Ostin jo joulupuuroriisin, yhden paketin vuodessa valkoista.
Rainbow-riisi oli läpinäkyvässä, halpaa mutta pieniä epämuodostuneita riisejä, oisko parempaa, kun perheen kutsun, näyttäisi hyvältä isot pulleat valkoiset riisit puurossa.
Pyörittelin Risellaa, lähes puolta kalliimpaa, ei näkynyt läpi, käprin päältäpäin. Viimein avasin pussin, aivan samaa mutua kuin Rainbow, pieniä ja epämuodostuneita.
Maksoin toki sen Risellapussin, etten sentään harmissani hyllyyn jättänyt ja ottanut samaa halvempaa vastaavaa.
Tietäkö joku sellaisen riisin kuin oli ennen, ehjiä, isoja ja samankokoisia.
Joo tiedän, pienet on huolet, mutta just näillä tunneilla ei muita huolia ole.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Oi, ihanaa kun joku toinenkin suunnittelee jo Joulukuvioita. Meikäläinen tekee raakapakasteena laatikot jo tulevana viikonloppuna. On kiva kun on tehnyt kaikki valmistelut ajoissa niin voi Joulun pyhinä keskittyä olennaiseen, eli perheen kanssa olemiseen
Paketti vuodessa joulua varten? Meillä kestää viisikin vuotta yksi kilo, neljä henkilöä syö jouluna.
Pussi kestää minullakin kolme vuotta. Sen vuojsi se aikaisempi, mikä viime jouluna loppui, oli vielä parempaa, isompaa, kiiltävää ja yhdenkokoista.
Kahdeksantoista vuotta on risellat kestäneet..
Voisi kuvitella, että ne isot ovat herkempiä ns. litjostumaan mössöksi. Risellahan ainakin mainosti aikoinaan irtonaisella riisillään.
Se on eri riisi se joka ei puuroudu, sitä käytetään risotoissa ja salaateissa.
Puuroriisi on nimenomaan puuroutuvaa.
Enpä ole edes ajatellut ovatko puuroriisin kaikki riisijyvät samanmuotoisia ja kokoisia.
Tänään kuitenkin keittelin porkkanan keittovedessä sopivan määrän porkkanalaatikkoa varten. Uunissa on nyt muhimassa valmiiksi porkkana- ja lanttulaatikkoa. Lihapullat ( noin kilo) paistoin eilen.
Pitäneeköhän ostaa uusi liesituuletin kun kaikki katkut tulevat takaisin huoneistoon jos sammuttaa vähäksikään aikaa tuon tuulettimen. Tympäsee tuo ruoan lemu tällaisessa yhdistetyssä avokeittiö - olohuone tilassa.
Puhdista se ja vaihda filtterit, sillä sinne kerääntyy rasvaa että kaikenlaista töhkää.
Olen juuri tekemässä kanarisottoa. En juuri katsele riisinjyvien muotoa.
En ole joulu ihmisiä.
Jos tyttären perhe ei tule niin en laita ollenkaan joulua. Kaveri ei pääse jouluna, laittaa joulun veljelleen joka ei itse siihen pysty.
Viime jouluksi meinasin mennä Valamoon, heräsin liian myöhään, paikat oli täynnä.
Aika kalliit hinnatkin olivat kun kyselin.
On minulla mökin ikkunassa jouluvaloja.
On vielä halpaa sähköä vuoden loppuun asti, sitten sopimus päättyy.
Eikös Ilomantsissa ole tsasouna hiljentymiseen ja kynttelin polttoon?!
riisi on epäeettinen luonnontuhoajakasvi jossa on arsenikkia
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17635998/pasta-vai-peruna#comment-117552909
Myrkkyä on kaikkialla pieniä määriä.
Lopulta monet kuolee leipään tai sen puutteeseen.