yo-juhlat

Kuinka kauan ne juhlat kestää yleensä koululla? Mitenkä lakitus sujuu käytännössä? Tiedän,että jokainen hakee lakkinsa edestä, mutta istuuko kaikki muut lakitettavat sen aikaa paikalla kun yksi aina nousee ja kävelee eteen hakemaan lakin?? Asiahan selvinnee perjantain harjoituksissa, mutta ajattelin kysäistä jo nyt..=D
55450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Viime vuonna ainakin ylioppilaat oli aakkosjärjestyksessä, nousivat jostain merkistä kaikki kerralla seisomaan penkkinsä eteen ja ne huudettiin yksi kerrallaan lavalle ottamaan paperinsa, lakkinsa, ruusunsa ja mahdolliset stipendit ja samaa tietä pois lavan toiselta puolelta ja jonon viimeiseksi lavan eteen rintamasuunta lavalle. Kun jono liikkui ja kaikki oli käyny lavalla, oli taas siinä oman paikkansa kohdalla. Sitten reksi sanoi jonkun julistuksen ja kaikki laittoi edelleen seisten lakin päähänsä. Sitten täyskäännös ympäri yleisöön päin ja laulu.

Meillä kestää seremonia noin pari tuntia kaikkineen kuulemma.

Äänestä
  • taitaa olla silleen, että yksitellen mennään (aakkosjärjestyksessä tietenki) ja jäädään sitte sinne lavan reunalle seisoon. Sitte ku on tarpeeksi monta tyyppiä rivissä (=ei mahdu enempää) kummarretaan (tai jotain?! :D) ja lähtään pois omalle paikalle. ja sitte yhdessä ne lakit päähän.. tai jotenki näin se meni, yhesti oon ollu vaan kattomassa ni ei voi muistaa kunnolla :)

    Äänestä

meil pitäs kestää 2½ tuntii. Muusta en sitten tiedä.

Äänestä
  • on hiukan erilaisia seremonioita, joten asia selvinnee kunkin kohdalla siellä lakkiaisharjoituksissa. Ja juhlan kestohan riippuu hiukan siitä, kuinka monta lakitettavaa on - lienee hiukan eroa sillä onko lakin saavia 20 vai 200.

    Äänestä

Juhlat kestivät meillä ainakin noin tunnin, mutta meitä olikin vain 23 hakemassa lakkia ja oli todella vähän ohjelmaa.
Mein lukiossa on ainakin joka vuosi ollut harjoitukset ennen juhlaa, että mitä tapahtuu, missä järjestyksessä ja miten. Meillä oli niin, että kun rivin ensimmäinen esim. oikeassa laidassa istuva (nyt en puhu etupenkkiläisistä) meni hakemaan lakkia niin muut siirtyivät yhden penkin eteenpäin ja lakin saanut palasi vasempaan reunaan tyhjäksi jääneelle paikalle. Joskus on tehty niinkin että kun lakitus alkaa, kaikki ylioppilaat nousevat seisomaan ja sama paikan vaihto tapahtuu seisaaltaan.

Joko ne YO-tulokset on tulleet?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anu kirjoitti:

Kuinka kauan ne juhlat kestää yleensä koululla? Mitenkä lakitus sujuu käytännössä? Tiedän,että jokainen hakee lakkinsa edestä, mutta istuuko kaikki muut lakitettavat sen aikaa paikalla kun yksi aina nousee ja kävelee eteen hakemaan lakin?? Asiahan selvinnee perjantain harjoituksissa, mutta ajattelin kysäistä jo nyt..=D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu