Robotti-imurin kestävyys?

Anonyymi-ap

Hankittuani Roborock S7:n olin erittäin tyytyväinen imurin toimintaan reilut puoli vuotta. Sitten alkoi työn jälki alkoi hieman hiipua.

Suodatin oli tietenkin vaihdettu useita kertoja. Roskakotelon ja telan olin aina puhdistanut käytön jälkeen ja tietysti käyttänyt puhdasta moppia. Päätin vaihtaa telan ja kaikki muut vaihdettavissa olevat osat. Niitäpä on noin vaan haettukaan gigantista tai muista vastaavista kaupoista. Vaihdettavat osat täytyi tilata netistä. Paketin saapumiseen meni viikkoja, koska täkäläinen verkkokauppa tilasi ne Kiinasta. Saapuneet osat eivät ole laitteen alkuperäisosia, vaan jonkin muun kiinalaisen valmistajan tekeleitä.

Osin vaihtaminen uutukaisiin ei auttanut. Imuteho lienee hiipunut. Robotti on imuroinut kaksion 2-3 kertaa viikossa nyt noin kahdeksan kuukauden ajan. Mattoja imuroidessaan laite ilmoittaa vähän väliä filtteriblokkia. Lattioiltakaan kaikki pöly ei lähde. Uusimmat suodattimet eivät jostain syystä likaannu lainkaan, joten jotain on vialla. Yli 400 euron imurin pitäisi kestää pidempään.

Miten imurin teho on teillä säilynyt? Onko ollut muita ongelmia?

2

1382

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itselläni on ollut nyt vuoden verran iRobot Roomba J7+ -robotti-imuri. Olen ollut erittäin tyytyväinen tuohon roboimuriin. Siivousjälki on myös pysynyt alusta asti kokoajan erittäin hyvänä.

      Robotin suodattimia olen vaihtanut muutaman kerran, samaten robon tyhjennystelakan pölypussia. Robotin kaksi kumista siivoustelaa ja sivuharja on nyt vaihdettu kertaalleen. Sivuharja tosin oli vaihdettaessa edelleen hyvässä kunnossa, joten sitä ei välttämättä olisi tarvinnut vaihtaa. Siivoustelat oli selvästi kulunut joten ne oli hyvä vaihtaa uusiin.

      Robon puhtaana pitäminen on tietenkin tärkeää, joten olen aina välillä pyyhkinyt robon sensorit ja muut pinnat puhtaaksi kuivalla mikrokuituliinalla. Lisäksi olen samalla tarkistanut siivousrullat, robon pyörät ja robon oman pölysäiliönsekä poistanut niistä pölyt, mahdolliset karvat ja muut kertyneet roskat. Samaten olen puhdistanut robon oman pölysäiliön ja robon telakan pinnat samalla kun olen vaihtanut robon suodattimen tai telakan pölypussin. Roboa ja sen telakkaa on tarvinnut itseasiassa tosi vähän siistiä, mutta hyvä se on ollut tehdä aina välillä jotta robo pysyy kunnossa. Enimmäkseen robo on kuitenkin vaan hoitanut hommiaan omia ikojaan ilman, että siihen on tarvinnut koskea. Aina välillä tosin pieniä muovisia insuliinikynän neulan suojuksia on päätynyt robon siivoustelojen ja rungon väliin missä ne on pitänyt rätisevää ääntä ja niitä on pitänyt poistaa sieltä.

      Päätin vuosi sitten ostaa tämän iRobotin roboimurin, koska se sai erittäin hyvät arvostelut ja oli testivoittaja monessa roboimurivertailussa. Olihan tällä tietysti hintaa, koska roboimuri maksoin n. 800 euroa uutena. Mutta on kyllä ollut myös hintansa arvoinen. Aivan loistava vehje, en enää luopuisi mistään hinnasta. Ainut harmi on ettei tässä ole moppaustoimintoa, pitää joskus hommata moppaava roboimuri.

      iRobotin roboimureille saa kyllä vaihto-osia helposti kodinkoneliikkeistä, niitä on yleisesti saatavilla. Eli ei tarvitse alkaa tilailemaan netistä ulkomailta. Esimerkiksi verkkokauppa.comilla on vaihto-osia saatavilla ja niin on muillakin liikkeillä.

      T. miksuh

      • Anonyymi

        Lisään vielä sen, että tuo oma iRobot Roomba J7+ -roboimurini on imuroinut nyt siis reilun vuoden ajan noin 3 -4 kertaa viikossa. Välillä harvemmin, välillä melkein joka päivä. Etenkin näin katupöly- ja siitepölyaikaan se on päällä melkein päivittäin, koska auki olevista ikkunoista ja partsin ovesta tunkee käsittämättömiä määriä pölyä. Robo on selvinnyt hommastaan todella hienosti. Myös esimerkiksi eteisen maton siitiminen on sujunut robolta hienosti eikä mitään vikoja ole ollut.

        Taidanpa komentaa robon just nyt hommiin taas :-)

        T. miksuh


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      123
      1672
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      970
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      153
      816
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      756
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      596
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      129
      578
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      120
      544
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      510
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      488
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    14. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      487
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      50
      482
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    17. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      476
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      439
    20. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      431
    Aihe