Iskä futisstudiossa

Anonyymi-ap

Olipahan matsi! Ensin rikkonaista ja sitten Saudien pari hienoa tsemppausta ja komeaa maalia yksittäissuorituksilla jotka jäi ennakkosuosikilta uupumaan.

Argentiina oli oudon vaisu paria paitsiomaalia lukuuntottamatta. Messi sai rankkarinsa ilmaiseksi.

Vaimo on suuri Argentiina- fani ja murheen murtama. Kuten olen kertonut, Buriram on jalkapallohullu provinssi ja veikkaanpa että kaupungeissa ei ollut juuri ristin sieluakaan ottelun aikana.

Jotakin pitää Argentiinan pelille tapahtua, jos meinaa selvitä lohkosta jatkoon. Heikko esitys. Ei ole Messistäkään Maradonaksi enää joka ohitteli puolustajia kuin keiloja ja jätti nämä kolmella askeleella kaksi askelta taakseen kiihtyvyydessä.

Kaverini on paraikaa Jorvin sairaalassa ja siellä on armottomat ruuhkat. Osastoille ei mahdu, hoitajia on koronakaranteenissa ja potilaita on sijoitettu käytävillekin.

Toivottavasti Saaripasanen on päässyt kuitenkin vuodeosastolle, vai onko leikkaus vielä edessä?

Meillä seurataan pelejä aktiivisesti joten kirjoittelut jää minunkin osalta vähiin. Leppoisaa viikkoa meille Pattayan rakkaille, siellä on Pattaya kuulema ihan hyvässä humussa.

2010

86

777

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Saidut pelasi todella hyvin!

      Kohta saavat STIHL / Husqvarna tai Jonsered sponssin :-)

      • Anonyymi

        Isokokoisia ukkoja. Puoli päätä pidempiä miltei joka ukko ja napsivat Argentiinan kulmapotkut kaikki pois laatikosta.

        Mutta rumia ne on kuin perkeleet. Saudien maalivahtikin on kuin merirosvoelokuvista. On sennäköinen etten ostaisi häneltä edes kebabia. 8)

        En tiedä, mutta olisiko Argentiina sortunut nyt liikaa pelkkään pallonhallintaan ja jäänyt strategiaansa kiinni sen sijaan että olisivat aggressiivisemmin hakeneet maalipaikkaa?

        Saudit saa varmasti tuosta hirveän draivin ja pelaavat seuraavat pelit rohkeammin alusta alkaen.

        2010

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsos peukaloinenkin on taas vaikuttanut palstalla, vai on Jorvin sairaalassa ruuhkaa, olen kerran eläessäni käynyt Jorvissa, sekin silloin kuin tyttäreni syntyi, ei melko tarkkaan 29 vuotta sitten, joten osuma tarkkuutesi ei päätä huomaan, asuimme silloin ex-vaimoni kanssa espoon nuottaniemessä, muutenkin juttujesi taso on hyvin alhainen, ja osumatarkkuutesi jo nollan alapuolella, terveisiä pattayan savoon, yritä saada apua itsellesi, onhan jorvikin sinut hylännyt.

        No mutta Bing ja huomenta.

        Tuo Jorvi putkahtelee kovin usein ja sehän on siinä Bembölen kaffestuganin vieressä missä tuli paljon laatupyörillä käytyä keskiviikkoiltaisin juomassa kaffikupponen ja berliinin munkki siinä bablatessa niitä näitä.
        Hesassahan on Meikku siinä Töölöntullin alueella, jonne böndejä kuskataan maaseudulta magnetofoonikuvauksiin.

        Se on sitten havaittavissa että rakkaalle muodostuikin ongelma kun ennen päpätti että ei matkatarinaa sun ja mun johdosta, mutta eipä ole matkatarinaa pukannu nytkään.
        Luulisi esimerkiksi Herra Elämän ystävällisesti tiedustelevan Totuustarkkailijalta että miten uusi asumus ja Dilleltä että joko lapset paljonkin potkupalloa pelaa ja onko tullut ostettua fanipelipaidat.
        Niin ja Dilleltä varsin unohtunut uutisoida paljonko krapulakänniä urheilun seuraaminen nyt edellyttää.
        Jne.

        Ai että miten täällä Chiang Maissa .... No ihan ok, kovin ovat salaperäisiä ja sanoneet vain että ootas vaan ihan rauhallisesti perjantaita, sulle on ohjelmat laadittu.

        $

        Bing bing ja päivää senssu.
        Jokoccos coccoc... ne viisi ystä pari kuntaa palanneet, laatu mottori puöräily kierroksilta siellä pohjoisessa ja, potato potato buff potato...
        By BuffBall HHN 61v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta Bing ja huomenta.

        Tuo Jorvi putkahtelee kovin usein ja sehän on siinä Bembölen kaffestuganin vieressä missä tuli paljon laatupyörillä käytyä keskiviikkoiltaisin juomassa kaffikupponen ja berliinin munkki siinä bablatessa niitä näitä.
        Hesassahan on Meikku siinä Töölöntullin alueella, jonne böndejä kuskataan maaseudulta magnetofoonikuvauksiin.

        Se on sitten havaittavissa että rakkaalle muodostuikin ongelma kun ennen päpätti että ei matkatarinaa sun ja mun johdosta, mutta eipä ole matkatarinaa pukannu nytkään.
        Luulisi esimerkiksi Herra Elämän ystävällisesti tiedustelevan Totuustarkkailijalta että miten uusi asumus ja Dilleltä että joko lapset paljonkin potkupalloa pelaa ja onko tullut ostettua fanipelipaidat.
        Niin ja Dilleltä varsin unohtunut uutisoida paljonko krapulakänniä urheilun seuraaminen nyt edellyttää.
        Jne.

        Ai että miten täällä Chiang Maissa .... No ihan ok, kovin ovat salaperäisiä ja sanoneet vain että ootas vaan ihan rauhallisesti perjantaita, sulle on ohjelmat laadittu.

        $

        Paksupasasen vartalohistoriaan sopii loistavasti berliininmunkit.

        Nyt on siis asuttu Espoon Nuottaniemessä exän kanssa?

        Onhan se tarina taas tuokin muiden joukkoon kun Tikkakosken lentotarinat paloi ja professuurit paljastui kuntoutukseksi.

        Yksikkökaksikko on salettiin Suomessa ja jo nyt sairaalassa tai valmistautumassa leikkaukseen.

        Täällä hieman silmät ristissä kun Ranskan peli kesti miltei aamuun saakka ja nukuin 3 tunnin yöunet. Veivasin kuntofillaria 90 minuuttia matsin aikana vielä bonariksi.

        Sairaalassa laittavat punkeron laihduttamaan ennen operaatiota. Hyvää leikkausta!

        Jep olin Tanskalaisella pentuna pullakuskina, olen asunut nuottaniemessä Espoossa nelisen vuotta, tyttäreni syntyi siksi Jorvissa, toinen syntyi naisten klinikalla.

        Ei minua ole tarvetta leikellä mistään, rytmikin on normaali, mutta eliquis lääkitys aloitettiin, jos niitä tulee vielä, kolmekuukautta jos ovat pois lääkkeen voi lopettaa.

        Nuo sinun väitteesi eivät ole aivan selväpäisen ja terveen tuotetta, oletko sinä tuo kopio Senssu, tämä palstan dynamiikka on melkoisen outoa, jopa suomi24 palstaksi.

        2010 kateellinen berliininmunkeille ja kaikille asuinaluille suomessa?

        Niinpä näyttää mutta että Jorvillekin kateellinen, se menee yli ymmärryksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep olin Tanskalaisella pentuna pullakuskina, olen asunut nuottaniemessä Espoossa nelisen vuotta, tyttäreni syntyi siksi Jorvissa, toinen syntyi naisten klinikalla.

        Ei minua ole tarvetta leikellä mistään, rytmikin on normaali, mutta eliquis lääkitys aloitettiin, jos niitä tulee vielä, kolmekuukautta jos ovat pois lääkkeen voi lopettaa.

        Nuo sinun väitteesi eivät ole aivan selväpäisen ja terveen tuotetta, oletko sinä tuo kopio Senssu, tämä palstan dynamiikka on melkoisen outoa, jopa suomi24 palstaksi.

        Me oltiin rakentamassa Lujatalon kanssa Nuottaniemeen muistaakseni 22 paritaloa noin 2001. Kalliita isoja kivitaloja.

        Niihin muutti Finskin lentäjiä ja Nokian inssejä, arkkitehdit suunnitteli sisustuksetkin ja taisi olla jokin kilpailukin kenen arkkitehdin "luomus" on hienoin. Yhdessä asunnossa seinät päällystettiin juuttikankaalla.

        Kävipä siellä sitten pieni vahinkokin, kun mestarit unohtivat laitattaa lattialämmityksen letkut ennen lattioiden valua noin kymmeneen ensimmäiseen asuntoon. Olivat unohtaneet kiireessä koko homman.

        Asia piti hoitaa sitten salassa, sillä se olisi Lujatalon tuntien johtanut irtisanomisiin ja korvausvaatimuksiin. Meiltä oli ukkoja viikonloppuna sitten iso lauma leikkaamassa timanttisahoilla urat letkuille ja päälle pumpputasoite.

        En ole kopiosenssu enkä askartelija. Käytän aikani vähän toisella tavalla.

        Tuosta Nuottaniemestä tulee mieleen se kummallisuus, että stadiin pitää tänä päivänäkin roudata tekijät muualta. Vanhin poikani kulkee päivittäin Lahdesta työmaainssinä stadissa. Itse tein sitä 11 vuotta. Nuorena sitä jaksaa.

        Niinhän TT sanoikin että ei piirrustuksia kukaan katso, ne vain annetaan mestarille.

        Sinäkään mestarilattialiipparina et edes ajatellut lämmitystä, joo täsmälleen kuten virolaiset, kukaan ei ajattele omalla päällään.

        Asuin siellä 90-95 välisen ajan, katselin google mapsista paljon oli muuttunut, paljon on alue muuttunut, mutta talon missä asuin vielä löysin.
        By NumBall HHN 61v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän TT sanoikin että ei piirrustuksia kukaan katso, ne vain annetaan mestarille.

        Sinäkään mestarilattialiipparina et edes ajatellut lämmitystä, joo täsmälleen kuten virolaiset, kukaan ei ajattele omalla päällään.

        Saaripasanen varsinainen mestarirakentaja. Et olisi berliininmunkki mahtunut edes työmaakoppiin. Valufirmat ei asentele lämmityksiä, ne tekee LVI-miehet.

        Vastaavan mestarin kanssa sovitaan valupäivä ja sitten valetaan. Valumiehet ei suunnittele lämmityksiä eikä vastaa työmaiden johdosta, he vaan valaa.

        Itse en ole valanut vuoden 1997 jälkeen mitään, vaan ollut konttorilla. Työnjohtajat minulla oli erikseen kuten myös toimitusjohtaja.

        Muistaakseni laskutettiin siitä viikonlopusta jotakin 50 tuhatta euroa, toisella nimellä tosin ettei mestarille käynyt käry.

        Enpä ole kommentoinut asiaan mitään sinun rakentamistaidoista mutta "rakentaja" joka kuvittelee että avoviemärin voi sukkittaa ja alipaineistaa kertoo että et ymmärrä mitään tekniikasta, lienee syytäkin pysyä siellä toimistossaan, ja kaukana työmaalta. Huuhaa... ukko sinä olet...

        Jopa minä pysyn päättelemään että avoviemäriä ei mitenkään alipaineisteta... ei mitenkään... tiiätkö poika lentsikoissa on yleensä alipaine vessat, katso vaikka kun seuraavan kerran niissä käyt, eikö olekin jänskää.

        Katsos että jassoo lvi miehet joo onhan se niin mutta jos olet VAIN valanut lattiat niin älä polleile että olet Lujatalon kanssa rakentanut.

        Mulla ihan riittävästi kokemusta tollasista Lahdesta päivittäin kulkevasta porukasta, ihan sama kulkeeko Lahdesta tai Virosta, samaa laatua.

        Ai että oikein erikseen sulla ollut vielä toimitusjohtaja, jep jep.

        Hoida nyt välillä niitä korealaisia kakaroitas.

        "Mulla ihan riittävästi kokemusta tollasista Lahdesta päivittäin kulkevasta porukasta"
        Öö.. mistä sulla on se kokemus niistä "porukoista"? Kaikki stadissa 1980- vuodesta tähän päivään rakentaneet ja rakennuttaneet tietää että rakantajat ja rakennusmiehet tulevat pääasiassa ihan muualta kuin stadista. Kerro omin sanoin oma näkemyksesi että mistä ne sinun laatuporukat sitten oikein tulevat ja tulivat sinun työmaillesi ja kerro mitä merkittäviä kohteita olet rakentanut tai rakennuttanut.

        Voin kertoa sitten omani 40 vuoden kokemuksella.

        44

        Jaahas joo ettäkö vallan 44 ja sanankäyttö ÖÖ pääkaupunkiseudun valtakunnallisen rakennusliikkeen päälliköllä.

        Kyllä tulevat Hesaan, se pitää kyllä paikkansa, eikä suinkaan kaikki ole huuhaa porukkaa.
        Minä sanoin että ... Mulla ihan riittävästi kokemusta tollasista Lahdesta päivittäin kulkevasta.
        Korostan sanaa TOLLASISTA.

        Tollasella tarkoitin Dillen kaltaisia.

        Minä en sinulle kohteitani kerro sen enempää kuin sinäkään minulle.
        Olen maininnut tosin aiemmin Hesan hautausmaan kivimuurin titaaniankkurein ja erikoisvaluin , sekä Kirkkonummen keskustan rautatiesillan.
        Muille kohteille en osoitteita anna.

        Minullakin 40 vuoden kokemus joten et sitten sinäkään ole ihan poikanen.
        Oletko sinäkin käynyt rakkaasi tavoin kirjekurssin hankkien ammattipätevyyden sukittamiseen ja ruiskubetonointiin.

        Aijaa tiikeripurkki.

        Aijaa museonäppis ja jippoputki.

        Nojasit pakkotyöllistettynä lapioon siis kun muut lurkit rakensi hautuumaan aitaa. Siinäpä projekti.

        Poistui aiempi listaukseni, en jaksa mainita enkä muistella nyt kaikkea, mutta heitetään nyt muutama. Me tehtiin sillä liikkeellä paljon muutakin kuin valuja. Myös pintaurakointia ja myös tiettyjä rakenteita, kylpyhuoneita, uimahallien vesieristykset jne.

        Mukana olimme eduskuntatalon remontissa, Kaartin poliisitalo, Suomen Pankin remontissa, Espoon Sellon rakentamisessa, Supon pääkonttorin remontissa, Viikin Yrityshautomon rakentamisessa, Viikin kirkon puurakenteissa ja lattioissa.

        Rahapainon remontissa vai millä nimellä se on en muista, Herttoniemen Vehon rakentamisessa, sadoissa kerrostaloissa ja kouluissa,
        Peijas-Rekolan sairaalassa, PHKS:ssä meillä oli mies viisi vuotta hommissa yhtä soittoa.

        Keilahalleja, jumppasaleja, Nokian pääkonttori ja koulutuskeskus, Kallion virastotalo, Kouvolan Hansakeskus ja oikeustalo, stadissa ainakin neljän hotellin pintatyöt, FIM-rahasto Mikonkadulla, Laakson sairaala jne.

        Asuntorakentamista yli puolet ja puolet julkista sektoria. Yli 2 miljoonaa neliötä valmista pintaa ja kahteen kertaan ei tuosta määrästä tehty omaan piikkiin kuin jokunen sata neliötä. Meillä oli parhaimmillaan yhtä aikaa työn alla pelkästään stadissa 24 kohdetta.

        Siltikin edelleen mikroyritys oli sekin, mutta kaukana sinun näpertelyn yläpuolella silti.

        Nelinelonen työpäällikönä vuosikymmenien ajan on toteuttanut kohteita valtakunnallisessa liikkeessä sata kertaa enemmän kuin minun mikrofirmani.

        Parhaat päivävaihdot oli 100 tonnia euroja. Korostan edelleen, että minulle ei siitä touhusta lopulta jäänyt mitään ihmeellistä, puolikas talo ja hieman rahaa. Mutta sen voin kertoa että oli vauhdikasta aikaa ja mistään ei tingitty. Ei töissä, kotona eikä vapaa-ajalla.

        2010

        PS: Minä tiedän jo tuosta katkeruutesi määrästä että elämäsi on ollut aina täynnä epäonnistumisia, ihmettelyä ja kadehtimista. Siihen on syynä heikko verenkierto aivoissasi ja sillekin on omat syynsä, joita sinulle on turha kertoa.

        Sen tiedän että olin elänyt jo kaksvitosena kolmen elämän verran enemmän kuin sinä tähän päivään mennessä.

        No mutta Rakas, johan oli listaa ja paljon, oikein hyvä mutta miksi sulla ei ole sitten enempää rahaa nykyään.

        En minä ole omaa työelämääni käyttänyt tuollaiseen voluumiin, vaan harkiten ja minulle soveliaalla tavalla, siis stressittömästi ilman tarpeita moneen sihteeriin ja toimitusjohtajaan kuten sinulla.

        Katsos sinulla ainakin tuon listauksen mukaan on ollut varsin kiireistä, vaan minulla taasen ei.
        Olen siis näpertelylläni aikaansaanut isomman eläkepotin kuin sinä.

        Hietaniemen hautausmaan korkean kivimuurin tuenta ei ollut kuten kirjoitat, mutta en siitä lähde kanssasi väittelemään.

        "Poistui aiempi listaukseni"

        Senssukka soitti ystävälleen T modelle ?

        Näemmä PATTAYAN MATKAILUPALSTA palautuu normaalitilaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta Rakas, johan oli listaa ja paljon, oikein hyvä mutta miksi sulla ei ole sitten enempää rahaa nykyään.

        En minä ole omaa työelämääni käyttänyt tuollaiseen voluumiin, vaan harkiten ja minulle soveliaalla tavalla, siis stressittömästi ilman tarpeita moneen sihteeriin ja toimitusjohtajaan kuten sinulla.

        Katsos sinulla ainakin tuon listauksen mukaan on ollut varsin kiireistä, vaan minulla taasen ei.
        Olen siis näpertelylläni aikaansaanut isomman eläkepotin kuin sinä.

        Hietaniemen hautausmaan korkean kivimuurin tuenta ei ollut kuten kirjoitat, mutta en siitä lähde kanssasi väittelemään.

        Sen verran vielä hyvä mikroyrittäjä, että sinä edustat aliurakoitsijoita ja minä olen käyttänyt aliurakoitsijoita suurimmassa osassa projektejani.

        Voipi olla että olet sinä jopa liipannut jonkun lattiankin lähettäen minulle laskun ja minä olen tuplannut sen lähettäen edelleen.

        Joten revi siitä Tyttö.

        $

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nojasit pakkotyöllistettynä lapioon siis kun muut lurkit rakensi hautuumaan aitaa. Siinäpä projekti.

        Poistui aiempi listaukseni, en jaksa mainita enkä muistella nyt kaikkea, mutta heitetään nyt muutama. Me tehtiin sillä liikkeellä paljon muutakin kuin valuja. Myös pintaurakointia ja myös tiettyjä rakenteita, kylpyhuoneita, uimahallien vesieristykset jne.

        Mukana olimme eduskuntatalon remontissa, Kaartin poliisitalo, Suomen Pankin remontissa, Espoon Sellon rakentamisessa, Supon pääkonttorin remontissa, Viikin Yrityshautomon rakentamisessa, Viikin kirkon puurakenteissa ja lattioissa.

        Rahapainon remontissa vai millä nimellä se on en muista, Herttoniemen Vehon rakentamisessa, sadoissa kerrostaloissa ja kouluissa,
        Peijas-Rekolan sairaalassa, PHKS:ssä meillä oli mies viisi vuotta hommissa yhtä soittoa.

        Keilahalleja, jumppasaleja, Nokian pääkonttori ja koulutuskeskus, Kallion virastotalo, Kouvolan Hansakeskus ja oikeustalo, stadissa ainakin neljän hotellin pintatyöt, FIM-rahasto Mikonkadulla, Laakson sairaala jne.

        Asuntorakentamista yli puolet ja puolet julkista sektoria. Yli 2 miljoonaa neliötä valmista pintaa ja kahteen kertaan ei tuosta määrästä tehty omaan piikkiin kuin jokunen sata neliötä. Meillä oli parhaimmillaan yhtä aikaa työn alla pelkästään stadissa 24 kohdetta.

        Siltikin edelleen mikroyritys oli sekin, mutta kaukana sinun näpertelyn yläpuolella silti.

        Nelinelonen työpäällikönä vuosikymmenien ajan on toteuttanut kohteita valtakunnallisessa liikkeessä sata kertaa enemmän kuin minun mikrofirmani.

        Parhaat päivävaihdot oli 100 tonnia euroja. Korostan edelleen, että minulle ei siitä touhusta lopulta jäänyt mitään ihmeellistä, puolikas talo ja hieman rahaa. Mutta sen voin kertoa että oli vauhdikasta aikaa ja mistään ei tingitty. Ei töissä, kotona eikä vapaa-ajalla.

        2010

        PS: Minä tiedän jo tuosta katkeruutesi määrästä että elämäsi on ollut aina täynnä epäonnistumisia, ihmettelyä ja kadehtimista. Siihen on syynä heikko verenkierto aivoissasi ja sillekin on omat syynsä, joita sinulle on turha kertoa.

        Sen tiedän että olin elänyt jo kaksvitosena kolmen elämän verran enemmän kuin sinä tähän päivään mennessä.

        Tuolla tyämäärällä muutama miljoona taskussa, sekin kunnan kerrostalossa kiinni, huono on ollut osaamisen tuntipalkka, ainakin jäänyt tähteeksi huonot hermot ja jatkuva stressi, noin ei elämäänsä elää, pidä koskaan elää, ei koskaan.

        Olen tuota työhistoriaa vastaan, suorastaan ylpeä uravalinnastani, vaikka paljon ei käteen jäänyt, kohtuullinen eläke jolla tulee hyvin toimeen, ja yksi rivari ja jonkin verran säästöjä... siinä kaikki... velkaa ei yhtään.

        By NumBall HHN 61v
        peukaloisen olisi hyvä ymmärtää mitä maleksia tarkoittaa, nuori mies ja noin mahottoman typerä.

        Elämäntyylin neuvontaa a´la Saaripasanen. 8)

        Nyt ilmestyi jo yksi rivarikin Saaripasaselle ja säästöjä, mutta silti käytte avustuspäivänä ostamassa riisiä ja kahvia, ette ikinä käy missään ettekä tee mitään, asutte vuokralla ja valehtelet jatkuvasti minkä ikinä ehdit.

        Sinulla ei ole koskaan ollut mitään uraa, olet sen itsekin tunnustanut monta kertaa joten lopeta nyt jos se naulojen hakkaaminen vatupassilla, hyvä mies.

        Olet taas tapasi mukaan väärässä kyllä minulla on säästöjä ja rivari kotirannassa, tosin kaupungin vuokraranta, tontti oma ostin sen 2000 luvun alussa, hinta oli 145.000 euroa, nyt arvoa en tiedä, vuokrattu mutta vuokra ei tuota mitään, mutta pyörii omillaan, muista aina että jos eläkeläinen joka on ollut työsuhteessa saa yli 1700 euroa kuukaudessa bruttona, se on yli keskiarvoeläkkeiden suomessa, ja siihenkin on pitänyt tehdä työtä kohtuullisella palkalla perusduunarin 30 vuotta, ja minulla on huomattavasti parempi eläke, eikä sillä edes ole väliä olennaista on se että olen tasapainossa kulujen kanssa, olen asunut sinua huomattavasti pidempään thaimaassa, joten varmasti tiedän mikä täällä on kulurakenne, ainoa ongelma on kun täytän yli 70 taitaa olla 73 vuotta jolloin vakuutukseni raukeaa, joka voi johtaa sellaiseen tilanteeseen että sairauskulut nousevat joka tapauksessa maksukyvyn yli, tai sitten vakuutusmaksut nousevat suhteettoman suureksi, toisaalta taas en hyväksy sitäkään että vakuutuksilla minut pidettäisiin hengissä, vaikka peli olisi jo pelattu, siksi teen 70 elvytyskiellon... jos vielä olen täällä silloin, tai paremmin kuin vakuutus loppuu...

        Moi.

        Älä hyvä mies tee elvytyskieltoa, vaan kuten minä olen tehnyt jo kauan sitten, että mikäli kone ja kyvyttömyys omatoimiseen elämään, niin piuhat irti.

        Muuten, mitähän mielikuvituksellista Tyttö Neitinen nyt lausuu kun sattumoisin samalla sekunnilla kommentoin aloitukseen elämän hinta?

        Toki kirjoitin väärin, tarkoitin kaapelit irti jos ei enää toivoa itsenäisestä elämästä.

    • Anonyymi

      Toinen pommi; Samurait teilasi Sakut! Ekassa erässä nukkuivat, toisessa heräsivät :-)

      Hyvät kisat, paljon katsomista.

      • Anonyymi

        Hieno homma! Uusia maita voittoon. Täällä seurataan Belgian peliä. Puoliaika. Ei nyt mitään huippua mutta puhdasta palloilua!

        Tulee mieleen sensaatiomaisista nousuista vuosi 2002 ja Senegal. En muista pelaajien nimiä mutta siellä oli pari järkälemäistä mustaa miestä jotka koostaan huolimatta olivat kestäviä ja nopeita.

        Japanin peli jäi väliin mutta pitää katsoa jälkikäteen. Japani on hieno kansa, luin juuri jutun jossa he siivoavat katsomoissa toistenkin jälkiä ja käyttäytyvät aina siivosti. Täydellinen vastakohta brittihuligaaneille. Kaikki britit ei kuitenkaan ole huligaaneja, kerrottakoon selvennykseksi.

        Näyttää tulevan hyvät kisat heikoista odotuksista huolimatta. Näitä kun ei ole kuin neljän vuoden välein niin täytyy nostaa Messille hattua viidensistä ja viimeisistä MM-kisoistaan. Lyhyet on jalat kuin Maradonalla mutta molemmat menee kaikkien aikojen TOP vitoseen taidoillaan, Maradona ei tilastoillaan, mutta taidoillaan ehkä se ykkönen.

        2010

    • Anonyymi

      Olen Senegal fani jo kauan aikaa. Asuin aikoinani hetken Etelä Ranskassa jossa niitä oli paljon esim hotelleissa siivoojina.
      Pitkiä komeita miehiä ja uljaita naisia. Kulkivat päät pystyssä, ylpeinä rodustaan ja kansallisuudestaan. Puhuivat pehmeästi kaunis sointuista ranskaa.
      Eli AIVAN eri rotua ja luokkaa kuin esim Somalit!

      Tänään taas 3 matsia - voi laiskotella ja nauttia :-)

      • Anonyymi

        Matseja tänään peräti neljä. 2 kakkosella ja 2 kolmosella. Kiinnostaa nähdä missä kunnossa brassit on :)

    • Anonyymi

      Pallomaha senkun kasvaa futista katsellessa ja olutta juoden.

      • Anonyymi

        Itse en juo alkoholia laisinkaan ja se onkin tämän tiimalasivartalon vaiettu salaisuus.
        https://ibb.co/wLFdcCP

        By NumBaII, huomenna 62v, aikuismainen hyvin toimeen tuleva tasapainoinen kaveri

    • Anonyymi

      Kameruunin pelaajat oli sitten matkustaneet Qatariin katselemaan, kun toiset pelaa jalkapalloa.

      Jos olisivat olleet yleisön joukossa tuon tehdessään, niin sen olisi ymmärtänyt, mutta nyt oli heidän joukkueensa kentällä Sveitsiä vastaan.

      Koulun hiekkakentällä pelattiin välitunnilla vuonna 1974 parempaa jalkapalloa, kuin mitä Kamerun tänään. Siellä oli sentään yritystä.

      2010

      • Anonyymi

        Sinulta on jäänyt ymmärryksen ulkopuolelle urheilun perinpohjimmainen tarkoitus.

        Jokainen Kemrunin futaaja on tekojensa ja panostuksensa, sekä asenteensa johdosta tosiasiallisesti urheilullisempi ja miehekkäämpi kuin sinä, kaikkien arvostelija, täys neitimäinen kikkare.

        Sensukka sen urheilun perinpohjimmaisen tarkoituksen sitten varmaan selventää, että onko tarkoituksena mennä kentälle seisoskelemaan MM-kisoihin vai mitä sensukka tarkoittaa?
        Ylen kisastudion asiantuntijat kyllä yhtyivät Kympin näkemykseen että Camerunin pelissä ei ollut mitään järkeä ja he eivät edes yrittäneet maalia tosissaan kertaakaan koko 100 minuutin aikana. Eikö se sensukan mielestä ole mitenkään outoa?

        Nooh, näitä Saaripasasen sihteerin erikoisia käsityksiä urheilusta on kuultu ennenkin. Hänen mielestään kilpaurheilu pitäisi lopettaa, koska häviäjälle voi tulla paha mieli.

        Vanha sanonta kuuluu että helpompaa laittaa juoksevan villikissan perseeseen tabascoa, kuin saada Saaripasasen sihteeriltä vastausta.

        ihminen on kilpaillut voitosta jo aikojen alusta asti ja leikki sekä harjoittelu valmistaa yksilön taistoon, olit sitten mitä eläinlajia hyvänsä. Kaikki varsinkin nisäkkäät aloittavat treenaamisen miltei heti synnyttyään.

        Vahvat jää eloon ja parhaat niistä perustavat ne perheet, joilla on lajin kannalta paras mahdollisuus selvitä tulevaisuudessa. Se on luonnonvalinta ja se kaikkein luonnollisin valinta.

        Jalkapallo on kamppailulaji, kuten myös jääkiekko, tennis ja monet muut. Sieltä ei itkupillit ja anteeksikunolenolemassa- tyypit matkusta turnauksen jälkeen pokaali kainalossa kotiin.

        Urheilu on mittari kunnolle ja kyvyille. Ei ole olemassa sellaista urheilulajia jossa tappio on tavoite, että se siitä sihteeripojun asenteista tällä erää.

        Anteeksi että pahoitin jopa kahden rakkaan mielen aiheuttaen tunteiden purkauksen.

        Aikojen alusta oliot joilla on aivot ovat erottaneet kaksi henkilöä, eikä pitänyt heitä yhtenä, mutta Tyttö Neitinen se jatkaa.

        En katsonut matsia joten en ota kantaa siihen, vaan otin kantaa urheilun merkitykseen ja tarkoitukseen kun Dille vertasi kouluaikojen sorakenttiin.

        Mikäli kaiken urheilun lapsesta lähtien ainut tarkoitus on olla parempi kuin toinen, niin ollaan väärillä raiteilla nykyaikana siitäkin huolimatta että aikojen alusta .... jne.

        Esimerkkinä ja kokemukseen perustuen esimerkiksi siellä junttilassa juniori jalkapallo ja jääkiekko on liian useassa tapauksessa isän urheilua poikansa kautta.

        Dille esimerkillisenä isukkina tietysti voi peluuttaa namin lapsia potkimaan palloa vain ja ainoastaan hänen valmennettavien ollen parhaita, ei suinkaan pelkän liikunnan ja hauskan yhdessäolon merkeissä.

        Kamerunin osalta tosin matsia näkemättä ja arvostelematta heidän pelilahjojaan, he edustivat maataan eikä varmuudella ole edes nähnyt unia mainitun vastustajansa voittamisesta.

        Hauska yhdessäolo tulee kaupanpäällisiksi ja hyvä urheilija osaa myös hävitä, mutta ei tähtää häviöön eikä loukkaantumiseen esiasetuksena.

        On myös erotettava urheilu ja kilpaurheilu toisistaan, ja sitten on vielä ammattiurheilu, joka on se kuninkuusluokka. Esim thainyrkkeilyssä minun aikana otteli vain 15% harrastajista.

        Pitkän linjan huippupalloilijat tuntee toisensa ja monet on ystäviä vastustajien pelaajien kanssa. Ei he katkeroidu eikä heille tule paha mieli tappiosta kovin pitkäksi aikaa, sillä realiteetit on tunnustettava, mutta se tehdään vasta pelin jälkeen. Pelin lopputulos vasta kertoo miten siinä kävi.

        Näkikö Saudi-Arabia unia Argentiinan voittamisesta tai Japani Saksan? Todennäköisesti, koska olivat nälkäisempiä kuin ylivoimaisena ennalta pidetty vastustajansa.

        Siinä on asenne kohdillaan, kun voittaa ennakkosuosikin!

        Kun nelikymppisenä potkaisin etupotkulla SM-huipulla olleen kaverin köysien yli kehästä ulos sparratessa, niin se oli nuoren miehen egolle liikaa ja alkoi hirveä selittely että ei noin kovaa vedetä sparratessa. Sanoin että 75% on se normi ja tuo oli vasta 50%. Ei suostunut jatkamaan.

        Terve asenne olisi ollut että hän olisi pyytänyt minua vähän näyttämään mallia, eikä olisi alkanut inisemään.

        Lapset pelaa todella kovaa nykyisin jo 10 vuotiaina paljon ennen murrosikää. Voimistelijat ovat parhaimmillaan naisten puolella siinä 14-15 vuotiaina, taitoluistelussa hieman siitä ylöspäin.

        Siitä olen samaa mieltä että ei liian paljon ja ei liian yksipuoleista liian nuorena. Siinä käy tuloksenkin kannalta sitten usein niin että parhaat vuodet jää sinne teini-ikään, eikä enää pärjää aikuisten sarjoissa.

        Yleisurheilu on paljastunut monille huipuille hyväksi pohjaksi muihin lajeihin, menestyksen kannalta.

        Urheilutieteellisesti on todistettu että mitä korkeammalle laittaa tavoitteet, sitä suuremmat saavutukset. Tappiosta ei edelleenkään unelmoi kukaan.

        "Noustessaan kehään, jokaisella on suunnitelma ennenkuin saa nyrkin naamaansa" -Mike Tyson-

        En ole sanallakaan maininnut mitään ns. hyvästä häviämisestä vaan olen ottanut kantaa sinun sairaaloiseen asenteeseesi ja nyt vaihdoit puheenaiheen Tysoniin ja varmaankin seuraavaksi golfmiljonääriin.

        Minä lopetan aiheesta kommentoinnin tähän.

        Kannattaakin lopettaa, sillä olet aivan liian tyhmä perustelemaan aivan älyvapaita väitteitäsi ja sanomisiasi, koska sinulla ei ole hajuakaan mistä puhut vaan mietit aina rahaa.

        Olet monasti sanonut ettet seuraa urheilua, et tykkää urheilusta, et harrasta urheilua ja pidät urheilua narsismina yms. niin silloin ei todellakaan kannata kommentoida urheilua.

        Oli hieno peli Ghanalta ja Portugalilta, kumpikin herpaantui hetkiksi ja kumpikin syttyi hetkiksi. Ronaldon pilkkua arvosteltiin mutta kampittamisen ammattilaisena voin kertoa että Ghanan poika teki sen juuri oikein.

        Astui 20cm vasemmalle vasemmallaan tarkasti kenkään kiinni ja otti pusun pohkeeseen lamauttaen täysin Ronaldon vauhdin. Tuomarilla todella tarkka silmä.

        Lopputulos oli reilu, sillä Portugalilla oli kolme kertaa enemmän maalipaikkoja. Mutta Ghanalle hatunnosto siitä että siellä ei lannistuttu vaan voimaa riitti loppuun saakka.

        Jos Ghana olisi ollut alussa aggressiivisempi, niin kukapa tietää miten olisi käynyt.

        2010

    • Anonyymi

      "Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä."

      Urheilu nostattaa tunteita!

      Niin pitääkin :-)

    • Anonyymi

      Nähtiin toistaiseksi kisojen upein maali!

      Tottenhamissa pelaava Brassi Richarlison näytti kuinka se tehdään.

      Moni sitä aina yrittää mutta harva onnistuu.

    • Anonyymi

      Chang- areenalle on avattu aitioita / hotellihuoneita joista voi katsella peliä vaikka sängystä! Nyt on siistiä touhua, pitää testata joskus! https://ibb.co/PNLtBT5

      2010

      • Anonyymi

        Senegalin karpaasit taitaa viedä voiton Ecuadorista. Kisoissa käy ilmi että maaleja tulee vain erittäin kovalla vauhdilla, eikä nysväämällä. Korealla eilen tusinan verran selviä maalintekotilanteita, mutta maalintekeminen meni sitten jahkailuksi kun olisi pitänyt laukoa välittömästi.

        Niinhän se Mertaranta selosti että "siinä on paikka, miksi et lauo"
        Illan ottelussa Iran USA olisi mahtimaalle oikein kun viholliseksi julistamansa maa voittaisi maailmanpoliisin :)

      • Anonyymi

        Oletko koska aikonut matkustaa Buriramiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko koska aikonut matkustaa Buriramiin?

        Vielä en ole Chlang Maissakaan ehtinyt käymään, vaikka kaikissa go go baareissa ollen.

      • Anonyymi

        Sanoisinko että en paremmin sanoisi.

      • Anonyymi

        PS. Onnex meikämandoliin ei enää tartte vosuni kuumista aalloista välittöö, viittaan vähän niinku ton mun nokkapyärä vastaohjaukseen.

        By BuffBall

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PS. Onnex meikämandoliin ei enää tartte vosuni kuumista aalloista välittöö, viittaan vähän niinku ton mun nokkapyärä vastaohjaukseen.

        By BuffBall

        Hyvin laakastu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko koska aikonut matkustaa Buriramiin?

        Olen vieläkin, ja olen käynyt jo jotain neljä kertaa, entäs sinä?

      • Anonyymi

        Etkö sä nuku koskaa?

      • Anonyymi

        Luin uutisen, lienee vain eräs tapa korjata buriramin hotellitarjontaa, joka muutenkin on hyvin heikkoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luin uutisen, lienee vain eräs tapa korjata buriramin hotellitarjontaa, joka muutenkin on hyvin heikkoa.

        Hotellitarjonta oli kuitenkin riittävä maailman suurimpaan yleisötapahtumaan tänä vuonna.

        Thaimaan ensimmäinen "sänkykatsomo" aukeaa Thaimaan hienoimmalle ja suurimmalle areenalle Dunlopillon sponsoroimana ja moottoroiduilla luksussängyillä varustettuna.

        Hintatasoa ei ole vielä kerrottu mutta tuskin missään pilvissä kuitenkaan. Hotelli jossa pelaajat majoittuu hintatasoltaan 750 - 1500baht.

        Hotellit on edullisia siksikin että suurin osa asiakkaista on thaimaalaisia jotka on tulleet katsomaan pelejä, ajoja ja tapahtumia. Chang circuitilla ja areenalla on joka viikonloppu tapahtumia ja katsomot vetää yhteensä 150 tuhatta henkilöä.

        Tuollainen mainoskuva oli sänkysponsorilta https://ibb.co/7JrYsjk
        Ei ole mikään olkipatja, joita käytetään Hua Hinissa karvakärsien motelleissa. 8)

        Miten vaikuttaa sun elämää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten vaikuttaa sun elämää?

        Vaikuttaa siten että varaan tuon huoneen lähitulevaisuudessa jonkun tapahtuman yhteyteen ja menemme vaimon kanssa viettämään laatuaikaa.

        2010

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikuttaa siten että varaan tuon huoneen lähitulevaisuudessa jonkun tapahtuman yhteyteen ja menemme vaimon kanssa viettämään laatuaikaa.

        2010

        No sepä hienoa että sinne kehitysalueelle on saatu jo patjojakin, ettei vaan vielä sähköä ole ihan joka paikassa, tosin en ymmärrä mitä joku tekee stadionilla hotellihuoneella, varsinkin kun kyse on pikkukaupungista missä järjestetään muutama tapahtuma vuodessa, nekin vajailla kävijä määrillä, mutta ei näistä kiinalaisista ota selvää.

        Buriramin ammattilaiset löytävät noillekin huoneille nopeasti lisäkäyttöä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikuttaa siten että varaan tuon huoneen lähitulevaisuudessa jonkun tapahtuman yhteyteen ja menemme vaimon kanssa viettämään laatuaikaa.

        2010

        Oletko jo löytänyt vaimoehdokkaan sinulle tinderistä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sepä hienoa että sinne kehitysalueelle on saatu jo patjojakin, ettei vaan vielä sähköä ole ihan joka paikassa, tosin en ymmärrä mitä joku tekee stadionilla hotellihuoneella, varsinkin kun kyse on pikkukaupungista missä järjestetään muutama tapahtuma vuodessa, nekin vajailla kävijä määrillä, mutta ei näistä kiinalaisista ota selvää.

        "muutama tapahtuma vuodessa, nekin vajailla kävijä määrillä"

        Hehheh mitä höpinää! Maailman suurimmassa tapahtumassa Moto GP:ssä Buriramissa kävi 225 000 ihmistä viikonlopun aikana ja tapahtuman liikevaihto oli 24 miljoonaa euroa.

        Pelkästään moottoriradalla nyt joulukuussa on 7 suurtapahtumaa jotka kestävät 12 päivää. Muita pienempiä tapahtumia siihen päälle.

        Chang Areenalla pelataan Aasian liigaa, kotimaan liigaa ja muita liigoja, cuppeja sekä pelejä noin 10 peliä joulukuussa.

        Sekä international circuit että Chang Areena ovat Thaimaan suurimmat ja niissä järjestetään Thaimaan suurimmat tapahtumat. Edes Bangkokissa ei ole vastaavaa ja katsojamäärissä tehtiin maailmanennätys tänä vuonna.

        Joten se tuosta lausunnostasi että "muutama tapahtuma vuodessa, nekin vajailla kävijä määrillä"

        Hua Hinissa ei kymmenessä vuodessakaan tapahdu niin paljoa kuin Buriramissa, joka on muutes myös hallitseva mestari jalkapallossa ja keikkuu sarjan kärjessä tänäkin vuonna.

        Mestariksi Buriram United on yltänyt vuosina 2008, 2011, 2013, 2014, 2015, 2017, 2018, 2021, 2022.

        Toissapäivänä viimeksi käytiin katsomassa peli. Monessakohan tapahtumassa tai pelissä se Saaripasanen on eläissään käynyt? Jos saan arvata niin et yhdessäkään ikinä.

        Minä kävin Suomessakin katsomassa kaikki suurtapahtumat, oli kyse nyrkkeilystä tai Hartwall- areenan isojen bändien keikoista, Salpausselän mäkiviikosta tai mistä tahansa.

        Maleksiminen ei ole minun juttu mutta sinun vartalollesi se näyttää soveltuvan hyvin.

        Ja taas sotkeuduit villalankaan.

        Kuules se on ihan sama montako käy ja missä käy.
        Seinäjoen tangomarrkinoillakin käy väkeä, mutta ei Seinäjokelaiset ole kaltaisiasi mainosmiehiä paikkakunnastaan kuten sinä omasta haavelandestas.

        Mees ny viettään laatuaikaa sen pyllistäjäs kanssa ja hoitamaan niitä haavekorealaisias.

        Tuo osui aika hyvin buri onkin vähän kuin seinäjoki, tai pieksämäki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "muutama tapahtuma vuodessa, nekin vajailla kävijä määrillä"

        Hehheh mitä höpinää! Maailman suurimmassa tapahtumassa Moto GP:ssä Buriramissa kävi 225 000 ihmistä viikonlopun aikana ja tapahtuman liikevaihto oli 24 miljoonaa euroa.

        Pelkästään moottoriradalla nyt joulukuussa on 7 suurtapahtumaa jotka kestävät 12 päivää. Muita pienempiä tapahtumia siihen päälle.

        Chang Areenalla pelataan Aasian liigaa, kotimaan liigaa ja muita liigoja, cuppeja sekä pelejä noin 10 peliä joulukuussa.

        Sekä international circuit että Chang Areena ovat Thaimaan suurimmat ja niissä järjestetään Thaimaan suurimmat tapahtumat. Edes Bangkokissa ei ole vastaavaa ja katsojamäärissä tehtiin maailmanennätys tänä vuonna.

        Joten se tuosta lausunnostasi että "muutama tapahtuma vuodessa, nekin vajailla kävijä määrillä"

        Hua Hinissa ei kymmenessä vuodessakaan tapahdu niin paljoa kuin Buriramissa, joka on muutes myös hallitseva mestari jalkapallossa ja keikkuu sarjan kärjessä tänäkin vuonna.

        Mestariksi Buriram United on yltänyt vuosina 2008, 2011, 2013, 2014, 2015, 2017, 2018, 2021, 2022.

        Toissapäivänä viimeksi käytiin katsomassa peli. Monessakohan tapahtumassa tai pelissä se Saaripasanen on eläissään käynyt? Jos saan arvata niin et yhdessäkään ikinä.

        Minä kävin Suomessakin katsomassa kaikki suurtapahtumat, oli kyse nyrkkeilystä tai Hartwall- areenan isojen bändien keikoista, Salpausselän mäkiviikosta tai mistä tahansa.

        Maleksiminen ei ole minun juttu mutta sinun vartalollesi se näyttää soveltuvan hyvin.

        2010

        Pikkuisen tapahtumahistoriikkia:

        Näin kaikki Tony Halmeen matsit livenä ja Heleniuksen ensimmäisen Suomessa käydyn, ammattilaisottelun, Sami Elovaaraa sparrailin, Jukka Järvinen on kaverini, Jomhodin kanssa on paiskattu juttua sekä Suomessa että Thaimaassa.

        Käpylän pyöveli järjesti meille tiketit ringside- paikoille, joskus oltiin talkoissa kokoamassa stagea tai kehää ja saatiin kymmeniä lippuja palkaksi.

        Konserteista tulee mieleen Anastacia, ZZ Top, Red hot chili peppers, Nightwish, Bruce Springsteen, Eros Ramazzotti, Rihanna.. kotimaisista kaikki isot nimet kuten Juice ainakin kolmasti, Popeda saman verran, Eput kahdesti, Mamba kolmasti, muita kotimaisia ehkä tusinan verran.

        Popeda ja Mamba esiintyi Lahden Sibeliustalolla, Mamba klassisen orkesterin säestämänä. Standup- komiikka keikkoja oli pikkujoulujen aikaan ja firmani pikkujouluissa esiintyi yleensä kaksi paikallista bändiä. Marko Haavisto ja Poutahaukat, Irwinin lapset, Ismo Haavisto blues band, Yölintu.. nuo tuli ekaksi mieleen.

        Kiihdytyskisoissa ja muissa moottoritapahtumissa tuli käytyä ainakin kerran kesässä. Jopa raveihinkin eksyttiin nuorena lähinnä bongailemaan heppatyttöjä joilla legendan mukaan on tavaraa tarjolla kun ovat sitä hevoseen ensin hanganneet.

        Kylpylöissä, huvipuistoissa, sirkuksissa, tivoleissa, elokuvissa yms käytiin lasten kanssa monta kertaa vuodessa. Värikuulasotaa oltiin monen perheen kesken, pulkkamäissä ja vedettiin sorakuopalla moottorikelkan perässä valtavaa pulkkaletkaa ja pärrättiin minimönkijöillä.

        Thaimaalaiset bändit ei ole tuttuja mutta meidän kylällä on melkein jokaisena iltana tarjolla elävää musiikkia ravintolaillan yhteydessä. Hyvin riehakastakin menoa. Noin kerran kuussa tulee käytyä.

        Itse tykkään eniten trubaduureista ja pianisti plus vokalisti yhdistelmistä jotka vetää cover- klassikoita. En ole suuri thaimusiikin yhdistelmä, tosin nyt kun on oppinut kieltä, niin huomaa miten paljon sanoituksissa on huumoria.

        Monet thaimaalaiset ränttätänttä- biisit kertoo erilaisista kommelluksista ja väärinkäsityksistä. Suomalaista melankoliaa niissä on varsin vähän. Optimistista romantiikkaa on myös paljon, lupauksia ja toiveita.

        Hienoa kun kerrot, mutta mitä tuo asiaan liittyy, saitko kuntouttavassa ohjeita että kerro taas itsestäsi, luuletko ihan oikeasti että tuolle on vielä tarvetta, mutta edelleenkin teet sen puskista huutaen kuin pupujussi.

        Tiiätkö kävin ekan kerran ex:n kanssa thaimaassa vuonna 1986, phuketissa... sitä ennen kävimme vain kanarialla ja rodoksella, rahaa ei ollut muuhun...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen täällä anusnaamana siksi aurinko lasit päässä, ettei minua tunnisteta. Olen tuttu tee veestä. Neiti Peukaloinen heitti tuossa listaa käymisistään. On sitä täälläkin kaiken laista tehty ja käyty. Isä vei meidät lammelle vuonna 1965, löydettiin sieltä siskon kanssa takaisin 1967 kesäkuussa. 1994 mentiin aimon kanssa pingoon, mutta se oli kiinni. Jäätiin istumaan siihen edustan kiveykselle ja aimo sai virtsa putken tulehduksen,
        2019 matkustin hesaan kun minulla todettiin ryyppyputken tulehdus sisä elimissä.
        Todisteena siltä matkalta on kuksa kuvattuna roskiksen päällä hesassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa kun kerrot, mutta mitä tuo asiaan liittyy, saitko kuntouttavassa ohjeita että kerro taas itsestäsi, luuletko ihan oikeasti että tuolle on vielä tarvetta, mutta edelleenkin teet sen puskista huutaen kuin pupujussi.

        Tiiätkö kävin ekan kerran ex:n kanssa thaimaassa vuonna 1986, phuketissa... sitä ennen kävimme vain kanarialla ja rodoksella, rahaa ei ollut muuhun...

        Kommentoin kommenttiani vielä... phukessa ei ole go go baareja, pupujussi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommentoin kommenttiani vielä... phukessa ei ole go go baareja, pupujussi.

        Taasko se Saaripasanen aloittaa tuon vänkäämisen..?
        https://www.phuket101.net/phuket-best-go-go-bars/

        Myös Chiang Maissa on goukkareita. Huonoja tosin samaten kuin Chiang Main saippuapaikat ovat kehnoja.

        Maanantaina matkalla peliin pojan kanssa käytiin maksamassa peltotyöläisten prepaiditNangrongin AIS:ssä , kun heiltä oli sattumoisin fyrkat finaalissa https://ibb.co/b3m6L6j

        Työtä ei ole kuin silloin tällöin mutta maksan siitä kolminkertaisen palkan kouraan verrattuna paikalliseen tasoon.

        Moi Kymppi! Olen ennustaja. Ennustan että kirpparisaari kommentoi peukalosi kynsivallin vaurioitumista ja kertoo ettei nuo gogo-baarit ole gogo-baareja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taasko se Saaripasanen aloittaa tuon vänkäämisen..?
        https://www.phuket101.net/phuket-best-go-go-bars/

        Myös Chiang Maissa on goukkareita. Huonoja tosin samaten kuin Chiang Main saippuapaikat ovat kehnoja.

        Maanantaina matkalla peliin pojan kanssa käytiin maksamassa peltotyöläisten prepaiditNangrongin AIS:ssä , kun heiltä oli sattumoisin fyrkat finaalissa https://ibb.co/b3m6L6j

        Työtä ei ole kuin silloin tällöin mutta maksan siitä kolminkertaisen palkan kouraan verrattuna paikalliseen tasoon.

        2010

        Tietysti teet, ja maksat se nyt on selvä asia, onneksi en ole valinnut urheilijan uraa yksikin 25 vuotias entinen jalkapalloilija kuoli muutama päivä sitten tuntui todella pahalla kun luin entinen urheilija 25 vuotiaana, jotain on tuossa urheilupuolella pahasti pielessä-

        Olen elänyt varsin terveenä 62 vuotta, muuten kun olet ollut kiinnostunut terveyden tilastani, nyt selvisi miksi flimmeria ja rytmihäiriöitä, sydämestä löytyi AV katkos, joka sinänsä ei ole vaarallinen, mutta altistaa flimmerille, tuo katkos johtuu sairastamastani koronasta, tuo on yleinen haitta mikä mikä koronasta jää jäljelle, kun virus on poistunut elimistöstä, eli osa longcovidia.
        By NumBall HHN 62v.

        Ai niin nuo sormesi, hieman homohtavat ja paksummat kuin minulla.

        Saaripasanen toteaa nyt jotakin niin älyvapaata:

        "onneksi en ole valinnut urheilijan uraa yksikin 25 vuotias entinen jalkapalloilija kuoli muutama päivä sitten tuntui todella pahalla kun luin entinen urheilija 25 vuotiaana, jotain on tuossa urheilupuolella pahasti pielessä"

        ...että ihan pakko iskän hieman taas kertoa urheilusta. Minusta tuntuu tosi pahalta kun läski sairaseläkeläinen puhuu terveitä elämäntapoja vastaan.

        Siis että kun nuori futari masentuu ja päättää päivänsä niin se tarkoittaa että urheilussa on jotakin pielessä? Voi HerraJumala, Buddha, Aurinkokuningas ja Kalle Päätalo... On vaikeaa edes ajatella mitä Saaripasasen päässä liikkuu vai liikkuuko yhtään mikään?

        Urheilu ja liikunta on pelastaneet historiansa aikana miljardien ihmisten hengen ja antanut näille terveyttä, laadukkaita elinvuosia, ryhdin, ulkonäön, erektiokyvyn, sosiaaliset kuviot, itsetuntoa, menestystä, rahaa ja hyväksyntää.

        Huomattavan ylipainoinen liikuntaa harrastamaton tupakoitsija ei pärjää missään elämän osa-alueella sellaiselle joka huolehtii itsestään, ruokavaliostaan, liikunnasta ja kunnosta.

        Lihavia sohvaperunoita syrjitään niin työmarkkinoilla kuin parisuhdemarkkinoillakin. Läskeille jää vain jämät, kuten Saaripasaselle on käynyt. Ei päässyt koskaan kunnon töihin ja sai puolisokseen Amin Asikaisen.

        Tuohon kun lisätään vielä Saaripasasen äärettömän tyhmä pää, tupakka, viina ja mielialalääkkeet, niin eihä tuollaisesta ole edes sianrehuksi. Ei ihme että tuupattiin sairaseläkkeelle jo viiskymppisenä ja ettei enää naisetkaan kiinnosta.

        Urheilu on pelastanut kaduilta maleksimasta miljoonia nuoria ja tuonut sisältöä heidän elämäänsä. Urheilijat saa parhaat naiset, parhaat duunit ja tietävät miten saadaan asiat hoitumaan. Ne ei hoidu maleksien, kuten Saaripasanen tietää hyvin.

        Saavutusten eteen pitää tehdä töitä. Mikään ei tule ilmaiseksi ja urheilija sen parhaiten tietää. Poikani oppi kiekkoilusta sen miten asiat opitaan. Ne opitaan vain opettelemalla ja harjoittelemalla. Hän sovelsi ne opit kouluun ja keskiarvo nousi seitsemästä ysiin.

        Vaikka hän kiekon lopettikin, niin se tsemppi jäi ja se näkyy menestyksessä työrintamalla ja 23 vuotiaana hän on jo kiinteistösijoittaja, kun Saaripasasella ei ole mitään edes 62 vuotiaana.

        Jo pienikin säännöllinen liikunta lisäisi kansanterveyttä huikeasti ja puolittaisi terveydenhoitokulut.
        https://ukkinstituutti.fi/liikkuminen/liikkumisen-suositukset/aikuisten-liikkumisen-suositus/

        Yhdelle kaverille tuli surullinen ja onneton olo, kun se harrasti liikutusta. Sitten sille tuli veri tulppa ja turvotusta naaman seutuville. Minulle tuli surkea olo kun ajattelin miten kamalaa on urheilujan elämäm.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti teet, ja maksat se nyt on selvä asia, onneksi en ole valinnut urheilijan uraa yksikin 25 vuotias entinen jalkapalloilija kuoli muutama päivä sitten tuntui todella pahalla kun luin entinen urheilija 25 vuotiaana, jotain on tuossa urheilupuolella pahasti pielessä-

        Olen elänyt varsin terveenä 62 vuotta, muuten kun olet ollut kiinnostunut terveyden tilastani, nyt selvisi miksi flimmeria ja rytmihäiriöitä, sydämestä löytyi AV katkos, joka sinänsä ei ole vaarallinen, mutta altistaa flimmerille, tuo katkos johtuu sairastamastani koronasta, tuo on yleinen haitta mikä mikä koronasta jää jäljelle, kun virus on poistunut elimistöstä, eli osa longcovidia.
        By NumBall HHN 62v.

        Numba. Eilen menehtyi kantrilaulaja nuorena. Tulin surulliseksi. Jotakin täytyy olla kantripuolella pahasti pielessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Numba. Eilen menehtyi kantrilaulaja nuorena. Tulin surulliseksi. Jotakin täytyy olla kantripuolella pahasti pielessä.

        Multa meni molemmat mummot 80 ja 90 luvulla. Jotakin täytyy olla mummopuolella pahasti pielessä.

        S

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saaripasanen toteaa nyt jotakin niin älyvapaata:

        "onneksi en ole valinnut urheilijan uraa yksikin 25 vuotias entinen jalkapalloilija kuoli muutama päivä sitten tuntui todella pahalla kun luin entinen urheilija 25 vuotiaana, jotain on tuossa urheilupuolella pahasti pielessä"

        ...että ihan pakko iskän hieman taas kertoa urheilusta. Minusta tuntuu tosi pahalta kun läski sairaseläkeläinen puhuu terveitä elämäntapoja vastaan.

        Siis että kun nuori futari masentuu ja päättää päivänsä niin se tarkoittaa että urheilussa on jotakin pielessä? Voi HerraJumala, Buddha, Aurinkokuningas ja Kalle Päätalo... On vaikeaa edes ajatella mitä Saaripasasen päässä liikkuu vai liikkuuko yhtään mikään?

        Urheilu ja liikunta on pelastaneet historiansa aikana miljardien ihmisten hengen ja antanut näille terveyttä, laadukkaita elinvuosia, ryhdin, ulkonäön, erektiokyvyn, sosiaaliset kuviot, itsetuntoa, menestystä, rahaa ja hyväksyntää.

        Huomattavan ylipainoinen liikuntaa harrastamaton tupakoitsija ei pärjää missään elämän osa-alueella sellaiselle joka huolehtii itsestään, ruokavaliostaan, liikunnasta ja kunnosta.

        Lihavia sohvaperunoita syrjitään niin työmarkkinoilla kuin parisuhdemarkkinoillakin. Läskeille jää vain jämät, kuten Saaripasaselle on käynyt. Ei päässyt koskaan kunnon töihin ja sai puolisokseen Amin Asikaisen.

        Tuohon kun lisätään vielä Saaripasasen äärettömän tyhmä pää, tupakka, viina ja mielialalääkkeet, niin eihä tuollaisesta ole edes sianrehuksi. Ei ihme että tuupattiin sairaseläkkeelle jo viiskymppisenä ja ettei enää naisetkaan kiinnosta.

        Urheilu on pelastanut kaduilta maleksimasta miljoonia nuoria ja tuonut sisältöä heidän elämäänsä. Urheilijat saa parhaat naiset, parhaat duunit ja tietävät miten saadaan asiat hoitumaan. Ne ei hoidu maleksien, kuten Saaripasanen tietää hyvin.

        Saavutusten eteen pitää tehdä töitä. Mikään ei tule ilmaiseksi ja urheilija sen parhaiten tietää. Poikani oppi kiekkoilusta sen miten asiat opitaan. Ne opitaan vain opettelemalla ja harjoittelemalla. Hän sovelsi ne opit kouluun ja keskiarvo nousi seitsemästä ysiin.

        Vaikka hän kiekon lopettikin, niin se tsemppi jäi ja se näkyy menestyksessä työrintamalla ja 23 vuotiaana hän on jo kiinteistösijoittaja, kun Saaripasasella ei ole mitään edes 62 vuotiaana.

        Jo pienikin säännöllinen liikunta lisäisi kansanterveyttä huikeasti ja puolittaisi terveydenhoitokulut.
        https://ukkinstituutti.fi/liikkuminen/liikkumisen-suositukset/aikuisten-liikkumisen-suositus/

        2010

        Mitä jos jättäisit minut jo vähitellen pois noista sinun fantasioistasi, puskajussi.

        En ole ottanut kantaa jos sinua urheilu kiinnostaa se on sinun asiasi, minua ei kiinnosta, minua ärsytti otsikointi 25 vuotias ex-urheilija, masennuksesta kärsinyt mies, joka teki ilmeisesti itsemurhan.

        Älä ole huolissasi minun toimeentulosta, ole omastasi, minulle on taas tulossa huomattava eläkkeen korotus, samoin vaimolleni ensikuun alusta.

        Eihän toki siitä ollut kyse vaan siitä että väitit tuon tapauksen perusteella urheilussa olevan jotakin pielessä. Ei paljon tyhmempää lausuntoa voi olla.

    • Anonyymi

      Marokon poika teki oman maalin. Jos Marokko häviää niin ei välttämättä kannata palata enää kotimaahan. Kova kohtalo.

      • Anonyymi

        Japani johtoon 2-1!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Japani johtoon 2-1!!!!

        Japanilla on sisua ja tsemppiä, vaan ei voimaa eikä kokoa. Silti toivon Japanin voittoa. Japanilla ei ole yhtään yli 70 kiloista pelaajaa. Ronaldo painaa 85 vaikka äijässä on melkein yhtä vähän rasvaa kuin Pasasessa https://aijaa.com/nG5Rza

        Huh.. Itku tuli! Japanin pikkumiehet veti itsensä energiallaan voittajaksi! Pudotti Saksan ja Espanjan silkalla tekemisen maulla ja budohengellä! I´m in love!

        Otetaan lasi sakea voiton kunniaksi.

    • Anonyymi

      Jalkapallokisat maailman huipulla aina tarjoaa yllareita :-)

      "Heikot" ovat ylisuorittajia - wanhat vahvat kaatuu ylimielisyyteen?

      Hienoja ovat olleet useimmat matsit ja lisaa tulee.

      Taalla Espanjassa oli maan suru eilen... Voi sita huutoa baareissa kun saivat maalin ja sitten kuoleman hljaisuus kun tuli havio.
      Kavi pikkasen saaliksi, mutta ei paljoa :-)

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      262
      5582
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      128
      2366
    3. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      258
      2109
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      64
      1874
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1700
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      191
      1571
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      55
      1453
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      64
      1395
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1331
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1201
    Aihe