Tein testin ja sain 27/45 pistettä, vastasin rehellisesti.
Tulos tarkoittaa että hieman on narsismiin taipuvaisuutta.
Muutaman miinuspisteen sain seuraavista:
Minulla korkea käsitys omista kyvyistäni, jolloin omakuvani on myös suhteettoman positiivinen.
Ylimielinen käytös ja jatkuva huomiontarve on minulle pakko-oire.
Odotan muilta erityiskohtelua.
Minulla on tunne siitä, että olen erityinen ja ainutlaatuinen.
Olen muille kateellinen tai uskon muiden olevan kateellisia minulle.
Minulla on empaattisuuden puute.
Käytän muita kyynisesti hyväkseni saadakseen haluamani.
Tunnen tarvetta olla muiden suuren ihailun kohteena.
Vastaukseni testiin:
Minä olen varmuudella komeampi 👦,
vahvempi 🏋🏋,
nopeampi 🏃,
varakkaampi 💰💲,
sosiaalisempi ⚰⚰,
fiksumpi 🐵🐒💻💻📚📉🔫,
seurallisempi 🍻,
mukavampi, hauskempi 😀😁😂😃😄😅😆😉😊,
sanavalmiimpi 👹👿😈👺 ja
minulla on enemmän kavereita, ystäviä 💻💻💻⤵⤵⤵🐶🐰🐇🍸🍹🍺🍸
minulla on paremmat naiset 👙👠💰💰,
fiksummat ja kauniimmat lapset 👳💃🎅🐒,
paremmat ja kalliimmat kulkuneuvot 🚘🏍 ja
ennen kaikkea minulla on elämä 👙👠🍺💻💻💻.
Kerro kerro kuvastin.
34
266
Vastaukset
Aika pliisua menoa verrattuna meikäminnaan. Vaikka toi sun meno o aika vetelää
Ja et oo tietty entinen kenenkään, mut ainaku sä puhut sitä hesaa se saa mun levikset repeemää...
Minulla on jo usean danin mustavyö karatessa ja
Juomien hankintatyö
Kassalippaiden keräystyö
Ravintoloiden ovien sulkemistyö
Konserni ja Viisi ravintolaa konsernilla, kaikki velattomissa omistuskiinteistöissä
Kaikki työntekijät (15) asuvat heille ostetuissa omakotitaloissa
Kukkatarha ja kukkabisnes
Tatuointiliike omassa velattomassa kiinteistössään
Hammaslääkärivaimon klinikka omassa kiinteistössään
Mopar V8
Erikoisvalmisteiset Harley Davidsonit 2 kpl yhteishintaan 80 000 euroa
Indiana moottoripyörä Suomesta ostettu ja lennätetty Chiang Maihin (thaivaimo ajaa sillä 406 kiloisella pyörällä koska on taitava kuski)
Poika ajaa road racingia minun ja ystäväni Valentino Rossin opastuksella
Suomen ja Abu Dhabin reissut suoritettu ja tyttären kultabisnekset rahoitettu
Oma salainen moottorirata rahoitettu Chiang Maihin lisäasfaltilla
Vanha huoltoasema ostettu johon avataan pian Happy Days ravintola
Azimut 100 jalkainen ökyjahti hankittu ja vanha ajettiin Kulosaareen
Chon Burissa loma-asunto.
Phuketin huvila ja Azi jahti.
Cha amissa miljoonatontti, johon tulee ostoskeskus
Meille tulee oma kerros siihen hotelliin
Mercedes Benz harvinaisuus hankittuna Chiang Maihin. Väri ruskea
Uima-allas kasvatettu 24 metristä 25 metriseksi
Kulosaaren rantahuvilan allasosastolle tehtiin pelisali
Autotallin laajennus valmis, jotta kaikki moottoripyörät mahtuu kaikki sisään
Kaksi uutta super vesijettiä ja virityssarjat niihin asennettu (porpelit)
Azimutiin hommattu uusi plotteri
Phuketin huvilaa emme vuokraa mutta siellä on venefirma vuokralla
Orpolapsen synttäritkin järjestetty ja rahoitettu ja maksoi aika paljon
Yläosattomat sukellusopettajat uivat jahtia ympäri ja opettaa sukellusta
AIDS tutkimukseen lahjoitan rahaa (NumBall lahjoittaa myös 5000$ vuosittain)
Sensein tasapaino, mielenrauha ja rauhanomaisuus saavutettu
Karatevalmennus työ vie paljon aikaa
Puuhuvila vuokrakäyttöön vieraille CM:ssä. Hissi toimii norsulla
Saimaalla sijaitsee ökyhuvila ja Targa jahti, jota eräs firma vuokraa
Kaksi uutta supervespaa ostettu juuri Phuketiin
Uusi auto Phuketiin
Espanjassa neljäs huvila
Jomtienille hommattiin sijoitushuoneisto
Ruotsissa asunto ja T-Rod ostettu, lähetetty Chiang Maihin
Leasing- jahti Espanjassa
Tyttären nimissä on oma saari Sundomissa Vaasan edustalla
Suomeen hommattu yksi jahti lisää 1,9 milj. (Yhteensä niitä on kolme pelkästään Suomessa)
Paraisissa 1,9 miljoonan huvila ja samanhintainen jahti
Vaimoni on lentäjä ja etsimme saarta ostettavaksi pienkoneella
Muutimme Jaguarilla Helsingistä Paraisiin
Lennämme usein unelmasaarille unelmavaimon kanssa
Phuketin huvilalle sain lahjaksi vuokralaisilta sähköpolkuveneen
Sadan tuuman televisio josta näkyy Netflix sarjoja
Syön terveellisesti nuudeleita ja makkaraa. En juopottele mutta olen aina kännissä
Minulla on wifi ja älytabletti kaikissa ajoneuvoissa ja lentokoneissa integroituna ja voin olla yhteydessä suomikaksneloset pattaya palstaan kaikkialta maailmasta.
Vaimo löysi saaren ja ostettiin se kiinteistöineen kohtuumiljoonilla
Sinne saareen tuli laiturin nokkaan uimahyppytorni
Tyttären nimissä on saari Sundomissa
Kuliksen rantahuvila annettiin tyttärella ja ajettiin sille jahti Phuketista
Uimahyppytorni tehty että vaimo pääsee hyppimään
Vaimo soutaa niin kovaa että vene nousee plaaniin
Poika ajaa niin kovaa road racingia ettei kukaan
Poika työskentelee 7 vuotiaana mäkkärissä että oppii mitä on työ
Kuvasin kuksan hesan keskustassa
Kaskisaaren huvilamme on myynnissä ja nyt lähden auttaman tytärtä sen myynnissä eikun se olikin kulosaari ja siellä on päämieheni sukutie.
Jomtienilla taasen numballa on sijoitusasunto
Hän puhuu Ranskää ja Thäitä
Rolls Royce tallissa ilman keulamerkkiä, Camry hybrid ja Navara
Hänelle tulee rojalteja Vaisalasta
Hän pelasti Nasan avaruusohjelman kihartamalla kuituja
Hänet tunnetaan Ranskassa ja USA:ssa
Tuntee poliisipäälliköt ja suurlähettiläät
30 vuoden sotilasura sekä nuorisotoimenjohtajan virka
Sai titaaniamexin pyytämättä
Hänen tyttären kaskisaaren asunto on jo myyty
Minäpoika se läksin lokakuussa 2019 jahdilla seilaamaan Thaimaahan
Paraisten miljoonahuvilan kohtuumiljoonasaarelt myin jahdin että sain palkat jonkun konsernin tarjoilöijoille. Miljoonakelohuvilalle jouluksi.
Phuketiin hommasin fliteboardin
Kotipihalle hommasin paddlekentän...
Katon samalla Suomessa että mammuttihirsihuvila on valmis kohtuumiljoonilla. Jos joku haluaa kunnolla fyrkkaan niin stikkaan sitä kunnolla fönsteriin mun fistillä makkaratalon edustalla.- Anonyymi
SenssuChlangMai kirjoitti:
Ai niin ne on mulla vieläkin kylässä ne viisi pariskuntaa. Junttilasta kotoisin.
Hehheh.. Kovasta kunnosta tuli mieleen kun Pasanen kerran innostui valehtelemaan että ajaa aamuisin temppelivuorelle ja juoksee sieltä keskustan toiselle puolelle. Kun huomautettiin hänelle että sinne on 8km matkaa ja sieltä pitää vielä palata hakemaan autokin ennen kotimatkaa, että siitä tulee 16 kilometrin lenkki joka aamu.
Hänhän onkin juuri sen näköinen kaveri, joka juoksee joka aamu 16km. Lisäksi hänellä oli salikortti. Siitäpä sihteerinsä innostui kertomaan että hänellä on kotonaan "kuntohuone", jossa hän treenaa yli 8 tuntia viikossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hehheh.. Kovasta kunnosta tuli mieleen kun Pasanen kerran innostui valehtelemaan että ajaa aamuisin temppelivuorelle ja juoksee sieltä keskustan toiselle puolelle. Kun huomautettiin hänelle että sinne on 8km matkaa ja sieltä pitää vielä palata hakemaan autokin ennen kotimatkaa, että siitä tulee 16 kilometrin lenkki joka aamu.
Hänhän onkin juuri sen näköinen kaveri, joka juoksee joka aamu 16km. Lisäksi hänellä oli salikortti. Siitäpä sihteerinsä innostui kertomaan että hänellä on kotonaan "kuntohuone", jossa hän treenaa yli 8 tuntia viikossa.Ohhoh ettäkö vallan yli 8 tuntii, no se on jo jotakin, onpa hyvä että sulla tuli mieleen.
Ootkos ajatellu mitä sulle tulee mieleen huomenna ja loppuelämäs? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hehheh.. Kovasta kunnosta tuli mieleen kun Pasanen kerran innostui valehtelemaan että ajaa aamuisin temppelivuorelle ja juoksee sieltä keskustan toiselle puolelle. Kun huomautettiin hänelle että sinne on 8km matkaa ja sieltä pitää vielä palata hakemaan autokin ennen kotimatkaa, että siitä tulee 16 kilometrin lenkki joka aamu.
Hänhän onkin juuri sen näköinen kaveri, joka juoksee joka aamu 16km. Lisäksi hänellä oli salikortti. Siitäpä sihteerinsä innostui kertomaan että hänellä on kotonaan "kuntohuone", jossa hän treenaa yli 8 tuntia viikossa.Kovia suorituksia sairaseläkeläisille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ohhoh ettäkö vallan yli 8 tuntii, no se on jo jotakin, onpa hyvä että sulla tuli mieleen.
Ootkos ajatellu mitä sulle tulee mieleen huomenna ja loppuelämäs?Kello 02.07 rakastettu perheenisä chiang maista päivystää pattaya palstaa
- Anonyymi
Kerran oli ihan kauhee krapula. Katsoin saldoa se oli 0,43 euroa ja alkokaan oli enää auki 3 minuuttia ja ladasta pensa loppu. Tuli huijattu olo että kuka on juonut mun rahat kun itse en juo ollenkaan ja silloin päätin että tää oli tässä.
Jätin viestin jälki polville https://aijaa.com/7lLNdu ja otin selfien, että siinäpä saavat eksät ja lapset sitten miettiä mitä tekivät isälleen ja avio miähelleen.
Aamulla heräsin tuvan lattialta pelkkä kyltti kaulassa. Mulla kun on tuo leuka tehty samasta puusta kuin kaula niin naru oli tullut läpi.
By NumBaII 61 v HHN - Anonyymi
Kerro kerro kuvastin mihin sinä katosit
- Anonyymi
Lyön vetoa sen puolesta että kaikki palstakirjoittajat on varattomia yhteiskunnan elättejä, joiden mt-ongelmat on sitä tasoa että kaikki psykiatrit pitäisivät näitä lottovoittoina saadakseen asiakkaakseen, kun yhteiskunta maksaa näiden hoidosta kaikki kustannukset.
- Anonyymi
On myös olemassa toivottomia tapauksia, joihin satsattu hoito ei ole tepsinyt laisinkaan.
Vuosikymmenen kestänyt paini kelan ja terveydenhuollon kanssa päätyi tasomies Saarihukalla pieneen sairaseläkkeeseen ja loputtomaan katkeruuteen, mutta onneksi sai muutamaksi vuodeksi omaishoitajan mukaansa, yhteiskunnan piikkiin sekin tietenkin. 1990 luvun alussa oli Saarihukalla hetken aikaa oikea työpaikka, mutta ei siitäkään mitään tullut kun kapinamieli seisoi ikkunan vieressä suu auki toljottaen omissa ajatuksissaan taivaalle, välillä havahtui ja sanoi lintu.. lintu.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On myös olemassa toivottomia tapauksia, joihin satsattu hoito ei ole tepsinyt laisinkaan.
Vuosikymmenen kestänyt paini kelan ja terveydenhuollon kanssa päätyi tasomies Saarihukalla pieneen sairaseläkkeeseen ja loputtomaan katkeruuteen, mutta onneksi sai muutamaksi vuodeksi omaishoitajan mukaansa, yhteiskunnan piikkiin sekin tietenkin. 1990 luvun alussa oli Saarihukalla hetken aikaa oikea työpaikka, mutta ei siitäkään mitään tullut kun kapinamieli seisoi ikkunan vieressä suu auki toljottaen omissa ajatuksissaan taivaalle, välillä havahtui ja sanoi lintu.. lintu..Palsta tekee kuolemaa, Numball ei kirjoita enää juuri mitään, Senssu on vähentänyt, ainoastaan muutama mieleltään ei niin terve ei pysty itse pitää palstaa aktiivisena.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palsta tekee kuolemaa, Numball ei kirjoita enää juuri mitään, Senssu on vähentänyt, ainoastaan muutama mieleltään ei niin terve ei pysty itse pitää palstaa aktiivisena.
No mutta onhan sulla puuhaa kun vaikka kirjoittelet linnuista ja potatoistasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palsta tekee kuolemaa, Numball ei kirjoita enää juuri mitään, Senssu on vähentänyt, ainoastaan muutama mieleltään ei niin terve ei pysty itse pitää palstaa aktiivisena.
Vanha viisaus on etttä kun Bumba on poissa on Zumbakin poissa ja silloin on poissa Onkopoikakin sekä Puppe Pippelinen sihteereineen. Johtuu siitä että ne kaikki soutaa samassa kanootissa muumilaakson vuolasta virtaa pitkin edestakaisin. Heistä onnistuttiin nappaamaan yhteiskuva kirppiksellä https://aijaa.com/6nCqtS
Huomaa kuvassa Päämiehen patentoima metallipäähine koko rytmiryhmällä, joka taltioi kylmää kesällä ja kuumaa talvella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanha viisaus on etttä kun Bumba on poissa on Zumbakin poissa ja silloin on poissa Onkopoikakin sekä Puppe Pippelinen sihteereineen. Johtuu siitä että ne kaikki soutaa samassa kanootissa muumilaakson vuolasta virtaa pitkin edestakaisin. Heistä onnistuttiin nappaamaan yhteiskuva kirppiksellä https://aijaa.com/6nCqtS
Huomaa kuvassa Päämiehen patentoima metallipäähine koko rytmiryhmällä, joka taltioi kylmää kesällä ja kuumaa talvella.No siinähän sulla lisää mielenkiintoista tarinoitavaa.
T: Poissaoleva - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No siinähän sulla lisää mielenkiintoista tarinoitavaa.
T: PoissaolevaNo jos Numball on sekopää, niin et sinä hänestä kovin kaukana ole, paitsi että NumBall on Thaimaassa sinä Suomessa, mukavaa loppu elämää sinulle ja työn iloa kuvankäsittelyysi.
Oletko huomannut että 2010 on myös poissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palsta tekee kuolemaa, Numball ei kirjoita enää juuri mitään, Senssu on vähentänyt, ainoastaan muutama mieleltään ei niin terve ei pysty itse pitää palstaa aktiivisena.
Voi voi, odotahan kun sairaseläke pamahtaa kuunvaihteessa tilille niin päivystys palstalla jatkuu taas ympärivuorokautisesti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi voi, odotahan kun sairaseläke pamahtaa kuunvaihteessa tilille niin päivystys palstalla jatkuu taas ympärivuorokautisesti
Siihen asti joudut päivystämään yksin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi voi, odotahan kun sairaseläke pamahtaa kuunvaihteessa tilille niin päivystys palstalla jatkuu taas ympärivuorokautisesti
Kellonajat on yksikkökaksikolla muuttuneet yhteen pisutaukoon yössä, kun aiemmin juttelivat keskenään suomen aikaa aamu kahdesta aamu neljään. Nyt laitoksessa on aamiainen kuuden aikaan jonka jälkeen Pasanen nappaa vielä uniapneat ennen lounasta.
Jokin leikkaus tulossa ja sairaalaruoalla paksukainen ei jaksa paljoa valvoskella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kellonajat on yksikkökaksikolla muuttuneet yhteen pisutaukoon yössä, kun aiemmin juttelivat keskenään suomen aikaa aamu kahdesta aamu neljään. Nyt laitoksessa on aamiainen kuuden aikaan jonka jälkeen Pasanen nappaa vielä uniapneat ennen lounasta.
Jokin leikkaus tulossa ja sairaalaruoalla paksukainen ei jaksa paljoa valvoskella.Saattaapi olla että tämä pasanen ei ole edes olemassa, liian paljon hänestä on kertonut tämä 2010, ei olisi ensimmäinen kerta kun jokin tili olisi murrettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kellonajat on yksikkökaksikolla muuttuneet yhteen pisutaukoon yössä, kun aiemmin juttelivat keskenään suomen aikaa aamu kahdesta aamu neljään. Nyt laitoksessa on aamiainen kuuden aikaan jonka jälkeen Pasanen nappaa vielä uniapneat ennen lounasta.
Jokin leikkaus tulossa ja sairaalaruoalla paksukainen ei jaksa paljoa valvoskella.No mutta sepä mielenkiintoista että sulla on ainakin puuhaa kun seuraat pisutaukoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saattaapi olla että tämä pasanen ei ole edes olemassa, liian paljon hänestä on kertonut tämä 2010, ei olisi ensimmäinen kerta kun jokin tili olisi murrettu.
Onko sukulaiset ottaneet yhteyttä että älä nolaa itseäsi ja heitä enää yhtään enempää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sukulaiset ottaneet yhteyttä että älä nolaa itseäsi ja heitä enää yhtään enempää.
Entä sinun sukulaisesi lukevatko palstaa, vaiko miten he tietävät hoidon tarpeesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä sinun sukulaisesi lukevatko palstaa, vaiko miten he tietävät hoidon tarpeesi.
Täällä on vain yksi henkilö jonka nimi, sotu ja sukulaiset on selvillä. Anonyyminä ei voi nolata sukulaisiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä on vain yksi henkilö jonka nimi, sotu ja sukulaiset on selvillä. Anonyyminä ei voi nolata sukulaisiaan.
Tosi miehet piiloutuvat anonyymiyden taakse, sieltä on helppo ja turvallinen uhkailla, ja huudella kun pupu pensaasta, vai mitä peukaloinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosi miehet piiloutuvat anonyymiyden taakse, sieltä on helppo ja turvallinen uhkailla, ja huudella kun pupu pensaasta, vai mitä peukaloinen.
Ajattelitko itseäsi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajattelitko itseäsi?
Mitäs luulet, ei ole kovinkaan kurantti kysymys... mutta jatka vaan jos se helpottaa.
- Anonyymi
Minkä testin?
- Anonyymi
Kerro kerro kuvasti ken on maassa lkaunehin. Minä tietysti!!!
- Anonyymi
Numpa on kaunehin.
S - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Numpa on kaunehin.
SKiitos... rahastan sinua Sensei.
By NumBall 61v. HHN - Anonyymi
Mitäs luulet, ei ole kovinkaan kurantti kysymys.... mutta jatka vaan jos se helpottaa.
- Anonyymi
Muistaako kukaan aikaa kun sensukka oli "Laadukas mies yökerhosta" joka kävi joka ilta poimimassa uuden lähes kaksimetrisen blondin yökerhosta ilmaiseksi siksi koska hän on niin hyvännäköinen? Niillä naisilla oli pelkkä sääriluu pidempi kuin yksikään thaimaalainen nainen. Se oli samoja aikoja kun hän keksi olevansa Jyväskylän citymarketissa asiakkaiden tarkkailijana ja seuraili thainaisia parkkipaikalle vain nähdäkseen että siellä on huonohampainen pallomaha autossa odottamassa kaljaa ja se autokin on huono ja sitten tarkkailija huomasi että se nainen on vanha hoitonsa pattajalta ja he sopivat treffit ja menivät naureskelemaan pallomahalle sen naisen kanssa treffeille ravintolaan.
Se oli sensukan kulta-aikaa.Veto voimani oli sitä tasoa että perässäni pörräsi myös parvi kärpäsiä ja kun astuin saluunaan, jugepoksi sammui.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2725983Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill651949- 1801740
- 1191221
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä131171Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181561077Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71046Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j41971RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j49941Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288932