Saa kyllä verenpaineen nousemaan!!! Eikö seuraa koko ohjelmaa, kun sanoi, että Reeo suuttui häädöstä?? Siis oli katsonut vain noiden naisten läyhäämistä ja sen perusteella puhuu!!?? Reeo oli harmistunut hetken, eikä todellakaan suuttunut, tai että olisi keneenkään purkanut kiukkuaan!
Ihmettelen, ettei nämä ohjelman vetäjät osaa olla puolueettomia. Koko kauden olen huomioinut, miten suosivat joitain asukkaita.
Eilen oli muutes Mia-lähetys. Onko tuotannon tarkoitus, että Mian pitää jäädä taloon?
Pidän kyllä nykyään Miasta, ennen en tykännyt. Jonkun on vaan nyt tiputtava ja näistä kolmesta se on valitettavasti Mia.
Salla olisi saanut lähteä. Tajuaako tuo nainen, ettei enää olisi edes talossa, jos ei muita olisi haluttu tiettyyn aikaan ulos. Ihmiset sntoivat hänelle ääniä vain siksi! Jälkeenpäin katsottuna se oli virhe. Kyllä eilinen Sallan läyhäys sai kiukun valtaan!
Ihmettelen, ettei nämä ohjelman vetäjät osaa olla puolueettomia. Koko kauden olen huomioinut, miten suosivat joitain asukkaita.
Eilen oli muutes Mia-lähetys. Onko tuotannon tarkoitus, että Mian pitää jäädä taloon?
Pidän kyllä nykyään Miasta, ennen en tykännyt. Jonkun on vaan nyt tiputtava ja näistä kolmesta se on valitettavasti Mia.
Salla olisi saanut lähteä. Tajuaako tuo nainen, ettei enää olisi edes talossa, jos ei muita olisi haluttu tiettyyn aikaan ulos. Ihmiset sntoivat hänelle ääniä vain siksi! Jälkeenpäin katsottuna se oli virhe. Kyllä eilinen Sallan läyhäys sai kiukun valtaan!
Vastaukset 23
Vanhimmat
Voi sentään, eihän se ole Kurosen vika että Reeo kiukuttelee. Reeon jäätävä ylimielisyys on näemmä tarttunut faneihinsa. Reeon ilkeyttå ja ylimielisyyttä ei haluta nähdä. Reeo on BB:n Shirly Karvinen. Ilkeydellä ja kiusaamisella voittoon
Et taida katsoa 24/7?
Kaikki rehelliset ihmiset tietää, että Reeo on todella kiltti ja sympaattinen ihminen, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekkään.
Voi sentään, eihän se ole Reeon vika että kuronen ja muut ämmät läyhää ja kiukuttelee. Ämmälauran jäätävä ylimielisyys on näemmä tarttunut sallaan ja muihin faneihinsa. Ämmälauran ilkeyttå ja ylimielisyyttä ei haluta nähdä. Ämmälaura on BB:n Shirly Karvinen. Ilkeydellä ja kiusaamisella voittoon.
Ilman Reeon hienoja ja auttavaisia käytöstapoja olisi tämä kausi ollut täysi floppi.
Näinhän se on. Kokannu myös näille uusavuttomille.
Eikös Reeo ole kokki ammatiltaan.
On myös sitä, mutta ei hänen olisi mikään pakko koko ajan kokkailla.
Reeo on ihan liian kiltti.
Katsojilleko ne ämmät läyhää vai voimaannuttavatko toisiaan, studiossakin yrittävät läyhätä parhaansa mukaan ja kurosen ämmä täysillä mukana. Noloa.
Jäi eilinen kooste katsomatta. Riitti kun näin Vittumiinan omahyväisen pärstän. Tänään katson kuka lähtee. Reeo on voittajaehdokkaani. Salla olisi saanut olla häädössä. Vittumiinan mielestä kontenttia taloon tuo vitun huutaminen pstalaiskana sohvanpohjalla röllöttäen.
Sama täällä ei kestä katsoa kyseistä ihmistä.
Se harmitti myös, että sitä vähää aikaa käytettiin Jassun kaudesta puhumiseen. Mitä sitä vanhaa muistelee, kun uusi meneillään.
Googlasin uteliaisuudesta Reeon tietoja ja suuresti ihmettelen, miksi on osallistunut Bb:n. Hänellähän on julkisuutta, seuraajia ja rahaakin aivan riittämiin ilman kämäisen bb: n voittoakin. En ainakaan Reeoa äänestä, kun selvis millainen tyyppi on kyseessä.
Mitä pahaa siinä on että peliin osallistuu henkilö jonka asiat ovat kunnossa. Tällaisia pitäisi kaikkien osallistujen olla. Ei mitään ulosottovelkaisia no jääköön mainitsematta. Esimerkkinä nuoremmille seuraajille!
Olet oikeassa. Esimerkiksi Reeo on hyvä esikuva nykyajan nuorille.
Sitä, että äänestäjiä on niin paljon, että koko bb-äänestykset turhia alusta alkaen. Katsojien lypsämistä ja rahankeruuta tuotannolle heti kisan alkamisesta lukien.
Sattuu vaan olemaan teeveen tuotannon Ihminen
Juu,mutta jos nuoriso seuraa esikuvaansa niin partureilta loppus työt.
Millähän systeemillä nuo tiputukset nyt sitte tehdään.? Lähteekö useampi kerralla.
Olen katsonut paljon ohjelmaa,, mutta ikänä en ole euroakaan pannut kanavalle.
Mielitiettyni on ollut voittajaksi, mutta uskon että on käsikirjoitettu, jotenka äänestys on vain feikkiä.
Tostaina yksi lähtee. Viikolla joku kilpailu, jossa kaksi pääsee heti turvaan ja saa olla loppuun asti.
Googlasin uteliaisuudesta ämmälauran tietoja ja suuresti ihmettelen, miksi on osallistunut Bb:n. Hänellähän on julkisuutta, seuraajia ja rahaakin aivan riittämiin ilman kämäisen bb: n voittoakin. En ainakaan ämmälauraa äänestä, kun selvis millainen tyyppi on kyseessä.
Sattuu vaan olemaan tuotannon suosikki kuten vittumiina viime vuonna.
Hykerryttävää kun torstaina seuraava häätö.