Mikä on osakkaan velvollisuus osallistua remontin kustannuksiin, joka ei vastaa

Anonyymi-ap

ei moniltakaan osin vastaa yhtiökokouksessa päätettyä? Tai lisäkustannuksiin?

Mm.

-Remontti alkoi kuukausia myöhemmin, kuin oli urakkasopimuksessa sovittu. Hallitus antoi aina uuden ajankohdan ilmoittamalla ”alustavasti alkaa” tai ”arvioitu alkavan”.

-Yhtiölainalla maksavien osakkaiden korot ehtivät nousta, kuin jos remontti olisi tehty sovittuna ajankohtana ja laina nostettu kyseisenä aikana.

-Urakkasopimuksessa ollut olennainen asia jätettiin tekemättä. Tällä asialla jopa ”myytiin” osakkaille yhtiökokouksessa, kun remontin hinta aiheutti ihmetystä.

-Lisälaskutus alkoi remontin aikana. Ainakin yksi näistä ”lisätöistä” on lakiin perustuva, ja löytynyt muista aiemmista tarjouksista. Ja hoplaa, meillä oli myös ostettu ”valvoja”. Ihan ammattilainen, mut niin vaan meni ohi urakkasopimuksen tutkinnassa tuollainenkin yksityiskohta läpi!

-Yhtiökokouksia ei ole pidetty tuon alkuperäisen sopparin ja remontin välissä. Selvää on, että urakkasopimusta on täytynyt hioa moneen otteeseen tietyille tahoille sopivaksi.

Ja kyllä, olin vastustamassa tätä jo alunperinkin. En remonttia, vaan toteutusta, josta oli merkkejä jo etukäteen.
Kyseessä pieni taloyhtiö ilman isännöitsijää, hallitus hoitaa.

Eikö tässä ole muuttuneet oleelliset asiat monin tavoin?

1

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yhtiökokouksessahan toki päätetään (ainakin) isompien remonttien tekemisestä, mutta se mikä on eksaksti päätös on rahoituksesta ja sen määrästä päättäminen. Tällöin kun päätetään rahoituksen määrästä, aina pitäisi varautua yllättäviin lisäkustannuksiin ja sen mukaan sitten mitotetaan laina hallitukselle siihen päälle pieni liikkumavara. Jos tämäkään ei riitä, eli rahaa onkin menossa selvästi enemmän kuin mistä on päätetty, silloin pitää järjestää uusi yhtiökokous jossa päätetään lisärahoituksesta.

      Itse remontista päättäminen ei yleensä ole yhtiökokouksessa ihan pilkun tarkkaa hommaa, koska työn edetessä tarpeet saattaa muuttua, mutta jos selkeästi joku iso juttu remontissa on muuttumassa tai jotain olennaista lisätään tai jätetään pois, mielestäni silloin kyllä olisi hyvä kutsua yhtiökokous paikalle, ettei tule turhaa jälkipuintia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3316
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1556
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1156
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe