Aivan sama, kuinka kovasti yritän, epäonnistun aina. Luen kokeisiin himona ja saan palkaksi siitä vain keskinkertaisia numeroita, kun muut menevät sieltä mistä aita on matalin ja yltävät huippuarvosanoihin. "Viisas pärjää vähemmällä." Mutta mitä jos ei ole viisas? Mitä jos kaikki mitä teet menee karmealla tavalla pieleen joka kerta?
Yksi päivä kekkasin, että voisin kerrankin tehdä jotakin muuta kuin vain toljottaa puhelimen näyttöä. Kaivoin laatikostani maalit ja siveltimet esille ja aloin maalata. Aluksi näytti lupaavalta, mutta sitten huomasinkin, että lempipaidalleni (Huom! Kuka idiootti ylipäätään maalaa suosikkipaita päällään?!) oli roiskunut maalia, jota en enää saanut pois. Ei siinä vielä kaikki, maalia oli myös mennyt lattialle ja pöydälle. Huomasin myös, että "upean" taideteokseni oli rypistynyt ja maalit levinneet siinäkin. Taas sain palkaksi vain pilalle menneen paidan, kaamean sotkun ja pahan mielen. Onnistun näet möhlimään kaiken.
Yleensä ystäväni vain pilkkaavat ja naureskelevat sivusta, kun yritän, noh, mitä ikinä, kun tietävät, että kuitenkin onnistun tekemään jotain aivan älytöntä vahingossa. Kukaan ei ota minua vakavasti, ja se nakertaa pohjalukemissa olevaa itsetuntoani entisestään. Eikä sekään yhtään auta, että "paras" ja ainoa ystäväni pitää minua alamaisenaan. Hän ei annan minun tutustua uusiin ihmisiin, kokee oikeudekseen suuttua joka ikisestä asiasta, kertoo mitä saan ja en saa tehdä ja haluaa takertua joka ikiseen elämäni yksityiskohtaan. Joudun alistumaan, sillä tiedän, etten pärjäisi ilman häntä. Jostain syystä muut jumaloivat häntä ja tämän takia olen päässyt hänen avullaan muiden silmissä keskikastiin, enkä ole joutunut olemaan täysin piilossa muiden potkittavana. Mutta ai että kun vihaan hänen ylpeää naamaansa, kimitystään, valitustaan ja pilkkaavaa katsettaan. Sitä on vain nyt siedettävä.
Tässä piakkoin olisi myös tarkoitus siirtyä lukioon. "Paras" ystäväni on tietenkin päättänyt, että tulee samaan lukioon kuin minä. Se on viimeinen asia, mitä tässä maailmassa toivon! Jos kertoisin hänelle tästä, hän tasan tulisi rynnäkkökivääri kädessään ovelleni ja kertoisi koko maailmalle, kuinka minä olen maailman paskin ihminen ja ystävä ikinä. Voisin kirjoittaa tästä ystävästäni vaikkapa tuhatsivuisen romaanin, mutta se ei kylläkään auttaisi asiaa tipan tippaa.
Olen tässä jaaritellut jo tovin, luultavasti ohi aiheen. Onko vika minussa? Mitä minun kannattaisi tehdä? Olen kiitollinen, jos edes yksi tässä maailmassa jaksaa ja viitsii vastata.
Yksi päivä kekkasin, että voisin kerrankin tehdä jotakin muuta kuin vain toljottaa puhelimen näyttöä. Kaivoin laatikostani maalit ja siveltimet esille ja aloin maalata. Aluksi näytti lupaavalta, mutta sitten huomasinkin, että lempipaidalleni (Huom! Kuka idiootti ylipäätään maalaa suosikkipaita päällään?!) oli roiskunut maalia, jota en enää saanut pois. Ei siinä vielä kaikki, maalia oli myös mennyt lattialle ja pöydälle. Huomasin myös, että "upean" taideteokseni oli rypistynyt ja maalit levinneet siinäkin. Taas sain palkaksi vain pilalle menneen paidan, kaamean sotkun ja pahan mielen. Onnistun näet möhlimään kaiken.
Yleensä ystäväni vain pilkkaavat ja naureskelevat sivusta, kun yritän, noh, mitä ikinä, kun tietävät, että kuitenkin onnistun tekemään jotain aivan älytöntä vahingossa. Kukaan ei ota minua vakavasti, ja se nakertaa pohjalukemissa olevaa itsetuntoani entisestään. Eikä sekään yhtään auta, että "paras" ja ainoa ystäväni pitää minua alamaisenaan. Hän ei annan minun tutustua uusiin ihmisiin, kokee oikeudekseen suuttua joka ikisestä asiasta, kertoo mitä saan ja en saa tehdä ja haluaa takertua joka ikiseen elämäni yksityiskohtaan. Joudun alistumaan, sillä tiedän, etten pärjäisi ilman häntä. Jostain syystä muut jumaloivat häntä ja tämän takia olen päässyt hänen avullaan muiden silmissä keskikastiin, enkä ole joutunut olemaan täysin piilossa muiden potkittavana. Mutta ai että kun vihaan hänen ylpeää naamaansa, kimitystään, valitustaan ja pilkkaavaa katsettaan. Sitä on vain nyt siedettävä.
Tässä piakkoin olisi myös tarkoitus siirtyä lukioon. "Paras" ystäväni on tietenkin päättänyt, että tulee samaan lukioon kuin minä. Se on viimeinen asia, mitä tässä maailmassa toivon! Jos kertoisin hänelle tästä, hän tasan tulisi rynnäkkökivääri kädessään ovelleni ja kertoisi koko maailmalle, kuinka minä olen maailman paskin ihminen ja ystävä ikinä. Voisin kirjoittaa tästä ystävästäni vaikkapa tuhatsivuisen romaanin, mutta se ei kylläkään auttaisi asiaa tipan tippaa.
Olen tässä jaaritellut jo tovin, luultavasti ohi aiheen. Onko vika minussa? Mitä minun kannattaisi tehdä? Olen kiitollinen, jos edes yksi tässä maailmassa jaksaa ja viitsii vastata.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sun paitaa oppia rentoutua. Lue kokeisiin pikku hiljaa jo viikko tai kaks ennen opettele aina uudet aisat jo samana päivänä. Syö hyvin ja nuku riittävästi. Ja opettele rentoutuu. Se helpottaa soiden oppimista.
Ja sun paras ystävä katkaise välit se kirpasee mut se helpottaa sen jälkeen ja tutustu uusin ihmisiin. Sun kaveri ei omista sua.
Lisäks usko itsees. Jos koko ajan ajattelet et must ei oo mihinkää enkä opi nii myös käy. Kannattaa käydä koulu kuraattorilla
Juu paskaa on elämä. En tiiä mä toivoisin että tulis joku merkki joka mut herättäis ja elämä ois taas raiteillaan. Noh mutta ei tunnu tulevan. Mä tarvisi just jonku tälläse joka miettii elämästä näin ku tuntuu samalta. Tuntuu vihaselta ja silti aina syyttää itteään. Ota homma haltuun ja käytä vihaa ja kanavoi sitä. En ite osaa mutta sun on paree osata...
Ensimmäiseksi kannattaa antaa ns. potkut tämän "ystävän" perseelle ja katkaista välit. Tyyppihän on aivan täysi mulkku. Selkeästi nauttii siitä, että voi alistaa sua. Kenenkään vittuilua ei tarvitse sietää, tällaisen ihmisen voi jättää yksin riehumaan. Ihminen alkaa toheloida, jos yrittää liikaa, tiettyjä asioita kannattaa alkaa tehdä rauhallisesti ja sopivassa mielentilassa.
Sama juttu itellä