Siemenentäyteinen syyskuu

Anonyymi-ap

Tänä syksynä annoin kolmen vieraan miehen heittää siemenensä sisääni. Nuorena sinkkunaisena yksinhuoltajaksi joutuminen olisi pahin painajaiseni, mutta riskinotto on aina kiihottanut minua ja vuosien fantasioinnin jälkeen päätin viimein antautua fantasialleni.

Ensimmäisen miehen löysin deittipalstalta syyskuussa, hän oli minua vanhempi, perheellinen mies ja nai spermat sisääni kuin kokenut siitossonni. Toisen tapasin vielä samalla viikolla, hän oli nuori ja kiimainen eikä puhunut liikoja, vaan työnsi heti sisään päästessään kalun suuhuni, roiski spermat pilluuni ja pani lopuksi peppuunkin ennen kuin lähti kertomatta edes nimeään. Kolmannen miehen kanssa naitiin vain pikaisesti eräänä aamuna syyskuun loppupuolella, ennen kuin lähdin töihin hänen spermansa sisälläni.

Vietin muutaman hekumallisen viikon yhtä aikaa peläten ja toivoen, että joku näistä kolmesta ventovieraasta olisi pannut minut paksuksi ja jättänyt lapsensa minun kasvatettavakseni, ilman että minulla olisi mitään tietoa isän henkilöllisyydestä tai mitään keinoa tavoittaa tuota jos olisinkin halunnut. Heille se oli vain hetken nautinto ja ovesta poistuminen suomatta ajatustakaan sille, että saattoivat juuri pilata nuoren kehoni ja elämäni tekemällä minusta yh-äidin.

Hyväilin vatsaani ja tunnustelin joka päivä alkoivatko rintani käymään araksi. Stressasin miten pärjäisin yksin lapsen kanssa ja lievitin stressiä masturboimalla ajatukselle siitä, että olin antanut tehdä itsestäni vieraiden miesten siitosnartun. En ole koskaan ennen saanut niin kovia orgasmeja. Viimein tein raskaustestin, joka osoittautui negatiiviseksi. Olin yhtä aikaa pettynyt mutta myös huojentunut. Tällä kertaa riski ei realisoitunut, enkä tiedä aionko enää antautua tälle fantasialle uudelleen, mutta tämän syksyn muistot ovat kuitenkin aina mielessäni kun kosketan itseäni…

6

13478

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mieheni oli sellainen marka-asentaja ja kesäisin olin usein hänne mukanaan työmatkoilla. Mieni ollessa töissä, minä vietin aikaa asuntovaunussamme ja usein päivisin löysin miskavarin sänkyyni. Monissa fimoissa tekivät orotöitä ja minä sain näin aikaa rakasteluun vieraiuden miesten kanssa. nautin ihan suunnattomasti niistä ajoista. Myöhrmmin mieheni sai tiettä hommistan, mutta sen sijaan eyyää olisi suuttunut, tai heittänyt mionut ulos, tulikin hän usein mukaan sessioihin jolloin saimme miest molemmat. Ihanaa, todella ihanaa..

    • Anonyymi

      Aika tarinaa.No tarinaa nää onkin.

    • Anonyymi

      Kyllähän sinulle siementä antaa

    • Anonyymi

      Reipas tarina...

    • Anonyymi

      Vappuillan bileet, selätän Sut hotellihuoneen sängylle. Kiedon serpentiinillä ranteesi yhteen. Kiskon nahkahousut ja pikkarit jalastasi, otan Sut ihanan rajusti. Haluat vieraan spermat sisääsi, olet kiimassa. Pistät parastasi, nautit.

      • Anonyymi

        Kukaan ei nauti tuollaisen kokemattoman luuserin käsittelyssä 😂🤷‍♂️
        Sinä varmaan oletkin niin vässykkä että et saisi itse itseäsi vapaaksi jos olet sidottu serpentiinillä😂😂


    Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      101
      1673
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      43
      1220
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      970
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      170
      806
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      770
    6. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      728
    7. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      201
      703
    8. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      689
    9. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      657
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      40
      616
    Aihe