Jälki-istunto tuli helposti 60-luvulla, joskus ihan pikkusyystä. Vaan kun yksi tyyppi kertoi, että kun hän jälki-istunnossa korjaili nenällään valuvien silmälasien asentoa eikä siis pitänyt käsiä pulpetilla, niin siitä tuli seuraavalle lauantaille tunnin jälki-istunto, niin onkohan se kertomus edes totta ?
Koulukuri kauan sitten
11
313
Vastaukset
- Anonyymi
Todennäköisesti kyllä.
Sitä voi nostella silmälasejaan monella tavalla, kyllä siitä shownkin saa. Siis voi nostaa laseja, koska net valuu, tai voi nostaa jotenkin huomiota herättävän kapinallisen komediallisesti. Voi pilkata opeakin :D
Kuuskytluvulla oli vielä vanhaa aikaa, kouluissakin. Opettajat oli vanhoja, mullakin kaikki oli seminaarista valmistuneita. Pulpetissa istuttiin suoraselkäisenä, kädet ristissä edessä. Viitattiin ohjeiden mukaisesti ja noustiin suorassa seisomaan vastatessa. Luettiin raamattua ja pelattiin pesäpalloa.
Mutta ei se niin kummallista ollut, piti olla ulkokultaisesti käyttäytyvä, roboin kaltainen osaava, läksyjä lukeva kiltti koululainen. Josta ei harmeja ja joka ei herättänyt huomiota mitenkään.
No eihän se niin kaikilla ja aina mene. Mun aikana ei hakattu karttakepeillä, ei lyöty, ei oikeastaan edes ketään julkisesti pilkattukaan. Mutta opet oli isoja auktoriteettejä ja niitä ite asiassa ei kunnioitettu, niitä pelättiin.
Muisin mukaan olin joskus jälkkärissä, syytä en muista. Mutta siinä sitä istuttiin kädet ristissä pulpetissa aikansa katuvaisina kai jostain. Mutta mitään tosi ilkeetä ei varmasti oltu tehty, met oltiin kiltti ja kuuliainen sukupolvi.
Se kostautunut vanhemmiten, met ollaan liika nössöjä oltu. Suuret loispummi-ikäluokat polkeneet jalkoihinsa ja nuoremmat polvet menneet röyhkeydellä ohi. Tässä kai virläkin jotenkin pelkää, joku tulee ja määrää jälkkäriin, jos tekee jotain omituista :D
Jälki-istunto oli lepsu rangaistus, oletan opet määräili sitä, jos net tarvi rahaa ja saivat jälkkärin valvonnasta ylityöpalkkaa.
=DW=- Anonyymi
No, 60-luvulla eivät opettajat oletettavasti saaneet jälkkärivalvonnasta ylimääräistä palkanlisää, vaan valvoivat jälkkäreitä talkoo-periaatteella.
- Anonyymi
Minut valittiin koulussa kirjoittamaan erään opettajan vastainen protestijuliste, koska minulla oli kuulemma paras käsiala. No, minä kirjoitin, kun muut sanelivat. Ja minä sain käyttärin ja jälki-istuntoa 2 t. Muut pääsivät pälkähästä. Reilua
- Anonyymi
Koulussa oli kivaa, jälkkäreineen kaikkineen, vaikka en mitään oppinutkaan, kun en oppimista niin tärkeänä pitänyt.
Oli vähän risaista se koulunkäynti. Useasti olin jälkkärissä, pari kertaa sain koulusta fudut ja muutamat koulut keskeytin muuten vaan. - Anonyymi
Opettaja nosti rinnuksista seinälle ja kysyi: Kumpi meistä määrää?
No ensiitä rikki mennyt, aloin kuitenkin kunnioittamaan opettajaa aiva toisella tavalla
ja suunsoitto tunnilla loppui myös siihen.
Nykypäivän opettajien hukattu auktoriteetti johtunee em. asioiden puuttumisesta. - Anonyymi
Meidän skolessa oli jälkkärit aina lauantaina iltapäivällä. Jos oli saanut hima-arestia viikonlopuksi edellisen viikon kotiintulorajojen rikkomisesta, niin kannatti hankkia jälkkää, että pääsi lähtemään kaupungille edes vähäksi aikaa, kun ainahan sitä saattoi myöhästyä kotiinpaluu dösästä joita silloin kulki harvoin ;)
Muistan istuneeni kerran (vai seisoako piti). Heitin välkällä lumipallon vaikka se oli kiellettyä. Toki kysyttiin et olinko syyllustyny moiseen rikokseen ja myönsin
Serkkupojalle laitettiin peili pulpetin kohdalle luokkaan kun ei suostunut leikkauttamaan open mielestä pitkää tukkaansa. Open mielestä sai ihailla pitkää tukkaansa. Ei jälkkäri mut jonkinlainen rangaistus kuitenkin.- Anonyymi
Minä vilkaisin kerran, siis käänsin päätäni taaksepäin ja katsoin hetken takanani pulpetissaan istunutta tyttöä. Miesopettaja toimi nopeasti: hän tuli ja käänsi minun pulpettini siten, että jouduin istumaan selkä opettajaan päin ja kasvot tuohon tyttöön päin. "Kato nyt tuon tytön suuta", opettaja totesi. Ei muuten nauranut kukaan luokassa, kaikki olivat ihan hiljaa.
En muista, mitä kaikkea lainvastaista oikein tein, mutta nurkkaan jouduin harva se päivä, valitsin aina nurkan kirjahyllyn edestä, aikani kuluksi sitten keksin mahdollisimman paljon kirjojen nimissä olevista kirjaimista uusia sanoja.
<Anni> - Anonyymi
Koulu aika 60 luvulla silsi paljonkin opettajan harjoittamaa väkivaltaa jopa aina veron vuodatukseen saakka. samoin nokkela opettja osasi manipuloida niitä oikeita koulun häriköitä pieksemaan pienempiään. tähän oli usein syynä heikon opillaan kotiolot ja status.. hmm, olihan se ikävää aikaa...
- Anonyymi
60-luvulla oli vielä sodan käyneitä opettajia, joskus niillä vaan "keitti" yli. Oppilaita nostettiin käytävän naulakkoon ja karttakepin säleet lenteli usein eturivin oppilaiden silmille. Vaatteitakin repeili kun opettaja oikein otti opetettavaan tuntumaa.
Muistan esim puutyötunnilla kun menin näyttämään valmistamaani puunkantotelinettä opettajalle, jotain siinä oli hänen mielestää pielessä kun heitti sen seinään. No siitä ei sitten valmista tullut. Toiselle opettajalle hain aina joskus välitunnilla tupakkaa lähellä olevasta kaupasta. Tiesin aina tupakkakeikan tulosta kun opettaja alkoi laskemaan rahojaan ennen tunnin loppua. Mukavia aikoja, hyvin pärjäsi kun ei hölmöillyt liikaa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1142758EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291341- 1031207
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621007Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366997Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133968- 56855
- 40688
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22683Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110632