selvillä.
Mitä mieltä ?
TTK voittaja
3
93
Vastaukset
- Anonyymi
TANSSII TÄHTIEN KANSSA -ohjelman 15. kausi päättyi sunnuntaina 20. marraskuuta Benjamin Peltosen ja Saana Akiolan voittoon.
Voittajapari sai 56 prosenttia äänistä.
👍
Toiselle sijalle tanssivat Sonja Kailassaari ja Matti Puro ja
kolmanneksi
Jaakko 😍Loikkanen ja Ansku Bergström.
Eniten tuomaripisteitä, peräti 90 pistettä, nappasivat Benjamin ja Saana. Voittaja ratkaistiin yleisöäänten perusteella. - Anonyymi
En pysty katsomaan, sama syy monella muulla.
Myös maajussin jätän väliin. - Anonyymi
Mietin vaan, että vuosi vuodelta valokuvauskilpailuissakin joutuu panostamaan temppuihin eli salaisiin nikseihin entistä enemmän. Että viime kerrallahan voiton vei valokuvaaja joka oli kajakillaan melomassa umpikohvajäässä olevalla järvellä, puolentoistametrin hangessa, jolloinka hän oli kuin ihmeen kaupalla törmännyt kajakillaan lumettomassa ja teräsjäisessä aukossa törröttävään jääpilariin, jonka sisään oli jäätynyt ketunlenkkiasennossa oleva kettu, joka oli sitä jahdanneelta metsästäjältä juuri ennen pilariin jäätymistään pihistänyt delixeotsalampun, jonka valossa se häämötti siellä kuvassakin kaikki viiksikarvatkin niin suorina, että!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli439518"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn544136Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?
Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.553737Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html1292724Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi1102565Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen
Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji1542345Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan
Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on271997Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait191724Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää
Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.331497- 711317