Venäläiset ovat ylpeitä

Anonyymi-ap

Kokemuksesta voin sanoa että montaa kansalaisuutta tunnen ja ihmisiä, mutta ei ole maailmassa toista niin leuhkaa ja ylimielistä kansaa kuin venäläiset on.
En sano panetellakseni, sanon siksi, että tässä sotatilanteessa kuulee ihmisten puhuvan venäläisistä että he ovat ihan mukavaa kansaa. Että olisi vain poliittinen johto joka on sotahullua, mutta kansa on ystävällistä ja rauhaa rakastavaa.
Ei pidä alkuunkaan paikkaansa.
Paljon heitä nähneenä ja kuulleena sanoisin että ei ole olemassa toista niin leuhkaa kansaa, että kaikkialla esiintyvät kun olisivat kruununperillisiä, kovaäänisiä, epäkohteliaita, töykeitä, pilkallisia ihmisiä, jotka kiilaavat itsensä aina jonon ensimmäiseksi.
Maailmalla matkailleena tiedän, ettei missään käymässäni lomakohteessa pidetä venäläisistä ollenkaan.
Heitä sanotaan huonotapaisiksi öykkäreiksi.

15

401

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On niillä syytäkin. Ei ole maailmassa toista yhtä hullua johtajaa kuin niillä. Ei edes Pohjois-Koreassa.
      Toisekseen voi sattua ikävä onnettomuus, mikäli kansalainen on jotain muuta mieltä kuin iso johtaja.
      Telkasta tuli just dokkari, missä kymmenen toista mieltä olevaa nuorta naista pistettiin telkien taakse. Syynä vallankumouksen valmistelu. Siis kymmenen nuorta naista!!!

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Lähes kaikki venäläiset ovat sitä mieltä, että venäjä on suuri valtio muuten kuin pinta-alaltaan ? Se on oikeasti suuri sikolätti , sillä on viljavaa maata, öljyä, mineraaleja ym luonnonrikkauksia ja tilaa kansalleen. Silti kaikki on siellä rempallaan tavallisen kansalaisen näkökulmasta. Jos tuollainen maa olisi vaikka japanin hallussa se olisi maailman ylivoimaisesti johtava valtio. Mutta venäjä on diktaattorin johtama roistovaltio, toivottavasti tulee tuhoutumaan ?


    • Anonyymi

      Venäläisten ihannoima venäläinen sielu on sairas

      Ukrainan miehitetyillä alueilla toiminut Venäjän vastatiedustelu oli ennen invaasion alkamista koonnut listoja, joissa ukrainalaiset jaettiin neljään joukkoon.

      1. Fyysisesti likvidoitavat ukrainalaiset.
      2. Ne, joita tuli painostaa ja pelotella.
      3. Neutraalit ukrainalaiset, jotka voitaisiin johdatella yhteistyöhön.
      4. Yhteistyöhön valmiit Ukrainalaiset.
      Ensimmäisen kategorian suhteen valmistelut olivat pisimmällä. FSB ja laskuvarjojääkärien eliittijoukko VDV olivat jo sotapeleissä pelanneet erityisiä kiinniotto- tai tappotehtäviä.

      Itse miehityshallinnolla oli tarkoitus olla sekä kansallinen että alueellinen taso. Tarkoituksena oli ohjeistaa Ukrainan parlamentin venäläismyönteistä osaa perustamaan rauhanliike, jonka varjolla kaikenlainen vastarinta kiellettäisiin.

      Tarvittaessa parlamentti voisi painostaa vastarintaan ryhtyviä alueita katkaisemalla niiltä esimerkiksi sähköt ja vesihuollon.

      Invaasion tavoitteena oli muun muassa Ukrainan kansallisen itsemääräämisoikeuden sekä kansallisen identiteetin tuhoaminen, maan asevoimien tuhoaminen sekä kieltäminen.

      Tutkijoiden mukaan Ukrainan rajalla syksyllä 2021 odottaneet venäläisjoukot saivat ohjeistuksen, jonka mukaan ne eivät palaisi varuskuntiinsa vielä yhdeksään kuukauteen. Venäjä siis todennäköisesti odotti saavansa Ukrainan täyteen hallintaansa kesään 2022 mennessä.

      Itse miehityssuunnitelmat olivat varsin yksityiskohtaisia, ja tutkijoiden mukaan ne olisivat voineet onnistua, mikäli toteutus olisi ollut taidokasta. Tutkijat korostavat myös, että Venäjä oli paljon lähempänä onnistua tavoitteissaan kuin mitä yleisesti ajatellaan.

      Esimerkiksi venäläisjoukkojen menestys Ukrainan eteläosissa osoittaa, että nopea eteneminen olisi voinut toimia. Lisäksi Venäjän asevoimien sotilaallinen vahvuus oli invaasion alussa sitä luokkaa, että sillä olisi voitu päihittää merkittävä osa Ukrainan asevoimista

      Tiedustelupalvelu FSB aliarvioi Ukrainan kansalaisyhteiskunnan vahvuuden, mutta tällä ei ollut ratkaisevaa merkitystä miehityssuunnitelmien onnistumisen suhteen.
      Tutkijoiden mukaan invaasion odotettua heikompaan menestykseen vaikutti kehnon toteutuksen sekä asevoimien huonon suoritustason lisäksi ainakin se, että sotasuunnitelmista vastasi hyvin pieni joukko ihmisiä.

      Pienen piirin työ auttoi Venäjää saavuttamaan operatiivisen tason yllätyksen hyökkäyksen alussa, mutta samalla suunnitelmaan pesiytyi joukko vääriä olettamuksia, joita ei missään vaiheessa haastettu.

      Lopputuloksena oli suunnitelma, jossa ei ollut tilaa b-vaihtoehdoille eikä tarkistuspisteitä, joissa olisi arvioitu, pitääkö aikomuksia muuttaa.

      FSB:n epätarkka arvio Ukrainan yhteiskunnan reaktiosta Ukrainan miehityksen vaikutti suunnitelman onnistumiseen merkittävästi vähemmän kuin se, että ilmeisesti kukaan Venäjän sodanjohdossa ei pohtinut, mitä tapahtuisi, jos joku suunnitelman oletuksista osoittautuisi vääräksi, tutkijat toteavat.

      Venäjän kansan sisällä täytyy asua sisäinen pahuus, jotta näin pahoja asioita voidaan suunnitella ja toteuttaa nykyaikana. Nämä eivät voi olla vain joidenkin maan johtajien ja sotilaiden päätöksiä. Tämä ajatusmaailma elää Venäjän kansalaisten ajatusmaailmassa tiedostamattomana tai tiedostettuna. Tämän takia olisi Venäjän passin tai kansalaisuuden omaavien ulkomailla asuvien henkilöiden palattava kärsimään aiheuttamastaan tilanteesta takaisin Venäjälle.

      • Anonyymi

        Puolitotuuksia. Hölynpölyä.


    • Anonyymi

      Nämä ihmiset ovat huonotapaisia öykkäreitä, hyvin vastenmielisiä ihmisiä. Mahtavatko olla oikeastaan ihmisiä lainkaan, vaan jotain hiton Mongolian ja Kiinalaisten sekoitusta.

      En ikinä olisi missään tekemisissä. On ikävää, että noita asuu suomessakin varmaan tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia. Saisivat muuttaa takaisin sinne Venäjälle, tuohon kamalaan maahan.

      En ihmettele yhtään, että virossa asuvat venäläiset kohtaavat siellä vähättelyä, inhoa ja pilkantekoa - niin monta vuosikymmentä Kreml rääkkäsi virolaisia ja piti kovassa otteessaan, sekin kertoo venäläisestä sairaasta mielenlaadusta - surkea maa, surkea hallinto, maa, jossa kaikki on päin persettä.

      Saisi lakata olemassa koko maa. Herättää ainoastaan inhoa..

      • Anonyymi

        Asuisin mielummin Venäjällä kun Suomessa. Koska et ole perillä asioista, tuomitset todennäköisesti tämän mielipiteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asuisin mielummin Venäjällä kun Suomessa. Koska et ole perillä asioista, tuomitset todennäköisesti tämän mielipiteen.

        Jos nyt olet Suomessa, niin muuta venäjälle ? Kyllä siellä tarvitaan tykinruokaa ?


    • Anonyymi

      Kyllä niissä on kunnollisiakin ihmisiä. Mutta heillä onkin sitten yleensä inkerinsuomalainen tai muu vastaava tausta. Ehtat venäläiset ovat varkaita ja öykkäreitä suurimmaksi osaksi. Suomen rajaseuduilla asuu myös kansoja joihin öykkärimäisyys ei sovi.

    • Anonyymi

      venäjä näyttää olevan täynnä pelkkiä lampaita. he alistuvat kohtaloonsa elää köyhyydessä ja kurjuudessa. se on heidän geeneissään. heillä on melkein aina ollut johtajana joku heitä kurittava jota he jumaloivat kaikesta huolimatta.

    • Anonyymi

      Olet aivan oikeassa. Sanotaan huonotapaisiksi ja öykkäreiksi, koska ovat sitä. Uusrikkaista ryssistä voin sanoa, että tavaraa saa rahalla, ei tyyliä. Eikä sivistystä.

    • Anonyymi

      Alottaja on väärässä, tai valehtelee tahallaan.
      Englantilaiset on yksi pahimpia maailmalla huonoa mainetta saaneita.
      Toisekseen, asia ei ole kansallinen, vaan luonteenomainen ja osin iästä ja kaveriporukan vaikutuksesta kiinni.
      Se venäläinen, joka thaimaassa käveli alasti kadulla, ja pahoinpiteli jotakuta, oli kaikesta päätellen luonteeltaan metallilohikäärme - sama mikä se jengipomo Suomessa, joka häiriköi metrossa kaatamalla maitoa päälleen.

    • Anonyymi

      Niin ne on.

    • Anonyymi

      Onko niitä yritetty paistaa ? Esim voissa...

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      69
      2261
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1752
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      71
      1440
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1437
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      242
      1373
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      83
      1232
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1205
    8. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      369
      1183
    9. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1175
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      336
      1128
    Aihe