Kannabiskauppaa Thaimaassa

Anonyymi-ap

Iltiksen artikkeli tänään.

Kannabiskauppaa Thaimaassa: ”Vähän kuin myisi vihanneksia”
Thaimaa laillisti kannabiksen kesäkuussa, ja siitä lähtien marihuanan markkinat ovat maassa olleet räjähdysmäisessä kasvussa. Myös suomalainen Jani näki tilanteessa mahdollisuuden.

Suomalainen Jani Laitinen tutustui kannabikseen tuotteena jo opiskeluaikoinaan Amsterdamissa.

Kun maailmaa matkannut mies sitten kuluneena kesänä löysi itsensä Thaimaan Bangkokista uusia työhaasteita vailla, tuli maan kannabislainsäädännön muutos hänelle täydelliseen saumaan.

Vain kahta kuukautta myöhemmin Bangkokin keskustassa seisoo suomalaisomisteinen kannabisliike, jonka viikoittaiset nettotulot ovat Laitisen mukaan nyt jyrkässä nousussa.

Buustia taloudelle

Suhtautuminen marihuanaan on Thaimaassa muuttunut rajusti lyhyen ajan sisällä.

Vielä muutama kuukausi sitten maan huumausainelainsäädäntö oli nimittäin yksi maailman tiukimmista. Suurten kannabismäärien hallussapidosta saattoi saada vuosienkin vankeustuomion.

Maan koronan polkema talous kuitenkin kaipasi kipeästi piristystä, ja kesäkuun lakimuutoksen myötä kannabiksen myynti ja käyttö sallittiin. Tosin viranomaiset suosittelevat yhä marihuanaa vain lääkekäyttöön.

Laitinen kertoo Iltalehdelle uskovansa uudistuksen tapahtuneen tarkkaan harkittuun ajankohtaan. Nautintoaineen sallimisen toivottiin epäilemättä buustaavan erityisesti maan turismia, jonka suurin kausi Thaimaassa alkaa loppusyksystä.

– Veikkaan että laillistus tehtiin tarkoituksella kesällä, jotta liikkeet ehtivät kehittyä sille tasolle, että tuotteita saadaan varmasti sesongin aikana tarjottua, hän arvioi.

Kysymysmerkkejä uudistetusta lainsäädännöstä löytyy kuitenkin yhä. Tarkennuksia näihin kysymyksiin odotettiin alunperin syyskuussa, mutta määräpäivän jo mentyä ohi päätösten odotetaan nyt siirtyvän ensi vuoden maaliskuulle.

Laitinen kertoo yritystoiminnan alkaneen vauhdikkaasti ja ilman sen pitempää suunnittelua. Idean hän sai heinäkuussa, ja jo syyskuussa High Society -puodin toimitilat olivat pystyssä.

Sopiva liiketila löytyi tutun tuttujen donitsiliikkeen yläkerrasta. Nyt yritykset tekevät yhteistyötä siten, että kannabisliikkeeseen kuljetaan donitsipuodin kautta.

– Asiakaskuntamme on laaja, ja koostuu niin paikallisista kuin turisteistakin. Jotkut ovat bisnesmiehiä, jotka tulevat istahtamaan kahvin ja jointin kanssa. Toisaalta myös esimerkiksi lapsiperheitä ja yksinäisiä huppupäitäkin näkyy, Laitinen kertoo.

– Kun ihmiset lähtevät liikkeestämme ulos, eivät he lähde kannabisliikkeestä vaan donitsiliikkeestä. Tämä mahdollistaa asiakasryhmän koostumisen aidosti kaikenlaisista ihmisistä.

Yrityksen perustamista nopeutti Laitisen mukaan myös se, ettei kannabistuotteiden myyntiin nykyisellään tarvitse mitään lisenssiä. Yrityskauppaan ja kasvatukseen sen sijaan vaaditaan luvat, ja verot toki tulee maksaa asianmukaisesti.

– Vähän kuin myisi vihanneksia, Laitinen hymyilee.

Toisaalta sillä, ettei myyntiä juuri kontrolloida, on omat haittapuolensakin.

– Sen seurauksena, että lisenssejä ei tarvita, nähdään kaduilla myös kaikenlaisia epämääräisiä ja likaisiakin kojuja, jotka toimivat kuka milläkin bisnesmallilla, suomalaismies kertoo.

– Kuluttajakokemus voi olla ihan kuin menisi hienoon luksusliikkeeseen, vaikka Louis Vuittonille. Meillä tällaisessa liikkeessä vain myydään vaatteiden sijaan kannabista, hän näkee.

Laitisen mukaan High Society on myös tarkka raaka-aineistaan. Ne tulevat suureksi osaksi tutulta farmialueelta, jossa liikkeen omistajat käyvät säännöllisesti monitoroimassa tuotantoa. Myyntiin valituksi tulevat tuotteet, jotka vaikuttavat parhailta niin teholtaan, maultaan kuin ulkonäöltäänkin.

Kerrallaan puodissa yritetään pitää myynnissä noin 10–15 erilaista kannabiskukkaa.

Vaikka liike on jo muutamia viikkoja ollut täydessä toiminnassa, ovat sen viralliset avajaiset edessä vasta marraskuun aikana.

– Ja sen jälkeen vasta alkaa todellinen työnteko, Laitinen toteaa.

– Se että saimme putiikin pystyyn oli vain alkua. Ainakin liiketilojen laajentamista, sopivan tiimin kokoamista ja mainontaa on edessä.

Tähän asti minkäänlaista markkinointia ei ole tehty, vaan tieto liikkeen olemassaolosta on levinnyt lähinnä ihmisten henkilökohtaisten suositusten perusteella. Marraskuun avajaisten jälkeen mainontaan on tarkoitus alkaa panostaa.

– Heti ensimmäisen kuukauden jälkeen nettotulo on ollut vahvaa, mutta totta kai ennen pitkää tulee seinä vastaan, jos samalla mallilla jatkamme, Laitinen pohtii.

9

1511

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      jatkuu

      Kilpailu kiihtyy

      Vastaavan bisnestilaisuuden ovat Laitisen mukaan havainneet Thaimaassa monet muukin. Hän kertoo pelkästään Bangkokissa olevan jo noin 150 kannabisliikettä.

      – Kilpailu on tosiaan kovaa, ja kaasua on lisättävä, Laitinen pohtii, ja lisää uskovansa, että vain vahvimmat brändit tulevat selviytymään pitkällä tähtäimellä.

      Hän uskoo toiminnan laajentamisen olevan avainasemassa.

      – Etsimme jo uutta liiketilaa, ehkä kahtakin, hän kertoo.

      – Tilan tulee kuitenkin olla juuri se oikea. Laajentamisen hyödyt tulevat esille vain, jos löydämme todellisen uniikkipaikan. Location, location, location, hän painottaa.

      Sen sijaan katukojujen hän arvelee häviävän viimeistään maaliskuussa voimaan astuvan tiukemman sääntelyn myötä. Samoin hän arvelee käyvän yksittäisille liikemiehille, jotka eivät kunnolla huolehdi tuotteestaan.

      – Kannabis on hyvin herkkä tuote, joka kärsii jo siitä, jos sitä ei säilytetä oikein. Monessa paikassa näkee huonosti hoidettuja ja kuivia tuotteita, joita ei pidetä oikeassa säilytyksessä, hän kertoo.

      Liiketoiminnan laajentamisen ohessa Laitinen kertoo opiskelevansa säännöllisesti thain kieltä. Tämän hän arvelee helpottavan kommunikaatiota varsinkin kasvussa olevan henkilökuntansa kanssa.

      Hinnassa alkukankeutta

      Myös kannabiksen hintaan, joka toistaiseksi on Thaimaassa hyvin korkea, on tulossa muutoksia, suomalaisyrittäjä arvioi. Nyt kannabis on maassa kalliimpaa kuin esimerkiksi Kaliforniassa ja Amsterdamissa.

      Laitinen uskoo Thaimaan hintojen tasautuvan pian pienen alkukankeuden jälkeen.

      – Heti kun markkinoille tulee lisää tarjontaa, rupeaa hinta tippumaan alas, hän ennustaa.

      Tällaista vaikutusta voidaan hänen mukaansa odottaa aikaisintaan vuodenvaihteessa, sillä kannabiksen kasvatus vaatii 2–3 kuukauden syklejä. Ensimmäinen kesäkuussa aloitettu sykli oli monelle viljelijällä testikierros, joka on todistetusti haastavaa toteuttaa.

      – Jo potentiaalisesti parin vuoden sisällä, kun markkina on tasaantunut, voidaan helposti nähdä jopa 30–40 prosenttia halvempaa tuotantoa, Laitinen arvioi.

      Kaikkiaan tunnelma marihuanan arkipäiväistymisen suhteen on Laitisen mukaan Thaimaassa odottava. Jopa aluksi päätään nostanut pieni väestön oppositio-osakin tuntuu nyt hiljentyneen, sillä kaikki ovat innoissaan turistikauden ja rahan saapumisesta maahan.

      – Asiasta pölistiin paljon kesä-heinäkuussa, mutta nyt keskustelu on hiljentynyt. Veikkaan että sama pölinä alkaa uudelleen maaliskuun, ja mahdollisten uusien säädösten aikaan, Laitinen uumoilee.

    • Anonyymi

      Kilpailu tulee olemaan kovaa, niin moni lähtee mukaan ja näillä on pelkkä myymälä jonka omistaa yksi, myymälää pitää toinen ja tavaran toimittaa kolmas.
      Bangkokissa noin, mutta jos lähdetään muualle niin etu olisi että heinäfarmi, jalostus ja myymälä olisi samalla farmilla eikä kakkua jaeta kuin jälleenmyyjille valmiin tuotteen osalta.
      Silloin on oman ketjunsa huipulla. Lisätienestinä hyvä kelle vaan mutta elantona ja bisneksenä vaatii omistautumista ja kokopäivätyötä.

      • Tuossa "samalla farmilla" olemisesta on vain se huono puoli että siitä puutuu tuo Jarinkin paljon mainostama "Locatioin, location ja location". Eli myymälän tulisi sijaita samoissa paikoissa kuin asiakkaidenkin kun vähittäismyynnistä puhutaan, sitten jos joku isompien erien kanssa hieman toinen asia. Ja lähtökohtaisesti tuollainen Farmi ei sijaitse samassa paikassa kuin isommat asiakasvirrat.
        Ja tähän sitten vielä kommenttina että itse olen hyvin huumeusaine negatiivinen henkilö, joten minään kannanottona huumausaineiden puolesta ei ole kirjoituksessa kyse.


    • Anonyymi

      Väitän kyllä ettei mitään kokopäivätyötä tarvitse tehdä jos hinta on kalliimpi kuin amsterdamissa (nyt).

      Jos ajattelee laittavansa 2000 kasvia joista puolet nyppii pois havaittuaan uroksiksi, saa vaikka tosi huonon sadon 20 grammaa kukkaa per kasvi , ja myy kasvit pois 20 euroa kappale kukintogramman hinnaksi tulisi 1 euro mikä on ehkä kymmenesosa hollannin hinnoista. Pikamatikalla tulot olisivat aika monta tonnia. Kyllä kai tuolla nyt eläisi jo ihan hyvin ja voisi sanoa bisnekseksikin.

      Ja toki hinta voisi olla paljon enemmänkin. Tuon verran se maksaa suunnilleen esim. Kambodzassa ja Albaniassa.

      Tietysti mahdolliset verot, lisenssimaksut ym pois tuloksesta ja vähän rahaa veteen, kenties lannoitteisiin ja tarvikkeisiin menee jotain.

      Kilpailu varmasti kiristyy kuten sanottu ja valtio verottanee jatkossa reippaasti jos ei tee niin jo nyt. Vaikea tietysti valvoa kuka montakin grammaa tuottaa ja etenkin myy.

    • Anonyymi

      Artikkelista saa väärän käsityksen. Viihdekäyttö on edelleen rangaistavaa, kasvatus ja myynti on sallittua.

      Kahvilat ja ravintolat saa tarjoilla tuotteita, joissa on korkeintaan 0,2 prosenttia THC:ta eli huumaavaa ainesosaa. 0,2% on niin vähän että useimmat teet huumaavat enemmän.

      Tässä kun tämä mopedi karkaa hansikkaasta ja valvonta pettää, tätä seuraa ratsioita ja tuomioita. Tosin ne tuomiot tulee olemaan kohtuullisia, koska kyllä Thaimaan täytyy tietää että se karkaa viihdepuolelle.

      Suosittelisin yrittäjiä pysyttelemään ammattimaisen valppaana. Jos viranomaiset saavat selville että viljelijä on tietoisesti myynyt viihdekäyttöön vahvaa tavaraa edes 100 grammaa, saattaa paukkua pitkät linnatuomiot edelleen.

      Me ehdittiin "lakitaukoa" ennen kaksi sallittua satoa harjoitella kasvatusta. Edelleen on mahdollista myydä tietyille farmasian laitoksille tuotetta lääkekannabis- käyttöön.

      Jos kiinnostusta lajiin on, on käsittääkseni mahdollisuus tuottaa itse 0,2% kannabisöljyä lääkekäyttöön, mutta se vaatii jo monenlaista lupaa ja laboratorio- olosuhteita ettei sekin tie johda linnanjuhliin.

      Ehkä helpoin tie lisäansioihin on edelleen tehdä se diili virallisten kanavien kanssa ja tyytyä pelkkään lääkekannabiksen viljelyyn.

      Sen voi jokainen hyvin arvata, mitä se bangkokilainen taksikuski tulee kyselemään tuolta aloituksessa mainitusta myymälästä. Hän ei ole kiinnostunut 0,2% tuotteesta tai leivonnaisesta, vaan vahvasta jointista ja sen myyminen ja hallussapito on edelleen kiellettyä.

      2010

    • Anonyymi

      Näin se jo alkaa rönsyilemään juttu kun eikös se ollutkaan tarkoitus ns. lääketarkoitukseen?
      Tämä pössyttelyhuuma loppuu vielä ennen kuin edes kunnolla alkaa.
      Neito kauniisti aloitukseensa ja jatkoonsa kopioi ja vähän omiaan maustoi, mutta ei tule toteutumaan ajatellulla tavalla kyseisen yrittäjän muutaman kuukauden päähänpisto.

      • Anonyymi

        Minua ei kiinnosta pössyttely eikä pössyttelijät ja aloitus ei ole minun tekemä. Minun vinkkini tähän on että fiksu kasvattaja tekee tilin ja löytää keinon tilin tekemiseen laillisesti.

        Aloituksessa oleva tarina johtaa todennäköisesti ongelmiin ja jos alkaa ketju kasvamaan niin thaimaalainen kilpailija saattaa laittaa kapuloita rattaisiin jolla on paremmat suhteet viranomaisiin.

        30 vuotta sitten olisin sanonut että täysillä vaan mukaan, mutta en enää. Hiljaa hyvä tulee. Tekee hyvän tuotteen, oppii nopeuttamaan kasvuprosessia ja löytää kanavan joka maksaa 2000 taalaa kilo laillisesti niin rahantuloa ei voi estää, koska kasvien määrää ei ole enää rajotettu.

        Se voi olla että päräytän tuhat kasvia kasvamaan, jos saan uuden diilin. En rahan takia vaan siksi että kokeilen onnistuuko miten hyvin.

        Kehoitan olemaan kommentoimatta aihetta josta et tiedä.

        2010


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minua ei kiinnosta pössyttely eikä pössyttelijät ja aloitus ei ole minun tekemä. Minun vinkkini tähän on että fiksu kasvattaja tekee tilin ja löytää keinon tilin tekemiseen laillisesti.

        Aloituksessa oleva tarina johtaa todennäköisesti ongelmiin ja jos alkaa ketju kasvamaan niin thaimaalainen kilpailija saattaa laittaa kapuloita rattaisiin jolla on paremmat suhteet viranomaisiin.

        30 vuotta sitten olisin sanonut että täysillä vaan mukaan, mutta en enää. Hiljaa hyvä tulee. Tekee hyvän tuotteen, oppii nopeuttamaan kasvuprosessia ja löytää kanavan joka maksaa 2000 taalaa kilo laillisesti niin rahantuloa ei voi estää, koska kasvien määrää ei ole enää rajotettu.

        Se voi olla että päräytän tuhat kasvia kasvamaan, jos saan uuden diilin. En rahan takia vaan siksi että kokeilen onnistuuko miten hyvin.

        Kehoitan olemaan kommentoimatta aihetta josta et tiedä.

        2010

        Joo kyllähän se niin on että tämä 2010 joka kommentoi aivan kaikkea on oikeassa että ei pidä kommentoida jos ei tiedä .... kuten esimerkiksi sukitettujen viemäreiden alipaineistamisesta.


    • Anonyymi

      https://en.wikipedia.org/wiki/Cannabis_in_Thailand

      Tuosta saisi käsityksen että ruohoa saa myydä , ostaa ja käyttää ihan vapaasti mutta sen sijaan esim. space cake (kakku jossa kannabista) ei saa sisältää enempää kuin 0,2% THC:tä , sama koskien uutettua öljyä yms. jatkotuotteita ts. ne lasketaan edelleen huumeeksi

      Eli kasvi semmoisenaan on OK, siitä tehty hassis taas ei. Jos wikipedian juttu paikkansa pitää

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9549
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      392
      4057
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2810
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2574
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      183
      2559
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1813
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      69
      1645
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1590
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1403
    Aihe