Olen synnynnäinen epäonnistuja

Aivan sama, kuinka kovasti yritän, epäonnistun aina. Luen kokeisiin himona ja saan palkaksi siitä vain keskinkertaisia numeroita, kun muut menevät sieltä mistä aita on matalin ja yltävät huippuarvosanoihin. "Viisas pärjää vähemmällä." Mutta mitä jos ei ole viisas? Mitä jos kaikki mitä teet menee karmealla tavalla pieleen joka kerta?

Yksi päivä kekkasin, että voisin kerrankin tehdä jotakin muuta kuin vain toljottaa puhelimen näyttöä. Kaivoin laatikostani maalit ja siveltimet esille ja aloin maalata. Aluksi näytti lupaavalta, mutta sitten huomasinkin, että lempipaidalleni (Huom! Kuka idiootti ylipäätään maalaa suosikkipaita päällään?!) oli roiskunut maalia, jota en enää saanut pois. Ei siinä vielä kaikki, maalia oli myös mennyt lattialle ja pöydälle. Huomasin myös, että "upean" taideteokseni oli rypistynyt ja maalit levinneet siinäkin. Taas sain palkaksi vain pilalle menneen paidan, kaamean sotkun ja pahan mielen. Onnistun näet möhlimään kaiken.

Yleensä ystäväni vain pilkkaavat ja naureskelevat sivusta, kun yritän, noh, mitä ikinä, kun tietävät, että kuitenkin onnistun tekemään jotain aivan älytöntä vahingossa. Kukaan ei ota minua vakavasti, ja se nakertaa pohjalukemissa olevaa itsetuntoani entisestään. Eikä sekään yhtään auta, että "paras" ja ainoa ystäväni pitää minua alamaisenaan. Hän ei annan minun tutustua uusiin ihmisiin, kokee oikeudekseen suuttua joka ikisestä asiasta, kertoo mitä saan ja en saa tehdä ja haluaa takertua joka ikiseen elämäni yksityiskohtaan. Joudun alistumaan, sillä tiedän, etten pärjäisi ilman häntä. Jostain syystä muut jumaloivat häntä ja tämän takia olen päässyt hänen avullaan muiden silmissä keskikastiin, enkä ole joutunut olemaan täysin piilossa muiden potkittavana. Mutta ai että kun vihaan hänen ylpeää naamaansa, kimitystään, valitustaan ja pilkkaavaa katsettaan. Sitä on vain nyt siedettävä.

Tässä piakkoin olisi myös tarkoitus siirtyä lukioon. "Paras" ystäväni on tietenkin päättänyt, että tulee samaan lukioon kuin minä. Se on viimeinen asia, mitä tässä maailmassa toivon! Jos kertoisin hänelle tästä, hän tasan tulisi rynnäkkökivääri kädessään ovelleni ja kertoisi koko maailmalle, kuinka minä olen maailman paskin ihminen ja ystävä ikinä. Voisin kirjoittaa tästä ystävästäni vaikkapa tuhatsivuisen romaanin, mutta se ei kylläkään auttaisi asiaa tipan tippaa.

Olen tässä jaaritellut jo tovin, luultavasti ohi aiheen. Onko vika minussa? Mitä minun kannattaisi tehdä? Olen kiitollinen, jos edes yksi tässä maailmassa jaksaa ja viitsii vastata.