Meitsi on saanut todistaa miten kateus saa lahjattomat ja saamattomat ryhtymään kunnollisii työssäkäyvii ihmisiä kohtaan herjakampanjoihin. Mut on ei kauaa sitten savustettu ulos eräästä vuokrakämpästä, koska pari keskenkasvuista kloppia sepitti musta kokonaista romaania täyttä shaissea. Sattumoisin eräs juoru-tarinointi-ringin toinen osapuoli samasta naapurustosta tunsi erään tyypin, joka oli aikoinaan löytänyt samaiseen yhteiseen tuttava-kaveri-piiriin, jossa mäkin olin, niin tästä laitettiin vanhaa pilallista vettä huhumyllyyn. Vanha huhu perustui siihen, että oikeasti tämä mua dissannut samaisen piirin tyyppi oli esiintynyt mun hahmossa ylilaudalla ja mun facebookia jakaen pyytänyt treffeille "itseäänkunnioittavaa valkoista heteromimmiä". Oli siinä muka-treffi-ilmoituksessa muutakin, joka näköjään joidenkin PC-mielisten fanaatikkojen mielissä on ajatusrikos. En kyllä tiedä miks se ois ollu niin kauheeta, jos mä olisinkin pyytänyt just valkoista naisena syntynyttä heteronaista enkä esim. jotain lesboa, joka vaan haluu käyttää miestä pankkina ja lypsää kuiviin valtion kiristyksellä, lapsi ruokalippuna. Jos mä oon tarkka tommoisista, niin se vaan meinaa, että mä ajattelen enemmän asioita kuin jotkut ja kunnioitan itteeni ja hyväksikäyttäjät saa kyytiä.
Mutta kuinkas ollakaan, tähän herjakampanjaan, jonka mukaan mä oon kehari ja näimmä rasistifasisti seksisti naisvihaaja, meni mukaan eräs lähinaapuruston mua ja muita kyräillyt äijänkäppyrä. En tiiä mitä se siellä mörskässään tekee päivät pitkät, se vihaa kaikkia. Sillä kuulemma oli saksalaista sukujuurta, itekin joku mikälie totenkopfi......oli miten oli, kammottavan näkönen äijä eikä ees 50v!! Onko sukua natsirikollisille tai jollekin katumattomalle punafasisti-teloittajalle, en tiiä. Sanoin kerran faktaa, että suurin osa fasisteista ei edes kannata mitään Hitler-ideologiaa, niin se vihaa mua. Sehän ukko mua rupes dissaa, en tiedä mikä sillä viiraa, mutta se on maustellut itse näitä juttuja. Tietääkö sitten, että tää tyyppi, joka laitto "mun" treffi-ilmoituksen sinne Ylilaudalle, on ex-maolainen?
Ja kaikki tää alko siitä, kun meitsi valitti isännöitsijälle kahesta naapurista ja niitten mesoomisista. Ne sitten rupes selittää omaa juttuu isännöitsijälle. En tiiä miks se isännöitsijä usko niitä. Oon kuullu yheltä niiden seinänaapurilta, että jantterit koko ajan polttelee pilvee tai sitten vetää joko kaljaa tai sitten Resilaria (YSKÄNLÄÄKETTÄ!!!!), töitähän ne ei hakeneet milloinkaan, paitsi ehkä kun työkkäri potkii ja sitten ne valittelee ja polttelee lisää!!!!
Joskus niiden luona (ja yhen välittömämmän, yläkerran naapurin) kävi jengiä ja keskellä yötä kuuluu mekkalaa jotain 500 dB volee!!! Kävin huomauttaa ja kerroin isännöitsijälle niin ei kun mustahan olikin jo ehitty jauhaa vaikka mitä! Mä olin kuulemma armeijassakin kiusannut jotain tyyppejä ja juoruillut NIISTÄ valheita ja kovistellut jokasen tekosyyn varjolla ja sitten MEITSI oli MUKA levittäny niistä valeita sen jälkeen kun joku yliluutnantti oli muka huomauttanut että meitsi olisi kiusannut ja simputtanut jotakuta ja että mut olis muka sen jälkeen siirretty johonkin ihan p###aan yksikköön, jossa sain muka maistaa omaa lääkettä kun kaikki muka dissas mua samalla viisiin!!! Musta leivottiin väkisinkin örkkiä. Tää ex-maolainen olikin sopivasti mun selän takana ettinyt jotain, jotka oli tuntenu mut peruskoulus ja lukios ja onkinut niiltä kaikkee juorua. Ne oli kaikki kateellisii, kun mä olin aina menestyny paremmin ja ollu suosituin tyyppi koulussa aina lukion vikaan asti. Sekin, että mun kaverit (jotka on korkean profiilin tyyppejä, Mannheim-instituuttia käynyttä, Kari-Finnin tyyppiä, Messunet Oyn järjestelijöitä, isoja kihoja) on ollu käymässä monet kerrat, jätettiin huomiotta, kun musta haluttiin väkisinkin leipoa joku sekopäänarkkari ja rasistifasisti ja häirikkö, vaik oikeet häiriköt löyty kaikkialta muualta ympäriltä siellä naapurustossa. Etenkin se totenkopfi, se äijä oli sen luokan kriippari, ettei mitään rajaa!
Tosiasiassa meitsin dissaajat ei pystyis mihinkään puoliksikaan sen veroiseen duuniin kuin jossa meitsi on tykittänyt.... enkä tiiä että yksikään näistä mua dissaavista, joiden takia mun piti lähteä sieltä naapurustosta (hirvee paikka muutenkin!) ois pystynyt KOKOAMAAN OMAN TUULIVIIRIN! Yksikään niistä ei tiedä mikä on
LUJUUSLASKELMA
Tai CE-ANALYYSI!!!!
TAI käyttöönottotesti!!!!
TAI jännitteenmittaus!!!!!
MÄ sain omalla tuulivirillä mökkiin toimivat sähköt ja säästin! Mutta se vaatiikin älliä ja osaamista, joista näillä musta juoruavilla kelan luukuilla roikkuvilla juorukerholaisilla ja resilaria juovilla pilvenpolttelijoilla ja ex-maolaisilla ja karmivan näkösillä totenkopfeilla ei oo hajuakaan!!
Hollolassa näitä juoruilijoita ja mustamaalaajia on joka nurkan takana enkä mä liioittele yhtään. Että jos joku aatteli muuttaa, miettikää uudelleen.
P.S. Enemmän nää mun dissaajat näyttää "kehareilta" kuin meitsi. Mä näytän niihin verrattuna jamesbondilta!
T. "satusetämäkeläkäkelä"
Ihmeellistä miten kunnon työssäkäyvää kansalaista kiusataan ja vainotaan
44
2516
Vastaukset
- Anonyymi
Ketään ei kiinnosta. Voisit mennä vaikka circukseen töihin kun pellehän sie olet.
Työtön tyhjäntoimittaja.- Anonyymi
Kuule, sä varmaan oot yks niistä resilaria narkkaavista pilvenpolttaja-maolais-"imetään-rikkailta-kaikki-veri-koska-ne-on-fasisteja"-kahjoista, sähän se työtön tyhjäntoimittaja vasta ootkin, et varmana pystyis ite kokoomaan OMAA TUULIVIIRIÄ ja SÄÄSTÄMÄÄN saati TIENAAMAAN MULTITONNEJA KUUSSA!
Ja turhaan länkkäät että koska mä "kommentoin kaikkina kellonaikoina" niin mä en voi olla töissä. ARVAA MITÄ!! MÄ OON OLLU MYÖS YÖTÖISSÄ!!! KYLLÄ, IHMINEN VOI OLLA VÄLILLÄ PÄIVÄ- JA VÄLILLÄ TU YÖTÖISSÄ!!! ONKO PYSÄYTTÄVÄ TIETO!!! NO VARMAAN ON SULLE, KUN NARKKAILET RESILARIA JA POLTTELET PILVEE KAMUJES KAA SIELLÄ TEIDÄN LUOLASSA JA KUUNTELETTE JOTAIN HÖRHÖMUSAA!!! En tiiä sit onko siellä joku tyttelikin välil kun kuuluu sellasta ääntä vai kattelettekste hemmot vaa jotain, ei oikee erota!!
Mulla on oikeus oikoo nää jutut joita te ootte joukolla musta vääntäny, ihan sama monta kertaa haukutte mua "satusetämäkeläks" tai solvaatte mua kuinka aina kun mä puhun teille neropateille järkee niin "käkelä kaikoo" tai "veke kuuluu käkelään". Tehän sinne käkelään kuulutte, en mä!!!
Ykskin mun läheinen kaveri, jonka mä oon tuntenu pirulauta ala-asteelta asti, on kouluttautunu Salpaukses ja sehän on saanu töitä kaikkialta jo sen pohjalta yksinään, mut se onkin paljon parempi jätkä kuin te hunsvotit. Te vaan haluutte kiusata mun kaltasia kunnon ihmisiä, koska meillä on enemmän RAHAA, haukutte fasisteiksi. Vitsi on siinä, että se yks teidän juttuja levittelevä, se vasta kunnon natsin olonen äijä onkin!! JA suurin osa fasistieista ei ees kannata mitään tu hitlerin ideologiaa. Tietäisitte jos oisitte tu ottanu selvää näistä h lv tin jutuista!!!
Ja että mä oisin muka sekaantunu johki alaikäseen ROSKAA ROSKAA ROSKAA kuten tekin ootte ROSKAA !!! Se yks mikä sen nimi nyt olikaan se lucia se ite anto sen yhen kuvan jossa se näytti kyl ihan aikuselta sen kaverin kaa, ja sitä paitsi me vaan juteltiin mukavii ja vähän fiilattiin mut ei niin paljon. No sehän olikin niitä teidän pelkäämiä itsekunnioittavia valkosia heteromimmejä, niin tottakai teidän kaltasilla PC-hulluilla menee aivot solmuun !!! En tiiä miks se ois antanu sen kuvan mulle jos se ei ois ollu täysikänen siinä ja sitä paitsi jotkut mimmit on paljon ikästään kypsempii eikä kaikki oo jotain muovihymysii tyhjäpäitä. Pätee mimmeihin JA kloppeihin, että vähän niinku kumoo sen teiän "veke on seksisti ja naisvihaaja" -roskan!! Suurin osa mimmeistä ja jätkistä ei oo mistään kotosin. Teidänhän se kuuluis tietää EIKUN NIMENOMAAN TEHÄN ETTE TIIÄ!!! Ja jos se ite pyys fiilaa mun kaa niin se on sen oma päätös, se on aikunen ihminen jo ja pystyy toimii oman pään mukaan, oli sillä ällii miljoona kertaa enemmän kuin teillä kaikilla yhteensä kaksi.
Meitsi ei ole pelle, meitsi on kyllä kunnioitettu kavereiden kesken. Ne kyllä antais teille tupenrapinat mun puolesta!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Meitsi ei ole pelle, meitsi on kyllä kunnioitettu kavereiden kesken. Ne kyllä antais teille tupenrapinat mun puolesta!!Aika paljon tekstiä ehdit tauoilla laitella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika paljon tekstiä ehdit tauoilla laitella.
Sä mikälie pirifani et varmaan muuta osaakaan ku viisastella ja r nk ta ja valitttaaa!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sä mikälie pirifani et varmaan muuta osaakaan ku viisastella ja r nk ta ja valitttaaa!!!!!
Ohho, villisikakeisari kuvaili ite ittensä, kappas kappas. Ja kunnolla huutomerkkejä niin kyllä se asia kuuluu ja kovaa!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika paljon tekstiä ehdit tauoilla laitella.
ET KEKSINY MITÄÄN COMEBACKIA!!!!!!!!! NIIN ET! Et varmaan osaa perustella miten se että mä oion tänne tekee musta työttömän homon.
- Anonyymi
Tyätön homo
- Anonyymi
Taidat sä kyllä olla, et varmana pärjäis tu jollain Fluiconnectolla saati RAMTEKilla, niin siinäs länkkäät jotain tun "villisikaveikko kaikoo taas käkelässä" -P###AA tai kui mun pikkuveli sai dippainsinöörin paprut kui se ois joku hienokin tun juttu. ARVAA LUSMU MITÄ!!!! Mä oon trhny töitä koko mun tun elämän vaik mua on nälvitty ja solvattu tu joka tun suunnasta ja oon saanu kuulla ties mitä länkytilänkytii ala-astejannuilta, yläaste-idareilta, siltä vanhalta määräijilätä, just tältä mun tu pikkuveljeltä, mun iskältä, parilta saman kaveripiirin viisastelijalta kun ne on nii pirun kateellisii mulle et ne ei oo yhtä menestyneitä ja ne vaan ei voi myöntää sitä yhy yhy yhy.
Sekin se ex-Mao-fanittaja-kahjokin tu en tiiä mikä sen diili on ja miks sekin haluu vihaa mua, ehkä sen elämä on nii surkeet ja niin p###iillään. Vähän niinku sen kaverien jotka järkkäs sen että ne savusti mut ulos sieltä tun salpakankaalta ja mähän oon tietty se "kehari" "rasisti-fasisti" "seksisti", kun en niele teidän p####njauhoomisii, haluutte imee mun kaltaset menestyjät kuiviin kun ette ite tee muuta ku poltatte pilvee ja juotte resilarii ja varmaan säilötte jotain pizzalaatioita jonnekin tu nurkkaan MÄ EN MITÄÄN SELLASTA IKINÄ TEHNY JA JOKA NIIN VÄITTÄÄ VALEHTELEE!!! MÄ OON ENEMMÄN KÄYNY TÖISSÄ KUIN TE KAIKKI JANNUT YHTEENSÄ!!!
Ja ihan tiedoks taas teille että se yks teidän juttuihin mukaan menny karmeen näkönen äijänkäppyrä, se on natsi!! Että te ootte vähän niinku lyöny hynttyyt yhteen natsin kanssa!! Haluutte kiusata kunnollista ihmistä niin paljon, että liittoudutte natsin kanssa!!
Ja se ykskin nainen, se vaan feikkaa, varmaan pelittelee sitä jätkää, kun sekin vaa kuskaa lapsia kortitta!! TE KAIKKI SAATTE LUVAN PAINUA SUOLLE!!!! - Anonyymi

Ja se ykskin nainen, se vaan feikkaa, varmaan pelittelee sitä jätkää, kun sekin vaa kuskaa lapsia kortitta!! TE KAIKKI SAATTE LUVAN PAINUA SUOLLE!!!!Mielelläin oltas sulle mr ramteekki mieliksi, mut qu semisti kaks vuotta sitten sossut ja kelat ja ties ketkä oli suvereenisti sua vastaan että sä jouduit ite painuu suolle ja se ei ollut niinQ kenenkään muun syytä kuin sun ittes ja yksin sun ittes..... niinQ!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielelläin oltas sulle mr ramteekki mieliksi, mut qu semisti kaks vuotta sitten sossut ja kelat ja ties ketkä oli suvereenisti sua vastaan että sä jouduit ite painuu suolle ja se ei ollut niinQ kenenkään muun syytä kuin sun ittes ja yksin sun ittes..... niinQ!
Hei MUUMI-TUN-LAHTI, käytätsä samoi kuin sun kaverit!! Vai onks vaan alkoholi palkkapäivänä sun juttu, kaikki rahat palaa, sit äidiltä pitää ruinaa!!! Mä oon edenny mun uralla pitkälle, sä oot vieläki siel kiertsis tu jumis. Mä ja mun kaveripiirit nauretaan sulle! Sun työkaveritkin joko nauraa sulle, kattoo sua kieroon, haluu että sä suksit ----uun tai just ja just sietää sua. Sä et pärjää kunnon töissä, siel kiertsissäkin sua vaan siedetään nippa nappa. Miks sulle ees uskotaan autoo, kun sä aina simahdat risteykseen ja et saa virtaa käynnistettyy??????!!!!! Ihme ettet oo potkuja saanu kun varmaan yli tusinan työkaverin kaa on joku keissi, että oot haastanu riitaa, käyny tu päälle, uhkaillu vaik millä, kourinu tai muuten vaa soitellu suuta. Aina valehtelet että ne on sua kiusannu ja ne on muille haastanu, mun kaveritkin on kaikki sanonu että sulla sitä päässä ei pyöri mitään. Ja sit työttömien loisijakaveries kaa valehtelet lisää ja teet itestäs marttyyriä. Kaikki mun kaverit on kertonu miten sekasin sun kaikki kuviot on. Kaikki shaiba mitä sä jauhat muista oikeesti kuvaa vaan sua ittees.
Tai voithan sä sen natsiukkelin kaa juoruilla vähän lisää, teistä tulis kunnon tosimaailman meemi!! PAHA HOLLOLAN VILLISIKAVEIKKO NÄYTTI MUUMILAAKSON ASUKKAALLE KAAPIN PAIKAN, YHYYYYYY, EIKS OOKIN HIRVEETÄ!!!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei MUUMI-TUN-LAHTI, käytätsä samoi kuin sun kaverit!! Vai onks vaan alkoholi palkkapäivänä sun juttu, kaikki rahat palaa, sit äidiltä pitää ruinaa!!! Mä oon edenny mun uralla pitkälle, sä oot vieläki siel kiertsis tu jumis. Mä ja mun kaveripiirit nauretaan sulle! Sun työkaveritkin joko nauraa sulle, kattoo sua kieroon, haluu että sä suksit ----uun tai just ja just sietää sua. Sä et pärjää kunnon töissä, siel kiertsissäkin sua vaan siedetään nippa nappa. Miks sulle ees uskotaan autoo, kun sä aina simahdat risteykseen ja et saa virtaa käynnistettyy??????!!!!! Ihme ettet oo potkuja saanu kun varmaan yli tusinan työkaverin kaa on joku keissi, että oot haastanu riitaa, käyny tu päälle, uhkaillu vaik millä, kourinu tai muuten vaa soitellu suuta. Aina valehtelet että ne on sua kiusannu ja ne on muille haastanu, mun kaveritkin on kaikki sanonu että sulla sitä päässä ei pyöri mitään. Ja sit työttömien loisijakaveries kaa valehtelet lisää ja teet itestäs marttyyriä. Kaikki mun kaverit on kertonu miten sekasin sun kaikki kuviot on. Kaikki shaiba mitä sä jauhat muista oikeesti kuvaa vaan sua ittees.
Tai voithan sä sen natsiukkelin kaa juoruilla vähän lisää, teistä tulis kunnon tosimaailman meemi!! PAHA HOLLOLAN VILLISIKAVEIKKO NÄYTTI MUUMILAAKSON ASUKKAALLE KAAPIN PAIKAN, YHYYYYYY, EIKS OOKIN HIRVEETÄ!!!!!Onkohan tätä sun kaveria sieltä Muumilaaksosta edes olemassa?
- Anonyymi
Meitsi oli tänään taas tienaamassa ahkerasti. Enkä polttamassa pilveä ja hörppimässä Resilaria kuten sen erään ex-Mao-hullun kaverit. Meitsi on paras!
- Anonyymi
Mä tienäsin tänäänkin ihan perhanasti!!!!!!!!!!!! Paljon enemmän kuin te kaikki siellä salpakankaalla!!!!!
- Anonyymi
Älä viitti?! Jäbäl aivo vammat ja kaikki
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä viitti?! Jäbäl aivo vammat ja kaikki
Älä viitti, sulla varmaan tu RESILAR JA KANNABIS PEHMENTÄNY TU PÄÄTÄ ja kaikki!! Varmaan oot se Patinan hömelö jonka auto aina simahtaa risteykseen!! Työkaverien pitää tulla omilla autoilla jeesii ja hakee sut että saa sulle uskotun auton käynnistettyy!!! Sä käyt työkaverin päällekin ja sit kiusaat niitä kui sä oot käyny niiden päälle ja juoruuut niistä. Sä oot vaan niiiiin --tun kateellinen kun mä oon Makronilla ja Fluiconnectolla ja monella muulla yrityksellä tehny huippu-uraa ja niitäkin ennen työharjottelussa ollu vaikka missä!!!
Ei ihme, että sun seura on sellasii kannabis-resilar-hörhöjä kuin on. Ja se maolais-kahjo, onko se enemmän vai vähemmän sekasin kuin sä, muumilaakson asukkaita ootte!!! Sä käytät palkkapäivät aina siihen että vedät kännit ja seuraava päivä aina oot "kipeenä", yhy yhy niisk et voi tulla töihin!! Ja vielä rupesit juoruu musta ja mun kavereista kun me tehtiin kaikki paremmin! Sä et kyllä ikinä osais kasvattaa villisikoja, että se siitä sun ja sun sekopääkamujen "villisikaveikko"-lässynläästä yhy yhy yhy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä viitti, sulla varmaan tu RESILAR JA KANNABIS PEHMENTÄNY TU PÄÄTÄ ja kaikki!! Varmaan oot se Patinan hömelö jonka auto aina simahtaa risteykseen!! Työkaverien pitää tulla omilla autoilla jeesii ja hakee sut että saa sulle uskotun auton käynnistettyy!!! Sä käyt työkaverin päällekin ja sit kiusaat niitä kui sä oot käyny niiden päälle ja juoruuut niistä. Sä oot vaan niiiiin --tun kateellinen kun mä oon Makronilla ja Fluiconnectolla ja monella muulla yrityksellä tehny huippu-uraa ja niitäkin ennen työharjottelussa ollu vaikka missä!!!
Ei ihme, että sun seura on sellasii kannabis-resilar-hörhöjä kuin on. Ja se maolais-kahjo, onko se enemmän vai vähemmän sekasin kuin sä, muumilaakson asukkaita ootte!!! Sä käytät palkkapäivät aina siihen että vedät kännit ja seuraava päivä aina oot "kipeenä", yhy yhy niisk et voi tulla töihin!! Ja vielä rupesit juoruu musta ja mun kavereista kun me tehtiin kaikki paremmin! Sä et kyllä ikinä osais kasvattaa villisikoja, että se siitä sun ja sun sekopääkamujen "villisikaveikko"-lässynläästä yhy yhy yhy.Sähän villisikakeisari tunnut löytävän joka kulman takaa leikkikavereita. Muutaman häiriintyneen hörhön vielä ymmärtäisi, kun joillekin ihmisille voi sanoa vaan "hei" ja ne on jo siitä kehittäny päässään ihme vainokertomusta. Taidat vaan keisari itse olla yksi niistä. Ja tämäkin otaksuen, että kukaan näistä sun hahmoista edes on oikea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sähän villisikakeisari tunnut löytävän joka kulman takaa leikkikavereita. Muutaman häiriintyneen hörhön vielä ymmärtäisi, kun joillekin ihmisille voi sanoa vaan "hei" ja ne on jo siitä kehittäny päässään ihme vainokertomusta. Taidat vaan keisari itse olla yksi niistä. Ja tämäkin otaksuen, että kukaan näistä sun hahmoista edes on oikea.
OHO TAAS TÄÄ "kaikki on villisikaveke sun vika"!!!! EIPä muista olis villisikoja kasvattaa että repikää tun pällit siitä!!!!!!!!!!!!!! YKs tu kierrätyskeskuksesta sammuu auton kanssa risteykseen ja yks päästää stockmannilla tu kavereita sisään että ne voi vohkii tu miljoonien arvosta tun pällit!!!!!! Mutta kun on natsi sukulaismies niin sen kanssa musta juoruilee ja laittelee että mä oon se syypää kaikkeeN!!!

Joskus komedia kirjoittaa itse itsensä. :)
- Anonyymi
Mä tapasin tänään yhen tutun lukiosta ja mä kerroin sille tästä savustuksesta. Se santo sympaattista korvaa. Sano että mua oli provosoinut useempikin ihminen ja että mun karkotus oli vähän niinku vääryys ja hämärää oli miten oikeesti oli noudatettu lain kirjainta. Lain henkeä tosin ei!! Katalaakin jos muut siellä salpakankaalla sai meluta ja mesota ja häiriköidä ja pitää niin pirulauta paljon ääntä kuin sielu sietää niin ei, tekopyhyyttähän se oli kun mut piti häätää ja savustaa ulos!
Ja syy?? Ihan vaan kun mä asuin vuokralla, mä olin niinku siel alun lakenkin väliaikasesti ja mun vuokrasoppari irtisanottiin koska vuokraisäntä, sille valehteli kaikki ja lalittto semmosta tilitystä ettei millään voinu oll totta, mut ei, se ei pystyny prosessoimaan niinku mitä oikeesti voi tpahtua. EI SE VAAN MENI SEKASIN SIITÄ TIETOVIRRASTA JA PÄÄTTI ET MÄ OLIN SE JOKA PITI HÄÄTÄÄ!! vain siks koska muut asu siellä vähän niinku vakiona!!! Ja pari siellä asu eri vuokranantajien kämpissä ja ne oli asunu (etenkin ne yskänlääkkeennarkkaajat) sielllä jo varmaan kolme ja puol vuotta!!! Ellei jopa viis ja puol vuotta, joku niiden kaveri oli asunu vielä kauemmin ja sitäkään ei oo ikinä häädetty vaik se on mesonnu kännissä ja ties miss äaineissa rappukyätäväs ja poliisit pitäny soittaa elkee joka toinen kuu!!! AINA SAMA KUVIO!!!!!! MUT SITÄ EI HÄÄDETTY IKINÄ!!!!
Mun vuokraisäntä taipu painostelun ja kiristelyn eessä eikä ees vaivautunu ottaa selvää mistä oikeest vois olal kyse niin mua ruvettiin haukkuu ja demonisoimaan, ei niinku hyvää päivää!
Mun lukiotuttu sano et mä voisin nostaa oikeusjutun tosta, mun syyllisyydestä ei ollu mitään vedenpitävää näyttöä, kaikki oli kuulopuhetta, josta suuri osa oli tietyiltä ihmisiltä, jotka oli kertonu joillekin toisille ihan keksittyä!!
Ne valehtelee että mä oisin työtön. EN OO. Kaks kertaa ollu puol vuotta työttömänä ja SILTI SAANU AINA VUOKRATKIN MAKSETTUA, koska mä en törsää, mä säästän. Naapurin mummokin (oikeesti kiva) pyys mua kertoo lisää mitä mä tein sen yhen tuulettimen kanssa, jonka mä olin sanonut että mä itse väsäsin ja mä kerroin sille ja se jopa puolusti mua vuokraisännälle, vaik silllä vuokraisännällä ei ollu mitään selkärankaa mennä sanoo niille juorupelleille että jokin tässä teidän jutussa ei kohtaa.
Mun luona kävi usein toistamiseen monia mun kavereita, joita on siis korkeissa paikoissa mm. MOtonetissä, Alma MEdialla, Kari-FInnillä ja se yks singaporelainen mimmikin Mannheim-bisneskoulua käyneenä on käyny mun vuokrakämpillä kutsusta ja sillä oli sattumoisin pari tusinaa todistajaa vetämässä pihatalkoita taloyhtiön pihassa ja ne kaikki näki sen. Moni siis tietää, että mä oon käyny töissä ja saanu töitä kunnon jäteiltä siitä huolimatta että kahdesti ollu puolen vuoden verran "työttömyyttä" (ja silloinkin "työttömänä" mä oon tehny runsaasti keikka töitä ja iheeseen tahtiin, en vaa tiukasti 9-5 ma-pe).
Tääkin yks mun läheinen kaveri, joka on Salpauksessa kouluttaunu ainakin kahdelle alalle ja vetää kunnon kuukausiliksaa on sanonu että mut on savustettu ulos syyttä suotta.
KAIKILLE TIEDOKS, JOTKA MUA TÄÄLLÄ DISSAILETTE!!!!!! JA SE YKS SEKO SIELLÄ KÄMPÄSSÄ, SE JOKA SAMMUU AINA AUTOLLA VALOIHIN JA SEN TYÖKAVEREIDEN JA ESIMIESTEN PITÄÄ TULLA AUTTAA SITÄ HOITAA TAVARAT ASIAKKAALLE...... JA KÄY VIELÄ TYÖKAVEREIDEN PÄÄLLE... JA SILTI EI OO SAANU POTKUJA VAAN SEN ESIMIES ANTOI PÄÄLLEKARKAUKSEN KOHTEELLE POTKUT.... JA SEN JÄLKEEN JUORUNNU SIITÄKIN:...
sitäkään fruit-looppi kännipäätä ei oo vieläkään häädetty sieltä sen kaverien kämpästä, vaik siel käryää jotain 24/7!!!
IHME KUMMAJAISIA mä jouduin sietää. Täällä herjailee sit mua ja kääntää kaiken päälaelleen. Mä tuun sanoo teille kaikille suorat sanat vaik kuinka yritätte hiljentää mua ja juonitte mun pään menoks.
Mun tuttu on "vain" amiksessa kunnostunu ja sekin tietää, että toi teidän juoruilu ja juoniminen mun selän takana ei kuulu asiakäytökseen!!! Mutta te olettekin patologisia valehtelijoita!!- Anonyymi
Mitä vain, herra "resilar-kannabistit, Mao-hullut, Totenkopfi-äijänkäppänät ja Stockmannit vainoo"!
- Anonyymi
Onkos herra villisikakeisari saanut viimeinkin hoitoa? Olet vähän niinku tarpeessa.
- Anonyymi
Osasihan tämä "fluiconnecton ja ramtekin mies" passata normaalista suuren osan ajasta, aluksi. Ehkä lopetti lääkkeet ja veti vessasta alas? Villisika-veikkosen skitsoilu alkoi olla sellaista, että edes tyhmimmät JFK-salaliittoteoriat ei sellaisille pärjää. Siellä jossain pellollaan äidin helmassa varmaan edelleen setvii päänsä selväksi.

Laittaa miettimään Suomen mielenterveyshuollon laatua.
- Anonyymi
Mites satusetämäkelä nykyään pärjäilee? Riivaako totenkopfien, ex-maolaisten, resilar-kannabistien ja stockmannien salaliitot edelleen? :)
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1364215Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232126Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31944Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481851- 1061780
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4461739Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4771594MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar551375Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4641300Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441296