Yksi mies, yksi nainen ei ole ainoa toimiva perhemalli. Olen kuullut muukalaisista joiden yhteiskunnassa sekä naisilla että miehillä on samanaikaisesti useita parisuhdekumppaneita ja lapsia monen eri kumppanin kanssa, kaikkien tieten ja virallisesti rekisteröityjä.
Muukalaisten tavat ja käytännöt ovat takuuvarmasti hyvin vaihtelevia monissa asioissa. Maapallon ihmisille onkin tulossa varsinainen päänrassausaika kun suuryhteisön jäsenyys avautuu meille. Olettaisin että muukalaisten kanssa toimivien poliitikkojen ja muiden ihmisten olisi hyvä olla joustavia käsityksissään ja ajatuksissaan sekä halukkaita omaksumaan uutta ja hyväksymään toisenlaisuutta.
Kelpaisiko Sanna Marin esimerkiksi tässä suhteessa, hänen ajatuksensa parisuhteesta ja pääministerille soveliaasta käyttäytymisestähän vaikuttavat vähemmän perinteisiltä?
Olen myös kuullut kun kanavoitu muukalainen on maininnut pohjoismaat ja eritoten suomen jonkinlaisina henkisyyden (spirituality) plus-maina. En ymmärrä mitä hän sillä mahtoi tarkoittaa, eli miten se henkisyys olisi pohjolassa esillä. Hän kertoi että täällä käytäisiin taistoa henkisyyttä edistävien ja sitä rajoittavien pyrkimysten välillä.
Jälleen Sanna Marin: Onko hänen jo mainittuja ajatuksiaan puolustavien ja niitä vastustavien tai kontrolloimaan pyrkivien ihmisten keskustelu asiasta myös henkisyystaistoa?
Muukalaisten erilaisuus, politiikka, suomen henkisyys ja joustomieli
18
611
Vastaukset
- Anonyymi
Toisessa laidassa on pride ja seta tyypit. Toisessa laidassa uskonnolliset kristityt fundamentalistit.
Suurin osa ihmisistä kuuluu siihen keskelle tolkun ihmisiin.Tämähän se on se sateenkaariporukan paradoksaalisuuden huipentuma, kun he toivottavat tervetulleiksi ihmiset jotka haluaa vipata heidät katolta alas https://aijaa.com/hMN6IK
Pokkana selosti telkkarissa islamin edustaja Ylellä että "joo jos saadaan homostelusta kiinni kahden todistajan läsnäollessa niin se on kuolemantuomio"
Jos moisen ajatuksen olisi heittänyt ilmoille vaikka uusnatsi, niin hän istuisi vankilassa vielä tänä päivänäkin vaarallisena kansankiihottajana.
Oletko koskaan kuullut että Suomen feministijärjestöt, marttakerhot, muut naisasialiikkeet, SETA tai Vihreät olisivat koskaan tuominneet ketään noista teoista, puheista ja kulttuuriin kuuluvista tavoista?
Jopa tyttöjen silpomisenkin tuomitseminen jää hyvin pienelle joukolle poliitikkoja ja heidätkin vaiennetaan, koska ei haluta suututtaa vieraita kulttuureja. Arvioidaan että noin 200 tyttöä lähetetään Afrikkaan silvottavaksi "lomalle" joka vuosi Suomesta. Kelan rahoilla tietenkin.
Naisten ja homoseksuaalien alistaminen Suomessa on ihan ok, jos se kuuluu tekijän kulttuuriin.- Anonyymi
HeIIäkoukku kirjoitti:
Tämähän se on se sateenkaariporukan paradoksaalisuuden huipentuma, kun he toivottavat tervetulleiksi ihmiset jotka haluaa vipata heidät katolta alas https://aijaa.com/hMN6IK
Pokkana selosti telkkarissa islamin edustaja Ylellä että "joo jos saadaan homostelusta kiinni kahden todistajan läsnäollessa niin se on kuolemantuomio"
Jos moisen ajatuksen olisi heittänyt ilmoille vaikka uusnatsi, niin hän istuisi vankilassa vielä tänä päivänäkin vaarallisena kansankiihottajana.
Oletko koskaan kuullut että Suomen feministijärjestöt, marttakerhot, muut naisasialiikkeet, SETA tai Vihreät olisivat koskaan tuominneet ketään noista teoista, puheista ja kulttuuriin kuuluvista tavoista?
Jopa tyttöjen silpomisenkin tuomitseminen jää hyvin pienelle joukolle poliitikkoja ja heidätkin vaiennetaan, koska ei haluta suututtaa vieraita kulttuureja. Arvioidaan että noin 200 tyttöä lähetetään Afrikkaan silvottavaksi "lomalle" joka vuosi Suomesta. Kelan rahoilla tietenkin.
Naisten ja homoseksuaalien alistaminen Suomessa on ihan ok, jos se kuuluu tekijän kulttuuriin.Toivottavasti sieltä Iranista lähtisi uusi islamia uudistava liike kaikkialle maailmaan.
Eikös siellä ole ollut hieman kuohuntaa.. - Anonyymi
HeIIäkoukku kirjoitti:
Tämähän se on se sateenkaariporukan paradoksaalisuuden huipentuma, kun he toivottavat tervetulleiksi ihmiset jotka haluaa vipata heidät katolta alas https://aijaa.com/hMN6IK
Pokkana selosti telkkarissa islamin edustaja Ylellä että "joo jos saadaan homostelusta kiinni kahden todistajan läsnäollessa niin se on kuolemantuomio"
Jos moisen ajatuksen olisi heittänyt ilmoille vaikka uusnatsi, niin hän istuisi vankilassa vielä tänä päivänäkin vaarallisena kansankiihottajana.
Oletko koskaan kuullut että Suomen feministijärjestöt, marttakerhot, muut naisasialiikkeet, SETA tai Vihreät olisivat koskaan tuominneet ketään noista teoista, puheista ja kulttuuriin kuuluvista tavoista?
Jopa tyttöjen silpomisenkin tuomitseminen jää hyvin pienelle joukolle poliitikkoja ja heidätkin vaiennetaan, koska ei haluta suututtaa vieraita kulttuureja. Arvioidaan että noin 200 tyttöä lähetetään Afrikkaan silvottavaksi "lomalle" joka vuosi Suomesta. Kelan rahoilla tietenkin.
Naisten ja homoseksuaalien alistaminen Suomessa on ihan ok, jos se kuuluu tekijän kulttuuriin.Minä olen huolestunut siitä kuinka pelkkä muslimin/islamin maininta palstalla kuin palstalla aiheesta riippumatta käynnistää välittömästi innokkaan muslimien ja islamin parjauksen, jossa joidenkin huonot teot yleistetään koko ryhmän ominaisuuksiksi.
Se eittämättä muistuttaa sitä miten natsisaksassa ensin luotiin juutalaisviha ja sitten toteutettiin lopullinen ratkaisu juutalaisten poistamiseksi yhteiskunnasta. Suomessakin on varmasti jo ihmisiä joka haluavat muslimit pois suomesta.
Me voimme ratkaista islamiin ja muslimeihin liittyvät ongelmat ja se on syytäkin tehdä. Parjaus ei auta tässä, sehän on kuin ja vain rakkikoiran haukkua joka ei muuhun kykene. Anonyymi kirjoitti:
Minä olen huolestunut siitä kuinka pelkkä muslimin/islamin maininta palstalla kuin palstalla aiheesta riippumatta käynnistää välittömästi innokkaan muslimien ja islamin parjauksen, jossa joidenkin huonot teot yleistetään koko ryhmän ominaisuuksiksi.
Se eittämättä muistuttaa sitä miten natsisaksassa ensin luotiin juutalaisviha ja sitten toteutettiin lopullinen ratkaisu juutalaisten poistamiseksi yhteiskunnasta. Suomessakin on varmasti jo ihmisiä joka haluavat muslimit pois suomesta.
Me voimme ratkaista islamiin ja muslimeihin liittyvät ongelmat ja se on syytäkin tehdä. Parjaus ei auta tässä, sehän on kuin ja vain rakkikoiran haukkua joka ei muuhun kykene.Kirjoitin epäselvästi, mutta tarkoitus ei ollut tuomita koko uskontoa vaan nuo teot, kuten homoseksuaalien kohtelu, naisten kivittäminen, tyttöjen silpominen ja naisten alistaminen kodinkoneeksi ja lastentekokoneeksi.
Ihmettelin vain sitä, miksi juuri ne eivät tuomitse noita tekosia, joiden tehtävä se pitäisi olla, eli lastensuojelujärjestöt, Setat ja feministijärjestöt.
Kaikki islaminuskoisethan ei läheskään harjoita noita asioita. Minulla on hyvinä ystävinä bosneja, turkkilaisia, Syyriasta yksi perhe, Afganistanista useita perheitä. Lämminhenkisiä perhekeskeisiä ihmisiä.
Sodan jaloista tulleilla ihmisillä on luontainen taipumus epäluuloisuuteen ja heidän luottamust pitää saavuttaa. Heidän traumat periytyy lapsille samana epäluuloisuutena.
Työn puolesta kun olen näihin perheisiin tutustunut ja luottamuksen vuosien mittaan ansainnut, niin olen heidän lapsilleen kuin kummisetä ja koko perheen tukihenkilö. Aina mukana lasten synttäreillä ja muissa juhlissa, joita heillä on paljon.
Miltei ainoa kansalaisuus johon en ole saanut kontaktia, on irakilaiset. En tiedä mistä se johtuu, mutta kaikki joihin olen törmännyt, on kusettajia ja vaikuttaa ihan aidosti vihaavan suomalaisia miehiä.
Somalit on suurinpiirtein harmittomia, mutta toistaiseksi Suomen yhteiskunnalle lähes hyödyttömiä.
Sitten on pari ongelmaa kulttuurisissa eroissa, eli se että muslimimies harvemmin päästää vaimoaan yksityiselle töihin, koska hän haluaa olla ainoa isäntä vaimolle.
Toinen on se, että muslimimies voi naida kenet vaan, mutta muslimivaimo vain omiaan.
Tämähän on tietenkin hieno asia masentuneille yksinhuoltajaäideille, joilla ei oikein flaksi käy muutoin ja se lienee aika iso syy siihen että hekään ei ole näkevinäänkään niitä ikäviä puolia.
Monen naisen näkökulmastahan nuo on komeita, tummia ja tulisia kundeja, jotka ei kysele lupaa mitä saa tehdä ja mitä ei. Jännämiehet kiehtoo naisia, mutta perheenisiä heistä ei pitkäksi aikaa tule. Tiedän ainakin kymmenen tapausta jotka häipyi heti kun saivat oleskeluluvan tai siltalapsen.
Vankiloihin sataa ihailijakirjeitä ja kosintakirjeitä kaikille pahimmille rikollisille, sekä miehille että naisille.
Suurinpiirtein homma on niin että oikeat turvapaikanhakijat ovat kunnon ihmisiä kaikki kansalaisuudesta riippumatta, mutta juhlapaikanhakijoista harva.
Enpä ole tuomitsemassa heistäkään ketään, sillä jos nuorena olisin ollut joutilas poikamies ja olisi ollut mahdollisuus lähteä vähän kavereiden kanssa seikkailemaan maailmalle toisten piikkiin, niin olisin varmasti lähtenyt ja varmasti saalistanut paikallisia naisia.
Eipä se nuorimies luonnolleen mitään voi.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen huolestunut siitä kuinka pelkkä muslimin/islamin maininta palstalla kuin palstalla aiheesta riippumatta käynnistää välittömästi innokkaan muslimien ja islamin parjauksen, jossa joidenkin huonot teot yleistetään koko ryhmän ominaisuuksiksi.
Se eittämättä muistuttaa sitä miten natsisaksassa ensin luotiin juutalaisviha ja sitten toteutettiin lopullinen ratkaisu juutalaisten poistamiseksi yhteiskunnasta. Suomessakin on varmasti jo ihmisiä joka haluavat muslimit pois suomesta.
Me voimme ratkaista islamiin ja muslimeihin liittyvät ongelmat ja se on syytäkin tehdä. Parjaus ei auta tässä, sehän on kuin ja vain rakkikoiran haukkua joka ei muuhun kykene.Pitäisikö silitellä näiden apinoiden päitä?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d2bdf826-c023-4dfa-959d-f7714e01fb83 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisikö silitellä näiden apinoiden päitä?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d2bdf826-c023-4dfa-959d-f7714e01fb83Maailman asiat eivät ole aina hyvin. Tilanne korjautuu etsimällä ja toteuttamalla ratkaisuja. Vittuilu ja parjaus ei korjaa mitään tilannetta, muuta ei myöskään pään silittely.
Minä olen väärä ihminen sanomaan tätä mutta sanon silti: Jos haluat paremman maailman, tee jotakin sen hyväksi! Anonyymi kirjoitti:
Maailman asiat eivät ole aina hyvin. Tilanne korjautuu etsimällä ja toteuttamalla ratkaisuja. Vittuilu ja parjaus ei korjaa mitään tilannetta, muuta ei myöskään pään silittely.
Minä olen väärä ihminen sanomaan tätä mutta sanon silti: Jos haluat paremman maailman, tee jotakin sen hyväksi!How can I save my little boy from Oppenheimer's deadly toy?
There is no monopoly on common sense
On either side of the political fence
We share the same biology, regardless of ideology
Believe me when I say to you
I hope the Russians love their children too
There's no such thing as a winnable war
It's a lie we don't believe anymore
Mister Biden says, "We will protect you"
I don't subscribe to this point of view
Believe me when I say to you
I hope the Russians love their children too- Anonyymi
HeIIäkoukku kirjoitti:
How can I save my little boy from Oppenheimer's deadly toy?
There is no monopoly on common sense
On either side of the political fence
We share the same biology, regardless of ideology
Believe me when I say to you
I hope the Russians love their children too
There's no such thing as a winnable war
It's a lie we don't believe anymore
Mister Biden says, "We will protect you"
I don't subscribe to this point of view
Believe me when I say to you
I hope the Russians love their children tooEnglanninkieliset tekstit palstan tekoäly poistaa yleensä automaattisesti jonkin ajan kuluttua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailman asiat eivät ole aina hyvin. Tilanne korjautuu etsimällä ja toteuttamalla ratkaisuja. Vittuilu ja parjaus ei korjaa mitään tilannetta, muuta ei myöskään pään silittely.
Minä olen väärä ihminen sanomaan tätä mutta sanon silti: Jos haluat paremman maailman, tee jotakin sen hyväksi!Siitä joutuu Suomessa linnaan! Jos yleensä saa henkensä pitää.
Kuka muuten murhautti Ilja Janitskinin ja miksi?
Mietipä sitäkin pikku päissäsi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailman asiat eivät ole aina hyvin. Tilanne korjautuu etsimällä ja toteuttamalla ratkaisuja. Vittuilu ja parjaus ei korjaa mitään tilannetta, muuta ei myöskään pään silittely.
Minä olen väärä ihminen sanomaan tätä mutta sanon silti: Jos haluat paremman maailman, tee jotakin sen hyväksi!"Jos haluat paremman maailman, tee jotakin sen hyväksi!"
Joo, käännän toisen posken. - Anonyymi
HeIIäkoukku kirjoitti:
Tämähän se on se sateenkaariporukan paradoksaalisuuden huipentuma, kun he toivottavat tervetulleiksi ihmiset jotka haluaa vipata heidät katolta alas https://aijaa.com/hMN6IK
Pokkana selosti telkkarissa islamin edustaja Ylellä että "joo jos saadaan homostelusta kiinni kahden todistajan läsnäollessa niin se on kuolemantuomio"
Jos moisen ajatuksen olisi heittänyt ilmoille vaikka uusnatsi, niin hän istuisi vankilassa vielä tänä päivänäkin vaarallisena kansankiihottajana.
Oletko koskaan kuullut että Suomen feministijärjestöt, marttakerhot, muut naisasialiikkeet, SETA tai Vihreät olisivat koskaan tuominneet ketään noista teoista, puheista ja kulttuuriin kuuluvista tavoista?
Jopa tyttöjen silpomisenkin tuomitseminen jää hyvin pienelle joukolle poliitikkoja ja heidätkin vaiennetaan, koska ei haluta suututtaa vieraita kulttuureja. Arvioidaan että noin 200 tyttöä lähetetään Afrikkaan silvottavaksi "lomalle" joka vuosi Suomesta. Kelan rahoilla tietenkin.
Naisten ja homoseksuaalien alistaminen Suomessa on ihan ok, jos se kuuluu tekijän kulttuuriin."Naisten ja homoseksuaalien alistaminen Suomessa on ihan ok, jos se kuuluu tekijän kulttuuriin."
Mutta Vladimir Putin on siitä huolimatta ihqu malli kaikille, vai kuinka.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005084826.html
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000668450.html
Semmosta ufoilua tällä kertaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siitä joutuu Suomessa linnaan! Jos yleensä saa henkensä pitää.
Kuka muuten murhautti Ilja Janitskinin ja miksi?
Mietipä sitäkin pikku päissäsi.Kuoli syöpään, mutta sehän ei sovi salaliittoteoreetikoille lainkaan, koska känönit sun muut höpinät.
- Anonyymi
Suomalainen henkisyys ja hengellisyys? Tuskin voi olla kovin paljon eroa ruotsiin, vaikka suomessa onkin pohjoismaista eniten jumalaan uskovia. Mutta miten selitätte ruotsalaisten ateismin? Vuonna 1999 tehdyn tutkimuksen mukaan 34% ruotsalaisista ei uskonut jumalaan, eikä mihinkään henkeen tai korkeampaan voimaan. Ranskassa ateisteja on ehkä vieläkin enemmän ja joku puhui 46% sta eräällä sivustolla jossa äsken vierailin. Yllättävää, sillä louvrekin on täynnä uskonnollisia maalauksia. Vallankumous 1789 selittää varmastikin uskontokielteisyyttä, koska valtiollinen katolinen kirkko oli sortokoneiston puolella, mutta mikä selittää noin yleisen ateismin? Vertailun vuoksi yhdysvalloissa ateisteja on vain muutama prosentti, eikä ateismi taida britanniassakaan kovin yleistä olla.
- Anonyymi
Erotettava on kuitenkin ne jotka syntyy johonkin uskontoon perinnöksi, mutta eivät harjoita aktiivisesti uskontoaan muuta kuin perinteillä, kuten kaste, rippi, häät, hautajaiset.
Heitä ei varsinaisesti voi sanoa uskovaiseksi. Iso joukko on niitä jotka eivät uskalla erota kirkosta, koska heihin on alitajuisesti iskostettu se että pakana on jumalaton olento eikä pääse kirkkomaahan.
Taitaa olla aika pieni prosentti suomalaisista ev luterilaisista, jotka harjoittaa uskoaan aktiivisesti. Itse kuulun siihen joukkoon joka ei lasten ja lastenlasten vuoksi halua erota kirkosta ja minulla on myös 7 kummilasta. Se tuntuisi siltä kuin olisin pettänyt jonkun, vaikka en Raamattuun uskokaan. - Anonyymi
Mikäköhän selittää tuota ranskan ateistisuutta kun eteläisessä naapurimaassa espanjassakin on vain vähän ateisteja ja portugalissa todella vähän. Fatiman ilmestys tapahtui portugalissa.

Uskontotieteilijät varmaan osaisi tuohon vastata, mutta villi veikkaus on että mitä enemmän soppaa sekoitetaan eli mitä enemmän alueella vallitsee monikulttuurisuus ja useampi uskontokunta, sitä vaikeampi siitä on napata omansa loukkaamatta muita.
Ranskan monikulttuurinen unelma on särkynyt, kuten muuallakin. Viisi vuotta maahanmuuton jälkeen 5% saapujista on työllistynyt.
Historioitsijat ja valtiotieteilijät ovat kertoneet että kulttuurien väkisin sekoittaminen ja rajojen murtaminen ei ole toistaiseksi koskaan johtanut vielä mihinkään hyvään vaikka se tapahtuisi ilman sotaakin. Kaunat ja yhteensovitus kestää vähintään 5 sukupolvea.
Sellainen alue tai valtio jossa asiat on pitkään hyvin, niin siellä asuvan on helppo uskoa että heidän systeeminsä ja uskontonsa on se oikea. Hyvinvointi, tasa-arvo ja demokratia ovat hyviä mittareita.
Harmi että demokratia vaan tuppaa olemaan vitsi länsimaissakin.- Anonyymi

Harmi että demokratia vaan tuppaa olemaan vitsi länsimaissakin.Ranskassa on paljon maahanmuuttajia ja oli jo vuonna 1999 tuon mainitun tutkimuksen tekoaikaan, kuten Ruotsissakin. Ateismi kuitenkin tuossa tutkimuksessa todella tarkoittaa sitä - tai näin ainakin ymmärsin, että ei uskota mihinkään Jumalaan, jumaliin, Henkeen, eikä korkeampiin voimiinkaan. Jyrkkien ateistien lukumääränä 5% olisi mielestäni ehkä normaali lukema ja agnostikkoateistien määrä noin 20 %. Ruotsissa siis kuitenkin 34% ja Ranskassa ainakin 40% kaikenlaisten korkeampien voimien kieltäjää ollut parisen kymmentä vuotta sitten. Pakko olla jokin virhe tutkimuksessa, tai sen tulkinnassa. Uskontokielteisyyttä sinänsä on helppo ymmärtää ja uskonnollisen Jumalan olemassaolonkin kieltämistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3187464Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662156- 1751827
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161372- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91241Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691220RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551151Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019