LIstausannit (Lifa Air, Sijoitusasunto)

Muutkin kuin minä näyttävät viisastuneen Lifa Air -huijauksen jälkeen.
Näin päättelen ja iloitsen, juuri kerrotun uutisen Sijoitusasuntojen annin epäonnistumisen perusteella.
LifaAir-huijauksen takia päätin, etten enää koskaan osallistu pienten yhtiöiden anteihin, ja neuvon kaikkia muitakin tekemään samoin.
3448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tamtron taitaa myös jäädä torsoksi. Ainakaan se ei tullut täyteen niin nopeasti että anti olisi keskeytetty heti. Jotenkin outoa että tällaisessa maailmantilanteessa vielä yritetään rahastaa hölmöimpiä.

Äänestä

Yleensä uuden yhtiön kohdalla kannattaa odottaa muutama kuukausi listautumisesta tai hieman enemmänkin ennen osakkeiden ostoa. Silloin näkee, onko firmalla sijoittajien luottamusta eli käytännössä mahdollisuuksia tuottavaan toimintaan. Tämä pätee erityisesti yhtiöihin, joiden toiminta on ennen pörssiin siirtymistä ollut vähäistä.

Äänestä

Viikon kuluttua eli 01.12.2022 lähtien Helsingin pörssissä kaikkien osakkeiden kaupankäynti muuttuu anonyymiksi kun välittäjätiedot salataan pörssin päätöksellä.

Viime aikainen useamman yhtiön ryntäys on sopivasti ajoitettu niin, että jos annissa kerrottuun tarinaan uskotaan ja listautuminen onnistuu, niin kaupankäynti alkaa vasta joulukuussa ja silloin treidataan valot sammutettuina. Kaikenlainen vilunki jää piiloon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Muutkin kuin minä näyttävät viisastuneen Lifa Air -huijauksen jälkeen.
Näin päättelen ja iloitsen, juuri kerrotun uutisen Sijoitusasuntojen annin epäonnistumisen perusteella.
LifaAir-huijauksen takia päätin, etten enää koskaan osallistu pienten yhtiöiden anteihin, ja neuvon kaikkia muitakin tekemään samoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu