Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Terotinko

Iän karttuessa naamakin alkaa kulumaan. Vaikken nyt vasta ole kuin alle kolmeekymppinen, alkaa naismarkkinoiden alaikäraja nousemaan sekin melkoisen
korkealle. Niinpä päätin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni: saada kunnon kilttiä ja pientä 18-vuotiasta teinityttöä. Niinpä löysin itseni chatista etsimästä sopivaa kohdetta haaveideni toteuttamiseen.

Notkuttuani jonkin aikaa chatissa vastaani tuli Marja, hetki sitten 18 täyttänyt tyttö naapurikaupungista. Juttelimme niitä näitä, kerroin reheellisesti ikäni ja vaihdoimme kuvia. Sain viikon lämppäilyn jälkeen houkuteltua Marjan luokseni käymään katsomaan leffaa.

Marja tuli ja oli juuri niin suloinen kuin kuvassakin näytti. Pitkät tummat hiukset olivat ponnarilla takana, meikkiä oli käytetty harkiten ja päällä oli perinteiset teinivaatteet. Napa vilkkui paidan ja housun välistä ja
farkut istuivat perseestä loistavasti. Marja oli minua yli parikymmentä senttiä lyhyempi. Otin häneltä takin ja ohjasin olohuoneen puolelle tarjoten samalla juotavaa. Löimme leffam käyntiin ja kaappasin Marjan kainalooni, hän ei sitä vastustellut.

Kuivakka romanttinen komedia sai ajatukseni harhautumaan jo muualle silittäessäni Marjan reittä. Huomasin hänen jännittyvän ja suutelin hännen kaulaansa samalla käden eksyessä aina vain vaativammin kohti jalkoväliä. Välillä huomioni sai hänen terhakkaalta näyttävät rintansa, joita leivoin Marjan huokaillessa tyytyväisenä.

Paita sai lähteä pois päältä samalla käteni pyöriessä pitkin Marjan sisäreisiä ja näykkiessäni nännejä. Odotin kuumeisesti, minkälainen herkkukolo Marjan housuista löytyisi. En joutunut pettymään valuttaessani
valkoisia pikkuhousuja alas päin. Pikkuhousujen alta löytyi söpösti pullottava tummankiharainen karvamätäs, joka sai minut kiihtymään ja haluamaan tuota suloista tyttöä koko ajan enemmän. Silittelin karvoitusta ja
liu'utin sormiani pitkin häpyhuulia. Samalla oma kyrpänikin halusi vapauteen housuistani, joten riisuin housuni. Mulkku ponnahti vapauteen innokkaana ja terhakkaana sojottaen kohti kattoa.

Siirryin Marjan jalkopäähän ja kieleni aloitti tutkimusmatkan pillun syövereissä. Nuolin klitorista samalla kun työnsin muutaman sormen sisälle kosteaan herkkukoloon. Imin, näykin, nuolin ja suutelin kunnes Marjan lantio ei meinannut pysyä paikoillaan sitten millään ja hän vaikeroi räjähtävän orgasminsa kourissa. Halusin tuon söpöläisen ottavan minulta suihin. Kauniit
kasvot menivät riettaaseen virnistykseen kerrottuani haluni ja Marja siirtyi mulkkuni luokse. Hän katsoi samalla silmiini suudellessaan terskan nuppia hiereon samalla kädellä kyrpääni. Pian tuo kivikova meisselini upposi kosteiden 18-vuotiaiden huulien väliin painuen aina vain syvemmälle. Kieli hieroi terskaa huulten tanssiessa kyrvän vartta pitkin.

Orgasmini lähestyi vääjäämättä ja tarrasin Marjan päästä kiinni laueten raivoisasti ulisten hänen suuhunsa. Marja nieli kiltisti lastin ja käpertyi kainalooni. Tämä tuttavuus ei jäänyt yhteen iltaan..
13988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kiva lukea välillä miehen näkökulmasta kirjotettu juttu

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nimetön kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu