Hesarissa on juttu kun tyypit eivät kehtaa kertoa vaatimattomista töistään. Jos koulutuksella tekee sellaisia töitä, joita pysytyisi tekmään täysin kouluttamaton, se hävettää.
Tuon voisi ensin yksioikoisesti tuomita, mutta jotenkin ymmärrän. Itse olen kertonut juuri sen mitä olen tehmyt ja vielä lisännyt, sitten teen lisäksi sellaisetkin hommat jotka eivät muille kelpaa, jos pomo niin sanoo. Sellaisia keskitason hommia olivat.
On tapana kertoa lapsen työstä positiivisesti, olen kovin iloinen että on saanut olla töissä, jos hän kuulee, hän heti nokkavasti, älä äiti leuhki mulla.
Kerroitko sinä työstäsi juuri sellaisena kuin se oli.
Työtehtävistä hävetään kertoa
16
68
Vastaukset
- Anonyymi
Riippunee tapauksesta.
Voi olla, erikoisen urahakuinen tyyppi ei ite erityisemmin arvosta hommia, mitä tekee ja olettaa muittenkin ajattelevan samoin. Tai voi olla, ollut halua jollekin uralle, eikä se ole onnistunut.Tai sitten liikkuu piireissä, missä kaikilla tuntuu olevan jotenkin erityisen hienot ammatit. Niin voihan siinä olla alemmuuskompleksia ja häpeetä sen takia.
Ite en isommin tekemisistäni ole huudellut, aika usein törmännyt tilanteisiin, muut ei ole tajunneeet mun hommia, mitä teen jne. Ja net on sitten kyllä muistaneet halveksia mun töitä :D "Mikä toi luulee olevansa". Mutta tosiasia lie josois bussikuskin koulutus, ois palkattu bussikuskiksi ja ajais bussia, sellanen ammatti ois kaikille aika selkee.
Eli kyllä mä ite olen arvostanut tekemisiäni kyllä, muitten mielipiteistä välittänyt piupaut. Vaan voi olla jotenkin toisinkin päin siis, joku ei ite arvosta tekemisiään ja muut välittävät piupaut sen tekemisistä, ehkä kaipais glooriaa ja mitalleja jne, ulkoisia osoituksia. Näitähän on pilvin pimein ihmisiä, jotka ite nostaa omaa arvostustaan, joskin se menee sitten usein selän takana pilkkaamiseksi.
Mutta juu, kyllä työtyytyväisyys on tärkee juttu ja ihmisen pitäis tehdä semmisia hommia, mistä ite ois ylpee. Aina se ei niin mene.
=DW= - Anonyymi
Itse sain lapsen opiskelemaan.Kävivät lukion ja sietä yliopistoon.Kun kikutin väliin koulujen lomat työpaikalle päiväksi katsoo kakka homia urakalla,yhteen mahantuonti firmaan jota ei olemassa enää.Sanoin tänne pääsette heti koulun jälken töihin jos opikelu ei kiinnosta.Valinta on teidän.Meni heidän kallin ja yhtimeen.Päiväkään eivät työtöminä olleet.Hyvä esimerkki kun katsoivat useamman kerran mitä on urakka työ paskasessa varstossa. Kesä kuma ja talvi paleli ja puoli tuntia.Taukoja ja ruokiksa ei kerinyt pitää.Eväs leipää tunki suuhun ja kahvia jos kerkis pälle juoda ettei urakka kussut..Olin 2 lapsen yksinhuoltaja äiti.Pääkaupunki sedun lähiöstä.Orvoksi jänyt joten mikän elämässä ei tullut ilmasiksi.Kansakoulun jälken töihin.Yhtään en häpeä työtäni en elämäni,Moniko on itsensä elättänyt 15 vuotiasta ilman vanhempia ,vanhempien tukea.
- Anonyymi
En koskaan tekemääni työtä mainostanut! Viimeiset vuodet suorastaan hävettivät!
- Anonyymi
Jokainen työ vaatii tekijänsä , joten mikä on vaatimatonta työtä ?
- Anonyymi
Kun olisikin ollut vain ”vaatimatonta”, mutta kun oli aivan hirveää rääkkäämistä!
- Anonyymi
Ehkä se mille kantaväestöstä ei löydy tekijää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä se mille kantaväestöstä ei löydy tekijää.
Just sellaiseksi tekemäni työ on mennyt!
- Anonyymi
Raksalla tuli suurin osa töistäni tehtyä, paha kyllä myös liian raskaita ja kuluttavia ne työt.
Seurauksena eläkkeelle alle 55 ikäisenä, polvet ja olkapäät paskana.
Mitä luulette onko mukavaa? - Anonyymi
Olen suorastaan ylpeä, ainakin tyytyväinen hyvin monipuoliseen työhistoriaani.
Puuceen alustan tyhjentämisestä pk-yrityksen toimitusjohtajan tehtävään.
Väliin mahtuu useammalta alalta eri tason duuneja.
Joskus on ollut tilanne jossa keskustelu / neuvottelu osapuoli ei ole ottanut huomioon käytännön tason tuntemustani.
Vedätysyritykset ovat loppuneet alkuunsa - Anonyymi
Hyvinvointiyhteiskunta rakentuu sille perusperiaatteelle, että työikäiset ja -kykyiset käyvät töissä ja maksavat veronsa. Mitä enemmän on työttömiä ja tukien varassa eläviä, niin sitä huonommin Suomella ja sen myötä kansalla menee.
Jos työikäinen ei tee töitä ja maksa veroja, on hän taakka yhteiskunnalle. Parempi siis tehdä töitä.- Anonyymi
Vaikka sairaana! Niin kuin työelämä vaatii!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka sairaana! Niin kuin työelämä vaatii!
Meidän työpaikalla ei ainakaan vaadita. Pikemminkin pitää pysyä poissa tartuttamasta muita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meidän työpaikalla ei ainakaan vaadita. Pikemminkin pitää pysyä poissa tartuttamasta muita.
Jos orjatyötä tekee, niin sitä ei ole tekemässä kukaan jos sairastut ja töihin vaan täytyy mennä etteivät työt jää tekemättä ja hoidettavat hoitamatta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos orjatyötä tekee, niin sitä ei ole tekemässä kukaan jos sairastut ja töihin vaan täytyy mennä etteivät työt jää tekemättä ja hoidettavat hoitamatta!
Mikä on nykypäivänä ”orjatyötä”, missä eivät tavalliset työpaikkalait toimi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on nykypäivänä ”orjatyötä”, missä eivät tavalliset työpaikkalait toimi?
Olen kuullut "sitoutumattomista" yrityksistä, joissa asiat eivät aina ole kohdallaan. Onko tällaisia sitten miten paljon, niin en osaa sanoa. Tuosta tulee mieleen ulkomaalaistaustaiset yritykset (esim. ruokapaikat), jotka saattavat kärsiä tällaisesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen kuullut "sitoutumattomista" yrityksistä, joissa asiat eivät aina ole kohdallaan. Onko tällaisia sitten miten paljon, niin en osaa sanoa. Tuosta tulee mieleen ulkomaalaistaustaiset yritykset (esim. ruokapaikat), jotka saattavat kärsiä tällaisesta.
Tai orjatyötä on mm. ihan tavallinen vanhusten kotihoito. Viikonloppuisin ja iltaisin miehitys on niin pieni, ettei sairastunut voi olla pois töistä, ettei vanhukset jää hoitamatta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.
Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.32311519- 2174883
Tänään olisn uskaltanut
Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny112588- 1621924
- 1291891
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il131378Tiistaina nähdään.
Pitkästä aikaa. Minua on alkanut jännittää kovasti se näkeminen ja miten taas osaan olla. En tiedä yhtään oletko kiinnos921238Rattoisaa lauantai iltaa
Mitäs tänään tapahtuu? Mitäs kirsikalle kuuluu? Onko lähdössä iltaelämään? 😊✨💞🌆 Minä vietä taas yksinäistä koti-iltaa2411146Sinusta jäi lopulta kuitenkin hyvä kuva
Vaikka voit ajatella itsestäsi kaikkea, mitä siinä mylläkässä saattoi tapahtua, mutta näin se on. Seurasin kyllä, ja mon401060- 85954