Velkajörjestely laki muuttui

Anonyymi-ap

Vai muuttuiko sittenkään mikään?
Espoon käräjäoikeutta ainakaan mikään uusi muuttunut laki ei koske yhtään.
Päätösten mukaan asiakasta voidaan syytellä lähes 10.nen vuoden vanhoista veloista, puolustella vippi huijari firmoja, olla ulosoton puolella.
Faktoista ei tarvitse välittää- ei edes vaikka kirjallinen todiste kertoisi mitä.
Ei tarvitse edes välittää siitä ettei ulosotossa velat tunnetusti lyhene: päinvastoin.
Hupippuahan on se että tähän ei voida lain säädännössä puuttua mitenkään

8

461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvillä veljillä on aina etuoikeus putsata kansalaisten rahat. Jos rehellisyyttä olisi, vippifirmat ja huuhaan myynti (ennustus ym) kiellettäisiin.

      • Anonyymi

        Juuri näin.
        Koko velkajärjestely on alkanut tuntua oudolta. Ensin siihen vähävaraista kehotetaan ja siten kun kyselee lisää, hakijalle tuleekin täysi tyrmäys. Vouti puhuu toista ja talousneuvonta ihan toista. Koska ylimääräistä rahaa ei ole, ei voi myöskään antaa suurempaa osuutta pienestä tulosta kuin sen lakisääteisen pakolliseen ulosottoon.

        Ja kun tiedetään, ettei Kela enää korvaakaan toimeentulotuen muodossa pakollisia laskuja, koko järjestely on humpuukia velalliselle. Ja onhan niitä sanktioitakin tullut, jos ei pystykään maksamaan järjestelysummaa elämänmuutoksen vuoksi. Ihminen voi sairastella, jopa kuolema voi vierailla, ja silloin velallisella ei ole yhtään liikkumavaraa velkäjärjestelyn asiakkaana.

        Velkajärjestelylakia tulee muuttaa oikeamieliseksi tavaksi kuitata velkansa. Kenenkään etu ei ole se, että tämä järjestely tekee velallisen elämän vielä vaikeammaksi kuin normi ulosotto on. Jo se ensi pakko myydä kotinsa, on mielestäni ihan outo. Koti on velan pantti ja jos se realisoidaan voudin tapaan pilkkahinnalla, velallinen menettää omaisuutensa ja sen päälle maksaa vielä vuosia käräjäoikeuden uuden tuomion ohella järjestelyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ihminen voi sairastella, jopa kuolema voi vierailla, ja silloin velallisella ei ole yhtään liikkumavaraa velkäjärjestelyn asiakkaana."

        Joo kuolema ei ole lieventävä asianhaara, vaan velkajärjestely raukeaa siihen.

        Tarkoitin perheen jäsenen tai omien vanhempien hautakuluja. Olet neropatti number uno.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitin perheen jäsenen tai omien vanhempien hautakuluja. Olet neropatti number uno.

        Aika ikävä temppu potkaista tyhjää kesken velanmaksun.

    • Anonyymi

      Tämä uudistus on kyllä epäonnistunut!

      Otetaan 2 esimerkkiä:
      Henkilöllä A, on velkaa 60te ja saa 0-ohjelman. Hän ei maksa euroakaan ja järjestely kestää 3 vuotta. Ei lisäsuoritus velvollisuutta.

      Henkilöllä B, on velkaa 60te ja käy töissä. Maksuohjelma on 5 vuotta. Jos hänen tulonsa nousee yli 2000euroa, on hän velvoitettu maksamaan LISÄSUORITUKSIA.

      Mitä järkeä tässä on?

      • Anonyymi

        No, toisaalta jos on tulossa maksumahdollisuus, eiköhän silloin ole normaalin järjen mukaista että velkasaldoa maksetaan jollain tapaa. Ekan esimerkin vähätuloisuus ja varattomuus on kait selvitetty (pieneläke, sairaus, vammaisuus yms.).

        Itse ihmettelen edelleen velkaneuvonnan ohjeitten epämääräisyyttä. Mitään taetta ei anneta kun haku järjestelyyn alkaa, että sopimus pitää jatkossakin.
        Tottakai tajuan, että vaikkapa lottovoitto kupataan heti. Mutta muuten koko järjestely on päättäjän naaman mukaan annettu, ei tasapuolinen tuomio. Tai armahdus.

      • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      122
      3044
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      35
      1425
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      104
      1289
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1037
    5. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      134
      1018
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1017
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      947
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      757
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      743
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      713
    Aihe