Vuotohäiriöt ja minipillerit

Anonyymi-ap

Olen 50+ ja vuosikausien ajan kk-vuoto on ollut runsasta keltarauhashormonin puutteen vuoksi (mikään ei hillitse kohdun limakalvon kasvua). Lisäksi on myoomia. Nyttemmin on ollut 1,5 v tiputteluvuotoa kuukautisten perään, kuulemma myoomat painavat kohtua ja aiheuttavat tämän.

En halunnut kierukkaa enkä kohdunpoistoa, joten aloitettiin Slinda eli minipillerit. Lääkärin mukaan saa aloittaa koska hyvänsä, joten aloitin kierron 40. päivä kun ei alkanut kuukautisia kuulumaan. Sattumalta juuri samalla hetkellä aamulla kun ekan pillerin otin, tulikin verta tippa.

Mutta mitään oikeita kuukautisia ei sitten koskaan tullutkaan. Alkoi sellainen vuoto että ajoittain on pakko olla suoja, mutta ei näitä kuukautisiksi voi sanoa, kun eivät lainkaan muistuta runsaudeltaan ja materiaaliltaan normaaleita kuukautisiani. Vuodan nyt kymmenettä päivää.

Kun tarkoitus oli hoitaa tiputteluvuotoa, niin hermoille käy että sai tilalle vain entistä runsaamman häiriintyneen vuodon josta ei tule niinsanotusti lasta ei paskaa, eli ei muutu mihinkään suuntaan. Ei lopu, ei kehity kuukautisvuodoksi.

Onko Slinda näin surkea valmiste minulle? Kauankohan tämmöistä jaksaa? Vai pitäisikö alkaa vetää tuplana:

"Minipillereiden käyttöön ja muiden pelkkää progestiinia sisältävien ehkäisymenetelmiin liittyvien vuotohäiriöiden hoitoon ei ole olemassa kovin hyviä keinoja. Vuodot ovat harvoin runsaita, mutta pitkittynyttä tiputteluvuotoa esiintyy useilla käyttäjillä. Tällöin voi käytännön kokemuksen perusteella käyttää pillereitä kaksinkertaisella annoksella, kunnes läpäisyvuoto loppuu ja sen jälkeen palata tavalliseen käyttöön."

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00735

8

7335

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pakko kysyä taas koronasta tai rokotteista, oletko ottanut?

      On ihan tutkittu, että korona ja myös rokotteet voi aiheuttaa kohdun limakalvon liikakasvua ja ihmeellisiä vuotoja.

      Mutta, jos kerran tupla-annoksen voi ottaa, niin miksipä ei.

      • Anonyymi

        Olen lukenut noista rokotteiden aiheuttamista vuotohäiriöistä, mutta en ole kuullut että ne pysyviksi jäisivät. Olen ottanut kaksi Pfizeriä ja kaksi Modernaa, ja otan näitä jatkossakin. Kävin jossain vaiheessa kuukautiskalenterini läpi ja vertailin rokotteiden ottoihin, eikä korrelointia löytynyt joka rokotteelle.

        Minullahan kohtu kasvattaa liikaa limakalvoa, koska keltarauhashormonia ei ole tarpeeksi omasta takaa hillitsemässä ja lopettamassa sitä kasvua. Olen järkeillyt näin että kun ko. hormoni kerta aiheuttaa mm. kuukautiset, niin ei ole mikään ihme että kun sitä käyttää, sivuoireeksi voi osua nimenomaan ylimääräinen vuoto.

        Mietiskelin sitten tätä historiaani vuosien takaa, ja minulla taisi olla jossain vaiheessa Yasmin-niminen e-pilleri käytössä, jonka lopetin lähes välittömästi koska se aiheutti nimenomaan vuotoa, mustaa vuotoa keskellä kiertoa. Ja nyt kun asiaa tuli tutkittua, Yasminissa on kaksi vaikuttavaa ainetta joista toinen on TÄSMÄLLEEN sama kuin mitä on Slindassa. Slindassa ei muuta ainetta olekaan, kuin tuota yhtä.

        Katson nyt tässä helpottaako tuplauksen myötä, ehkä syön ostamani lääkkeet loppuun (3 kierron annos), ja jos tämä veripelleily sen kuin jatkuu vaan, niin tämä lääke ei minua auta. Ihmeellistä että kun yrittää nimenomaan päästä venyttyvistä vuodoista, saa kahta karseamman riesan. Tiputtelut menee ennemmin kuin tämä nykyinen vuoto josta ei pärjää ilman suojaa.


    • Anonyymi

      Ihmettelen tuota, miten on viisikymppiselle vielä annettu e-pillereitä.
      Ajatus juontaa siitä, kun olin reilu nelikymppisenä sairaalassa sisätautipuolella, ja käytössäni oli vielä silloin e-pillerit.

      Ensin vain yksi, perään jo toinenkin lääkäri, yrittivät tivata minulta, kuka on kirjoittanut minulle noita pillereitä, koska olin jo sen ikäinen.
      Tuli vieläpä tunne, etteivät uskoneet minua, vaikka kuinka sanoin, etten muista, keneltä ne alkujaan sain ( olin kyllä jo silloin yli 30 v.).

      Sovittiin siinä sitten, että lopetan niiden käytön samantien, ja niin tapahtui.

      • Anonyymi

        Itse olen 46 vuotias ja mulla on minipillerit ollut käytössä 11 vuotta.Seksiä ei ole ollut vuosiin mutta pillerit pitää vuodot poissa.Mä olen tottunut jo siihen ettei tuu vuotoja.Voisin lopettaa pillerit mutta en halua kuukautisia takasin niin sen takia minipillerit käytössä.Ja seurannoissa ei ole ollut puhettakaan että pitäis lopettaa pillerit.


      • Anonyymi

        E-pillereitä ei saa missään nimessä syödä jos kärsii kohdun limakalvon liikakasvusta. Minipillerit ovat eri asia, kun niissä on pelkästään keltarauhashormonia.


    • Anonyymi

      Olen aloittaja. Tuplasin Slindan aloitukseen sisällyttämäni ohjeen mukaisesti. Lopputulos oli se että vuosin entistä enemmän. Jo öisinkin, vaikka aiemmin oli riittänyt päiväsaikainen vuoto.

      Lopetan mokoman moskan. Ei sovi minulle. Kaiken kukkuraksi havaitsin että olin 1990-luvulla mahdollisesti käyttänyt Yasmin-nimistä e-pilleriä (yhdistelmävalmiste) jolla oli tarkoitus ehkäistä, ja sen toisena vaikuttavana aineena on sama aine kuin mitä tämä Slinda on kokonaan. Yasminin syönti tyssähti minulta heti alkuunsa kun vuosin mustaa verta keskellä kiertoa. Enkä tuolloin tarvinnutkaan ehkäisyä, joten se siitä.

      Tuskin hyödyttänee kokeilla enää kolmanteen kertaan samaan ainetta. Loppuvuoden pidän lomaa tästä asiasta. Se tiputtelu johon alkuun hoitoa hain oli sentään jotenkuten siedettävää, kun pärjäsin ilman suojia. Oli normaalit kuukautiset ja sen perään sitten tiputtelua. Nyt ei ole mikään eikä mitään normaalia.

    • Anonyymi

      Kauanko on mennyt että vuoto loppuu pillereiden lopetuksen jälkeen? Nää puolenvuoden menkat vié mun mielenterveyden jo

    • Anonyymi

      Minulla myös kohtu täynnä myoomia, ja vuotojen hillitsemiseksi aloitin minipillerit alkuvuodesta. Slindalla aloitin, vuoto jatkui vaan. Tuplasin annoksen, ei vaikutusta. Sitten vaihdoin Primolutiin, joka ensin auttoikin kunnes vuoto taas palasi pahempana. Seuraavana oli kokeilussa Provera, jota vedin lopulta ihan maksimiannoksen päivässä mutta vuodin silti ihan jatkuvasti. Lääkärin mukaan myoomat aiheuttavat sen, ettei keltarauhashormoni lopeta vuotoa. Nyt tätä vuotohelvettiä on jo 7 kk takana. Parin vkon kuluttua saan vihdoin kohdunpoiston, ja toivottavasti oireet loppuu siihen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      188
      1305
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      250
      609
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      564
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      560
    Aihe