XBox Onelle asensin Fishing Planet kalastuspelin ihan testausmielessä, ajattelin, että kokeillaan nyt kalastus simulaatio peliä, kun on täysin ilmainen peli.
Fishing Planet on itseasiassa todella siisti ja realistinen peli.
Peli alkaa pieneltä järveltä, jossa kalastaminen on ilmaista ja jossa saa kaloilla tienattua rahaa ja kokemus pisteitä, että saa hankittua varusteita ja rahaa matkustaa kalastamaan erilaisiin pelin kalastus paikkoihin.
Grafiikka ja äänet ovat erinomaiset ja aikaa saa kulumaan pelin parissa.
Oikeassa kalastuksessakin kuluu aikaa useita tunteja kalastaessa, tosin pelissä aika kuluu vähän nopeammin, kuin oikeasti kalastaessa, mutta kyllä tuossakin kuluu helposti yli 5 tuntia, jos pelaa ilman, että harppaa ajassa esim. päivän ylitse iltaan.
Alussa menee aikaa, että oppii pelin ominaisuudet, mikä kela, vapa, siima ja syötti sopivat keskenään.
Yksi pulma on tullut eteeni, kuinka saada pohjaonkeen syötti.
Ennen sitä en saanut koukkua, koska tavallinen koukku ei siihen käynyt.
Nyt puuttuu enää syötti, mutta syöttiä en saa laitettua, kun koukku pitäisi ensin "varustaa"
En ole testannut vaatiiko se syöttilaatikon tai pelletin eli tavallinen ongessa käytettävä syötti ei kelpaa.
Ainakin nyt alussa pelissä riittää mielenkiintoa, kun hankkii erilaisia varusteita, joita taas saa, kun kertyy riittävästi kokemus pisteitä, jolloin pääsee etenemään pelin tasossa korkeammalle. Kokemuspisteitä ja rahaa saa pyydetyistä kaloista.
Rahaa kuluu myös kalastus kohteisiin matkustelussa, joten kannattaa kalastaa ja hankkia rahaa ja kokemus pisteitä, että saa hankittua isomman rysän, johon mahtuu kaloja, että saa vähintään matkarahat tienattua takaisin.
Kalastus lupaan menee myöskin rahaa.
Valikosta näkee millaisia kaloja kyseisissä kalastus kohteissa on, että ei kannata lähteä ihan heppoisimmilla välineillä kalastamaan kohteeseen, jossa on 5-10 kilon kaloja, ei kestä siimat, eikä vavat.
Fishing Planet
Anonyymi-ap
1
1021
Vastaukset 1
- Anonyymi
Olen pelanut Fishing Simulator peliä ja voin todeta, että on kyllä hieno ja siisti peli.
Tähän jää kyllä koukkuun ja joka päivä on tullut pelattua.
Valikoiden käytönkin on oppinut, kun alussa se tuntui sekavalta, mutta äkkiä niihin tottuu.
Erilaisia tehtäviä on tullut nyt suoritettua, kun niistä saa erilaisia palkintoja ja kultarahaa on nyt kerätty, että saa tuon suurimman säilytystilan, meinaa loppua säilyts tila kohta kesken, on jo 90/100.
Muiden pelien pelaaminen on jäänyt vähemmälle, kun on tullut pelattua lähes pelkästään tätä Fishing Simulator peliä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1571490Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1291180Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216879- 65801
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus62710- 46685
- 52680
- 76586
- 52572
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt187568