Miksi Millu saa nukkua ilman huomautuksia kauemmin kuin muut ? Miksi Millu saa nuuskaa erikoiseriä taloon joita kantaa takin sisällä kaappiin ? Voi luoja. Tästäkö oikeesti leivotaan voittajaa ?
Millun etuoikeudet
Anonyymi-ap
16299
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Pahoin pelkään. Vittumiinakin sai milloin mitäkin noccoo ja mässyä kun kinusi päiväkirjahuoneessa.
Voi luoja jos historia toistaa itseään.
Tuotanto suosii.
Millu on tuotannon suosikki, siksi sai vielä jäädä taloon. Näkeehän sen kun saa eniten ruutuaikaa koosteissa. Siksi olen alkanut inhota koko ohjelmaa, pitäisi olla tasapuolisia kaikkia asukkaita kohtaan.
Samaa mieltä viime vuoden kausi oli pohjanoteeraus. Nyt Miillu länkyttä koosteissa koko ajan päiväkirjahuoneessa ja muutenkin ruudussa koko ajan. Tuotanto ei saisi ketään suosia kuten Vittumiinaa viime vuonna. Ja nyt alkaa taas näyttämään siltä että voittajaa junaillaan taas.
Eilen oli se, että kuka pelastetaan ensin turvaan. Ihmiset yrittivät laittaa ääniään Reeolle ja Heidille, mutta tuli ilmoitus virheestä.
No, Mia pääsi turvaan ja yhtäkkiä Reeon äänipykälät nousivat huimasti.
Äänet eivät menneet läpi äänestysajan puitteissa, mutta kun Mia saatiin turvaan, niin äänet Reeolle tuli näkyviin.
Tästä asukkaasta siis todella leivotaan voittajaa tänä vuonna!
BB syyttää osuuspankkia siutä, ettei äänet menny läpi. Miten selittyy se, ettei mennyt heidänkään, joilla ei ole mitään tekemistä kyseisen pankin kanssa??
Ja kuka uskoo tuohon äänestykseen en minä ainakaan.
Tuotanto on valinnut voittajan jo hyvän aikaa sitten. Palkkejahan voidaan nostaa ja laskea miten sattuu. Ei minunkaan äänet menneet perille.
Siinä sitten näättä ei rehellistä peliä ollu koskaan.ei viime vuonna eikä näköjään tänäkään vuonna.
Eli samaa rataa taas kuten viimevuonna kun latasin Akille ääniä. Eivät menneet läpi ja näin leivottiin Vittumiinasta suuri voittaja. 🤣 Aivan kuin vaalit Pohjois-Koreassa!
Tai äänestykset Venäjällä
Saas nähdä miten tämä 24 h tehtävä on pedattu Millulle. Ilmeestä näki että oli tietoinen tulevasta.
Millu siellä jo kyselee että joko peli alkoi että pääsee takamatkalta voittoon. Perkele.
Millu kuuluu kuulemma nelosen tuotantoon. En tiedä millä konstin...
Ilmankos se saa riehua mielin määrin,eihän sitäkään kukaan täällä usko , että voitti sunnuntain äänestyksen.