Ulkoiluvaatteet tavaratalossa

Onko kukaan ostanut ulkoiluvaatteita tavarataloista ja ovatko käyttökelpoisia, kestäviä?
1860
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kajaanilaisilla näkee paljon näitä tavaratalojen vaatteita päällä. Ovat halpoja ja yksinkertaisia vaatteita.

Äänestä

60 euron takki

Äänestä
  • Et saa takkia mistään 60 eurolla.

    Äänestä

  • 60 euron takeja voisi ostaa joka viikko ja useamman kerran.

    Äänestä

Kajaanin tavarataloissa samat ulkoiluvaatteet olleet näytillä jo useita vuosia. Hinnat ovat pysyneet samana ja jopa vaihdellut ylös ja alas.

Äänestä
  • Ympäri Suomea, samalla kaavalla tehtyjä ja meille laivalasteittain sinne lähetetyistä lumpuista takaisin virtausta.
    Hiekka-aavikolla, jopa tonneittain poltettu lumppukuormia, eli vaatteita, jotka ei kelpaa kenellekkään.
    Jotenkin tuotanto lipsahtanut ala-arvoiseksi, siksi kai tämäkin aloitus lienee huomion arvoinen.
    Ps. Ulkoiluasuja "metsästetty" pari vuotta, mistään ei löydy siistiä, yhdenmukaista asua.
    Jotain mennyt pieleen ja pahasti.
    Rahastus kuitenkin lienee tuottavaa maahantuojille.

    Äänestä

Tavarataloista saa myöskin tuoretta ruokaa ostettua. Onko kukaan ostanut ja onko tuoretta?

Äänestä
  • En osta, mutta säilöntäaineisiin upotettu ruoka maistuu pierulle.

    Äänestä

  • Mistä ruokasi ostelet, kun heittäydyt vähän tolloksi?
    Sama koskee tuota ihmettelyä ryysytuotannon suhteen.
    Elä tätä päivää ja vaihda housujasi välillä, maailma ja hajut kirkastuu.

    Äänestä

Länsirannan kaupoista ei löydy kuin lumpuista tehtyä höttövaatetta.
Yksin kengät , ovat jostain muovista puristettua
mättöä.
Mieheltäni meni viikossa kengän sisäpuoli (pohja)
muruvelliksi. Siinä kauppiaalla ihmettelemistä.
Sama kävi isommasta K -citystä kenkien kanssa.
Kengät ulkoisesti hyvännäköiset, yksi reissu riitti, muovimuotilla tehtailtu, ei joustanut mihinkään suuntaan. Hinnoittelu yläkantissa, siis halvalla tuotua, voitto marginaalit vain tavoitteena.
Markettien tarjonta ala arvoista, halvalla tehtyä, ulkoa tuotettua (China Taiwan jne) oikeasti ikävän näköistä, suoraan lumpuista tehtyä.

Äänestä

En viitsi jonkun yksinkertaisen rievun takia lähteä johonkin tavarataloon koska lähimmät on Helsingissä. Kainuussa kyläkaupan tapaisissa haisevissa myymälöissä ei edes saa mitään palvelua. Myyjiä ei näy missään ja jos yrittää jotakin lähestyä niin juoksevat karkuun.

Äänestä

Edelliselle miksi asut edes täällä ,mene arvoiseesi seuraan,Helsinkiin.

Äänestä

Hmmmm. Ei oo varmaan kukaan koskaan ostanu. Mietipä uudelleen mitä kysyt. Ne on kaikki ryysyjä.

Äänestä

Norsun esinahasta valmistetut stringit ostin, ainut vika vaan että viikon yhtämittaisen käytön jälkeen alkoi vehkeet haista vähän hassulta? Samoin oman esinahan alle alkoi kertyä hassua juustoa, eikä poikaystävä, Ahmed, enää halunnut ottaa suihin...

Äänestä
  • Käykö mies?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Käykö mies?

    Mies? rautasaha, jäätuurna, rautakanki, pannukakku, rusinakakku, mustikkapiirakka, pulla, piparkakut, leivontaohjeet, eteisvärinä. Kaikki lisää sähkön kulutusta ja sähkön hinta nousee ja nousee. Jarrutetaan vähän kansalaisaloitteella kannattamalla sitä perheen voimin
    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11121

    Äänestä

kerran haisi pieru tavatalossa kenkäosastolla, kenen on vastuu, kysunpä vaan

Äänestä

Kun jollakin ei oo muuta tekemistä niin kirjoittelee aikansa kuluksi typeryyksiä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko kukaan ostanut ulkoiluvaatteita tavarataloista ja ovatko käyttökelpoisia, kestäviä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu