Miten pitäisi syödä

Anonyymi-ap

31

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Auktoriteettiuskovaisen on syötävä niin kuin auktoriteetti sanoo tai muuten ei saa mielenrauhaa syyllisyyden tunteelta.

      Itse kannatan mahdollisimman luonnonmukaista ruokaa sieniä, kalaa, lihaa, kasviksia, aitoja rasvoja voita, oliiviöljyä, eläinrasvoja. Viljatuotteita, margariinejä , kasvisöljyjä jotka eivät kuulu ns. luonnolliseen ruokavalioon mitä esi-isämme ovat käyttäneet aikojen alusta asti ravinnokseen pyrin käyttämään minimaalisesti koska ne eivät kuulu ns. luontaiseen ruokavalioon vaan ovat bisnesihmisten tyrkyttämiä ravinnon korvikkeita.

      • Anonyymi

        Tuo on ketodieetti naamioituna "mahdollisimman luonnonmukaiseksi ruoaksi".


      • Runsas maaeläinrasva on tullut ihmisen ruokavalioon vasta noin 150 vuotta sitten tehomaatalouden myötä. Metsästäjäkeräilijät söivat runsaasti joko hiilihydraattia tai proteiinia tilanteen mukaan mutta rasvan saanti oli vähäistä koska riista on vähärasvaista ja pähkinöitä ym. on saatavilla varsin rajallisesti. Kun laajamittainen viljan viljely on noin 20 000 vuotta vanha asia niin kotieläimiä on pidetty vain noin 7 000 vuotta.


    • Anonyymi

      en viittiny linkittää mutta nälkä on kauhea asia ja kun saa ruokaa syödäkseen nuiin nottaa opikseen että raha riittää siihen ruokaan vaikka mitään muuta ei olis.

    • Noin 3% ihmisistä syö suositusten mukaan. Suurimmat ongelmat ovat runsas suolan ja tyydyttyneen rasvan saanti. Kasviksia ja hedelmiä syödään myös liian vähän ja sokeria syödään liikaa.

      • Anonyymi

        Kaikki ei vaan pysty syömään kaikkia kasviksia ja hedelmiä allergian takia. Itsellä esim lähes kaikki hedelmät pannassa kun ei pysty syömään ja kasviksistakin pystyn vain sellaisia mitkä voi kuumentaa/kypsentää. Pakko jättää sitten salaatit kauppaan ja syödä lähinnä vain juureksia ym mitkä voi kuumentaa. Kuumentamattomana en voi syödä kuin hiukan porkkanaa enkä sitäkään joka päivä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki ei vaan pysty syömään kaikkia kasviksia ja hedelmiä allergian takia. Itsellä esim lähes kaikki hedelmät pannassa kun ei pysty syömään ja kasviksistakin pystyn vain sellaisia mitkä voi kuumentaa/kypsentää. Pakko jättää sitten salaatit kauppaan ja syödä lähinnä vain juureksia ym mitkä voi kuumentaa. Kuumentamattomana en voi syödä kuin hiukan porkkanaa enkä sitäkään joka päivä.

        Ilman muuta. Minullakin suolaa tulee liikaa ja kasviksia liian vähän ja pelkästään elämäntilanteen (eli työpaikkaruokalan tai oikeastaan sen käyttämättömyyden vuoksi) vuoksi. Allergiat sitten ovat jo pahempi juttu. Jotenkin pitäisi keksiä jotain nopeaa kasvisruokaa laitettavaksi.


      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        Ilman muuta. Minullakin suolaa tulee liikaa ja kasviksia liian vähän ja pelkästään elämäntilanteen (eli työpaikkaruokalan tai oikeastaan sen käyttämättömyyden vuoksi) vuoksi. Allergiat sitten ovat jo pahempi juttu. Jotenkin pitäisi keksiä jotain nopeaa kasvisruokaa laitettavaksi.

        "Jotenkin pitäisi keksiä jotain nopeaa kasvisruokaa laitettavaksi."

        Smoothie.

        Yhteen annokseen 70 g rouhesekoitusta:

        - 21 g ruishiutaleita
        - 13 g härkisrouhetta
        - kaurahiutaleita, soijarouheita, voimakauraa kutakin 10-11 g
        - psylliumia 4 g
        - kylmäpuristetua kasviöljyä (vuorotellen camelina, rypsi, oliivi)
        - kasviksia

        Ravintosisältö ilman kasviöljyä ja kasviksia:

        228 kcal, 18 g proteiinia, 27 g hiilihydraatteja, 15 g kuitua.

        Älä edes unissasi googlaa netistä hyviä smoothiereseptejä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        "Jotenkin pitäisi keksiä jotain nopeaa kasvisruokaa laitettavaksi."

        Smoothie.

        Yhteen annokseen 70 g rouhesekoitusta:

        - 21 g ruishiutaleita
        - 13 g härkisrouhetta
        - kaurahiutaleita, soijarouheita, voimakauraa kutakin 10-11 g
        - psylliumia 4 g
        - kylmäpuristetua kasviöljyä (vuorotellen camelina, rypsi, oliivi)
        - kasviksia

        Ravintosisältö ilman kasviöljyä ja kasviksia:

        228 kcal, 18 g proteiinia, 27 g hiilihydraatteja, 15 g kuitua.

        Älä edes unissasi googlaa netistä hyviä smoothiereseptejä.

        Smoothie olisi tietysti vaihtoehto. Rasvaton piimä/heraproteiini/banaani/kasvis/kauralese menisi kyllä alas.


      • Anonyymi

        Kasvikset ovat kalliita. Yritän nyt sitä, että aloitan kohtuullisella salaatilla. Sitten täydennän pakastevihanneksella. Hiilihydraatti on vähän varmaan lisääntynyt, mutta toivon, ettei paino lähde nousemaan.
        Porkkanaa ja omenaa vähän päivittäin. Samoin banaania.
        Yks pullukka


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki ei vaan pysty syömään kaikkia kasviksia ja hedelmiä allergian takia. Itsellä esim lähes kaikki hedelmät pannassa kun ei pysty syömään ja kasviksistakin pystyn vain sellaisia mitkä voi kuumentaa/kypsentää. Pakko jättää sitten salaatit kauppaan ja syödä lähinnä vain juureksia ym mitkä voi kuumentaa. Kuumentamattomana en voi syödä kuin hiukan porkkanaa enkä sitäkään joka päivä.

        Jurekset on tervelisiä.Nitähän isovanhemat soi .Pöydissä ei ollut kahvin kanssa olllut pullaa ei kaljaa,viiniä arkisin ainakaan.Naiset olivat henkisesti terveempiä ja lähinä mieht otti ne työpäivän päteksi sauna ryypyt.Nyt on trendi tupakka,kalja,viini, Kuin pulla mösssö kahvin kanssa.Useimat myös tupakoivat koska jos lopetaisivat,pelkävät lihoavat viellä enemän.


    • Anonyymi

      Monet syö nykyään tietämättään itsensä aivan sairaiksi.Tässä yksi hiilihydraattien liikakäyttäjä jolla on raudanpuutetta ja väsymystä.Ei se ole mikään ihme koska tytöllä tulee noin 60% energiasta sokerista.Ylipainoa ei vielä ole mutta olo on huono.

      https://www.youtube.com/watch?v=rKDEIE7IvLo

    • Anonyymi

      Koko elämäni olen kuunnellut näitä laihduttajia ja kukaan ei silti koskaan laihdu vaikka kokeilee kaikkea ja kuurin loputtua palaa omiin tapoihinsa
      Itse olen elämäni aikana ollut melko hoikka !joitakin kausia toki olin hieman painon nousua , sen huomasi vaatteista siis en käy punnitsemassa itseäni vaan olen tyytyväinen siihen mitä olen ja syön ihan tavallista ruokaa

      • Ei laihduttaminen ole sentään noin epätoivoista. Minultakin on lähtenyt noin 60 kg. Kuurit harvoin toimivat mutta sellaisen ja elämäntapamuutoksen yhdistelmä voi toimiakin ja nyt on tullut lääkkeitä jotka oikeasti vähentävät ruokahalua joten tilanne paranee koko ajan.


      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        Ei laihduttaminen ole sentään noin epätoivoista. Minultakin on lähtenyt noin 60 kg. Kuurit harvoin toimivat mutta sellaisen ja elämäntapamuutoksen yhdistelmä voi toimiakin ja nyt on tullut lääkkeitä jotka oikeasti vähentävät ruokahalua joten tilanne paranee koko ajan.

        60 kilon pudotuksella siirtyy luokkaan "asiantuntija". Jos laihduttaa valtavat 60 kiloa, on tehnyt toki virheitä, mutta oppii ja lopulta tietää myös, miten pitää ja voi syödä.


      • Anonyymi

        "hoopovee valehtelee eikä ole oppinut yhtään mitään."

        Tänään tällainen päivä, että hpv ärsyttää mutta mitään asiaa ei ole sanottavana.

        :D :D :D

        Veijo on koomikko vastoin tahtoaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "hoopovee valehtelee eikä ole oppinut yhtään mitään."

        Tänään tällainen päivä, että hpv ärsyttää mutta mitään asiaa ei ole sanottavana.

        :D :D :D

        Veijo on koomikko vastoin tahtoaan.

        Veijo on vain kateellinen, kun joku todistaa hänen luulonsa vääriksi.


      • Anonyymi

        Veijo luulee paljon enemmän kuin itse arvaakaan.


      • Anonyymi

        Veijo laihdutti ketodieetillä 15 kg ja hvp THL:n opeilla 60 kg.


      • Anonyymi

        Pahin ongelma Veijolla on se, että hän luulee kaikkien muiden olevan väärässä. Toisaalta tuollainen ääretön itseluottamus on ihailtava ominaisuus, vaikka olisikin väärässä...


      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anteeksi tässä toimiva https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/26768850/

        Lainaus tutkimusraportista:
        "Useat tutkimukset osoittivat, että makroravinteiden koostumus ei näyttänyt olevan määräävä tekijä painonpudotuksen tehokkuudessa, kun myös energian saantia vähennetään.
        LC-laihduttajat vähensivät energian saantia jopa 30 %, mikä oli merkittävä vähennys verrattuna lähtötilanteeseen ja verrattavissa LF-ruokavalioon osallistuneisiin .
        Nämä havainnot tukevat oletusta, että LC - laihduttajilla havaittu painonpudotus johtuu pääasiassa energiansaannin vähenemisestä eikä makroravinteiden koostumuksesta."


    • Anonyymi

      Jaa komento
      Yksi jolla on tietävä netti käyttöön id ilman vammoja vahinkoja jne se riittää jonka omistin lääkärin varas tieto Mania

    • Anonyymi

      Juuri noin ei siis kaikkia kerralla, neljästi päivässä!

    • Anonyymi

      Veijo, voitko hieman kommentoida? Tällä sivulla on puhuttu pahaa ketodieetistä.

      Sivulla https://www.dietdoctor.com/se/vetenskap on tutkimusluettelo, jossa heti toisena mainesanalla "stark evidens":

      The British Journal of Nutrition 2016: Effects of low-carbohydrate diets v. low-fat diets on body weight and cardiovascular risk factors: a meta-analysis of randomised controlled trials [stark evidens]

      Stark evidens = vahva näyttö

      Tutkimus on valitettavasti maksumuurin takana, mutta kun sitä lukee, niin kiinnittyy huomio seuraavaan: "Several studies showed that macronutrient composition did not seem to be the determining factor in the effectiveness of losing weight when energy intake is also decreased. LC dieters reduced the energy intake upto 30 %, which was a significant reduction compared with baseline intake and comparable with subjects on the LF diet. These findings support the assumption that the weight loss observed among LC dieters is mainly due to reduction in energy intake rather than macronutrient composition."

      Siis tuon mukaan ketodieetti ei maagisesti laihduttaisikaan, vaan mahdollinen painon putoaminen on johtunut vain energiavajeesta.

      Voitko veijo hieman kommentoida? Tiedän että osaat keskustella älykkäästi, jos vain haluat.

      • Anonyymi

        Siis tuon mukaan kaloriteoria on hengissä ja voi hyvin.
        Veijon ljuuloista huolimatta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Siis tuon mukaan kaloriteoria on hengissä ja voi hyvin.
        Veijon ljuuloista huolimatta.

        Tuotahan on mitattu joten on turha pohtia kaloriteorian (oikeastaan kyse ei ole teoriasta vaan opista) paikkaansapitävyyttä. Kevin Hall mittasi ketokarppaajien energiankulutusta tässä tutkimuksessa: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/27385608/

        Ketoilu ei lisännyt energiankulutusta ja ketoilijoiden suuremman painonpudotuksen selitti rasvattoman massan (=lihaksen) väheneminen.

        Vekuhan on lopettanut täällä keskustelun aikoja sitten, valitettavasti spämmäys jatkuu.


    • Anonyymi

      Joo oota piru jos mies sairastuu.juoppo yöllä syö hyppää ja ajelee autoa kenen syy.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      38
      1416
    2. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      70
      1408
    3. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      66
      1394
    4. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      261
      1290
    5. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      63
      1085
    6. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      124
      822
    7. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      148
      809
    8. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      57
      778
    9. Et uskaltaisi kuitenkaan nähdä enää

      Niin mitäpä sitä enää vatkaamaan.
      Ikävä
      52
      751
    10. Voi että, kaikki on nyt ohi

      Aijon nyt unohtaa kaiken. Morjes. Mieheltä
      Ikävä
      59
      717
    Aihe