1950 luvulla syntyneet

Anonyymi-ap

Minkälaisia asioita, muistoja ja tunteita on jäänyt mieleen ajasta vuosista 1950-1980 siis ennen EU aikaa ja sen tuomia ikäviä asioita? Olemme nyt n. 70v. ja meillä on vielä hyviä ja kiinnostavia aikoja edessä. Mitä hyviä asioita tai vähemmän hyviä, mitkä ihmetytti?

93

1462

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      1952 syntyneet vasta ovat 70v.
      Suurin osa meistä 70 :sta on vielä 40-luvulla syntyneitä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      On yksi lapsenlapsi syntynyt samana vuonna kun markka muuttui euroksi.
      Ainakin yksi merkittävä huononnus tapahtui euron tullessa. Hinnat nousivat rajusti. Kun ihmiset eivät hokanneet että sehän on vain yksi euro ja olikin lähes 6 markkaa.
      Vaikuttaa ettei nytkään vielä ymmärretä miten valtavia rahoja euromiljardit ovat.
      Muistan 70- ja 80-luvun elämäni parhaana aikana. Silloin oli perhe kotona, paljon puuhaa ja kuten runossa sanotaan: oli onnea vaiva ja vastuu. Täyttä elämää.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinistö huijasi Suomen euroon
        https://www.suomenuutiset.fi/niinisto-mina-yksin-suomea-euroon-vienyt-siina-kavereitakin/

        Suomi olisi mennyt taas suohon, jos ei olisi euroon mennyt. Suomi joutui devalvoimaan liian useaan, pakko keksiä muuta.
        Pohjoismaat ei menneet euroon, heillä oli varakkuutta ja vakaampi valuutta. Suomessa puu merkitsee vientituotteena aivan liikaa, sen takia oli hyvä mennä euroon.

        Odota paljastuksia EUsta ja monesta muustakin asiasta.
        Huom! Ketjun tarkoitus on puhua ajasta ennen EUta. Miten ihmiset ovat kokeneet tapahtumia omassa elämässään lapsena,nuorena ja aikuisena. Muistelua.

      • Anonyymi

        Niinkö uuno olit ? Kyllä muut osasivat laskea montako markkaa yksi euro on.
        Iäkkäämmillä voi olla ollut hankaluuksia alussa.

        "Silloin oli perhe kotona, paljon puuhaa ja kuten runossa sanotaan: oli onnea vaiva ja vastuu"
        Haluaisitko, että aikuiset lapsesi asuisivat vieläkin kotona ?

        Yhtä hyvin perheet ovat nytkin kotona, mutta viimeistään viiskymmpisinä
        lasten on hyvä aloitta oma elämä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomi olisi mennyt taas suohon, jos ei olisi euroon mennyt. Suomi joutui devalvoimaan liian useaan, pakko keksiä muuta.
        Pohjoismaat ei menneet euroon, heillä oli varakkuutta ja vakaampi valuutta. Suomessa puu merkitsee vientituotteena aivan liikaa, sen takia oli hyvä mennä euroon.

        Sitä euroon menoa ei taidettu kovin ajoissa osata ennakoida, koska Suomi oli vastikään uusinut rahansa. Muistan, kun sisareni lähetti minullekin pahviin teipattuina uudet kolikot, että osaan tunnistaa suomalaisen rahan, kun seuraavan kerran menen Suomeen.

        Sitten sinne tulikin eurot ja uusi ihmettely minulla rahan kanssa. En vieläkään ole oppinut niitä nopeasti tunnistamaan mikä niistä kolikoista on mitäkin. Onneksi on tuo korttimaksu nykyisin.
        Euron alkuaikoina Suomessa räppäsin vain kourallisen kolikoita kassalle, että otapa noista se oikea hinta. Muuten olisin saanut käännellä ja tutkia niitä muun jonon hermostumiseen asti.

      • Anonyymi

        Suomi tarvitsee oman Markan jotta vientiteollisuus pääsee taas vauhtiin , Ruotsi pärjää
        kruunuilla ja Puola zlotyillä , devalvaatio hoitaa kilpailukyvyn, Suomessa palkkojen alennus
        hoitaa kilpailukyvyn , Eezy Oyj palkkaa ensisijaisesti ulkomaalaisia tekijöitä Suomeen koska
        tarjoaa näille kevytyrittäjyyden ja laskutuspalvelun ja tienaa sillä paljon enemmän kuin
        suomalaisen palkkaaminen , eikös se ollut Lipponen joka vaihtoi markan euroon 2002 ?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Just,,,just ja keppanaa saivat juodakseen ja sdp oli kova sana.-Nm.

    • Anonyymi

      YYA-aika oli karmeaa ryssänpelkoa ja nöyristelyä. Onneksi tuli EU-aika.

      • Anonyymi

        Aivan ano 21.55, ei tee paljon mieli muistella niitä aikoja.

    • Anonyymi

      Aloitus haikailee kommunismia.

      • Anonyymi

        Kommunisteja, taistolaisia ja suomettumista ei kaipaa kukaan.
        Se on nyt mennyttä.
        Onneksi tuli Eu-aika. Enää ei r*ssä määrää ketkä on Suomen hallituksessa
        ja ketkä on ministereitä.

        EUssa Zionisti khazarian mafia määrää. Ette tiedä. Suomut silmillä.

        Ja taas on hölmöjä jotka työntää omaa pakkomiellettään joka ketjuun.
        Menkää puhumaan Venäjä bihastanne omaan ketjuun. Älkää sotkeko toisten aiheita.

    • Anonyymi

      1960-luku tyyliä...

      • Anonyymi

        Silloin oli köyhää ja kurjaa aikaa. Miehet raskaissa metsätöissä. Maaseudulla oltiin aina peltötöissä tai marjassa. Ruoka oli rasvaista, moni kuoli sydänkohtaukseen. Ensimmäiset appelsiinit tuli kauppoihin. Saattoi kylälle tulla eka telkkari, josta ei juuri kuvaakaan näkynyt. Työtä oli. Muttei rahaa.

      • Anonyymi

        Muistan muksuna kun tv: ssä näytettiin presdentti Kennedyn ampuminen , ryhdyin siinä lattialla istuen itkemään ja suremaan.
        Ja muistan tämän mustan miehen puheet; Martin Luther King, ja Jacueline Kennedyn miehensä arkun äärellä, Toisen Kennedyn ampumisen , presidenttiehdokkaana ollessaan, paljon väkivaltaa, ydinsodan pelkoa. Hipeistä jotain, Woosstock, Vietnamin sota ja Zeppelinin musiikin no, aika paljon jotain., pieniä juttuja sieltä täältä.
        Ensimmäiset muoviset maitopussukat, kun siirryttiin laspulloista lötköihin pusseihin..no, kaikenlaista..Elannon kauppojen homehtuneet savusilakat, ja sen, kuinka Hesa oli täynnä kauppoja ja elämää, nyt kaikki kuollutta ja tyhjää…
        Tehtaanpuiston jääliukumäen, Kaivopuiston kalliot ja niin..sellaisia pikkuu juttuja.

        Jatkuu:
        Niin ja kansakoulu, hirvittävää kärsimystä, pelkkä koulun käytävien hajukin aiheutti ahdistavan olon. Järkyttävän vaikea teini- ikä, huhuh…entodellakaan halua kokea sirä uudestaan..
        Ensimmäiset kuukautiset hyi..ja jo tuolloin oli minulle tarjottiin ns.kuukuppia kokeiluna yhdessä kemikaalikaupassa, järkytävä mötikkä, sattui hullun lailla kun sitä yritti käyttää….niin ja
        Hietsun uimaranta….
        Olin kiltti nuori, ei biletyksiä, kannabista tarjottiin, en kokeillut..ja oli nuorisoväkivaltaa..
        Yhdenkin kerran oari likkaa uhkasi puukolla ja kuvitteli ryöstävänsä minut..ihan kakaroiden leikkiä.
        Kuljettiin rapussa ja soiteltiin ihmisten ovikelloja ja mentiin kutsumatta koteihin vierailulle..😁😆, joskus meille tarjottiin mehua ja keksejä ja ihmiset van juttelivat kaikenlaista, muksja kun oltiin ei kukaan kehdannut kieltäytyä.

        Niin ja syntynyt 50- luvun alkupuolella maaseudulle, maalaistaloon, joossa oli hevosia, kanoja, possu, lehmiä..muuttanut kaupunkiin v.1958 ja heti kouluun. Ratikka, bussi , auto olivat ihme juttuja....ja se meteli ympärillä... Ei mitään kokemuksia päiväkodista, esikoulusta tai muista ikäisistäni leikkikavereista .tätä ennen .siellä maalla. ..siitä van tempaistiin metelin ja sosiaalisen vuorovaikutusten pelikentälle .. ihan kylmiltään. .🙄😵‍💫😵😑

    • Anonyymi

      Suomi ei saanut liittyä edes Pohjoismaiden Neuvostoon,
      Venäjä ei antanut lupaa, se katsottiin Venäjältä venäjänvastaiseksi,
      Suomen YYA-sopimus oli myös sotilaallinen sopimus,
      ei Suomi uskaltanut eikä saanut itse päättää mistään liitoista.

    • Anonyymi

      EU-aika on varmaan ikävää aikaa entisille kommareille.
      YYA-aika "kulta-aikaa".

    • Maailman tilanteesta huolimatta elämme hyvää aikaa, 50-luvulla elimme aikaa jolle ei ollut vaihtoehtoa, muistan naapurit ympärillämme samanlaisissa olosuhteissa. Ulkohuussi ja kantovesi, elinolot muuttui pikkuhiljaa paremmaksi.
      Kekkosen aika muuttui EU:n ei ollut vaihtoehtoja, itse hain vain tavallista elämää, rikastuminen ei ollut päämäärä. Nyky tilanteessa mitä hyötyä omistaa enemmän kuin kuluttaa, vanhana tarvitsee vain välttämättömän, suomessa pidetään ihmisistä huolta vaikkei mikään rikas maa.

    • Anonyymi

      Olen syntynyt Helsinki naistenklinikalla 1953. Jäänyt orvoksi 1964 kun ainut huoltajani Isä kuoli.Joten silloin 100% maailmani muuttui 11 vuotiaana tyttönä Malmilla.Nykyinen Helsinki 70.Joten en jää muistelee muutoksia ja sen tuomaa negatiivisutta.Tänän kuitenkin matkaan autokuskin kanssa sytytä kyntilät heti aamusta.Hakee minut kello 7.kun menen sen jälken töihin ItäHelsinki jokin alue. Kuten minä asun sama asia jokin alue itä Helsinki.Menemme ensin Helsinki -Vantaa Honkanummi Hautausmaa,sietä jatkamme Malmin Hautausmaa sytyttä kyntilät .Selviän 20 e.pensa rahalla.Onhan tänän Pyhäinpäivä.Maailma todella muttunut 50 luvulta.

    • Anonyymi

      Synnyin 1955 Naistenklinikalla ja siitä alkoi elämän juhlat. En tiedä, mikä on muuttunut, vai onko perimmäisesti muuttunut mikään. Elämä on ollut aina ns. kivaa ja olen nauttinut.

      Elämä on ollut mielenkiintoista ja vaihtelevaa, ei koskaan turvallista ja onnellista. Tässä sitä vaan kuitenkin mennään edelleenkin nauttien.

    • Anonyymi

      Hyvä, minäkin olen tyytyväinen elämään, osaa arvostaa kun muistelee menneitä

    • Anonyymi

      Olen syntynyt heinäkuussa -58, ja ekat muistikuvat vasta -60-luvun alkupuolelta. 1980-luku oli kivaa aikaa nuorena 'kakskyt ja risat' -ikäisenä. Oli hyvää aikaa olla nuori, työtä ja rahaa oli :) sitten tuli -90-luvun lama ja se työpaikkakin meni laman seurauksena, mutta siitäkin selvisin, uutta työtä löytyi kun oli nuori. Muutama päivä sitten jäin eläkkeelle :)

    • Anonyymi

      Elintaso oli todella erilainen asuinpaikasta johtuen. Kävin paikallisessa museossa, jossa oli kalustettu huoneita eri vuosikymmeniltä. Ehkä Etelä-Ssuomessa koti saattoi näyttää siltä, mutta minun kotona 50-luvulla ei ollut sohvia ja nojatuoleja vaan puupenkit. Sähkövehkeistä ainoat oli silitysrauta ja pulsaattori pyykkikone, joka tuli jouluna 54. Jääkaappi, sähköliesi, juoksevavesi ja puhelin tulivat, kun olin jo muuttanut kotoa 70-luvun alussa.
      Paikallisesta osuuskaupasta sai ostaa melkein mitä vaan, hevosejengistä retonkiin, mutta voita, maitoa tai lihaa ei siellä ollut. Ihmeen tyytyväisiä silti oltiin, koska kaikilla oli ihan samanlaista.
      Nyt ollaan huolissaan kuinka selvitään, jos sähkökatko tulee, silloin oli vielä lukuinen joukko talouksia aivan ilman söhköä. Naapureissa oli useampia vanhuksia, joilta puuttui kaikki mukavuudet ja asunnotkin sellaisia, että eivät kelpaisi edes kesämökiksi nyt, mutta tyytyväisiä he olivat. Usein kävivät kylässä ja jouluna vietiin lahjaksi kuusi, lihapala, jos oli teurastettu ja muutama litra maitoa.
      Yhdellä mummulla ei ollut edes kaivoa, vaan kuljetti peltojen piennerta lähteeltä veden, ölylampun valossa virkkasi ja neuloi ihmisille. Tässä esimerkkiä pärjäämisestä johon ei nyky aikan enää moni pystyisi.

      • Anonyymi

        -55 syntyneenä olen koko elämäni kaupungissa asunut ja elämä on ollut suunnilleen samanlaista aina. Tietysti sähkökama on lisääntynyt, mutta muuten en paljon eroa elämässä näe. Sporat on kulkeneet aina ja kaupasta voi silloinkin hakea siellä valmistettua hyvää kotiruokaa. Opiskeltiin ja ulkomaillakin matkusteltiin. Isovanhempia kuskattiin kleinbussilla päivähoitoon jo -60 luvun alussa, ihan kuin nykyisinkin vanhuksia kuskatataan päivätoimintaan. Sohvista ja nojatuoleista nyt puhumattakaan.

        myös -55 syntyneenä, asuimme omakotitalossa, omakotialueella, ja muistan sanoneeni
        kotona "kerjäten", - "muutettais kerrostaloon", muistan itsekin tuon, vaikka en niin sentään jatkuvasti kinunut, mutta kerrostaloasukas on itsestäni sittemmin tullut, eikä ajatukseni ole sitten myöhemminkään muuttuneet, ja olen tyytyväinen.

      • Anonyymi

        Mökkiläiset maalla eivät edes uskalla käydä omassa huusissa ulkona vaan menevät huoltoasemalle tarpeelleen. Hah.. Kävin vasta 8v koulussa vesi wc x1 kerran. Olin 12v kun oli kph käytössä. Pitkä koulumatka. Opettaja oli vain yö kansakoulussa ei tullut hyvää pohjaa oppikoulluun pyrkiessä. Silti pärjäsin lopulta hyvin.
        Vaatimatonta oli maaseudulla metsä Suomessa sodan jälkeen. Sotien syyt eivät ole koskaan ne mitä kerrotaan mediassa.

        Meillä ei kansakoulussakaan ollut vesivessoja muille kuin opettajille. Niitä ei oppilaat saaneet käyttää.
        Oppilaille oli pihan perällä puuhuussit, joissa oli paljon reikiä vierekkäin, eikä mitään vessapaperiakaan niissä.

        Alun toisella kymmentä olin, kun kävin ensimmäisen kerran eläessäni suihkussa. Se oli Tampereella serkkujeni luona.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Maaseudun Tulevaisuusko oli pyyhinpaperina?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -55 syntyneenä olen koko elämäni kaupungissa asunut ja elämä on ollut suunnilleen samanlaista aina. Tietysti sähkökama on lisääntynyt, mutta muuten en paljon eroa elämässä näe. Sporat on kulkeneet aina ja kaupasta voi silloinkin hakea siellä valmistettua hyvää kotiruokaa. Opiskeltiin ja ulkomaillakin matkusteltiin. Isovanhempia kuskattiin kleinbussilla päivähoitoon jo -60 luvun alussa, ihan kuin nykyisinkin vanhuksia kuskatataan päivätoimintaan. Sohvista ja nojatuoleista nyt puhumattakaan.

        Untako näit?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Maaseudun Tulevaisuusko oli pyyhinpaperina?

        Ei edes saomalehteä ollut pyyhkeenä meidän kansakoulun huusseissa.
        Ollaan me mahdettu haista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Untako näit?

        Pitää vielä lisätä siihen, että stadikalla kävimme uimassa ja Linnanmäellä huvittelemassa. Sunnuntaisin kävimme usein systerin kanssa nonstopleffassa. Usein kävimme baarissa pirtelölläkin.

        Miksi olisin unta nähnyt? Ihan tavallista kaupunkilaisen elämää se oli silloinkin -50-60 luvuilla.

        Menee vähän sekavaksi, että aloituksessa käsketään 50-luvulla syntyneiden muistella.

        Tämä palstahan on oikeasti 1942-1952 syntyneille, mutta sitten joukkoon on aloituksen oikeuttamana tullut muistelemaan lapsuuttaan myöhemminkin syntyneet kuin 1952.
        Tietysti ajat olivat erilaiset sotien aikana ja heti sotien jälkeen kuin muoviaikakaudella 60-luvulla ja myöhemmin niin maaseudulla kuin kaupungissakin.

        """Ihan tavallista kaupunkilaisen elämää se oli silloinkin -50-60 luvuilla."""
        No joo. Raitiovaunuja ei maaseudulla ollut, eikä taida kaikissa kaupungeissa olla vieläkään/enää. Linnanmäkihän on vain Helsingissä. Mutta ei teillä muuta sitten ollutkaan, mitä ei olisi löytynyt myös maaseudultakin jo 60-luvulla. Oliko teillä edes lehmiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -55 syntyneenä olen koko elämäni kaupungissa asunut ja elämä on ollut suunnilleen samanlaista aina. Tietysti sähkökama on lisääntynyt, mutta muuten en paljon eroa elämässä näe. Sporat on kulkeneet aina ja kaupasta voi silloinkin hakea siellä valmistettua hyvää kotiruokaa. Opiskeltiin ja ulkomaillakin matkusteltiin. Isovanhempia kuskattiin kleinbussilla päivähoitoon jo -60 luvun alussa, ihan kuin nykyisinkin vanhuksia kuskatataan päivätoimintaan. Sohvista ja nojatuoleista nyt puhumattakaan.

        Pitäisi olla tuolla edellisellä palstalla tämän ketjun aloitus.
        Eihän 50-luvulla syntyneistä ole kuin murto-osa tämän palstan ikäistä väkeä.
        Te -55 syntyneetkin olette vielä vuosia alle 70 .

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Menee vähän sekavaksi, että aloituksessa käsketään 50-luvulla syntyneiden muistella.

        Tämä palstahan on oikeasti 1942-1952 syntyneille, mutta sitten joukkoon on aloituksen oikeuttamana tullut muistelemaan lapsuuttaan myöhemminkin syntyneet kuin 1952.
        Tietysti ajat olivat erilaiset sotien aikana ja heti sotien jälkeen kuin muoviaikakaudella 60-luvulla ja myöhemmin niin maaseudulla kuin kaupungissakin.

        """Ihan tavallista kaupunkilaisen elämää se oli silloinkin -50-60 luvuilla."""
        No joo. Raitiovaunuja ei maaseudulla ollut, eikä taida kaikissa kaupungeissa olla vieläkään/enää. Linnanmäkihän on vain Helsingissä. Mutta ei teillä muuta sitten ollutkaan, mitä ei olisi löytynyt myös maaseudultakin jo 60-luvulla. Oliko teillä edes lehmiä?

        Tarkoitus aloituksella oli kohdistaa n 70v nyt.Mutta jos muillakin on tarve kertoa jotain oli vanhempi ja tai nuorempi se ei haittaa. Annetaan jokaiselle tilaa. Edellisillä 60 ei ole vielä valmiutta ja halua muistella. Jos olis 1950 tähän päivään se olisi täynnä politiikkaa ja jankutusta.

        """Edellisillä 60 ei ole vielä valmiutta ja halua muistella. """

        Näkyypä olevan ainakin tässä ketjussa valmiutta ja kovat halut muistella alle seitenkymppisilläkin elikkä 60 plussilla.
        Sellaisillakin, jotka eivät vielä ole eläkeiässäkään.

    • Anonyymi

      Muistan miten Koivujuuren kaupasta ostettiin maitoa ja
      se oli aika painava tonkka kun siinä 5 litraa oli.
      Samoin muistan miten ihana tuoksu oli kun kahvia ostettiin
      ne olivat papuja,Paketti avattiin kaupassa ja kaadettiin myllyyn
      ja laitettiin pussi alle.Ei ollut valmiita suodatin paketteja.

      • Anonyymi

        ei ollut niin.
        ja kaupat oli auki klo. 9-17, siinä oli jonkinlainen kiire työssäkäyvine äitien ehtiä kauppaan , kun klo. 16.00 päättyi omat työt.
        organisoimalla nekin saatiin jotenkin hoidettua.

        Taisi olla noin myöhälle vain viikolla. Muitelen, että lauantaisin meni vielä aikaisemmin kaupat kiinni ja sunnuntaisin eivät olleet auki ollenkaan.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Taisi olla noin myöhälle vain viikolla. Muitelen, että lauantaisin meni vielä aikaisemmin kaupat kiinni ja sunnuntaisin eivät olleet auki ollenkaan.

        Joo, arkisin oli kaupat auki klo 17.00 asti ja lauantaina klo 14.00 asti. Sunnuntaina kiinni. Muistan että koulussakin piti käydä lauantaisin mutta loppui puolelta päivin.

    • Anonyymi

      Aloitukseen.
      Ihan hyviä muistoja jäänyt.
      Kivaa, kun ei tarvitse miettiä Italian liinoja, vaan eurot käyvät kaikkialla.
      Tosin markka-aikana meidän rahan kurssi oli sikahyvä.
      En osaa ajatella elämää ilman EU:ta.
      Mepit ja heidän avustajansa saisivat pitää vikottain jonkin katsauksen Ylellä.
      Että mitä hyö siellä oekeen haastelloop.
      Beng

      • Anonyymi

        Liiroja Beng!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liiroja Beng!

        Ajatella!
        Liinoja. Ja taas tuli. Platformi ei tunnista liiraa, vaan tekee noita näkemiänne virheitä, enkä aio ainuttakaan liira-sanaksi muuttaa. Jippii, mikä ohjelma!
        Kun tuo raha oli käytössä, useat olivat miljonäärejä.

        Olivatko sinulla liirat käytössä vai mitä höpinää tuo on?
        Oletko vain taas tänäänkin niin monilla sivuilla kommentoimassa että sekoilet...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olivatko sinulla liirat käytössä vai mitä höpinää tuo on?
        Oletko vain taas tänäänkin niin monilla sivuilla kommentoimassa että sekoilet...

        Etkö 12:27 ole käynyt koskaan Italiassa aikana ennen Euroa ja sen jälkeen?
        No Turkissa ovat liiraa edelleen käytössä.
        Beng
        Perskärpänen on näämmä kärppänä. Kyllä minä sinulle pusun laitan. Moiskis.
        Olet niin tyylillesi uskollinen ja helvetin tyhmä.

    • Anonyymi

      Olin kansakoulun eka luokalla, kun valittiin Kekkonen presitentiksi.
      Sitten riitti vuosikausiksi Kekkosia, ja nöyriä myötäjuoksijoita hänen ympärillään.
      Uutisissa oli Kekkonen vakiokasvo; vaikuttaja monessa mukana, sekä vapaalla kalastaja, joka sai suurimmat kalat. Jos ei saanut, niin murjotti; kerrotaan.

    • Anonyymi

      Mummo toi aina laatikon lakupiippuja.

      • Anonyymi

        Joo oli lakupiippuja ja laku kiekuroita ja muistaakseni
        nekku pyöreitä tikkareita käärittynä paperiin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo oli lakupiippuja ja laku kiekuroita ja muistaakseni
        nekku pyöreitä tikkareita käärittynä paperiin

        Oli niitä konvehteja joissa sisällä alkoholin makuista täytettä. Hyi miten pahoja kun ajatteleekin en söisi enää millään. Enkä muitakaan täyte suklaita. Tumma suklaa,pala tai kaksi maistuu joskus mustan kahvin kanssa. Vältän kaikkea liian sokerista.

    • Anonyymi

      Taistolaisuus ja kepuKekkoslaisuus ja 1918 ja sota
      ovat rysssien aiheuttamia ja Suomen omia virheitä eivätkä suoraan liity EUhun/Eurooppaan

      Poliitikkojen heikkous pohjoismainen epäyhtenäisyys ... aiheutti tämän euro- ongelma

      EU vahvistettuna Nato-jäsenyydellä lisättynä Pohjoismaa- Baltia - yhteistyöllä ilman euroa olisi ollut parempi Suomelle mutta ehkä liian mutkikasta poliitikkoressukoille, omia etujaan ajaville

      • Anonyymi

        Sotien syyt eivät ole koskaan niitä mitä julkisesti ja media kertoo.
        Pankkiirit Rotschild suku on kaikien sotien aiheuttaja ja hyötyjä. Rockefeller taas keksi piikit joilla tappaa rokotusten nimellä ihmisiä esim 1918 bakteerit. Ei virukset joita ei edes ole. Rotsien pahat teot lista oli nerissä vielä.vuosi sitten ei enää. Alkaen satoja vuosia sitten. Hitler oli Ratsian sukua ja moni muukin nyky vaikuttaja Euroopassa ja muualla.
        Rotschild halusi vallata Venäjän ja murhasivat tsaari perheen joka oli kristittyjä ordokseja. Sitten tekivät sen vallankumouksen muodostaen NL joka ei ole oikeiden venäläisten tekemä luomus. Kaikki toimijat olivat vale juutaalisia khasaareja, jezuiitta,muurareita. Historia on valhetta lähes kaikki pitkältä ajalta.

      • Anonyymi

        Tuo r sanan käyttäminen tekee sanojista vain typeriä moukkia.En ole ikinä,käyttänyt eikä ole tarvetta puhua sillä,tavoin. Koska tiedän en luule enkä kuvittele.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sotien syyt eivät ole koskaan niitä mitä julkisesti ja media kertoo.
        Pankkiirit Rotschild suku on kaikien sotien aiheuttaja ja hyötyjä. Rockefeller taas keksi piikit joilla tappaa rokotusten nimellä ihmisiä esim 1918 bakteerit. Ei virukset joita ei edes ole. Rotsien pahat teot lista oli nerissä vielä.vuosi sitten ei enää. Alkaen satoja vuosia sitten. Hitler oli Ratsian sukua ja moni muukin nyky vaikuttaja Euroopassa ja muualla.
        Rotschild halusi vallata Venäjän ja murhasivat tsaari perheen joka oli kristittyjä ordokseja. Sitten tekivät sen vallankumouksen muodostaen NL joka ei ole oikeiden venäläisten tekemä luomus. Kaikki toimijat olivat vale juutaalisia khasaareja, jezuiitta,muurareita. Historia on valhetta lähes kaikki pitkältä ajalta.

        Hei! Sinulla ei taida olla kaikki hyvin, jutut ovat yhtä outoja kuin Putinin tai Trampin, mistä olet saanut tuollaista tietoa, jolla ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa

    • Anonyymi

      Kouluun piti viedä omat eväät.Oli maitopullo ja
      voipaperiin laitetut ruisleivät,Hitsi et nekin tuoksu
      niin hyvälle avatessa.Hedelmiä en muista oliko
      niitä mukana.

      • Anonyymi

        Talvisin ainut hedelmä oli appelsiini, juurikkaita syksyisin, kevätpuolella jo pilaantuneita.

    • Anonyymi

      Itse muista kun olin päiväkodissa ja piti jokaisen nukkua päiväunet , en koskaan nukahtanut vaan odotin että muut heräis että saa taas leikkiä

    • Anonyymi

      Oli vanhanaikaiset pulpetit.Vieressä istui poika joka
      piirustus tunnilla imi kaikkia värejä ja suu oli sit sen
      näköinenkin.Mikä taiteilija hänestäkin lie tullut.
      Oli mustepullo ja mustekynä kun oli kaunokirjoitusta
      tais sitä mustetta välillä mennä käsiinkin ja hihaan.
      Välitunneilla oli aina joku opettaja ettei lapset riehunu
      liikaa.
      Yhdellä mies opettajalla oli iso kumi kädessä jos joku
      pojan nullikka riehu niin hän meni ja vähän pyyhki
      niskakarvoja sillä.

    • Aloitukseen on laitettu 30 vuoden aikahaarukka.
      Kyllä siihen ehtii mahtua paljon muutakin kuin oma lapsuutensa vaikka suurin osa vaikuttaa juuri lapsuusajastaan kertovan.

      • Anonyymi

        Muistelua 1950 luvulta lähtien aikaa sinne aikuisuuteen keski ikään. Aikaa ennen EU. Koska ne ärsyttävät EU jutut tulee niin monessa ketjussa esiin. Menneisyyden asiat ja muistelu yksi tapa pitää mieli virkeänä. Myönteinen ajattelu auttaa.
        Jos joku 1940 luvulla tai nuoremilla 1960 haluaa kertoa kokemuksiaan niin jokaisellahan on vapaus kirjoittaa, ei nämä asiat ole niin tarkkoja. Jos on joillakin ankeita kokemuksia joista aikoinaan selvisi niin voi olla tyytyväinen jos elämä on tuonut myöhemmin parempia asioita.
        Joskus huono asia johtaakin johonkin hyvään. Esim. joku vuosi sitten polvivamma esti liikkumista niin ostin 2 tablettia,edullisia hyviä käyttää ja aloitin tutkimaan tuntikausia netistä asioista enemmän kuin aikaisemmin ja se on osoittautunut hyväksi. En välitä tv ohjelmista.

    • Anonyymi

      Minun vieressä koulussa istui poika, joka oli kuivamuse kynällä piirtäny kertotaulu lasku tuloksia käsien sisäpintaan, availi käsiä ja katso tuloksia. Välitunnilla itsekkin opettajan kertotaulu tuloskirjaa katsoin kun opettaja oli tauolla.

    • Anonyymi

      Ei ollu aina leipää kotona ja eväät piti olla koulussa, kerran löysin kuivan leivän kantapalan, käärin sanomalehden palaan, sekin paperinpala löyty vahingossa viimetingassa ennen koulua. En avannu koulussa eväspakettia, sanoin ei ole nälkä. Vaikka nälkä oli aina, koulussa parasta oli kun sai ruokaa.

      • Vielä vuonna 1980?
        Eiköhän sinullakin ollut jo koulut käyty silloin, olit töissä ja ehkä jo naimisissakin, pari kertaa eronnutkin.

    • Anonyymi

      Aika oli todella hyvää. Lähes kaikki halusi perustaa perheen. Ilman työntekoa ei saanut mitään. Rakennettiin ja tiedettiin, että mitään ei saa säästämättä. Naiset oli ihania naisellisia naisia. Tanssipaikkoja oli ja meno kutkuttuvan rautaa.

      • Anonyymi

        Naiset olivat naisellisia eikä mitään peikkoja.

      • Anonyymi

        siinä 50-luvulta oli oikeastaan pelkkää nousukautta, aina 90-luvulle asti, sen jälkeen on alkanut kansan "kahtiajako" , vähän niinkuin että sellainen keskiluokkaa ei enää samalla tavoin.
        että hyvää aikaa oli 1950 - 1990 asti.

    • Anonyymi

      oli se aikaa, pakkasellakin hame ja nailonsukat, jotka jääty jalkihin eli kova hinta naisellisuudesta, en kaipaa sitä aikaa

    • Anonyymi

      Aika aikaansa kutakin. Kaikenlaista metkaa ovat nykynaisetkin, tekemään miesten menoksi.

      • Anonyymi

        Vai että metkaa. Sen ajan tytöillä ( naisilla ) oli sentään
        jonkinlaista kasvatusta ja moraalia. Ei sitä istuttu
        kaljoilla tai oltu humalassa. Eikä menty sänkyyn ensimmäisen
        eikä vielä viidennenkään kanssa. Saumojen piti olla suorassa
        loppuun asti

        Paksuksi tulemisen pelko, joka laittoi monesti tytön jalat ristiin. E-pillerit aiheutti jalkojen levittämisen, hekumoimiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai että metkaa. Sen ajan tytöillä ( naisilla ) oli sentään
        jonkinlaista kasvatusta ja moraalia. Ei sitä istuttu
        kaljoilla tai oltu humalassa. Eikä menty sänkyyn ensimmäisen
        eikä vielä viidennenkään kanssa. Saumojen piti olla suorassa
        loppuun asti

        Niinkö? Naapurin tyttö tuli raskaaksi 15 - vuotiaana 60-luvun alussa ja mummoni äiti sai äpärän 1900 - luvun alkuvuosina.
        Kyllä sitä on hypätty sänkyyn maailman sivu estoitta ja meno senkun jatkuu. Piut paut kasvatus ja moraali.

    • Anonyymi

      Maatalossa nuoruus ,intin jälkeen ruottiin ja merille , 79 vuonna naimisiin .jossa vieläkin ;-D

      Gubbe 73

    • Anonyymi

      1960 luvun alussa alkoi kova kampanja voita vastaan maatalouden ajamiseksi alas. Uusi Kuvakehti lakkautetiin! Oli voin puolella. Margariiniilla haluttiin korvata. Tehtaita tuli. Korruptoidut alkoivat syyttää voita sydän tautien syyksi. Myöhemmin todettu ettei ole syy vaan globalistien pelkkä viljelyn ja karja talouden alasajo joka jatkuu lehmä ja maito vihana roska korvikkeiden myyntiä varten. Kysymys aivopesusta ja valheista. Hyökkäys ihmisyyttä vastaan.
      Margariini on prosessointi tuote pitkälti ja ei ole terveellinen.
      Voi on luonnontuote. Sitä ei ole manipuloitu paljon. Ikävä on että Vakio ym on harhautettu tuottamaan mm. kauramaitoa ja kevyt, hyla tuotteita. On siis tarjolla yhä enenmmän roskaa ja arvotonta ravinnollisesti,keinotekoisia mukautuksia yms. En käsitä,ihmisiä jotka syö margariinia ja ostaa rasvatonta maitoa jos ei ole mitään ravintoa. Ei maitoa janojuomana kannata juoda,maistuu kyllä ruisleivän kanssa, mutta muussa käytössä kermana,juustoja,jugurttia,rahkana tee,kahvi.
      Olen koko ikäni syönyt maito tuotteita,Voita käyttäisin mutta tähän liikaa suola% on. Täytyypä taas ostaa. Veriryhmäni on 0 ja siedän laktoosia joten taidan olla vanhaa syntyperää.

      • Anonyymi

        Olen pahoillani mutta en ole juonut maitoa vuosikymmeniin ja voin hyvin edelleen, voita käytän satunnaisesti, 100 g pikkupaketti kestää noin kuukauden. Onko paha?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen pahoillani mutta en ole juonut maitoa vuosikymmeniin ja voin hyvin edelleen, voita käytän satunnaisesti, 100 g pikkupaketti kestää noin kuukauden. Onko paha?

        Olen usein ihmetellyt, että miksi kaupassa on pieniä voipaketeita ja kuka niitä oikein ostaa, mutta nyt sekin selvisi.
        En osta mitään prosessoitua ruokaa, käytän täysmaitoa ja voita sekä kermaa. Jos elämäni lyhenee niiden takia, niin mitä sitten, omapa on asiani.
        Poikkeus on, viili 1%, mutta sihen on hyvä syy. Tarvitaan vain 1 viilipurkki ja siitä saa siemmenen litraan maitoa. En tiedä syytä, mutta Arlan viili toimii, mutta ei Valion. Viili saatta olla syy, että vatsavaivat ovat vähentyneet, ehkä ne kuuluisat maitohappobakteerit auttavat.
        Ruokavalioni taita olla vielä 50 - 60 luvulta kotoisin, mutta se on edullinen. Saisipa vielä luomu perunoita, mutta kaupoissa ei näy, joten perunat ovat aika harvinaisia minun pöydässä.

    • Anonyymi

      Ostin kerran suomalaisia luomuperunoita. Huonoimmat perunat ikinä.
      Puolet sai heittää heti pois ja loputkin pieniä rusinanruppanoita.
      En ihmetellyt kotona miksi niitä myydään suljetussa läpinäkymättömässä paperipussissa.

      • Anonyymi

        Minulle tuli tänä syksynä pettymys kun ostin K siikli pestyä perunoita 1kg muovipussissa niin ne olivat niin märkiä ja niin pahan hajuisia etten voinut edes kokeilla syömistä. Meni roskiin. Sitten olen ostanut pestyjä mullattuja ja yhtä S kaupan lajiketta joka on hyvä kuiva muovipussissakin. Pakasteperuna on aina hyvää. Kun ei pidä kastikkeista toimii yhdessä jo paistetun lihan ym kanssa pannulla. Jos paperi pussia käytetään vasta isoissa 3,5 kg.

    • Anonyymi

      Koska VOI on jääkaapista otettuna kovaa eikä levity leivän päälle niin olen
      ottanut paketista/rasiasta palan huoneen lämpöön pieneen astiaan ja kansi päälle jolloin sen maku tulee pehmenttyessä esiin.
      Onko laktoosittoman Eila voin maku erilainen vrt aitoon voihin? Sitä on vähemmän suolaisena. Suolaa voi aina lisätä. Kun nyt olen muutaman viikon käyttänyt voita, joka käy kaikkeen ja on parempaa kuin oivariini margariini niin se margarin ei maistu. Voissa on kaloreita mutta se on terveellinen LUONNONTUOTE.

    • Anonyymi

      Ennen vanhaa voitakin ostettiin irtona maitokaupasta.
      Pakattiin voipaperiin ja kotona laitettiin sille kuuluvaan
      kippoon kylmäkomeroon-Voissa oli oma hyvä tuoksunsa
      Nykyajan voita kun laittaa pannulle paistamiseen se räiskyy
      pitkin hellaa.Varmaan lisätty vettä tai öljyä.

      • Anonyymi

        Juuri näin, nykyisillä pelikoneillakaan ei voi enään pelata kuten taannoisilla oravannahoilla, jotka olivat käypää valuuttaa esim. Kalmarin uniollakin aikoina, Jopa silloin hyvällä oravannahalla saatoi saada asemalta hevoselleen kaksi kappaa kauroja, edellyttäen sitä, että oravaa on ammuttu silmään, jolloin nahkaan ei ole tullut ylimääräisiä reikiä.

    • Anonyymi

      Taisi tämäkin aloitus kutistua ja päättyä ihan johonkin muuhun mikä oli alunperin tarkoitus.

    • Anonyymi

      ei ollut ainakaan tällaista koulu / muuta väkivaltaa kuin nykyisin, kouluissa oli järjestys ja opettajia ja vanhempia kunnioitettiin.

      • Anonyymi

        Omasta kouluajastani muistan vain kamalan ahdistuksen. Koulun käytävien haju sai sikaan pahoinvoinnin. Vielä aikuisiälläkin. Kun opettaja tuli luokkaan, kaikki ylös seisomaan. Käsin viitattin ja noustiin seisoen vastaamaan, kamalaa aikaa. Kuin olisi ollut armeijassa. Järkyttävä kurinpito.
        Opettaja irvaili jos ei tykännyt oppilaasta. Ei ollut mitään herkkua aikaa se.

    • Anonyymi

      Hyvä Sumi.Kuniotus Suomen itsenäisydelle,sodissa katuneille ,elossa oleville sotaveteraneille.Äänestin EI eu:hun. Suomi menetti itsenäisyytensä liittyessä EU. Isä vanjajani joka syntynty ja kuolut aika jana siis elämän 1895-1964. Luut monen kertaan haudassa on käntynt.Minkä takia taistelimme Itsenäisyyden puolesta? Kun Nuorempi polvi heistä sotia käymättä MYI MAAMME EU:LLE.terv. vuonna 1953 syntynyt mummo

    • Anonyymi

      Muistan vielä, kun olimme itsenäisiä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      22
      5111
    2. Oulaisten vaalit ovat hyvä alku, mutta lisää toimenpiteitä tarvitaan.

      Oulaisten vaalit ovat hyvä alku. Puolueväristä riippumatta hallituksen rikollisuutta torjuvat toimenpiteet tehoavat ja r
      Oulainen
      2
      4563
    3. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      102
      1324
    4. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      136
      1320
    5. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1220
    6. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      93
      1094
    7. Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon

      Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike
      Hyrynsalmi
      17
      923
    8. viekää miehet naiset kunnon treffeille

      Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.
      Ikävä
      168
      855
    9. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      61
      803
    10. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      37
      779
    Aihe