ajava seisoja

kuinka karsin seisojan pennultani jäniksen ajon? menemme metsään ja n. 20 min. päästä hän ajaa kauniisti laulaen jänistä, linnut tietenkin lähtevät nenän edestä karkuun, mutta ne eivät koiraa kiinnosta.

ei auta vaikka kuinka rankaisisi.
103226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kulua ja pennun kasvaa,omat noutajat ovat pentuna ajaneet kaikkea mikä vaan kiinnosti syksyn lehdet,lumihiutaleet,perhoset,pikkulinnut
siis mitä vaan,nuorimmainen on aina ollut erityisen kiinnostunut pupuista,aina kun löytyy niin sillon mennään ei auta pillit ei perkeleet.nyt on pikkasen yli 1v. ja alkaa pikku hiljaa suurin touhotus rauhoittumaan.eläpä hättäile,on niistä aina tullut noutavia ja ylös ajavia hauvoja.sitten kun ekan kerran huomio linnun niin kehu niin pirusti ja innosta lisää,kyllä se siittä

Äänestä
  • vielä jättäisit rankaisematta,en ny oo ihan varma mut jos se kun saa huomiota suorituksestaan innostaa lisää,kokeile olla sen huomioimatta sen kummenmin jos se vaikka silleen

    Äänestä

Pentukoirat ajavat innoissaan mitä vaan, jopa omaa häntäänsä. Älä kiinnitä mitään huomiota ajoon, kyllä se siitä karsiutuu iän mukana.

Itselläni on kaksi englannin setteriä. Samat oli kujeet niilläkin aikoinaan. Älä vaan ammu mitään ajosta tai karkuutuksesta, ainoastaan seisonnasta. Lyhytkin seisonta kannattaa kehulla palkita.

Kärsivällisyyttä kärsivällisyyttä.

Äänestä

saksanseisojan, niin sitähän ei pidetä ollenkaan pahana, että seisojasi on kiinnostunut kaikesta riistasta, myös jäniksistä ja ajaa "lyhyen matkan".

Eri asia sitten on, onko koiran tai omistajan kannalta mielekästä, että koira lähtee jänön perässä toiseen lääniin.

Onko koiralle opetettu maahan meno ja luoksetulo vihellyksellä ja/tai pillillä?
Heti ajohaukun kuultuasi, pillitä koira maihin ja kutsu sen jälkeen luokse. Tämä tietenkin vain, jos koiralla on selkäytimessä maahanmeno pillistä. Ennakoi myös mahdolliset jäniksen pölläytykset l. tarkkaile metsässä, ettei koira samoile liian kauan näkymättömissä.

Pentua kannattaisikin käyttää sellaisessa maastossa, missä tietää olevan lintuja. Selväähän on, että saatuaan jotain riistaa l. tässä tapauksessa ensin jäniksen ajoon, eivät linnut ehdi matkan varrella kiinnostaa.

Äänestä
  • no tämä karkkaripoika täyttää kohta 1,5 v. kokeilin eilen kutsua koiran vähän väliä luo ja kiltisti se tulikin, kunnes otti pupuvainun nenäni edestä ja lähti korvat lepattaen kauhessti ulvoen perään. ei auttanut pillit ei voimasanat, ei yläpystyn hyppiminen, ei mikään. ei tullut luo ja niinpä minä himmastuin ja läksin ajelemaan kotia.

    kävin hakemassa koiran vasta illemmalla, oli muuten hurtalla hätä, tuli eteen, asettui maahan ja alistui, vaikken tehnyt muuta kuin seisoin. kotiin päästyä meni omalle paikalleen ja pysyi siellä kunnes vein ruokakupin nenän eteen.

    metsään jättäminen taisi olla pahin rangaistus tähän asti.

    jospa se vihdoin tekis jotain muutakin kuin jahtais niitä jänöparkoja, niillä on pennutkin...

    Äänestä

  • seisojan mamma kirjoitti:

    no tämä karkkaripoika täyttää kohta 1,5 v. kokeilin eilen kutsua koiran vähän väliä luo ja kiltisti se tulikin, kunnes otti pupuvainun nenäni edestä ja lähti korvat lepattaen kauhessti ulvoen perään. ei auttanut pillit ei voimasanat, ei yläpystyn hyppiminen, ei mikään. ei tullut luo ja niinpä minä himmastuin ja läksin ajelemaan kotia.

    kävin hakemassa koiran vasta illemmalla, oli muuten hurtalla hätä, tuli eteen, asettui maahan ja alistui, vaikken tehnyt muuta kuin seisoin. kotiin päästyä meni omalle paikalleen ja pysyi siellä kunnes vein ruokakupin nenän eteen.

    metsään jättäminen taisi olla pahin rangaistus tähän asti.

    jospa se vihdoin tekis jotain muutakin kuin jahtais niitä jänöparkoja, niillä on pennutkin...

    Mutta eikös tällä hetkellä ole kiellettyä pitää koiraa irti maastossa.....?
    Eikös nyt ole menossa ns. rauhoitusaika että on sitten syksyllä jotain mitä metsästää....
    Luulisi metsästyskoiran omaavan ihmisen tiedostaa tämä..

    Äänestä

  • kuulu kirjoitti:

    51§
    Koiran kiinnipitovelvollisuus
    Maaliskuun 1 päivästä elokuun 19 päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä.
    Edellä 1 momentissa sanottu ei kuitenkaan koske:
    1) alueen omistajan tai haltijan luvalla pihamaalla tai puutarhassa taikka koiran pitämiseen varatulla
    aidatulla alueella olevaa koiraa;
    2) viittä kuukautta nuorempaa koiraa;
    3) paimentamis-, opas- tai vartiointitehtävässä taikka muussa sen laatuisessa palvelutehtävässä olevaa koiraa;
    4) poliisin, tullilaitoksen, puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen tehtävässä olevaa koiraa; eikä
    5) koiraa, jota koulutetaan 3 tai 4 kohdassa tarkoitettuun tehtävään.
    Edellä 1 momentissa tarkoitetusta velvollisuudesta saadaan poiketa, kun muuta kuin ajavaa koiraa käytetään metsästykseen. Kiellosta saadaan poiketa myös, kun kanakoiraa tai muuta lintukoiraa koulutetaan rauhoitettuja riistaeläimiä niiden lisääntymisaikana häiritsemättä.

    Kanakoiraa saa kouluttaa myös "rauhoitusaikana". Eri asia sitten on, tapahtuuko jäniksen perään lähtevän koiran koulutus riistaeläimiä häiritsemättä tai onko seisoja silloin jo luokiteltavissa ajavaksi koiraksi;-)

    Äänestä

  • karkkarin pomo kirjoitti:

    Kiitos lakitekstistä...
    Mutta terveen järjen mukaan, tai ainakin "seisojamamman" kirjoituksen perusteella koira ja omistaja aiheuttaa tahallista "häiriötä" riistaeläimelle, tässä tapauksessa jänikselle.
    Jos koira lähtee ajamaan jänistä niin eikös se silloin luokitella "ajoksi" ja näin ollen "seisojamamma" rikkoo edellä mainittua lakia...
    Vahingossa irti päässyt koira on hieman eriasia, mutta jos tämä henkilö pitää koiraansa ehdointahdoin vapaana jos kerran tietää että koira lähtee ajamaan jänistä tilanteen tullen niin eikös siinä tapauksessa vika ole mammassa..?
    Kun kerta pitää koiraansa irti ja sitten itkee täällä että kun niillä on niitä poikasiakin...?
    Järjen vajausta, mutta tämä nyt oli vain minun mielipiteeni.......
    Mutta sekin on suhteellista, että mikä on vahingossa irti päässyt... =)

    Äänestä

  • tarkoittaako karkkari karkeakarvaista? Jos tästä on kyse niin haluaisin myös kysyä että kuuluuko kyseisen karkeakarvaisen saksanseisojan haukkua kun se lähtee jänismettään itekseen? Meillä koira ilmoittaa vain kerran, kun se lähtee ajamaan sitä, sen jälkeen se huutaa vain jos se on saamaisillaan jänön kiinni.

    Meillä on ensimmäistä kertaa karkeakarvainen saksanseisoja. Mutta miehelleni tämä ei ole ensimmäinen lintukoira, hän omistaa lisäksi, ainakin nykyisin vielä papereissa pointterin, joutui jättämään vanhemmillensa, oli turhan laiska mettällä. Kenties kotoväki oli lihottanut nii kovasti ettei jaksanu oikein.

    Äänestä

ei se rankaisu mitään auta,koira ei ehkä vielä vaan ymmärrä niitten lintujen perään.sinun pitää opettaa maltilla :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

seisojan mamma kirjoitti:

kuinka karsin seisojan pennultani jäniksen ajon? menemme metsään ja n. 20 min. päästä hän ajaa kauniisti laulaen jänistä, linnut tietenkin lähtevät nenän edestä karkuun, mutta ne eivät koiraa kiinnosta.

ei auta vaikka kuinka rankaisisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu