miten oletta pärjänneet kolmen vuoden uhma ikäisten kanssa? poika tarhassa päivät kotona juonittelee ja räyhää. isä tahtoo antaa periksi. kertokaa oma tarinanne.
3v uhma
äippä
91704
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Taitaa olla meilläkin meneillään se uhmaikä, pärjätä vaan täytyy. Uutta on että kaikki pitää laittaa suuhun. Koskahan tuollaiset menee ohi.
Meillä siis 3,5 vuotiaat kaksoset ja tiukkaa vääntöä on kyllä joka päivä toisen kanssa.Toinen sit onneksi helpompi tapaus.
Kyl välillä tuntuu tosi toivottomalta kun lähes koko päivän saa kantaa huoneeseen tai pidellä sylissä.
Olen yrittänyt pitää sellasen linjan et en lähtis siihen huutamiseen mukaan vaan vaikka lapsi huutaa ja riehuu niin puhun silti rauhallisesti.Jos saa hirveen raivokohtauksen niin otan syliin ja pidän niin kauan että rauhottuu.
Mut kyllä välillä tuntuu et ei jaksa...
Sit pitää vaan tehdä pesäero vaikka vaan muutamaks tunniks eli isi hoitamaan ja ite luontoon tuulettumaan niin kyllä se siitä taas.
Tää viikko ollu meillä tosi rankka,mut kun kuulin eilen Jukka Kuoppamäen Pieni mies,niin kyyneleet tuli silmiin.
Onhan ne kuitenkin mun lapsia,joita olen hartaasti odottanut ja joita rakastan yli kaiken!!
Voimia ja jaksamista toivottelen sulle ja muillekkin uhmaikäisten kans taisteleville!
Aurinkoista kesää! =)
Onko siis odotettavissa 3 vuotiaan uhmaakin..apua. Oliko teidän lapsilla kova uhma vajaa 2 vuotiaana?
No jospa teillä ei olis enää niin rankkaa sit 3-vuotiaana...Meillä nimittäin alkoi tää vaihe alkuvuodesta,siihen asti olivat tosi rauhallisia.
Nyt siis vinkumista,riehumista,huutoa,tappelua yms.
Mut eiköhän tästä selvitä... =)
Monet sanoo et jos on oikeen vaikee uhmaikä niin murrosikä menee helpommin ja ainakin meidän vanhimman kans(15v)ollut nyt tosi helppoo,mut uhmaikä oli hälläkin kaamea...
Toi lähinnä lohdutukseksi..;)
Kyl mää uskon et se tästä vielä rauhottuu ja se rauhallinen lapsi löytyy vielä takaisin.. =)
alle kaksi vuotiaana se ei yleensä ole uhmaa vaan oman tahdon löytymistä ja ihan tosissaan se uhma tulee sitten vasta kolmen vuoden kieppeillä ja sen tosiaan sitten tietää, kun se on UHMA!
En tiedä onko tämä meillä nyt uhmaa vai mitä?!? Välillä on ollut todella kamalia taisteluja kaikesta (uhmaa) mutta nyt ei varsinaisesti tarvi sillain taistella, mut tuntuu vaan et poika on koko ajan tyytymätön kaikkeen! Sama mitä hauskaa yrittää niin siltikin ollaan naama vääränä... Eikö lapset yleensä oo iloisia??? Ei meillä ainakaan. On yritetty käydä paistaan luonnossa makkaraa ja tehdä muuta arjesta poikkeavaa, mutta ei... En siis kumminkaan nyt tarkoita että retuuttaisin sitä jatkuvasti johonkin suuntaan jotain tekemään. Yrittänyt vaan tuommoisia pieniä arjen kohottajia. Papan tykönä kyllä viihtyisi ja siellä olis kiva olla koko ajan, mutta kotona taas... huh huh... Kai sillä on tylsää mun kans (isä paljon töissä) kun ei oikeen mikään nappaa. Tulee vaan itellekkin paha mieli tämmösestä... Ja sitten kun toiselle mummulle mennään (oma äitini) niin koko ajan kieli ulkona mummulle vällistelee ja haukkuu tyhmäksi. Mitä teen että saan poikani edes vähän tyytyväisemmäksi? Vai onko tämäkin vain jotain uhmaa?
Poika on kumminkin päivät hoidossa ja siellä käyttäytyy hyvin, mutta monesti kun menen hakemaan niin heti sanoo jotain että mä jään tääne, en lähe sun mukaan. Joka paikasta lähtiessä saa väkisin pukea kun ei suostuisi mukaan lähtemään...
teillä kotona riitaa kireä ilmapiiri. voi esim sellaista provosoida. meillä ainaskin oli tossa rahasta tiukkaa niin lapset hoksas. en muuta keksi
Niin pistipäs miettimään... Ainahan sitä tahtoo rahasta olla tiukkaa :) En tiedä sitten voihan se sekin vaikuttaa osaltaan. On kai sitä itsekkin kireä kun tuntuu välis et kaikki painaa päälle ja tulee monesti itselläkin oltua vähän turhan kireällä pinna. No eiköhän se tästä...!!!