Onko teidän elämä tasapainossa? Miten ootte selvinny vaikeuksista/mistä saatte voimaa? Onko masennus teille tuntematon käsite???
Miten jaksatte?
kokemusta on...
101907
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tosiasia on, etten ole koskaan ollut masentunut. Ehkä surullinen tai vihainen, mutta masennus on ihan tuntematonta.
Elämäni on tasapainossa siinä missä muidenkin elämä. Tällä hetkellä ei ainakaan ole mitään vaikeuksia mistä selvitä.. Kaikki on juuri nyt tosi helppoa (no, ei yksi ainoa asia.. Tämä ei tarkoita lesboutta)...
Vaikeuksista selviän elämällä ne. Voimaa saan luonnosta, uskonnosta jne..
En ymmärrä mitä viestilläsi ajoit takaa, jospas kertoisit?
masennus on tuttua, ihan diagnoosikin löytyy. mutta ei se johdu seksuaalisesta suuntautumisestani vaan ihan muista syistä.
Parisuhde on katkolla. Oma syy.. ja toisen syy. Masentaa muttei ole varsinaista masennusta, ainakaan vielä "kopkop" Mitä iloa on elämällä jos siitä puuttuu ihminen, joka merkitsee kaikkein eniten maailmassa.
Julistan pannaan kaapit, mustasukkaisuudet, ihmisten rasistiset ajatukset, elämänlahjana saatu itseluottamuksen puute. Oman ja toisen pään, joka ei toimi aina siten kun sydän haluaisi. Baarit, oluen ja kaikki pienetkin.. ja varsinkin ne pienet tyhjänpäiväiset seikat, jotka tulevat onnemme tielle.
Ja ne hiton PMS oireet, jotka sekoittavat selvänkin pään aina yhtä yllättäen ja muistamatta, että se on taas tätä.
Ne naiset.. me naiset. Luoja mihin olen joutunut, päässyt.
Kertokaa minullekin mistä sitä voimaa ammennetaan. Tällä hetkellä elämänhalu on tasan nollassa. Kyynelistä sumeiden silmien läpi näkyy vain harmaata usvaa.
Pitkän suhteen jälkeen elämä murenee täydellisesti ja kaikki on taas alettava rakentamaan alusta. Ei jaksaisi enää......
Toivoisin vaan, että saan elää onnellista tavallista arkea toista kunnioittaen ja suhdetta hoitaen ja vaalien ihmisen kanssa, jota rakastan.
Kiitos näistä vuosista, jotka olen saanut viettää kanssasi.. j o s päädymme eroon.
Elämä on tasapainossa, ikääkin on jo sen verran että sietääkin olla. Tasapainoinen parisuhde on mielestäni tärkein elämän voimavara. Minullakin on takana muutama eroon päättynyt suhde. Kaikki erot olivat vaikeita, ja olen semmoinen rämpijätyyppi, en enää halua kokea vastaavaa. Aika on hyvä lääke ja ystävät eron hetkinä. Varsinaista masennusta en ole kokenut, mutta toki siipi on maassa eroprosessissa ollut.
Pitäkää hyvää huolta omista kultamuruistanne, kenellä sellainen sattuu olemaan!
Sain tietää olevani ottolapsi,koin itseni ulkopuoliseksi mutta pääsin siitä tunteesta eroon,nyt elämä jotakuinkin tasapainossa
Mua masensi reilun vuoden tosi pahasti silloin kuin huomasin olevani...no tämä mikä nyt satun olemaan seksuaaliselta suuntautumiselta. Oli suuria pelkotiloja jotka koskivat yleensä jätetyksi tulemisen mahdollisuutta(jättääkö ystävät, vanhemmat jne.) Eivätkä ne aivan turhia pelkoja olleetkaan.
Nyt tulevaisuudessa eniten mietityttää hedelmöityshoitolain mukanaan tuomat jutut. Haluaisin tosi kovasti lapsen....mutta viedäänkö se mahdolisuus meikäläisiltä jää vielä nähtäväksi. Voin sanoa , että jos mokoma laki tulee ja kieltää hoidot niin tunnen suuuurta katkeruutta tätä maata kohtaan.
Jos sinussa ei ole biologista vikaa voit hankkia lapsen jonkun homoystäväsi kanssa,itse seurustelin jonkun aikaa miehen kanssa joka on tyttäreni isä
Toivottavasti GEMMI huomaat tän!
Mä olen adoptoitu ja oon sen kyllä aina tienny. Kyllä mäkin koen itseni ulkopuoliseksi, mitä mun niin kovin kovastasti rakastavat adoptiovanhemmat eivät tunnu ymmärtävän.
Mä oon jo 20v ja olen pari vuotta tajunnut olevani lepakkonainen. Sitä ennen oli jotain seurusteluyrityksiä poikien kanssa. Lopetin sitten lukion, muutin kotipaikasta kaupunkiin ja aloin tutustua lepakkoelämään. Mutta...
..en ole tullut vielä adoptiovanhemmilleni kaapista. He ovat iäkkäitä, konservatiivisia, uskovaisia ja olen heidän ainoa lapsi. Heille se, että lopetin lukion aikanaan oli suuri järkytys. Olen muutosta asti elänyt kaksoiselämää heille päin. Pelkään aivan mielettömän paljon sitä, että hekin hylkäävät minut. (Sinä varmasti tiedät, millainen hylkääminen sisällä jäytää pelkästään siitä syystä, että on adoptoitu.)
Nyt olen suunnitellut ottavani yhteyttä biologiseen äitiini. Historiani ja juureni kiinnostavat mielettömästi. Samalla pelkään, mitä sieltä voi paljastua. Ja pelkään, etteivät hekään hyväksy minua tämmöisenä. Toisaalta toivon, että he olisivat liberaalimpia kuin adoptiovanhempani...
Haluaisin, Gemmi, sinulta kommentteja tilanteeseeni. Sinä varmaan ymmärrät. Haluaisin kovasti myös kuulla siitä, miten sinä koet tilanteesi vähemmistön vähemmistönä eli adoptoituna ja lepakkona...
Lapsia on ja olen muuten nykyään lepakko. Ois mukava saaha ystäviä, vaikka ihan vain sähköpostin kautta. Mukavaa alku kesää kaikille!!!
sitä kompuroidaan eteenpäin. Joskus on olo kuin satasen voittajalla ja toisinaan kainalokepitkään ei tunnu riittävän raahautumiseen.happy days..