Plussaa

Lapseni sai lasit 1.5 vuotiaana. Silloin plussaa oli 4. Sen jälkeen vahvuus on ollut 5-6 välillä. Nyt tänä keväänä tuli plussaa lisää, vaikka hän on jo 16-vuotias. Olen kuullut, että näkö rupeaisi jossain vaiheessa pienemään. Onko se mahdollista? Lapsella on myös karsastus.

Toisella lapsellani oli 2.75:n lasit. Nyt hän lopetti lasien käytön ja koulun terveystarkastuksessa näkö oli toisessa 1 ja toisessa 1.25. Lapsi sanoo näkevänsä ihan hyvin. Miten tällainen on selitettävissä?

Kolmas lapseni sai lasit 4-vuotiaana. Silmälääkäri sanoi vuoden lasien käytön jälkeen, että 12-13 vuotiaana lapsi pääsee eroon laseista.
Hänellä on 4,5 toisessa silmässä ja toisessa silmässä on 5.25.
71617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Lapset ovat syntymän jälkeen usein muutaman diopterin verran kaukonäköisiä eli 2... 4 luokkaa. Tämä usein vähenee teini-ikään mennessä ja osalla menee jopa miinuksen puolelle. Näin ei kuitenkaan käy kaikille ja osa lapsista on reilummin kaukonäköisiä eli lasiarvot ovat plussan puolella ja jäävätkin sinne vanhempana.
Lapsille määrätään pluslasit silloin, jos todetaan karsastusta ja/tai jommankumman silmän heikkonäköisyys (amblyopia) tai taittovirhe on sen verran suuri, että lapselle on vaara kehittyä amblyopia (varsinkin, mikäli silmien taittovirheiden välillä on selvä ero).

Ensimmäinen lapsi: kyllä taittovirhe voi suurentuakin iän mukana. Toinen mahdollisuus on, että aiemmat lasit ovat olleet hieman alikorjatut ja nyt on uusissa laseissa menty lähemmäs todellista taittovirhettä (kaukonäköisyyttä ei aina tarvitse korjata täysimääräisesti, sillä silmä voi tarkentaa kuvan alikorjauksesta huolimatta akkommodoimalla).

Toinen lapsi: nuoret ihmiset voivat akkommodoida silmillä reilusti ja kouluikäinen pystyy hyvin akkommodoimaan vielä 2,75 dioptria eli näkemään hyvin ilman lasejakin. Kun ikää tulee lisää, vähenee akkommodaatiokyky ja tällöin tulee vähitellen vaikeuksia nähdä lähelle (jossa akkommodaatiotarve on suurin). Eli lapsi näkee varmasti yhtä hyvin ilman laseja kuin laseilla (mutta ilman laseja ollessaan joutuu lihasvoimalla akkommodoimaan eli tarkentamaan kuvan). Joidenkin vuosien päästä voi -akkommodaatiovaran pienetessä - tulla rasitusoireita eli esim. lukemisesta päänsärkyä. Siinä vaiheessa on sitten taas syytä alkaa pitämään laseja - ensin esim. vain lukiessa ja sitten myöhemmin lasit rupeavat pysymään nenällämuutenkin...

Kolmas lapsi: lasit on todennäköisesti määrätty silmien melko huomattavan taittovirheen ja lisäksi eriparisuuden vuoksi eli laseilla pyritään varmistamaan näön normaali kehittyminen. Kun sitten on päästy vähän yli koulun aloittamisiän, ovat aivot jo sen verran "jämähtäneet" että pelkoa amblyopian kehittymisestä ei ole. Eli näkö pysyy hyvänä, vaikkei laseja käyttäisikään. Eli jos jättää lasit pois (esim. koska kokee itsensä kauniimmaksi ilman laseja ja kokee näkevänsä yhtä hyvin ilman laseja) voi sitä pärjätä ihan hyvinkin ilman laseja.

Usein sitä sitten törmää kuitenkin hieman vanhempiin potilaisiin jotka tulevat esim. päänsärkyoireen kanssa tai lukuvaikeuksien kanssa pari-kolmekymppisinä vastaanotolle. Tyypillinen tarina on sitten se, että "lapsena minulla oli silmälasit mutta sitten en tarvinnut niitä enää. Mutta nyt pitemmän lukemisen jälkeen tulee pää kipeäksi/lukeminen on hankalaa ja rasittavaa." Lasit saatuaan ongelmat sitten häviävät. Mitä enemmän on plussaa, sitä nuorempana aikuisena sitten lasit tarvitaan ja toisaalta laseitta pärjää pitempään sellainen henkilö, jonka ei työssä tai vapaa-aikana tarvitse paljon lukea...

Äänestä
  • Toinen lapsi sai lasit kuusivuotiaana ja 13-vuotiaana, kun siirtyi yläkouluun, lopetti lasien käytön. Aluksi hän piti lukiessaan laseja mutta vähitellen alkoi lukea ilman laseja. Onkohan hänen ennusteensa juuri tuo aikuisena päänsärky- ja lukuvaikeus?

    Äänestä

  • Ihmettelen vain kirjoitti:

    Toinen lapsi sai lasit kuusivuotiaana ja 13-vuotiaana, kun siirtyi yläkouluun, lopetti lasien käytön. Aluksi hän piti lukiessaan laseja mutta vähitellen alkoi lukea ilman laseja. Onkohan hänen ennusteensa juuri tuo aikuisena päänsärky- ja lukuvaikeus?

    ...eli tietämättä taittovirhettä on vaikea ennustaa. Mikäli hän on edelleen kaukonäköinen, on todennäköistä, että hän tarvitsee myöhemmin silmälasit tai ainakin lukulasit aiemmin kuin "normaalinäköiset".

    Äänestä

  • silmälääkäri kirjoitti:

    Voidaanko 3.75- 4.00 auttaa lasik leikkauksella?
    Olen jo aikuinen ja ikäni käyttänyt laseja. Alan jo kyllästyä näihin pullonpohjiin ja painavatkin paljon, vaikkei ole edes kehyksiä linseissä.

    Äänestä

  • Jo aikuinen 40+ kirjoitti:

    Voidaanko 3.75- 4.00 auttaa lasik leikkauksella?
    Olen jo aikuinen ja ikäni käyttänyt laseja. Alan jo kyllästyä näihin pullonpohjiin ja painavatkin paljon, vaikkei ole edes kehyksiä linseissä.

    Kyllä LASIK tai PRK voidaan kaukonäköisellekin tehdä, tosin aivan niin suuria korjauksia kuin likinäköisille ei voida tehdä ja käytännön raja taitaa mennä jossakin 5 korjauksen tienoilla (riippuen sarveiskalvon paksuudesta, mustuaisen koosta jne).

    Jos taittovirheen korjausleikkaus tehtäisiin, tulet piakkoin (parin vuoden sisään) tarvitsemaan lukulaseja, sillä akkommodaatiovara pienenee kun ikää tulee lisää. Eli joutuisit varautumaan siihen, että joudut käyttämään silmälaseja joka tapauksessa, ellei silmiä sitten korjattaisi "eriparisiksi" eli toinen näkisi lähelle ja toinen kauas. Tämä ei sovellu kaikille ja lisäksi aivan suuria korjauksia ei kaukonäköisillä LASIK/PRK-leikkauksessa voida tehdä.

    Kiitos vastauksestasi. En huomannut mainita, että minulla on lähinäköön myös lisäys 1.50, joten onko tuosta leikkauksesta minulle hyötyä?
    Suosittelisitko?
    Kiitos etukäteen.

    Äänestä

  • jo aikuinen 40 + kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi. En huomannut mainita, että minulla on lähinäköön myös lisäys 1.50, joten onko tuosta leikkauksesta minulle hyötyä?
    Suosittelisitko?
    Kiitos etukäteen.

    Kokonaan lasittomaksi sinua ei varmaankaan saataisi eli esim. lukiessa saattaisit laseja tarvita (mikäli näkö korjataan kauas hyväksi).
    On yksilöllistä, minkä kukin kokee itselleen hyödylliseksi, joten sitä en voi puolestasi päättää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmettelen vain kirjoitti:

Lapseni sai lasit 1.5 vuotiaana. Silloin plussaa oli 4. Sen jälkeen vahvuus on ollut 5-6 välillä. Nyt tänä keväänä tuli plussaa lisää, vaikka hän on jo 16-vuotias. Olen kuullut, että näkö rupeaisi jossain vaiheessa pienemään. Onko se mahdollista? Lapsella on myös karsastus.

Toisella lapsellani oli 2.75:n lasit. Nyt hän lopetti lasien käytön ja koulun terveystarkastuksessa näkö oli toisessa 1 ja toisessa 1.25. Lapsi sanoo näkevänsä ihan hyvin. Miten tällainen on selitettävissä?

Kolmas lapseni sai lasit 4-vuotiaana. Silmälääkäri sanoi vuoden lasien käytön jälkeen, että 12-13 vuotiaana lapsi pääsee eroon laseista.
Hänellä on 4,5 toisessa silmässä ja toisessa silmässä on 5.25.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu