Kertokaa onko Kajaanissa mikään muuttunut 11 vuoden aikana peruskoulujen arjessa. Ongelmien tiedostamien muualla Suomessa on johtanut toimenpiteisiin ja asioita on saatu korjattua, mutta mitä kuuluu tänään niille syrjäytetyille joille mikään ovi ei koulumaailmassa avautunut vaikka tuolloinkin oli kouluterveydenhuolto, kuraattorit ja koulupsykologit.
Opettajat ovat vaihtunee samoin rehtorit, mutta periytyvätkö koulumaailman yhteisölliset julmuudet edelleen.
Katso kuinka Kajaanin kouluista uutisoitiin v. 2011
https://yle.fi/uutiset/3-5440159
Opettajat ovat vaihtunee samoin rehtorit, mutta periytyvätkö koulumaailman yhteisölliset julmuudet edelleen.
Katso kuinka Kajaanin kouluista uutisoitiin v. 2011
https://yle.fi/uutiset/3-5440159
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ime munaa
Kommenttisi tukee tutkijan näkemystä. Koululaitos on epäonnistunut kohdallasi tavoitteissaan .
Ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan.
Älä sinä minun koulunkäynnistä huolehdi. Keskity vaan omaan tekemiseesi.
Opettajan tehtävä on ymmärtää oletko hyvä koulussa vai tarvitsetko enemmän
opettajan tukea tai jotain erityistukea ja järjestelyjä.
Ookkonää opettaja vai?
Oppinut arvioimaan omaa suoritustani ja pyrkinyt sitä kautta kehittämään itseäni.
80 - luvulla koulunkäynti oli vaikeaa, sillä isot luokat oppilasmääriltään ja muutenkin oli paljon ongelmia ainakin henkilökohtaisesti ja oli niitä aika monella muullakin. Lisäksi Hauholan opettajat oli jollain tasolla loppuun palaneita sekopäitä, sekä osa oppilaista olisi joutanut erityisopetukseen häiritsemästä ns. normaaleita koulunkävijöitä.
Onhan täysin mahdollista että Hauholan koulun opettajissa osa oli yliherkkiä ja heidän käytöksensä lähinnä psykoottista. Jos heidän toimintansa vaikutti ulospäin sekopäiseltä ja loppuun palaneelta olisi kouluterveydenhuollon pitänyt puuttua ongelmaan ja lähettää opettajat avun piiriin.
Vaikuttaa vahvasti että opettajien kynnys puuttua toisten opettajien toimintaa on korkealla ja ylittää sen määritelmän jossa ongelmat lakaistaan piiloon ja salataan.