Uusi kirja Jämsän verisestä historiasta,vai miksi tulee kyselyjä 1918 surmattujen sukulaisille ja kuva pyyntöjä?
90 vuotiaalta mummolta halutaan haastattelua.
90 vuotiaalta mummolta halutaan haastattelua.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Eikö vois jo unohtaa
Ei,sillä punaisia on vielä ja niiden työtävieroksuvia sukulaisia.osa on vielä persuja.
Mistäs lähtien työväestö on työtä vieroksunut. Hohhoijaa sun yhteiskunnan tajuas.
Sillä hengellä rakennettiin jopa työväentaloja. Ja niissä oli parhaat tanssi,
Irvokkaaksi ko 1918 asiantilan jämsän osalta tekee, ettei jämsä ollut rintama linjoilla, joten ne teot oli murhia ja sadismia.
Ja vielä seurakunnan tiloissa tehtyinä.
voisi tulla uusi sisällissota niin me persut tapettaisiin kaikki muut olisi hyvä suomi silloin!!
Höpö,höpö.kaikki Persut ovat sivareita,ei ole kelpuutettu sotaväkeen tai jos on,niin b-kompaniaan,8kk kumipäitä.nyt uhotaan ja varsinkin kelapäivänä,kun ollaan juotu Lidlin halpaa Pirkka kaljaa,siihen päälle a-klinikan mömmöt.ja verokortti on varmasti puhdas,ei rypyn ryppyä.hah,hah
Siis elokuvaan etsitään kuulemma tietoa,näin kertoi joka asiasta tietää.
Ei persut tai punikit tai lahtarit,kiitos..
Tyhmäähän tämä tänne oli tiedottaa.
Tiedossa ollut jo kauan kertoo siitä Jostain Laurilasta joka kuoli Länkipohjassa.
Jämsässä kuulemma kirkon tapuliakin kuvattu ja jotain kartanoa.
Rahotus auki ko elokuvaan netissä tietoa.
Kun painuvi päät- dokumenttielokuva Lauriloista on valmistunut 2019(Futuurifilmi).Esitettiin myös Jämsän Kinottaressa tuolloin.Eli ilmeisesti on kyseessä joku uusi projekti.
arka paikka vieläkin,onneksi osaavat hävetä.
Tiettyjä sukuja kuumottaa.
Ei saa UNOHTAA.
Meidän kirkko?
Koko kirkko, uskonto ja siihen liittyvän "olemattoman" julistaminen tulisi lailla kieltää, kun jo lähes kaikki tajuavat, että kyse on suuresta harhaanjohtamisesta/kusetuksesta, sekä herkkähipiäisten pelottelusta!
Kuoleman jälkeen ihminen on vaan pelkkää biojätettä ja maahan jää matojen ruuaksi joten se siitä!
Mitähän jämsän lain edustajat kuten poliisit, teki tuolloin, kun ihmisiä murhailtiin lähes sata....niin, että se niistä poliiseista ja laista..
Porvareitahan nuo tais olla.
Sisällissotia olisi hyvä olla aina vähintään 100 vuoden välein.
Tuosta en tiedä, mutta Ahonen on tekemässä kirjaa Ukraina-mitä tapahtui? Se on sitä toista totuutta ja siihen tarvittaisiin puolueettomia venäjämyönteisiä kirjoituksia jakamaan Kremlin propagandaa. Eli toisen totuuden kynäniekat, olkaapa yhteydessä tähän tiedottajaan.
Eiköhän tuo ole kaikille selvä, mitä tapahtui. Venäjä hyökkäsi itsenäiseen valtioon ja nyt joutuu häntä koipien välissä pakenemaan. Ei tullut paraatimarssia Kiovaan.
Suomen väkiluku on pieni ja siksi meidän suomalaisten tulisi tykätä toisistamme jotta selvityisimme, no nythän ei niin ole, mutta, maahan tulijat on jo huomanneet tämän akilleen kantapään, ja ottavat vähitellen suomen haltuun kansoittamlla suomen n, 20 v.
Kuka sitä yhteyttä on ottanut? Eikö häneltä voisi myös tarkempaa tietoa kysellä mahdollisesta kirjateosta?
Kirjaa ei tehä vaan elokuvaa henkilöstä Hans Kalm joka liittyy paikkakunnalle jotenkin ja Länkipohjaan,ei siis Laurilasta joka kyllä ehkä surmasi myös jämsässä.
Jämsä oli kylmäpaikka köyhälle 1918.
Niin on vieläkin.
Ukrainan tapahtumat kyllä tietää kun lukee,pikku amerikka jäi tekemättä.
No niin se jäi naapuriltakin "Neuvostoliitto" tekemättä. Rauhaa rakastava naapurimme "Ryslandia" on siirtymässä kivikaudelle, onneksi olkoon! Näin siinä käy, kun hakkaa päätä seinään ja haikailee tsaarin aikaisia rajoja! Boah hah haa! 🙈🤣
Näin on,kivikaudella on.mennään Moskovasta tai Pietarista esm .vähänkin syrjempään päädymme vuoteen 20.vanhat tönöt hukkuu paskaan,hampaattomia ukkoja ja akkoja,kaikki päissään.aika tosiaan pysähtyy.mikään ei toimi.siinä teille ihanne valtio.mitenköhän nämä Jämsän sosialistit ja Persut siellä pärjäisi??ei olisi Jeesus kasseja ja pullaa.
Mites ukrainan syrjäkylillä,heh heh
Pikku amerikka😂😂
Jämsän murhaajista kukaan ei saanut tuomiota. Swinhuvud armahti.
Eikös yks poltettu jossain riihessä puolikuoliaaksi.
Vahinko se oli .rauha hänen sielulle.
Taitaa putini rahoittaa.
Valkoiset siis lahtarit, intoilee v, 1918 olleen vapaus sota, niinhän ei asianlaita ollut, suomi oli saanut itsenäisyyden neuvostoliitolta joten se on riittää argumentointi.
v.1918 mielivaltaisen murhaamisen taustalla oli, tulossa oleva maanjako laki, jolloin isännät pelkäs menettävänsä amistaan osan. siksi oli mahdollisimman monelta riistettävä henki. ja virkavalta sekä kirkko olivat sitoutuneet tuohon raukkamiseen murha vimmaan. jossa köyhiä murhattiin , noilla köyhillä ei olut aseita ainakaan jämsässä. jämsän murhaajat ja murhien takana olevat oli mm, isäntiä, pankinjohtajija, pappistoa. poliisi johtoo.. ym,
Jee, me onneksi voitettiin. Siis me demokratian ja järjestyksen puolustajat. Ne punaiset räyhääjät olis 20 vuotta myöhemmin lahjoittaneet koko maan isä aurinkoiselle.
Niin olishan se ollunna kohtuutonta, kun kartanon herrat ja rouvat menettäis ilmaiset maaorjansa, joten siksi heistä oli syytä hankkituakin eroon lopullisesti.
"Valkoiset siis lahtarit, intoilee v, 1918 olleen vapaus sota, niinhän ei asianlaita ollut, suomi oli saanut itsenäisyyden neuvostoliitolta joten se on riittää argumentointi."
Mietippäs sitä, jos punaiset olisivat voittaneet, mekin sodittais nyt Putinin pillin mukaan Ukrainassa. Suomelle myönnetyn itsenäisyyden piti olla vain välivaihe.
Ja osaa se kommunistikin tappaa, suunnitellun vallankumouksen jälkeisellä Valpon teloitettavien/Siperiaan karkoitettavien listalla (suurin osa listasta tuhottu) on kuitenkin vielä 1700 nimeä, myös Jämsästä/Koskelta, eli kaikki älymystö, jopa tuleva presidentti Urho Kekkonenkin.
https://www.petsamoseura.net/siperian-lista
Ei jämsän murhilla ole mitään tekemistä, suomen ja venäjän politiikan kanssa. kaikkea sontaa sitä kirjoitetaankin.
Jämsäläisten vapaus sota käytiin kirkon kellotapulissa .
Työn orjat sorron yöstä nouskaa.....
Kun totuus, ei kelpaa, niin koitetaan valko pestä sukuaan höpö höpö tarinoilla, aivan kuin putin tekee just nyt..
Joku sanoi taannoin viisaasti, että kaikki ovat oppineet jotain toisesta maailmansodasta, mutta venäläiset eivät yhtään mitään! Samat virheet jatkuvat nyt Ukrainassa Kiovan suhteen! Ei syöty sielläkään Marozii! 🙈
”NJET Molotoff
KUN MOLOTOFFI LUPAS` JUU KAIKKI HAROZII, HUOMENNA JO HELSINGISSÄ SYÖDÄÄN MAROZII!”
No mitä sinä opit?
No ainakin sen, ettei kannattaisi toistamiseen hyökätä itsenäisen valtion pääkaupunkiin syömään Marozii, kun se ei Helsingissäkään onnistunut!
Suomi hävisi kaikki sodat 10-0 ja isot korvaukset päälle piti maksaa
Ainoa maailmassa,joka on kokonaan maksanut sotakorvaukset .
Olisi ihan terveellistä vähän taputella pölyjä 1918 kevään tapahtumista, niin josko vähitellen osaisivat osalliset elellä 4. Sukupolvessa jo ilman kaunoja...
Työ jäänyt varmaan tietyllä porukalla kesken. Mahtavat haluta tehdä tällä kertaa homman perusteellisemmin loppuun?