Velkakirjat anteeksi

Anonyymi-ap

Mieheni 3 sisarusta ovat perintöasioissa jääneet velkaa miehellwni jokainen erikseen 45t€. Näistä on tehty perintöjuristin kanssa velkakirja. Iäkäs mieheni pohtii että antaa anteeksi velat ettei lapsillemme jää ikäviä velkomisasioita. Ilmeni että sisaruksilla on maaomaisuutta muttei muuta. Eivät saa rahoja iäkkäinä kasaan.

Minulle asia on samantekevä. Joutuvatko sisarukset maksamaan lahjaveroa. Siihenkään heillä ri ole varaa?

Meillä on itse hankittua omaisuutta niin että hyvin pärjäämme. Mieheni kohtalo on kuitenkin epäoikeudenmukainen..

2

291

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikun käy perimään saataviaan. Ellei alun perin velan eräpäivä jo mennyt ja vanhentunutta ei voi periä.
      Silloinkin lajaveeo on saajien kuulunut maksaa. Eli miehesi on maksanut perintöveron perinnöstä jota ei ole saanut,siltä osin mitä on sisarustensa hallussa? Verottajalle ainakin tietoon,että palauttaa miehellesi,ja ottaa lahjaveron lahjan saajilta.

      • Anonyymi

        Hmm, vähäsen meni oikein, ihan pikkiriikkisen.

        Siis lahjavero-juttu, ei siis lajaveeo, mutta velkapäivämäärästä ei ole kuitenkaan mennyt viittä vuotta, vaan on tapahtunut lähiaikoina, aloittaja ei kuitenkaan kerro.

        Velka kuten tunnettua ei ole lahjaveron alaista, mutta jos ne annetaan anteeksi, kuten aloittaja itsekkin arveli lahjaveron tulevan maksettavaksi ja emme tiedä mistä kyseinen velka johtuu ja on sivuseikka.

        Kyseisillä henkilöillä on maaomaisuutta jota eivät haluaisi myydä, mutta ulosmittauksen kautta joutuisivat pakon eteen ja myymään, joten esittäkää tuo yhtenä vaihtoehtona.

        Toinen vaihtoehto on, että he luovuttavat velan maksuksi määräalat miehellenne ja niihin haette sitten lainhuudot.

        Kolmas vaihtoehto on, että he testamenttaavat velan vastineeksi maata lapsillenne, koska nuo velkakirjat ns.periytyvät perillisille eli lapsillenne, jolloinka ei tarvitse ryhtyä velkojen perimisiin heidänkään.

        Olisiko jokin näistä hyvä?

        T. Teidän Lawetorder Z via V


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      62
      1208
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      613
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe