Tapasin ihanan miehen. Vietimme viikolopun yhdessä. Kertoi olevansa naimisissa ja kolmen lapsen isä. On täällä, missä asun lyhyellä kurssilla. Hän jäi taas koko viikoksi tänne, ja soitti kotiin ettei tule sinne. Minä olen eronnut ja mullakin on lapsia.
Mietin et mitähän jos me rakastutaan niin mitäs jos se jättää mut lähteee perheensä luo. Mut eihän mulla sinänsä mitään valu hukkaan, eikä kai tarvi ajatella et toisellakaan. Rakkaudessahan kaikki on sallitu. Nykyisinähän paljon miehiä jättää oman perheensä kun tapaa paremman, ja sehän on mullekin kunnia asia, jos joku jättää perheensä mun takia.
Ei kai mun tarvi siitä tuntea syyllisyyttä. Onhan kuitenkin kyseessä mun onni ja lapsetkin saavat taas miehen mallia.
Vielä olis pari viikkoa ja miehen kurssi loppuu. Saas nähdä mitä päättää. Nyt ainakin tuntuu, että meillä tunne on molemminpuolista. Olen aina ajatellut, että perheestä en miestä vie, mutta täytyy perua ajatuksensa, ja todeta, että koskaan ei pidä sanoa että ei koskaan tekisi niin.
Sillälailla on hyvä että se mies on muualta kotoisin, ettei tarvi piileskellä ja tavata salaa, et voi ihan vapaasti kulkea ja olla käydä iltaa istumassa, kun ei tarvi pelätä et joku sattuu näkeen. Mut ei se rakkaus aikaa ja paikkaa katso eikä menneisyyttä. Se tulee kun on tullakseen, ja vaatii toiselta uhrauksia. Toiselle menetys voi olla toiselle uusi tulevaisuus, ja onni.
Ja voi olla jos nyt päästän miehen menemään, ei toista tilaisuutta tule. Eiköhän tämä ole jo rakkautta?
Mietin et mitähän jos me rakastutaan niin mitäs jos se jättää mut lähteee perheensä luo. Mut eihän mulla sinänsä mitään valu hukkaan, eikä kai tarvi ajatella et toisellakaan. Rakkaudessahan kaikki on sallitu. Nykyisinähän paljon miehiä jättää oman perheensä kun tapaa paremman, ja sehän on mullekin kunnia asia, jos joku jättää perheensä mun takia.
Ei kai mun tarvi siitä tuntea syyllisyyttä. Onhan kuitenkin kyseessä mun onni ja lapsetkin saavat taas miehen mallia.
Vielä olis pari viikkoa ja miehen kurssi loppuu. Saas nähdä mitä päättää. Nyt ainakin tuntuu, että meillä tunne on molemminpuolista. Olen aina ajatellut, että perheestä en miestä vie, mutta täytyy perua ajatuksensa, ja todeta, että koskaan ei pidä sanoa että ei koskaan tekisi niin.
Sillälailla on hyvä että se mies on muualta kotoisin, ettei tarvi piileskellä ja tavata salaa, et voi ihan vapaasti kulkea ja olla käydä iltaa istumassa, kun ei tarvi pelätä et joku sattuu näkeen. Mut ei se rakkaus aikaa ja paikkaa katso eikä menneisyyttä. Se tulee kun on tullakseen, ja vaatii toiselta uhrauksia. Toiselle menetys voi olla toiselle uusi tulevaisuus, ja onni.
Ja voi olla jos nyt päästän miehen menemään, ei toista tilaisuutta tule. Eiköhän tämä ole jo rakkautta?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Vai onko tämä provo? Vai ovatko ihmiset todella näin itsekkäitä ja lyhytnäköisiä?
Ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, että heilastelet ukkomiehen kanssa?! Paskanmarjat. Ellet ole totaalinen moraalirelativisti, niin mietippä omalle kohdallesi sama tilanne - jos siis siihen kykenet. Juurihan selvästi totesit "onhan kyseessä sun onnes" - ei siis tämän rikkoutuvan perheen onni.
Mutta sitä saat mitä tilaat, eli kun lyöttäydyt yksiin perhettään pettävän paskahousun kanssa, niin kun tuo farssi on kiertänyt täyden kierroksen iskee se sinua itseäsi persauksiin. Eli lycka till teille. Sääliksi käy vain tämän "miehenmallin" nykyistä perhettä..
Täällähän juuri tällaisia ihmisiä arvostetaan? Eikö? Ja sehän on miehen oma valinta! Ei kukaan mies lähde suhteesta jos siellä olis kaikki hyvin?
Eikä varmaan olisi alkanutkaan suhdetta jos kaikki olis hyvin! Tämä vain on sitä nykyaikaa, että salasuhteet jyllää, ja niitä arvostetaan enemmän kuin tylsää avioliittoa!
sillä sinun Onnisi koputtelee ovellesi vain sen kaksi viikkoa minkä ajan saa sinulta pillua,sen jälkeen Onni palaa taas perheensä pariin.
No joo! Mistähän sä tollasen vitsin oot murjassu? Heh...! Sä taidat olla tullut hyväksi käytetyksi monta kertaa kun olet noin katkera kun jollain on elämässä hyvin? Vielä sinäkin löydät onnesi tai sitten et!
Tuotanko pettymyksen jos kerron, että seksi ei ole se pääasia meillä, vaan viihdymme yhdessä, ja se riittää! Olemme jo sen ikäisiä ihmisiä, että arvostamme toisiamme muutenkin kuin sängyn kautta! Luulenpa ettei Onni palaa perheensä luokse, ja jos palaa niin sitten se palaa! Toivon että suhteemme jatkuu silti ja joskus hän tulee luokseni kokonaan!
Jos joku kirjoittaa tahallaan noin keksityn provosoivan viestin niin vastaan kuten siihen kuuluukin,yhtä provosoivasti.
enkä voisi hyvällä omallatunnolla seurustella perheellisen miehen kanssa, vaikka olisin kuinka ihastunut, rakkaudesta tuskin kannattaa puhua, jos on valmis rikkomaan miehen perheen ja viemään kolmelta tai vaikka yhdeltäkin lapselta isän. En voisi arvostaa itseäni tai sitä uutta suhdetta samalla tavalla kuin vapaan miehen kanssa solmittua suhdetta. Ainahan niitä ongelmia on parisuhteessa ja avioliitossa lähes kenellä tahansa, eivätkä ne oikeuta rikkomaan kenenkään perhettä. Eri asia olisi, jos mies olisi ennen sinun tapaamistasi jättänyt perheensä tietämättä sinusta mitään. Silloinhan suhde olisi puhtaalla pohjalla. En usko että teidänkään suhteenne jatkuisi kovin pitkään vaan miehellä olisi tullessaan jo omat ongelmansa, jotka vaikuttaisivat uuteenkin suhteeseen, ne selvittämättömät. Vaikka en enää koskaan löytäisi uutta suhdetta en tekisi niin kuin sinä olet valmis tekemään.
mielestäni rakkaudessakaan ei kaikki ole todellakaan sallittua.
Olen yksinhuoltaja ,ja pidin hyvin pitkään elämässäni periaatteena että EI naimisissa oleville ja varatuille miehille.
Jopa ystävättärieni miehet flirttailivat minulle ja joskus olisi asiat edenneet sänkyyn asti jos olisin antanut sen tapahtua.Olin rehellinen ja sanoin esim.ystävättärilleni jos olin EDES tanssinut heidän miestensä kanssa.En halunnut olla se petturi ystävä.Mitä sain rehellisyydestä ja siitä että halusin olla luotettava ystävä.Sain epäluottamusta niiltä ystävättäriltäni,minua jopa syytettiin että olin yrittänyt viekoitella heidän miehiään.Ja tietty miehistä ei ollut puolustamaan minua,että mitään ei tapahtunut.Saattoi ottaa pattiin kun en langennut..Muutin periaatteitani.Kun vastaani tulee miellyttävä,kiinnostava mies joka on varattu.Ei mulle se enää ole este vaan VAIN HIDASTE..Kyllä tangoon tarvitaan aina kaksi,ketään ei pysty pakottamaan.Ja lopuksi sanon että ne ystävättärieni miehet ovat saaneet olla ihan rauhassa edelleen,mutta niin ovat saaneet olla rauhassa minulta myös ne ystävättäret..
Nauti niin kauan kuin kestää...vaikka sen kaksi viikkoa. Ja kun tämä yksilö palaa vaimonsa luo, niin etsi uusi.
Kuule ei siinä kursseja tarvi olla jos toinen parempi toista puoleensa vetää... matka on hankala, muttei este...!
Törkeä olet kun naimisissa olevan perheenisän kanssa vehkaat. Missä on naiseutesi. Kehtaat vielä tänne kirjoitella. Etkö tiedä sääntöä että varattuihin ei kajota. Olet pohjasakkaa. Älä kuule kuvittele että saat jotain myötätuntoa, et todellakaan eikä saa se mieskään. Ei siitä kyllä todellakaan mitään hyvää seuraa. Tulet sen kyllä vielä huomaamaan. Yök sua. PS: en ihmettele että olet eronnut.
Olemme siis törkeitä kaikki! Täällä joka toisessa viestissä tällä palstalla on näin tehty, miksi nyt yhden samanlainen tapaus olisi törkeä?!
Kaikki äidithän täällä itkee ja huutaa miestensä perään, kun toinen sen on vienyt! Nyt jos yksi sanoo rehellisesti miten toimii, ei voi olla törkeä, hänhän toimii juuri silloä tavalla, mitä tapaa täällä nyxät puolustelee henkeen je vereen!
Miehen kurssi oli nyt siellä, seuraava ehkä muualla. Mitä huolehtimaan? Eiköhän siellä käy kurssilla muitakin miehiä, joille seura kelpaa ja tuskin tulee kohtuuttomia väliaikoja ilman uutta rakkautta.
Veikkanpa että kaikki joilla vain on mahdollisuutta kokeilla uusia naisia, niin yksikään mies ei jätä sitä kokematta.
Kaikki pettävät, jopa ajatuskin on pettämistä.
Ja mikäs siinä, jokaisella on oikeus etsiä itselleen aina parempaa, ja joskus se vaatii uhrauksia.
Vai vaan ne, johin itse olet törmännyt?
Ja toki, jos jokainen "uskoton" ajatuskin (esim. baarissa viehättävään ihmiseen vilkaisu ja hetken mielikuva) tulkitaan pettämiseksi niin kai me kaikki olemme siihen syyllistyneet, mutta siinä tapauksessa voidaan uudelleenmääritellä koko pettämisen käsite.
Itse pidän pettämisenä kolmannen osapuolen tuomista parisuhteeseen, johon ei todellakaan kuulu kuin ne kaksi ihmistä ( lapset). Ts. yhden yön jutut, ihastumiset, rakastumiset, pidemmät salasuhteet ovat pettämistä, ei hetken "uskoton" ajatus, joka ei mihinkään sen enempää johda tai jonkin ihmisen toteaminen viehättäväksi. Näissä lienee kuitenkin vissi ero.
Mietipä sitä...jos sä olisitkin se vaimo, jota petetään? Entä jos saisit siitä miehestä pysyvän seuralaisen, ja sitten se lähtis kurssille toiselle paikkakunnalle...tulisko mieleen, että entä jos se - taas - sieltä löytää jonkun uuden?
Naisena ajattele itses sen vaimon asemaan! Että olisit kotona lasten kanssa ja luottaisit rakkaaseen aviomieheen...kuin parhaaseen ystävään. Miten sä pystyt olemaan noin itsekäs???
Rakkaus on siitä kummallinen juttu, että se ei lupaa mitään, eikä ole tarkoitettu kestäväksi.
Miksi oletetaan ihmisen elävän jonkun kanssa loppu-elämän? Elämä on lyhyt, ja ihminen tarvitsee vaihtuvuutta.
On tyhmää tavallaan elää vuosikymmeniä saman ihmisen kanssa? Jos ei toista jaksa, ei voi siihen pakottaa. Väkisin ei ole hauskaa. Elämän latukin paranee, kun etsii jotain uutta.
Tsemppiä!
Ai miksi on nykyisin perheissä niin paljon pahaa mieltä? No siksi, että kaltaisiasi ihmisiä on niin miehissä kuin naisissakin ja paljon. Millään ei ole mitään väliä ja ajatella ei tarvitse kuin omaa persettä! Ei mitään kunnioitusta toisia ihmisiä tai toisten parisuhteita kohtaan...Mikäli mies lähtee sinun matkaasi ja jättää perheensä niin todennäköisesti hän tekee saman myös sinulle parin vuoden päästä...ansaitsette todellakin toisenne!
minäkin olen sekaantunut varattuun mieheen. Mies oli nuoruudessa tavattu ihastus.Kun näin hänet ensi kertaa ja hän kertoi että hän on varattu ja on lapsikin niin ajattelin että siihenpä tämä nyt jää. Mutta ei menny montakaan päivää kun samainen mies tekstaili ja tuli sit kahville. tätä on jatkunut jo 4 kk ja minusta todellakin tuntuu että olen rakastunut häneen. Ei rakkaus katso aikaa eikä paikkaa...Tiedän että hän olisi jo eronnut mutta haluaa lapsen takia olla vielä yhdessä. Olen kyllä sanonut että en odota kauaa. Yritän välillä laittaa välit poikki mutta aina sorrun ottaan yhteyttä koska on niin kamalan ikävä häntä. En tiedä odottaako häntä vai luovuttaako? Hän on sanonut ettei ole onnellinen nykyisessä liitossaan. Mutta luulen että jos painostan häntä enemmän ja laitan välit poikki niin en kuule hänestä enää koskaan. Mitä tehdä?