ja tää nenäkäs nykytyyli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi täällä yleensä kukaan avautuu yksityiselämästään ?

        Sama, sama, peukutukset.

        Mitä te täällä kuhnitte, jos ei saa kysyä mitään?
        Tottakai sitä kysytään ja vastataan, - paitsi nää näsäviisaat, jotka heti hyökkäävät päälle.

    • Anonyymi

      "nyt kysyn saman asia kaikilta palstan naisilta:
      kuinka paljon elämäsi miehet ovat vaikuttaneet päätökseesi asuinpaikasta?"
      Syvä huokaus.

      • Anonyymi

        Siis elämäsi miehet? Ikäänkuin kaikki olisivat vaihtaneet miestä monasti ja juosseen niitten mukana asuinpaikkaa.

    • Anonyymi

      "Ryhmän 12 naisesta kymmenen vastasi kertoen miehensä tai jonkun exänsä olleen suurin syypää Ruotsiin muuttoon"
      Kaikki elämässään epäonnistuneet naiset lähtivät siis pakoon Ruotsiin ?

      • Anonyymi

        On niitä muuallekin lähtenyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On niitä muuallekin lähtenyt.

        Ihan amerikkoihin asti.

    • Anonyymi

      "nyt kun ollaan jo päästy näin pitkälle"
      Mitä tarkoitat ? Mihin sinä olet päässyt ?

    • Anonyymi

      Tunkeileva ja harkitsematon aloitus. Joku voi vahingossa erehtyä
      kertomaan omia henkilökohtaisia asioitaan koko maailmalle.

      • Anonyymi

        Johan tuo maissi kertoi.

      • Anonyymi

        Niinpä ja miksi kertoa yksityisasioistaan julkisesti ihmiselle, joka levittää täällä julkisella palstalla tietoa mitä 12 naista on hänelle kertoneet yksityisasioistaan.
        Eikö ole tahditon ja ajattelematon aloitus ?
        Antoivatko naiset aloittajalle luvan juoruta yksityisasioistaan edelleen ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johan tuo maissi kertoi.

        Jonkun naiivin hönäkin saa joskus lankaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jonkun naiivin hönäkin saa joskus lankaan.

        Sanoiko joku juuri Maissiia "Hönäkiksi"?
        Mitähän se tarkoittaa?

        Kaikkia rekattuja saa haukkua, sillä joku on sanonut anoja olmiksi.

        Ei anoja ole olmiksi haukuttu, vaan rekattu haukkui olmiksi toista rekattua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jonkun naiivin hönäkin saa joskus lankaan.

        Jonkun naiivin hönökin saa joskus lankaan.
        Oikeammin pitäisi lukea: Hönökin saa joskus toisen hönön lankaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei anoja ole olmiksi haukuttu, vaan rekattu haukkui olmiksi toista rekattua.

        Siis anoja ei ole haukuttu?
        Hyvä että tiedämme. On niin paljon erilaisia kommentteja nähty.

    • Anonyymi

      Aloittaja-ap on siis pulu ?
      Miten nuo kaksi lintua sattuvatkin usein samaan aikaan tekemään
      come back'in (paluuhyökkäyksen) palstalle ?
      Toinen sotkee nojatuolin ja toinen muun palstan.

      • Anonyymi

        Korjaas ensin omat jätöksesi jokaisesta ketjusta ja tule sitten valittamaan muista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjaas ensin omat jätöksesi jokaisesta ketjusta ja tule sitten valittamaan muista.

        Toinen ryhmä, rautatieläisten lisäksi, on varmaan puolustusvoimain palveluksessa olevat kantapeikot.
        Heidän mieltään ei aina edes kysytä, kun muutto tulee.
        Nuoruudessani tunsin muutamia, ja havaitsin, että hierarkia vallitsi myös armeijan palveluksessa olevien asuinalueilla.
        Voi kyllä tulla siihen tulokseen, että vaimon ja muun perheen mielipide ei ole paljon painanut ainakaan näillä ammattialoilla.

      • Anonyymi

        Kyllähän tuon jo aiheesta ja maneereista huomasi.
        Kökköä yrittää feikata eri kirjoitustyyliä.
        Kyllä sekin pululta onnistuu, kun usein anona on vuosikymmenet kirjoitellut.

        Täytyy ottaa huomioon jo avioliittoon mennessään, että ainakin sotilasuralla joutuu muuttamaan paikkakuntaa, Jos perheelle kelpaa miehen palkka, ei siinä ole mitään urputtamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän tuon jo aiheesta ja maneereista huomasi.
        Kökköä yrittää feikata eri kirjoitustyyliä.
        Kyllä sekin pululta onnistuu, kun usein anona on vuosikymmenet kirjoitellut.

        Huomasi minkä?
        Kantapeikkojen muutot?
        Kaikilla ei ole niin hyvät hoksottimet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjaas ensin omat jätöksesi jokaisesta ketjusta ja tule sitten valittamaan muista.

        Mitä ? Kuka ? Missä ? Valittanut ? - Nm. Nauraa vain

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ? Kuka ? Missä ? Valittanut ? - Nm. Nauraa vain

        Miksi hlvt:ssä käytät nm:äni? - Nm. Ongelmasi nimi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi hlvt:ssä käytät nm:äni? - Nm. Ongelmasi nimi

        Ei se ole sinun nimimerkkisi. Sitä voi käyttää allekirjoituksena kuka vain. Jos haluat oman niminerkin niin rekisteröit sen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole sinun nimimerkkisi. Sitä voi käyttää allekirjoituksena kuka vain. Jos haluat oman niminerkin niin rekisteröit sen.

        Kyllä se on ja sinä olet pashkapää. - Nm. Ongelmasi nimi

    • Anonyymi

      Kahden miehen perään tuli lähdetyksi, kumpikin jätti.
      Kaksi taas lähti perääni, kummankin jätin.
      Tässäpä olen, tumput suorina.

    • Anonyymi

      Monta kertaa näiden muuttopäätösten takana, vaikka loppumetreillä ne onkin tehty itsenäisesti, on kuitenkin joku läheisessä ihmissuhteessa koettu pettymys, välimatkan ottaminen, alusta aloittaminen.
      Puolison kuolema ei kuitenkaan ole läheskään aina sellainen tekijä. Avioero kuitenkin on, omaisuuden jakaminen ja ekonomiset tekijät pelaavat roolia, mutta myös halu jättää ikävät muistot taakseen. Nuorena kai tuo miehen perään tai miehen luota pois muuttaminen on helpompaa ja yksinkertaisempaa, ennen kuin lapsia ja yhteistä omaisuutta on tullut kuvioon mukaan.

    • Anonyymi

      Miksi vastata ja kertoa yksityisasioistaan julkisesti ihmiselle,
      joka levittää täällä julkisella palstalla tietoa mitä 12 naista on hänelle kertoneet yksityisasioistaan.
      Eikö ole tahditon ja ajattelematon aloitus ?
      Antoivatko naiset aloittajalle luvan juoruta yksityisasioistaan edelleen ?

      • Anonyymi

        Kuka? Mikä? kertoi mitä? Kenestä? Koska? Missä?
        Kauheen tahditonta kun ei sanota mitään nimiä eikä mitä on tapahtunut.
        Nim. Ei kysyvä tieltä eksy

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka? Mikä? kertoi mitä? Kenestä? Koska? Missä?
        Kauheen tahditonta kun ei sanota mitään nimiä eikä mitä on tapahtunut.
        Nim. Ei kysyvä tieltä eksy

        Niin oikeassa! Anona en ymmärrä mitään, en tunne ketään, en edes käsitä, että vastaajia on täysi tusina.
        Vähän tarkennusta, siskot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka? Mikä? kertoi mitä? Kenestä? Koska? Missä?
        Kauheen tahditonta kun ei sanota mitään nimiä eikä mitä on tapahtunut.
        Nim. Ei kysyvä tieltä eksy

        Toisille ei tarvitse kertoa ja toisille ei kannata.
        Mieti kumpaan ryhmään kuulut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisille ei tarvitse kertoa ja toisille ei kannata.
        Mieti kumpaan ryhmään kuulut.

        Minulla on huono kuulo.

    • Anonyymi

      Aloituksessa paloma kertoo, miten ne ryhmän naiset miettivät, kuka on SYYPÄÄ Ruotsiin muuttoon ja ylipäätään muuttoihin. Vastaukset löytyy. Syyllinen on MIES, jonka perässä pitää roikkua, koska nainen on epävarma. Tai syypää on mies, jota täytyy paeta mahdollisimman kauas.
      Senkin paloma esittää pahana, että miehen työ sanelee asuinpaikan.
      Tuntuu menneen tasa-arvon suhteen persiilleen elämä kun piti muutta miehen perässä eri mantereelle. Olisi sen miehen pitänyt muuttaa vaimonsa syntymäseudulle, ihan tasa-arvon takia. Jäädä koti isäksi ja samalla opetella kieli.

      • Anonyymi

        Onpas sinulla tulkintaa!
        Eikö olisi mitenkään mahdollista, että kommentoijat voisivat keskustella asiallisesti aloituksesta? Jos ei ole kokemusta tai mielipidettä, ei ole kohteliasta nälviä osallistuvia.

        Jos aloitus on epäasiallinen, sitä vastaan puolustaudutaan. Miesviha näkyy aloituksessa.

      • Anonyymi

        Taisin kysyä vain kenen päätös ja miten paljon miehen kuviossa mukana oleminen on vaikuttanut päätökseen. Päätökseen muuttaa Suomesta Ruotsiin, muuttaa Ruotsissa eri paikkakunnalle jne.
        Tulkitset aloitukseni kovin yksisilmäisesti ja negatiivisesti.
        Saimme aikaan hersyvän keskustelun aiheesta. Ihmissuhteista tärkein, oman puolison tai vanhempien läsnäolo elämässä vaikuttaa aina asuinpaikan valintaan ja ekonomiset syyt ovat useimmiten päällimmäisenä.
        Oman kokemukseni perusteella naiset ovat valmiimpia muuttamaan, joko oman tai miehen työpaikan perästä. Valmiimpia opettelemaan uusi kieli, uudet tavat, uusi kulttuuri.
        Valinnat ovat yksilökohtaisia ja ei niistä saisi tehdä yleistyksiä.

        Kyllä minusta on aivan positiivista jos mies muuttaa vaimon mukana vaimon työpaikan perässä, jos naisen työ on paremmin palkattu tai muuten yhteiskunnalle tärkeämpi. Kyllä mieskin pystyy sopeutumaan uusiin olosuhteisiin, kouluttautumaan uudelleen, jos omassa ammatissa ei ole tarjolla työtä, oppimaan uuden kielen jne. Ei se ole miinusta miehelle, eikä määrittele miehen luonnetta tai asemaa.

        Kaikki rehellinen työ on yhteiskunnalle tärkeää!Kaikille palkan suuruus ei ole se kriteeri jonka perässä muutetaan tai ollaan muuttamatta.

        Myönnät sentään, että miesKIN pystyy oppimaan uuden kielen ja ammatin ja jopa muuttamaan paikkakuntaa ja ihan maatakin! Ajatella, mieskin voi sopeutua. Mitä uusia oivalluksia sinulla onkaan 2020- luvulla🤣🤣🤣SUOMESSA on tasa-arvo ollut kohta 100 v. Missä kuplassa ja miesvihassa olet elänyt?

        Jos on alunperin asettunut asumaan suuren kasvukeskuksen, työpaikkojen ja koulutusmahdollisuuksien äärelle, ei tarvitse minkään perässä muutella. Lapset saa käydä samoja kouluja ja pitää kaverit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos aloitus on epäasiallinen, sitä vastaan puolustaudutaan. Miesviha näkyy aloituksessa.

        Puolustaudutaan? Tunnetko aloituksen takia itsesi uhatuksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisin kysyä vain kenen päätös ja miten paljon miehen kuviossa mukana oleminen on vaikuttanut päätökseen. Päätökseen muuttaa Suomesta Ruotsiin, muuttaa Ruotsissa eri paikkakunnalle jne.
        Tulkitset aloitukseni kovin yksisilmäisesti ja negatiivisesti.
        Saimme aikaan hersyvän keskustelun aiheesta. Ihmissuhteista tärkein, oman puolison tai vanhempien läsnäolo elämässä vaikuttaa aina asuinpaikan valintaan ja ekonomiset syyt ovat useimmiten päällimmäisenä.
        Oman kokemukseni perusteella naiset ovat valmiimpia muuttamaan, joko oman tai miehen työpaikan perästä. Valmiimpia opettelemaan uusi kieli, uudet tavat, uusi kulttuuri.
        Valinnat ovat yksilökohtaisia ja ei niistä saisi tehdä yleistyksiä.

        Kyllä minusta on aivan positiivista jos mies muuttaa vaimon mukana vaimon työpaikan perässä, jos naisen työ on paremmin palkattu tai muuten yhteiskunnalle tärkeämpi. Kyllä mieskin pystyy sopeutumaan uusiin olosuhteisiin, kouluttautumaan uudelleen, jos omassa ammatissa ei ole tarjolla työtä, oppimaan uuden kielen jne. Ei se ole miinusta miehelle, eikä määrittele miehen luonnetta tai asemaa.

        "Oman kokemukseni perusteella naiset ovat valmiimpia muuttamaan, joko oman tai miehen työpaikan perästä. Valmiimpia opettelemaan uusi kieli, uudet tavat, uusi kulttuuri."

        Tuskin tällä palstalla moni on muuttanut pois kotimaastaan pysyvästi ja minä en ainakaan pysty kommentoimaan muiden päätöksiä "omana kokemuksenani".

        Tämä oli taas havainto jonka tein kymmenien haastattelujen pohjalta kun vierailimme opintoryhmäni kanssa eri maahanmuuttajayhteisöissä. kun opiskelin ruotsalaista esikoulunopettajantutkintoa. Osakurssina oli varhaiskasvatuksen merkitys maahanmuuttajataustaisten lasten kehityksessä. Monet ulkomaalaistaustaiset naiset kommentoivat asiaa, sanoen että mies haluaa palata takaisin kotimaahan, heti kun se olisi mahdollista, mutta naiset ovat kotoutuneet paremmin ja oppineet paremmin kieltä.

        Kyllä se on päinvastoin kunnon tutkimuksissa ollut. Naiset jää kotiin , saa paljon lapsia , ei käy kieliopinnoissa eikä mene töihin. Lapset on tulkkina äidilleen. Ja näkeehän sen, ei tarvitse tutkia. Maahanmuuttajanaisia yritetään patistella oppimaan kieltä ja töihin..

        Totta turiset. Toki riippuu siitäkin mistä maasta nämä naiset on lähtöisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on päinvastoin kunnon tutkimuksissa ollut. Naiset jää kotiin , saa paljon lapsia , ei käy kieliopinnoissa eikä mene töihin. Lapset on tulkkina äidilleen. Ja näkeehän sen, ei tarvitse tutkia. Maahanmuuttajanaisia yritetään patistella oppimaan kieltä ja töihin..

        Lähde?
        Meillä on kyllä täällä huomattavasti laajempi ja pitkäaikaisempi kokemus maahanmuuttajaväestön sopeutumisesta yhteiskuntaan. Omani on kolmenkymmenen vuoden opettajanuran kokemus maahanmuuttajalähiöiden kouluissa, joissa olen tullut tutuksi tyypillisen ei-ruotsalaisen perhedynamiikankanssa.
        Maahanmuuttajanaiset työllistyvät huomattavasti nopeammin kuin miehet ja ovat vastaanottavaisempia uudelle kultturille.

        Ei taida Suomessa monikaan somalinainen olla töissä käyvä. Miehet ovat siivoojina, bussikuskeina, taksikuskeina, pitsapaakareina, tarjoilijanakin ...
        Naiset vain synnyttävät lapsia, työntelevät vaunuja, käyvät ostoksilla ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on päinvastoin kunnon tutkimuksissa ollut. Naiset jää kotiin , saa paljon lapsia , ei käy kieliopinnoissa eikä mene töihin. Lapset on tulkkina äidilleen. Ja näkeehän sen, ei tarvitse tutkia. Maahanmuuttajanaisia yritetään patistella oppimaan kieltä ja töihin..

        Suuri osa naisista vieläpä analfabeettejä, enemmän kuin miehistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei taida Suomessa monikaan somalinainen olla töissä käyvä. Miehet ovat siivoojina, bussikuskeina, taksikuskeina, pitsapaakareina, tarjoilijanakin ...
        Naiset vain synnyttävät lapsia, työntelevät vaunuja, käyvät ostoksilla ...

        Miehet lojuu kahviloissa ja kälättää kännyköihin. Naiset lykkää lastenvaunuja,. Töissä ei näy .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä oli taas havainto jonka tein kymmenien haastattelujen pohjalta kun vierailimme opintoryhmäni kanssa eri maahanmuuttajayhteisöissä. kun opiskelin ruotsalaista esikoulunopettajantutkintoa. Osakurssina oli varhaiskasvatuksen merkitys maahanmuuttajataustaisten lasten kehityksessä. Monet ulkomaalaistaustaiset naiset kommentoivat asiaa, sanoen että mies haluaa palata takaisin kotimaahan, heti kun se olisi mahdollista, mutta naiset ovat kotoutuneet paremmin ja oppineet paremmin kieltä.

        Ei ne miehet ainakaan Suomesta halua lähteä, vaikka on tullut monta kielteistä päätöstä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos aloitus on epäasiallinen, sitä vastaan puolustaudutaan. Miesviha näkyy aloituksessa.

        Missä kohdassa erityisesti? - Nm. Vain omassa päässäsi

    • Anonyymi

      Missähän tynnyrissä aloittaja on ollut useat vuodet, jos hänen pitää vuonna 2022 miettiä, "Jäinmiettimään sitä onko tuohon kuvioon tullut jotain muutoksia sitten kuusikymentäluvun, tai ovatko lastemme ja lastenlapsiemme prioriteetit ja päättämismallit vielä yhtä mieskeskeisiä. Olemmeko siirtymässä patriarkaalisesta yhteiskunnasta tasa-arvoiseen yhteiskuntaan? "

      taitaapi aloittaja olla feministi, joka ei ymmärrä tasa-arvosta mitään.

    • Anonyymi

      Miehen takia piti muuttaa. Pääsi sillä tavoin eroon siitä.

    • Anonyymi

      Minkähän takia maahanmuuttorynnäköissä on aina suurin osa miehiä, jos ne ovat naiset jotka ovat valmiimpia muuttamaan vieraaseen maahan.

      • Anonyymi

        Sama (typerä) kysymys toistuu usein.
        Kysyjän täytyy olla ihminen, joka ei asioista tiedä eikä tajua mitään.
        Pakolaisten reitit on hirveitä ja vaarallisia.
        Ei ne ole tilauslentoja ykkösluokassa.
        Miten nainen voisi ikinä pärjätä niillä reiteillä ?
        Miehet lähtevät kuvitellen saavansa töitä ja
        pystyvänsä sitten auttamaan perhettään tai sukuaan,
        mutta moni kuolee matkalla,
        joutuu toisten hyväksikäyttämäksi,
        huijaamaksi,
        orjiksi tai väkivallan kohteeksi.
        Monet viruvat jonkun maan vankiloissa,
        esim. Libyassa.
        Libyassa pakolaisia käytetään myös palkattomina orjina,
        ilman ruokaa,
        kun yksi kuolee nälkään
        vaihdetaan uudet remmiin.
        Ne, miehet tietävät homman nimen,
        miten voi käydä,
        eivät he naisia ja lapsia ota mukaan
        eikä päästä lähtemään.

      • Anonyymi

        Välimeri on pakolaisten syvä hauta.

        Laitoit sitten runomuotoon tällä kertaa ettei sinua tunnistettaisi puskasta.

        Ketä ?

    • Aika pieni otanta Palomalla aiheesta, kun gallupissaan on ollut vain 12 Suomesta Ruotsiin muuttanutta naista.
      Sivuhuomiona, että naisiako siellä vain on teidän kirjoittamaanopetteluryhmässänne

      Sinähän olet facella Ruotsin suomalaisten ryhmässä, johon kuuluu yli 8 000 jäsentä.
      Voita ujoutesi ja tee siellä rohkeasti aloitus aiheesta. Turhasti oletkin piilotellut siellä mukana vain tarkkailijan osassa tähän asti.

      Oma arvaukseni on, että suurin osa Suomesta Ruotsiin muuttaneista naisista on tullut Ruotsiin aivan itsenäisinä nuorina naisina jo 60-70 luvulla. Valtaosa Suomen työkkärin lähettäminä. Täältä sitten löytäneet sen rakkautensa (useinmiten jonkun muun maalaisen kuin suomalaisen).

      • Otanta on pieni, eikä kysymys ole mistään tieteellisestä tutkimuksesta, vaan spontaani kysymys jonka esitin ryhmän naisille.Olemme todellakin kaikki naisia, neljä julkaissut, kaksi kustantajan piikkiin, ikähaitari 35-78. Kaikki olemme opettelemassa kirjoittamaan, mutta suomenkielen taitomme ovat eri tasoisia.

        Tästä ryhmästä osa oli tullut Ruotsiin työta hakemaan, nuorena, osa miehen mukana, osa tuonut miehen mukanaan, osa lähtenyt miestä pakoon, osa vaihatanut uuteen. Joillakin ruotsalainen mies, ensimmäinen, suomalainen muutti takaisin tai jäi jonnekin matkan varteen.

      • Paloma.se01 kirjoitti:

        Otanta on pieni, eikä kysymys ole mistään tieteellisestä tutkimuksesta, vaan spontaani kysymys jonka esitin ryhmän naisille.Olemme todellakin kaikki naisia, neljä julkaissut, kaksi kustantajan piikkiin, ikähaitari 35-78. Kaikki olemme opettelemassa kirjoittamaan, mutta suomenkielen taitomme ovat eri tasoisia.

        Tästä ryhmästä osa oli tullut Ruotsiin työta hakemaan, nuorena, osa miehen mukana, osa tuonut miehen mukanaan, osa lähtenyt miestä pakoon, osa vaihatanut uuteen. Joillakin ruotsalainen mies, ensimmäinen, suomalainen muutti takaisin tai jäi jonnekin matkan varteen.

        """Ryhmän 12 naisesta kymmenen vastasi kertoen miehensä tai jonkun exänsä olleen suurin syypää Ruotsiin muuttoon, paikkakunnalta toiseen muuttoon tai sitten toisinpäin, että itse otti hatkat ja lähti, mahdollisimman kauas."""

        Meinaan vain, että saisit todellisemman kuvan naisten Ruotsiin muuttamisesta suuremmassa otannassa kuin tuossa suppeassa kirjoitustaitoryhmässä, jossa näkyy olevan vain sellaisia miesten hinattavina olevia naisia.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        En ole tekemässä sellaista tutkimusta.
        Minua vain kiinnostaa noin laajemmasti mikä saa naisen lähtemään tai jäämään.
        Tiedämme paljon ulkopuolisista syistä, sodasta, pakolaisuudesta, ekonomisista syistä, jne. Minua kiinnostaa se miten paljon, miten usein, miten suuressa määrässä se on ollut naisen oma päätös, jos lasketaan pois ulkopuoliset syyt tai perhekohtaiset, puolisoiden yhteiset päätökset, joissa naisen mielipiteellä on ollut yhtä paljon painoa kuin miehen.

        Olet väärässä "miesten hinattavina olevista naisista". Menivät suhteellisen tasan, hinattavat ja hinaajat. Jokun tuli lahden yli yksin pakoon miestä, joka tarrautui. Yksi tai kaksi oli tulleet lapsina perheen mukana.
        Mutta jätän tämän asian nyt takalevylle hautumaan. Mahdollisesti tulee esille lisää materiaalia jota voin hyödyntää.

        """Minua vain kiinnostaa noin laajemmasti mikä saa naisen lähtemään tai jäämään"""

        No sitä laajempaa tietoa sinulle just esitinkin, koska siinä faceryhmässä ovat kaikki lähteneet toiseen maahan, jotkut jo lähteneet takaisinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole tekemässä sellaista tutkimusta.
        Minua vain kiinnostaa noin laajemmasti mikä saa naisen lähtemään tai jäämään.
        Tiedämme paljon ulkopuolisista syistä, sodasta, pakolaisuudesta, ekonomisista syistä, jne. Minua kiinnostaa se miten paljon, miten usein, miten suuressa määrässä se on ollut naisen oma päätös, jos lasketaan pois ulkopuoliset syyt tai perhekohtaiset, puolisoiden yhteiset päätökset, joissa naisen mielipiteellä on ollut yhtä paljon painoa kuin miehen.

        Olet väärässä "miesten hinattavina olevista naisista". Menivät suhteellisen tasan, hinattavat ja hinaajat. Jokun tuli lahden yli yksin pakoon miestä, joka tarrautui. Yksi tai kaksi oli tulleet lapsina perheen mukana.
        Mutta jätän tämän asian nyt takalevylle hautumaan. Mahdollisesti tulee esille lisää materiaalia jota voin hyödyntää.

        Nytkö on ollut naisenkin mielipiteellä yhtä paljon painoa, kuin miehen? Sait sitten jo heiltä vastauksen tuohon alla olevaan kysymykseen.

        "Olemmeko siirtymässä patriarkaalisesta yhteiskunnasta tasa-arvoiseen yhteiskuntaan?"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole tekemässä sellaista tutkimusta.
        Minua vain kiinnostaa noin laajemmasti mikä saa naisen lähtemään tai jäämään.
        Tiedämme paljon ulkopuolisista syistä, sodasta, pakolaisuudesta, ekonomisista syistä, jne. Minua kiinnostaa se miten paljon, miten usein, miten suuressa määrässä se on ollut naisen oma päätös, jos lasketaan pois ulkopuoliset syyt tai perhekohtaiset, puolisoiden yhteiset päätökset, joissa naisen mielipiteellä on ollut yhtä paljon painoa kuin miehen.

        Olet väärässä "miesten hinattavina olevista naisista". Menivät suhteellisen tasan, hinattavat ja hinaajat. Jokun tuli lahden yli yksin pakoon miestä, joka tarrautui. Yksi tai kaksi oli tulleet lapsina perheen mukana.
        Mutta jätän tämän asian nyt takalevylle hautumaan. Mahdollisesti tulee esille lisää materiaalia jota voin hyödyntää.

        Laajemmasti? 😂 12 ihmistä😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laajemmasti? 😂 12 ihmistä😂

        Ihan hyvä aloittaa pienemmistä ryhmistä.

    • Anonyymi

      Ketä ja mitä hyödyttää tieto minkä takia joku jonnekin lähtenyt ?

      • Ketä ja mitä hyödyttää anonyymi nettikeskustelu jossa etsitään vain vikoja ja virheitä?
        Miksi pitäisi hyödyttää?
        Eikö voisi keskustella jostain asiasta noin yleensä, ilman sarvia ja hampaita?

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Ketä ja mitä hyödyttää anonyymi nettikeskustelu jossa etsitään vain vikoja ja virheitä?

        Hyvä kysymys. Jos aihe kiinnostaa, osallistu. Jos etsit vain negatiivisuutta siirry muualle.

        Paraskin siinä vikojen etsimisestä huomauttelemaan!

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Ketä ja mitä hyödyttää anonyymi nettikeskustelu jossa etsitään vain vikoja ja virheitä?
        Miksi pitäisi hyödyttää?
        Eikö voisi keskustella jostain asiasta noin yleensä, ilman sarvia ja hampaita?

        Tuota pitää jokaisen itse miettiä, että miksi roikumme tällä palstalla.
        Anonyymejä, kun olemme kaikki.

        ps. se ei ole virheiden etsintää, jos kyseenalaistaa toisen tekstin, varsinkin, kun teksti tuppaa muuttumaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kysymys. Jos aihe kiinnostaa, osallistu. Jos etsit vain negatiivisuutta siirry muualle.

        Aloitus on minun ja en olisi sitä tehnyt ellei aihe kiinnostaisi.
        Olen osallistunut usean kommentin verran, en aina kirjautuneena.
        Negatiivisuutta olen saanut ottaa vastaan muilta.
        Edelleenkin: nettikeskustelu on mielekästä vain jos pysytään asiassa, ei mennä henkilökohtaisuuksiin. Ei puhuta kirjoittajasta vaan kirjoitetusta.
        Muuten keskustelu on pelkkää juoruilua.

        Ai ! Oli sinun aloitus, Paloma ? Pikaisesti luin ja päättelin mielessäni, että se sisältää "piilofeminismiä" ja olisi yhtä hyvin voitu kysyä: kuka teillä päättää, mies vai sinä..))

        No. Ei ollut tarkoitus olla "negatiivinen", mutta omalla kohdallani voi ehkä todeta, että elämä meni niinkuin meni ja perheen kanssa eläessä lapset olivat se prioriteetti, jonka vuoksi oli ehkä tingittävä omista tavoitteista ja "unelmista", joita nyt jokaisella tiedostavalla naisella on tänä päivänä suorastaan pakko olla..))

        Sinä esität pienen porukan perusteella tosi räikeitä yleistyksiä ja selvä mieviha puskee läpi kaikesta. Koska sinä väität, sinun sanoihisi arvostelu kohdistuu. Sinun persoonasi ei sinänsä herätä kiinnostusta.

      • demeter1 kirjoitti:

        En minä ole piilofeministi, olen ihan avoimesti post-feministi, elikkä koska valtaosa feminismin tavoitteista on saavutettu en katso olevan aihetta minkäänlaiseen aggressiiviseen naisasioiden ajamiseen, mutta en anna piiruakaan periksi tasa-arvosta.

        Meiltä kun kysyttiin kuka teillä päättää, niin mies vastasi yleensä "koira", se oli hänen tapansa ilmaista se että meille ei koskaan päättämisvalta ollut tapeetilla ja kaikki neuvoteltiin ja sovittiin. Miehen kuoltua olen tehnyt lähes kaikki päätökseni lasten parasta ajatellen, vaikka he eivät ain aolleetkaan niin samaa mieltä aluksi. Nyt tässä elämän vaiheessa olen palannut alkuperäiseen asetelmaan, jossa asiat sovitaan yhdessä ja kukaan ei "jyrää" (palstan muotisanaa käyttääkseni) kenenkään yli ja ainoa muutto jonka olemme tehneet yhdessä on ollut yksimielinen muutto mökistäni, jossa ei ollut tilaa tarpeeksi tänne, jossa voimme majoittaa ja pitää yökylässä sukua, perhettä ja ystäviäkin tarvittaessa.

        Rakastan miehiä ja olen aina tullut loistavasti toimeen perheen ja suvun, ystäväpiirin ja miespuolisten työtovereiden kanssa.
        Naisten suhteen olen varovaisempi, mutta periaatteessa pidän kaikkia naisia "sisarinani" ja kannustan naisia olemaan solidaarisia toisilleen.
        Et ehkä ole itse huomannut, että viestisi ovat kohdistettu nimenomaan minun persoonaani, vaikka se ei "herätä kiinnostusta". Muuten kommentoisit viestieni sisältöä, mitä et tee.

        Eikö kahden vanhan ihmisen pitäisi ajatella jo omaa mukavuutta eikä sukulaisten hyysäystä ja majoitusta? Vanha ok talo vaatii kaiken aikaa remppoja ja ulkotyöt on raskaita, palvelut kaukana.

        Meistä molemmista on kivaa entisöidä, tehdä pieniä pintaremontteja, suuremmat tietenkin ulkoistetaan. Olemme molemmat myös ihmisrakkaita ja vieraat aina tervetulleita. Nyt odottelen vanhinta tyttärenpoikaa ja hänen kaveriaan, jotka tulevat syyslomalle mummolaan. Huomenna tulee poikani ja sitten minulla onkin viiden miehen huusholli, mutta en minä heitä sen suuremmin passaa. Saavat tehdä vaikka tacoja huomenna, minä lähden lukupiiriin ja mies lähtee lentopalloon.
        Nurmikon leikkaamisen ja kasvimaan kääntämisen hoitaa mies ja hän on sitä mieltä että se on toivottua liikuntaa joka pitää nänet fyysisesti kunnossa. Vene on vielä myös rannassa . Olemme molemmat vielä alle 75-vuotisia ja täysin liikuntakykyisiä.

      • Paloma.se01 kirjoitti:

        En minä ole piilofeministi, olen ihan avoimesti post-feministi, elikkä koska valtaosa feminismin tavoitteista on saavutettu en katso olevan aihetta minkäänlaiseen aggressiiviseen naisasioiden ajamiseen, mutta en anna piiruakaan periksi tasa-arvosta.

        Meiltä kun kysyttiin kuka teillä päättää, niin mies vastasi yleensä "koira", se oli hänen tapansa ilmaista se että meille ei koskaan päättämisvalta ollut tapeetilla ja kaikki neuvoteltiin ja sovittiin. Miehen kuoltua olen tehnyt lähes kaikki päätökseni lasten parasta ajatellen, vaikka he eivät ain aolleetkaan niin samaa mieltä aluksi. Nyt tässä elämän vaiheessa olen palannut alkuperäiseen asetelmaan, jossa asiat sovitaan yhdessä ja kukaan ei "jyrää" (palstan muotisanaa käyttääkseni) kenenkään yli ja ainoa muutto jonka olemme tehneet yhdessä on ollut yksimielinen muutto mökistäni, jossa ei ollut tilaa tarpeeksi tänne, jossa voimme majoittaa ja pitää yökylässä sukua, perhettä ja ystäviäkin tarvittaessa.

        Jaa, Paloma. Ei meillä siis kovin suurta eroa ole. Veikkaan, että suurin osa meidän ikäisistä naisista on tehnyt samat arvovalinnat.
        Päätökset tehdään kokonaistilannetta arvioiden, ei sillä perusteella miten "minulle" sopii, milloin "minä" voin hyvin (jolloin perhekin voi kuulemma hyvin). Näinhän äärifeministit julistivat.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Rakastan miehiä ja olen aina tullut loistavasti toimeen perheen ja suvun, ystäväpiirin ja miespuolisten työtovereiden kanssa.
        Naisten suhteen olen varovaisempi, mutta periaatteessa pidän kaikkia naisia "sisarinani" ja kannustan naisia olemaan solidaarisia toisilleen.
        Et ehkä ole itse huomannut, että viestisi ovat kohdistettu nimenomaan minun persoonaani, vaikka se ei "herätä kiinnostusta". Muuten kommentoisit viestieni sisältöä, mitä et tee.

        Olisitkin lespo, jos et miehiä rakastaisi.Mutta miehiä pitää kohdella tasa-arvoisesti!

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Rakastan miehiä ja olen aina tullut loistavasti toimeen perheen ja suvun, ystäväpiirin ja miespuolisten työtovereiden kanssa.
        Naisten suhteen olen varovaisempi, mutta periaatteessa pidän kaikkia naisia "sisarinani" ja kannustan naisia olemaan solidaarisia toisilleen.
        Et ehkä ole itse huomannut, että viestisi ovat kohdistettu nimenomaan minun persoonaani, vaikka se ei "herätä kiinnostusta". Muuten kommentoisit viestieni sisältöä, mitä et tee.

        Kummallista kun muutit toiselle mantereelle, vaikka niin upeasti meni kaikkien , varsinkin miesten kanssa. Ja sitten vielä USAan ja sieltä Ruotsiin. Kyllä niissä maissa varmasti jäätiin perääsi itkemään. Risiriitaisesti selität tuota sisarellisuutta, vaikka olet ”varovainen” naisten suhteen. Syytät muita persoonasi arvostelusta, mutta puhut niin ristiriitaisia kaiken aikaa, itse aiheutat arvostelun.

        "Et ehkä ole itse huomannut, että viestisi ovat kohdistettu nimenomaan minun persoonaani, vaikka se ei "herätä kiinnostusta". Muuten kommentoisit viestieni sisältöä, mitä et tee."

        Mitä tästä opimme. Sinun kirjoituksiisi ei kannattaisi vastata, paitsi tietysti taputtamalla käsiä ja sanomalla, että hienosti kirjoitit Paloma, mutta eikös sekin olisi kohdistettu silloin sinun persoonaasi.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Rakastan miehiä ja olen aina tullut loistavasti toimeen perheen ja suvun, ystäväpiirin ja miespuolisten työtovereiden kanssa.
        Naisten suhteen olen varovaisempi, mutta periaatteessa pidän kaikkia naisia "sisarinani" ja kannustan naisia olemaan solidaarisia toisilleen.
        Et ehkä ole itse huomannut, että viestisi ovat kohdistettu nimenomaan minun persoonaani, vaikka se ei "herätä kiinnostusta". Muuten kommentoisit viestieni sisältöä, mitä et tee.

        Sinulla oli naisvaltainen ammatti tarhatätinä, tuskin lastentarhoissa kovin monta tarhasetää oli, joitten kanssa loistavasti sanoit tulleesi toimeen. Ja eikö ne lapset olleet pääasia, joitten kanssa piti tulla toimeen?

        Kyllä ruotsalaisessa peruskoulussa, jossa olin pitkään työssä on myös miesopettajia. Myös vapaa-ajan kerhoissa alakouluikäisille on usein miespuolisia ohjaajia. Liikunnan opet, it-ja datavastuussa usein miehet, samoin talonmiehet, jne.
        Aikaisemmin olen ollut myös koulumaailman ulkopuolella työssä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kummallista kun muutit toiselle mantereelle, vaikka niin upeasti meni kaikkien , varsinkin miesten kanssa. Ja sitten vielä USAan ja sieltä Ruotsiin. Kyllä niissä maissa varmasti jäätiin perääsi itkemään. Risiriitaisesti selität tuota sisarellisuutta, vaikka olet ”varovainen” naisten suhteen. Syytät muita persoonasi arvostelusta, mutta puhut niin ristiriitaisia kaiken aikaa, itse aiheutat arvostelun.

        Tarkennetaan vielä tuota "varovaisuutta": ystävystyn helposti sekä miesten että naisten kanssa ja varovaisemmaksi olen tullut nyt aivan viime vuosina, etenkin vanhempien naisten suhteen, koska en ole ikimaailmassa livessä kohdannut mitään vastaavaa vihamielisyyttä persoonaani kohtaan kuin suomi 24:n nettikeskusteluissa.
        Livessä en ole "varovainen" ja siitä on todistuksena se että minulla on koko joukko ystäviä Suomessakin, jotka olen tuntenut kouluikäisenä ja joita tapaan vieläkin ja joiden kanssa pidän yhteyttä somen välityksellä.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Kyllä ruotsalaisessa peruskoulussa, jossa olin pitkään työssä on myös miesopettajia. Myös vapaa-ajan kerhoissa alakouluikäisille on usein miespuolisia ohjaajia. Liikunnan opet, it-ja datavastuussa usein miehet, samoin talonmiehet, jne.
        Aikaisemmin olen ollut myös koulumaailman ulkopuolella työssä.

        Kyllä olikin upeaa tulla toimeen loistavasti talkkarin kanssa😂😂😂Ja olihan lapsilla isät, joiden kanssa saattoi keskustella rakentavasti kasvatusprobleemoista, unohdit sen mainita.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Tarkennetaan vielä tuota "varovaisuutta": ystävystyn helposti sekä miesten että naisten kanssa ja varovaisemmaksi olen tullut nyt aivan viime vuosina, etenkin vanhempien naisten suhteen, koska en ole ikimaailmassa livessä kohdannut mitään vastaavaa vihamielisyyttä persoonaani kohtaan kuin suomi 24:n nettikeskusteluissa.
        Livessä en ole "varovainen" ja siitä on todistuksena se että minulla on koko joukko ystäviä Suomessakin, jotka olen tuntenut kouluikäisenä ja joita tapaan vieläkin ja joiden kanssa pidän yhteyttä somen välityksellä.

        Olisiko sinun sitten parasta olla siellä livessä tai niillä muilla palstoilla, jotta et saa vihamielisyyttä niskaasi. (vai onko niitä olemassakaan)

        Säällittävän kuvan sinusta saa, kun aina arvostelet täällä muita, mutta kuitenkaan et voi pysyä poissa.

    • Anonyymi

      Jos kokee vihamielisyyttä kannattaisi miettiä miksi aiheuttaa sitä.

      • En minä mitään aiheuta :)
        Vihamielisyys tuntemattomia palstakirjoittajia kohtaan, joiden mielipiteet tai elämänkatsomus eroavat omasta heijastavat vain vihamielisen kirjoittajan omaa asennoitumista, arvomaailmaa tai luonteenlaatua. Ne eivät kerro mitään kohteesta.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        En minä mitään aiheuta :)
        Vihamielisyys tuntemattomia palstakirjoittajia kohtaan, joiden mielipiteet tai elämänkatsomus eroavat omasta heijastavat vain vihamielisen kirjoittajan omaa asennoitumista, arvomaailmaa tai luonteenlaatua. Ne eivät kerro mitään kohteesta.

        Sinun pitää itsesi ensin hyväksyä erilaiset ihmiset, ennenkuin odotat samaa muilta!

    • Anonyymi

      Älä välitä . Sana on vapaa .70 plussassa joku anonyymi-ap yrittää kontrolloida
      ja opettaa muita kuinka usein ikäryhmissä saa käydä kommentoimassa
      ja toinen agiteeraa jonkunlaista "sotaa" 80 palstan hävittämiseksi.
      Kuten joku aina sanoo: annetaan kaikkien kukkia kukkia !
      Yritetään oppia suvaitsevaiseksi jos ei olla.

      • Anonyymi

        Polttaa polttaa kontrolloija on tuttu besserwisser.

    • Anonyymi

      Ketju näyttää olevan teinien tai dementia potilaiden kirjoittama.

      • Anonyymi

        Kylläpä on hoopo palsta.
        Ei päätä ei häntää.

        Oletteko te todella 80:siä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpä on hoopo palsta.
        Ei päätä ei häntää.

        Oletteko te todella 80:siä?

        Niin on, ihan kahelia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpä on hoopo palsta.
        Ei päätä ei häntää.

        Oletteko te todella 80:siä?

        Muutama ei ole edes 80.

    • Anonyymi

      Ei tämä mikään hoopo juttu ole. Mukavaa täällä on. Jänniä asioia.

    • Anonyymi

      Onko ongelmia?

    • Anonyymi

      Kyllä niitä on maailmassa yleisiä asoita, jotka sopivat tänne yleiselle palstalle. Ei tänne tarvitse henklökohtaisia asoita tuoda. Jauhakaa niitä vaikka ompeluseurassa.
      Pitäkää tämä yleisten asioiden palstana.

      • Anonyymi

        Ottaako noin lujille, kun muut kertovat elävänsä sisältörikasta onnellista elämää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottaako noin lujille, kun muut kertovat elävänsä sisältörikasta onnellista elämää?

        Missä ne kertoo?

    • Anonyymi

      Onko täällä siskoksia?

      • Anonyymi

        On ainakin sielunsiskot pma ja kk.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      38
      1376
    2. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      65
      1349
    3. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      249
      1214
    4. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      59
      1171
    5. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      63
      1065
    6. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      123
      796
    7. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      57
      768
    8. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      144
      757
    9. Et uskaltaisi kuitenkaan nähdä enää

      Niin mitäpä sitä enää vatkaamaan.
      Ikävä
      52
      731
    10. Voi että, kaikki on nyt ohi

      Aijon nyt unohtaa kaiken. Morjes. Mieheltä
      Ikävä
      59
      707
    Aihe