Huonoa juttuseuraa

Teen kyllä, kun taas jokin mieltäni askarruttaa. Osallistun kyllä myös muiden mielenkiintoisiin aloituksiin jatkossakin. Kiitos niistä.

Anonyymi kirjoitti:

Teen kyllä, kun taas jokin mieltäni askarruttaa. Osallistun kyllä myös muiden mielenkiintoisiin aloituksiin jatkossakin. Kiitos niistä.

Aiheita riittää, takuulla!

Onko juttuseurasi perheenjäseniäsi, ystäviäsi, työtovereitasi? Tapaatko heitä kotonasi vai treffaatteko kaupungilla vai harrastusten parissa? Vai rupatteletteko puhelimessa tai facessa? Otatko usein kontaktia ihan vieraisiin ihmisiin?

Anonyymi kirjoitti:

Onko juttuseurasi perheenjäseniäsi, ystäviäsi, työtovereitasi? Tapaatko heitä kotonasi vai treffaatteko kaupungilla vai harrastusten parissa? Vai rupatteletteko puhelimessa tai facessa? Otatko usein kontaktia ihan vieraisiin ihmisiin?

Lue lisää

Noita kaikkia muita paitsi facessa en ole.
Vieraisiin ihmisiin otan kontaktia esim kaupan hyvllyjen välissä. Olen sen verran höpsistynyt vanhemmiten että tapaan jutella siellä vieraille ihmisille tyyliin, missä ihmeessä se kaneli on. Tai ooltko huomannut miten entiset laatutuotteet ovat muuttuneet tuntemattomiksi tuotemerkeiksi. Se on lempiaiheeni, kun niin suututtaa.

Anonyymi kirjoitti:

Onko juttuseurasi perheenjäseniäsi, ystäviäsi, työtovereitasi? Tapaatko heitä kotonasi vai treffaatteko kaupungilla vai harrastusten parissa? Vai rupatteletteko puhelimessa tai facessa? Otatko usein kontaktia ihan vieraisiin ihmisiin?

Lue lisää

Heippa tai iltaa! Itselläni tietoinen valinta en some tiliä ole avannut,en ostanut älypuhelin.Enkä lahjana vastaan ottanut sitä.Tiettekö mikä rauha kätkeytyy,kun känykäkin selainen:Kuva viestejä ei voi otta vastaan.Karsin pois elämästä ihmiset jotka vain soitaa 3h maratoni puhelun.Kerkimättä tavata ulkoilla tai kahvilassa kohdata.Vaikka asuisi ihan lähellä.Mutta aikka puhua jonin joutavia puhelin 3h. En käsitä?Karsinut myös ihmiset elämästä jotka aina pahaa puhu poissa olevista,Eli jokainen voi valita seransa. Toki jos vääntäjä on avoipuoliso ei varmasti mukavaa.Mutta sinä on sitten kadotettu se yhteys miksi yhteen mentiin ,perhe perustettiin.

Joo. Joku ryhmäytyminen olis kivaa, mutta en ole oikein löytänyt omaa ryhmääni ja ihmisiäni. Kaipaan harrastuksia, sekä yksin että yhdessä.

Anonyymi kirjoitti:

Joo. Joku ryhmäytyminen olis kivaa, mutta en ole oikein löytänyt omaa ryhmääni ja ihmisiäni. Kaipaan harrastuksia, sekä yksin että yhdessä.

Joo, olisi kiva löytää ryhmä joka harrastaisi seksiä keskenään, jutustelua ja hyvästä ruuasta myös nautittaisiin..

Varmaan moni olisi hyvinkin sosiaalinen ,uutta olen huomannut että ei se olekaan enää niin helppoa saada uusi ystävyys. Sitä pelkää että häiritsee jotenkin tai että ei oikein tiedä mitä sanoisi , ja ennenkaikkea mitä ei sanoisi ettei tietämättään loukkaa uutta ihmistä . Nuoeårena sellaista ei edes ajatellut se niinkun toimi autopilotilla kaikki , siis itsestään selviä asioita
Miksiköhän aitä arkailee vanhempana .äesim äm vanhojen hoitokodissa ovat omissa huoneissaan ja sanovat että tuntevat olevansa yksinäisiä mutta kun ehdottaa että menee seurustelu huoneeseen ja siellä niitä muitakin yksinäisiä on, niin eivät oikein uskalla .
Kävin äitini hoitokodissa usein katsomassa ja ei hänkään koskaan ollut päivähuoneessa muiden kanssa Aina yksin huoneessaan ja kuunteli televisiota .

Olen kuullut monen vanhemman miehen puhuvan juuri noista sanaristikoista joten , joten onko se yleistä useissa vanhempien elämässä että toinen ratkoo niitä sanaristikoita ja toinen haluaaisi keskustella .äusein nämä miehet hakeutuvat kauppakeskusta kahviloihin juttelemaan ihmisten kanssa . Että saavat sosiaalisen kanssakäymisen tarpeensa tyydytettyä

Minäkin yritän katsoa läpi sormien ja olla kommentoimatta. Päätän aina laskea kymmeneen, jospa sitten en sanoisi enää mitään. Mutta pääsen vain kolmeen kunnes annan tulla... :)

Niin, ihan varmasti, mutta kaipaatko koskaan ns paskanjauhamista/tyhjänpuhumista? En minä ainakaan puhu kollegoiden kanssa "asiaa" aina, jostain on revittävä muutakin juttua, että jaksaa taas tylsiä työasioita. Itse olen sellainen suupaltti, että saan puhetta aikaiseksi vaikka täysin vieraan ihmisen kanssa ja ne onkin välillä oikeastaan tervehdyttäviä juttutuokioita. Johtuisko siitä, etten ole ns psykologia tarvinnut? Kerran kyllä työnantaja pisti minut ja muutaman muun "haastatteluun", jolloin psyko ihmetteli haastattelun "mitä varten sä täällä olet"? No en viittinyt sanoa, jotta pomo inhoaa mua ylikaoken, kosyi, kun sanon asiat suoraan enkä kehunnut sitä. Tosin, mulla on oma kotipsykologi eli lemmikkieläin.

Tekeekö ammatti ihmisestä hyvän keskustelijan?

Anonyymi kirjoitti:

Niin, ihan varmasti, mutta kaipaatko koskaan ns paskanjauhamista/tyhjänpuhumista? En minä ainakaan puhu kollegoiden kanssa "asiaa" aina, jostain on revittävä muutakin juttua, että jaksaa taas tylsiä työasioita. Itse olen sellainen suupaltti, että saan puhetta aikaiseksi vaikka täysin vieraan ihmisen kanssa ja ne onkin välillä oikeastaan tervehdyttäviä juttutuokioita. Johtuisko siitä, etten ole ns psykologia tarvinnut? Kerran kyllä työnantaja pisti minut ja muutaman muun "haastatteluun", jolloin psyko ihmetteli haastattelun "mitä varten sä täällä olet"? No en viittinyt sanoa, jotta pomo inhoaa mua ylikaoken, kosyi, kun sanon asiat suoraan enkä kehunnut sitä. Tosin, mulla on oma kotipsykologi eli lemmikkieläin.

Lue lisää

Kirjoitin, että saa puhua HALUTESSAAN - ja kyllä työyhteisössämme puhutaan myös kepeitä ja nauretaan yhdessä, emme tosin kutsu sitä paskanjauhamiseksi.

Olen ollut aikoinani suupaltti ja huono kuuntelija. Psykologin tarve ei ole huono asia ja vaikka kuinka puhuisi ja tuntuu tietävät kaiken, voi olla viisasta jutella joskus asiantuntijan kanssa ja saada uusia näkökulmia.

Asioiden suoraan sanominen on usein sanojasta hyvä ominaisuus itsessä, ei niinkään toisissa.

Anonyymi kirjoitti:

Tekeekö ammatti ihmisestä hyvän keskustelijan?

Ei tee. Kyllä siihen tarvitaan muutakin et juttu luistaa. Työpaikoilla ei taida olla aikaa kovin syvällisiin keskusteluihin muista kuin työasioista.

Anonyymi kirjoitti:

Tekeekö ammatti ihmisestä hyvän keskustelijan?

Joissakin ammateissa on keskustelu taito enemmän esillä kun toisissa ammateissa joten kyllä työlläni; on osansa siihen mistä keskustellaan .kun kokee pistelevän ihmisen joka ei pysty keskustelemaan mistään asiasta , vaan googlailee vastauksia netistä asioihin mitä ei koskaan ole oppinut, niin sekin ammatti on esillä sillä omalla omituisella tavallaan , koska hän itse on puheillaan näyttänyt mitä tekee. Siis niiitä pienipalkkaisia töitä, joissa usein nykyään on ulkomaalaisia joilla myöskään ei ole koulutusta
Hoito alalla keskustellaan kyllä kahvi tauollakin usein ongelmista ja miten niihin saisi parannuksen , siis asioita työstään jossa saattaa olla jollakin hyviä ehdotuksia muutoksiin jotka parantavat potilaan sekä hoitajien yhteistyötä . Myyjillä taas o jutut maireita ja aina voitto mielessä vaikka ei asiassa välttämätä olisi mitään voittamista . Juttua voisi jatkaa loputtomiin.
Joten meitäkin moneksi ja jokaisella oma tapansa olla sosiaalinen

Totta siltä vähän näyttää että periytyvää tämäkin homma😁.

Ihan niin itse sanoin aina etten varmasti tule koskaan olemaan kun äitini. Vaan joskus saattaa lapsen lapset sanoa että teen jotain asiaa ihan kun vanhaa muoto teki , ja vielä jotkut ikmeetkin ovat kuulemma samanlaisia .
Mutta luulen että aika paljon saa mukaansa asioita työtiimistäkin ihan ettei itsekään sitä huomaa . Mutta usein ne perusteelliset arvot tulevat kotoa kuitenkin .
Huomaan sen kälystäni mitä vanhemmaksi hän on tullut sitä enemmän on äitisi tapoja .

No, mutta kaikilla on joku ”fiksu” vastaus johonkin. Itse en vaan jaksa kaikenmaailman ”fiksuja”. Mieluummin olen hiljaa. Aina on joku minua viisaampi pohtimassa niinkin yksikertaista asiaa kuin; mikä on elämän tarkoitus. Muutaman kerran olen saanut nenilleni, kun ole vastannut ettei kiinnosta.

Nykyisin ihmetellään ihmisten ahdistusta ja masennusta. Pohditaan, mistä johtuu ihmisten huonovointisuus. Siinä sitä taas pohdittavaa riittää, vaikka vastaus on ihan yksinkertainen!

Anonyymi kirjoitti:

No, mutta kaikilla on joku ”fiksu” vastaus johonkin. Itse en vaan jaksa kaikenmaailman ”fiksuja”. Mieluummin olen hiljaa. Aina on joku minua viisaampi pohtimassa niinkin yksikertaista asiaa kuin; mikä on elämän tarkoitus. Muutaman kerran olen saanut nenilleni, kun ole vastannut ettei kiinnosta.

Nykyisin ihmetellään ihmisten ahdistusta ja masennusta. Pohditaan, mistä johtuu ihmisten huonovointisuus. Siinä sitä taas pohdittavaa riittää, vaikka vastaus on ihan yksinkertainen!

Lue lisää

...eli tyypillinen besserwisser!! Ja että ihmisetkö eivät saisi puhua asioista, jotka sinua eivät kiinnosta ja se sinun, fiksu kun olet, on ilman muuta tuotava se esille! Huoh!

Anonyymi kirjoitti:

...eli tyypillinen besserwisser!! Ja että ihmisetkö eivät saisi puhua asioista, jotka sinua eivät kiinnosta ja se sinun, fiksu kun olet, on ilman muuta tuotava se esille! Huoh!

Lue lisää

Heh heh Tottakai saavat ”puhua” loputtomiin loputtomista asioista ja ilmaista mielipiteensä Ihan vapaasti
En vaan itse jaksa aina kuunnella

Luulen että ovat, siis huonolla itseluottamuksella varustettuja ihmisiä usein jotka ovat tehneet pienipalkkaista työtä työkseen ja lyöneet sanoillaan sadakseen tuntea että ovat jotakin. Me muut tiedetään mitä ollaan siksipä eimole tarvetta ilkeilyyn ja asioiden kääntelemiseen muuksi mitä ne ovat.
Tälläisellä lyttäämällä ei ole ystäviä , koska kukaan ei halua ystäväkseen ihmisiä joilla on tarkoituksena ainoastaa lytätä ihmisiä sanoillaan.

Anonyymi kirjoitti:

No, mutta kaikilla on joku ”fiksu” vastaus johonkin. Itse en vaan jaksa kaikenmaailman ”fiksuja”. Mieluummin olen hiljaa. Aina on joku minua viisaampi pohtimassa niinkin yksikertaista asiaa kuin; mikä on elämän tarkoitus. Muutaman kerran olen saanut nenilleni, kun ole vastannut ettei kiinnosta.

Nykyisin ihmetellään ihmisten ahdistusta ja masennusta. Pohditaan, mistä johtuu ihmisten huonovointisuus. Siinä sitä taas pohdittavaa riittää, vaikka vastaus on ihan yksinkertainen!

Lue lisää

Minusta on jotenkin mukavaa kuunnella toisia ihmisiä jotka ivat viisaampia kun minä sillä otan opikseni heidän kerronnaltaan aina jotain. Ja en mitenkään tunne alemmuuden tunteita kun joku toinen osaa niin palon enemmän asioita mitä minä en osaa.
Terveessä maassa ei ole kenelläkään tarvetta toisen lyttäykseen sillä normaali ihminen tajuaa ettei sellaisilla metodeilla pitkälle potkita .
Kun hyväksytään ihmiset silloinkin kun he ovat saavuttaneet jotain elämässään joka on mielenkiintoista ja ollaan iloisia hänen puolestaan, siis juuri sellaisia ihmisiä kaipaa keskusteluissa joissa ei lytätä sanoilla toista tahallisesti . Kuten täällä niin usein näkee.

Anonyymi kirjoitti:

...eli tyypillinen besserwisser!! Ja että ihmisetkö eivät saisi puhua asioista, jotka sinua eivät kiinnosta ja se sinun, fiksu kun olet, on ilman muuta tuotava se esille! Huoh!

Lue lisää

Okay, taas meni tuokin asia kääntelyksi jota varmaan aloittaja ei edes ajatelllut menevän niin. Hän vaan kaipasi jotain keskustelun aihetta. Ja ei hän ole mitenkään kieltänyt ketään puhumasta, on vaan tehnyt saman huomion kun moni muukin . Eintarvitse vääntää rautalankaa taas

Olen ollut huomaavinani samaa asennetta: Sinä et kuulu joukkoon !
Se on outoa, kun luulisi, että vanhemmiten, kun omanikäisten lähipiiri itse kullakin
pienenee uudet tuttavuudet olisivat tervetulleita !

Olen ollut huomaavinani myös sellaista, että kun vanhemmiten ihmisen ajattelu
kapenee hänestä tulee epäluuloinen ja epälooginenkin.
Kun joskus jossain tilaisuudessa ystävällisyyttään tervehtii "hei !"
jotakin ihmistä, saa takaisin luotaantyöntävän katseen: "Mitä tuokin minusta haluaa !"

Anonyymi kirjoitti:

Olen ollut huomaavinani samaa asennetta: Sinä et kuulu joukkoon !
Se on outoa, kun luulisi, että vanhemmiten, kun omanikäisten lähipiiri itse kullakin
pienenee uudet tuttavuudet olisivat tervetulleita !

Olen ollut huomaavinani myös sellaista, että kun vanhemmiten ihmisen ajattelu
kapenee hänestä tulee epäluuloinen ja epälooginenkin.
Kun joskus jossain tilaisuudessa ystävällisyyttään tervehtii "hei !"
jotakin ihmistä, saa takaisin luotaantyöntävän katseen: "Mitä tuokin minusta haluaa !"

Lue lisää

Kohtelias ihminen tervehtii kyllä ja toinen kohtelias vastaa tervehdykseen.
Itsekkin huomannut että ” toljotetaan” suu auki, joten luulen että se on epävarmojen ihmisten tapa ja jotka eivät halua uusia ihmisiä porukkoihinsa .
Mikähän uhka uusi ihminen oikeastaan on, kun näitä juttuja on vähän joka puolella kaikissa sama malli käyttäytymisessä

Ei tarvitse mitenkään luotan työntävän näköinen, sillä moni vaan ei uskallamottaa yhteyttä pelätessään että häiritsee toista.
Jantuo kun menee johokinpiieiin mukaan niin hyvin tuttakäytöstä että kun tervehtii niin katsotaan suu auki eikä edes vastata . Anoppini olisi sanonut että ovat umppeloita .
Vaikea se on ottaa yhteyttä vanhempana , nuorempana nekin asiat meni ihan automaattisesti.
Moni voi myöskin pelätä että saavat tuntea itsensä torjutuksi .vaikeita asioita sinänsä

Myötätuntoa itsellesi? Sano vaan rohkeasti ei. Liian kilttejä ihmisiä käytetään hyväksi ja liian kiltit ihmiset antavat käyttää. Kerran se kirpaisee kun sanot että vierailu ei nyt sovi# sen jälkeen huomaat helpotuksen että sait sanottua.

Siili2 kirjoitti:

Myötätuntoa itsellesi? Sano vaan rohkeasti ei. Liian kilttejä ihmisiä käytetään hyväksi ja liian kiltit ihmiset antavat käyttää. Kerran se kirpaisee kun sanot että vierailu ei nyt sovi# sen jälkeen huomaat helpotuksen että sait sanottua.

Lue lisää

Voi miten tuota helpotusta kaipaankaan. Heti vuoroin vieraissa -kyläilyn jälkeen alan jo stressamaan seuraavaa perinteistä tapaamista. Mutta vaikea on kieltäytyä, kun ihmisissä ei sinällään mitään vikaa ole. Ilmeisesti vain oma kyllästyminen ja asennevamma.

Anonyymi kirjoitti:

Voi miten tuota helpotusta kaipaankaan. Heti vuoroin vieraissa -kyläilyn jälkeen alan jo stressamaan seuraavaa perinteistä tapaamista. Mutta vaikea on kieltäytyä, kun ihmisissä ei sinällään mitään vikaa ole. Ilmeisesti vain oma kyllästyminen ja asennevamma.

Lue lisää

No joo mutta kannattaa kuunnella itseäsi ja toiveitasi. Myös omaa kyllästymistäsi. Joku syyhän "asennevammasi"taustalla on.

Kokeile lopettaa tarjoilu aikaisemmin tai kysy mitä herrasväelle saisi olla aamiaiseksi ?

Siili2 kirjoitti:

Myötätuntoa itsellesi? Sano vaan rohkeasti ei. Liian kilttejä ihmisiä käytetään hyväksi ja liian kiltit ihmiset antavat käyttää. Kerran se kirpaisee kun sanot että vierailu ei nyt sovi# sen jälkeen huomaat helpotuksen että sait sanottua.

Lue lisää

Ihan niin aitä pitää sanoa ei asioille jotka ottavat voimille , ei kannata pitää yllä suhdetta joka ei anna muuta kun väsymyksen.
Äitini oli aikoinaan kerran sanonut kahdelle vieraalle että ” lähtekää nyt täältä, en jaksa enää” äidin mies oli hävennyt hänen käytöstään kovasti. Mutta nämä naiset tulivat joka ilta heille televisiota katsomaa ja äidistä oli tuntunut ettei ole omaa rauhaa.
No pääsi heistä eroon lopullisesti vihaisia olivat olleet.äminun mieheni taas aikoinaan meni vaan yksinkertaisesti nukkumaan vaikka oli vieraita itse käskenyt . Ja minä sitten yritin heitä viihdyttää siitä tuli aina ” debatti” sen jälkeen kun vieraat olivat lähteneet pois. Ja huomautin hänelle että ei käske vieraita jos ei jaksa heidän kanssa seurustella . Lopetti kätkemästä

Mutta kun löytää ihmisen jonka kanssa on samaa mieltä asioista niin se ei ole myötäilyä , vaan kivaa jos voi ola samaa mieltä asioista. Minun ystäväni yli 40 vuoden takaa on avannut huomauttelemaan asioita minulle, saattaa olla joku vaatekappale josta hänen on sanottava
Muita pieniä asioita aina silloin sun tällöin. Se laittaa ajattelemaan että voisiko hänellä,olla omia ongelmia ja siten ilkeilee. Nyt olen harventanut käyntiä hänen luonansa .muta en väitä vastaan koskaan sillä luulen että juuri sitä,hän odottaakin että saisi ehkä purkavat kiukkuaan . Mutta en pidä riitelystä joten annan mene ohi korvien

Jos puolison kanssa ei oikein jutun juurta ole, ajaudutaan hiljaisuuteen kumpikin omien ohjelmiensa pariin. Läheisyyden tunnetta ei oikein synny ilman yhteisiä aiheita, mikä ei kyllä poista turvallisuuden tunnetta. Parempi kuitenkin yhdessä kuin yksin.

Rehellinen läheisyyden on parasta ihmissuhteissa ! Olen samaa mieltä kanssasi 18:47.

Kyllämmoni ihminen sentään kaipaa juttelu seuraa , ollaan niin erilaisia ihmisinä , minun paras edesmennyt ystävättäreni oli sellainen että saatoimme jutella puoliyöhön asti kun olin hänen luonaan, puhetta riitti ja asioita vatkottiin . Ja kun asuimme kaukana toisistamme niin puhelimessa meni aina kauan aikaa kun juteltiin. Joskus saatoin soittaa että,. Laittaa kahvit valmiiksi olen tunnin päästä luonasi , niin hyppäsin lentokoneeseen ja se otti 50 minuuttia lentää hänen luokseen . Mutta suru oli suuri kun hän poistui elämästä .olimme olleet ystöviä 50 vuotta . Joten vieläkin vaikka siitä on neljä vuotta aikaa kun hän nukkui pois saatan saada sekunnin pitkän ajatukseen soittaa hänelle jos on jotain tärkeää . Vain todetakseni ettei se enää käy . Minulla in monta aikuista lastenlasta jotka käyvät usein jotta niiden kanssa on kiva jutella myös,

@ 15:06

Hei ! Mukavasti kirjoittelet. Olen itsekseni pohdiskellut,
että ehkäpä ihminen turhautuu ikääntyessään,
kun ei enää kykene samaan kuin ennen.
Ihminen on tyytymätön itseensä ja kenties on vaikea sopeutua ajatukseen,
että "parasta ennen" elämä meni jo ja elämässä on liian vähän sisältöä.
Sitten tulee vielä kipuja ja voi tulla sairautta.
Se johtaa siihen, ettei tule enää toimeen itsensä kanssa, henkisesti.
Tulee tyytymättömyyden tunne ja tulee kärttyisäksi.
Sen yksi ilmenemismuoto on vänkääminen ja kiukuttelukin. Voisiko olla niin ?
Voi se olla muutakin. Kivuliaan ihmisen on vaikea keskittyä toiseen.
Kivuliaisuus syö hermoja.

Ei kannata erota, kun on pitkä yhteinen historia.
Voi käydä niin, että sitten olisi molemmat yksin.
En minä ainakaan voisi jättää ihmistä, joka on minun apuni varassa
ja jonka olen elämäni jakanut.

On kyllä keljua jos ei enää jutunjuurta löydy eikä läheisyyttä,
halaaminen ja hellyys ei ainakaan ole ylivoimaista.

En itse tiedä muuta kunnallista apua kuin kotihoidon, mitä voi saada kotiin,
mutta kotihoidolle ei kuulu esim. siivous ja ruoanlaitto jne.
mikä keventäisi askareita.
(Tarvittaessa kotihoito lämmittää ruuan tai keittää pikapuuron
ja syöttääkin, jos ihminen on yksin ja huonokuntoinen)
Siivous ja muu apu on tilattava ja maksettava itse.
Kotihoitoon kannattaa ottaa yhteyttä. Sieltä tullaan arvioimaan tilanne.

On helppoa, kun on terve ja kaikki sujuu.
Siinä vaiheessa, kun ei ole terve eikä kaikki suju
ihmisen henkinen kestävyys testataan.
Ihmisen ei ole pakko kestää kaikkea. Ei saa liikaakaan vaatia itseltään.
ihminen voi olla yksinäinen, vaikka on naimisissa tai parisuhteessa.

Itselläni lähes tuollainen tilanne, paitsi että olemme kumpikin melko terveitä. Jutun juurta ei ole (aina kiivastumme toisen törppöydestä), ei läheisyyttä vuosikausiin, eri mieltä asioista, omat telkkarit omine ohjelmineen jne.

Totta puhuen mieheni kyllä yrittää, on kiltti ja ahkera. Mutta minä ärsyynnyn joka asiasta! Eli on ollut peiliin katsomisen paikka, mutta ei auta. Missään nimessä en halua kuitenkaan eroa, ei tässä iässä yksinkään ole hyvä. Jos vaan saisin itseni sopuisammaksi ja suopeammaksi ja kärsivällisemmäksi, olisi loppuelämämme hyvää.
Nm. Kärttyinen akka

Anonyymi kirjoitti:

Itselläni lähes tuollainen tilanne, paitsi että olemme kumpikin melko terveitä. Jutun juurta ei ole (aina kiivastumme toisen törppöydestä), ei läheisyyttä vuosikausiin, eri mieltä asioista, omat telkkarit omine ohjelmineen jne.

Totta puhuen mieheni kyllä yrittää, on kiltti ja ahkera. Mutta minä ärsyynnyn joka asiasta! Eli on ollut peiliin katsomisen paikka, mutta ei auta. Missään nimessä en halua kuitenkaan eroa, ei tässä iässä yksinkään ole hyvä. Jos vaan saisin itseni sopuisammaksi ja suopeammaksi ja kärsivällisemmäksi, olisi loppuelämämme hyvää.
Nm. Kärttyinen akka

Lue lisää

Varmaan jokin lääkitys voisi auttaa.

Anonyymi kirjoitti:

@ 15:06

Hei ! Mukavasti kirjoittelet. Olen itsekseni pohdiskellut,
että ehkäpä ihminen turhautuu ikääntyessään,
kun ei enää kykene samaan kuin ennen.
Ihminen on tyytymätön itseensä ja kenties on vaikea sopeutua ajatukseen,
että "parasta ennen" elämä meni jo ja elämässä on liian vähän sisältöä.
Sitten tulee vielä kipuja ja voi tulla sairautta.
Se johtaa siihen, ettei tule enää toimeen itsensä kanssa, henkisesti.
Tulee tyytymättömyyden tunne ja tulee kärttyisäksi.
Sen yksi ilmenemismuoto on vänkääminen ja kiukuttelukin. Voisiko olla niin ?
Voi se olla muutakin. Kivuliaan ihmisen on vaikea keskittyä toiseen.
Kivuliaisuus syö hermoja.

Ei kannata erota, kun on pitkä yhteinen historia.
Voi käydä niin, että sitten olisi molemmat yksin.
En minä ainakaan voisi jättää ihmistä, joka on minun apuni varassa
ja jonka olen elämäni jakanut.

On kyllä keljua jos ei enää jutunjuurta löydy eikä läheisyyttä,
halaaminen ja hellyys ei ainakaan ole ylivoimaista.

En itse tiedä muuta kunnallista apua kuin kotihoidon, mitä voi saada kotiin,
mutta kotihoidolle ei kuulu esim. siivous ja ruoanlaitto jne.
mikä keventäisi askareita.
(Tarvittaessa kotihoito lämmittää ruuan tai keittää pikapuuron
ja syöttääkin, jos ihminen on yksin ja huonokuntoinen)
Siivous ja muu apu on tilattava ja maksettava itse.
Kotihoitoon kannattaa ottaa yhteyttä. Sieltä tullaan arvioimaan tilanne.

On helppoa, kun on terve ja kaikki sujuu.
Siinä vaiheessa, kun ei ole terve eikä kaikki suju
ihmisen henkinen kestävyys testataan.
Ihmisen ei ole pakko kestää kaikkea. Ei saa liikaakaan vaatia itseltään.
ihminen voi olla yksinäinen, vaikka on naimisissa tai parisuhteessa.

Lue lisää

Iltaisin, puolison jo nukkuessa alkaa usein muistelemaan menneitä vuosikymmeniä. Tämä on juuri sitä "omaa aikaa", jolloin mikään ei pääse häiritsemään vajoamista noihin nostalgisiin aikoihin. Vanhemmiten olen huomannut, kuinka itse ja moni muukin ikääntynyt elää paljon menneessä. Muistoissa ennen oli kaikki hyvin ja rakastettiin, vaikka elämä taloudellisesti olikin niukkaa. Lapsia kasvatettiin ja ohjattiin yhteiskunta kelpoisiksi rakastamalla ja antamalla turvaa maailman vaaroja vastaan. Aikaa ei aina tuntunut jäävän tarpeeksi sen oman puolison huomioimiseen.
Kun lapset sitten jättivät vanhempansa ja aloittaessa oman elämänsä rakentamisen, kahdestaan jääminen tuntui ensiksi haikealta ja yksinäiseltä. Lasten käyminen lapsuuskodissa helpotti aina ja yhä edelleenkin tuota yksinäisyyden tuntua. Heillä kuitenkin on ne omat kiireensä, kuten meilläkin silloin nuorena yhdessäolon alkutaipaleilla.
Työssä kävimme molemmat ja viimein tuli aika jo odottaa eläköitymistä. Kohtalo kuitenkin muutti suunitelmat, kuten usein käy. Puoliso sairastui jo ennen eläkeikää ja jäi sairaseläkkeelle. Jo siinä vaiheessa myös osa hänen kotitöistään jäi hoidettavakseni. Pystyin kuitenkin itse käymään työssä kuusikymmentäkaksi vuotiaaksi, ennenkuin jäin eläkkeelle. Nyt olisi ollut se aika, jolloin matkustelu ja itsellemme eläminen olisi ollut mahdollista. Tuli korona ja puolison kunto heikkeni, joten "huolettoman" vanhuuden eläminen ei enään onnistunut. Päivät siis kuluu kuten aloituksessa kirjoitin.
Kokonaisuutena kuitenkin, olemme eläneet hyvää elämää ennen sairastelua ja muutakin elämää vaikeuttavaa aikaa. Lapset ja lastenlapset tuovat vielä niitä onnenpipanoita vanhuutemme iloksi, siitä saa olla kiitollinen. Omasta puolestani kuitenkin olen päättänyt katsoa tämän loppuun asti, kaikista vaivoista huolimatta. Olenkin puolisolleni kertonut, minkä pappi viisikymmentävuotta sitten yhteen liitti, ainakin minä pidän lupauksen jonka silloin annoin. Hyvää syksyn jatkoa lukijoille, toivottavasti maailmakin tulisi järkiinsä näinä levottomina aikoina.

Anonyymi kirjoitti:

Iltaisin, puolison jo nukkuessa alkaa usein muistelemaan menneitä vuosikymmeniä. Tämä on juuri sitä "omaa aikaa", jolloin mikään ei pääse häiritsemään vajoamista noihin nostalgisiin aikoihin. Vanhemmiten olen huomannut, kuinka itse ja moni muukin ikääntynyt elää paljon menneessä. Muistoissa ennen oli kaikki hyvin ja rakastettiin, vaikka elämä taloudellisesti olikin niukkaa. Lapsia kasvatettiin ja ohjattiin yhteiskunta kelpoisiksi rakastamalla ja antamalla turvaa maailman vaaroja vastaan. Aikaa ei aina tuntunut jäävän tarpeeksi sen oman puolison huomioimiseen.
Kun lapset sitten jättivät vanhempansa ja aloittaessa oman elämänsä rakentamisen, kahdestaan jääminen tuntui ensiksi haikealta ja yksinäiseltä. Lasten käyminen lapsuuskodissa helpotti aina ja yhä edelleenkin tuota yksinäisyyden tuntua. Heillä kuitenkin on ne omat kiireensä, kuten meilläkin silloin nuorena yhdessäolon alkutaipaleilla.
Työssä kävimme molemmat ja viimein tuli aika jo odottaa eläköitymistä. Kohtalo kuitenkin muutti suunitelmat, kuten usein käy. Puoliso sairastui jo ennen eläkeikää ja jäi sairaseläkkeelle. Jo siinä vaiheessa myös osa hänen kotitöistään jäi hoidettavakseni. Pystyin kuitenkin itse käymään työssä kuusikymmentäkaksi vuotiaaksi, ennenkuin jäin eläkkeelle. Nyt olisi ollut se aika, jolloin matkustelu ja itsellemme eläminen olisi ollut mahdollista. Tuli korona ja puolison kunto heikkeni, joten "huolettoman" vanhuuden eläminen ei enään onnistunut. Päivät siis kuluu kuten aloituksessa kirjoitin.
Kokonaisuutena kuitenkin, olemme eläneet hyvää elämää ennen sairastelua ja muutakin elämää vaikeuttavaa aikaa. Lapset ja lastenlapset tuovat vielä niitä onnenpipanoita vanhuutemme iloksi, siitä saa olla kiitollinen. Omasta puolestani kuitenkin olen päättänyt katsoa tämän loppuun asti, kaikista vaivoista huolimatta. Olenkin puolisolleni kertonut, minkä pappi viisikymmentävuotta sitten yhteen liitti, ainakin minä pidän lupauksen jonka silloin annoin. Hyvää syksyn jatkoa lukijoille, toivottavasti maailmakin tulisi järkiinsä näinä levottomina aikoina.

Lue lisää

Uskon ymmärtäväni sinua syvällä sielussani ja sydämessäni. Samantapainen kohtalo
on itselläni. Puoliso sairastui ennen eläkeikäänsä. Lisäksi sairastui vielä elossa
vanhempani. Minusta tuli kahden ihmisen omaishoitaja vähän ennen eläkeikää.
Kaikki pienetkin tulevaisuudentoiveet romahtivat kerralla. Sitten sairastuin itse uupumukseen ja stressiin. Noin 7-8 vuoden päästä koko elimistö "hajosi"
vastuusta ja huolesta. Ei ole muuta näkyvissä kuin päivä kerrallaan yrittää
eteenpäin.

Anonyymi kirjoitti:

Iltaisin, puolison jo nukkuessa alkaa usein muistelemaan menneitä vuosikymmeniä. Tämä on juuri sitä "omaa aikaa", jolloin mikään ei pääse häiritsemään vajoamista noihin nostalgisiin aikoihin. Vanhemmiten olen huomannut, kuinka itse ja moni muukin ikääntynyt elää paljon menneessä. Muistoissa ennen oli kaikki hyvin ja rakastettiin, vaikka elämä taloudellisesti olikin niukkaa. Lapsia kasvatettiin ja ohjattiin yhteiskunta kelpoisiksi rakastamalla ja antamalla turvaa maailman vaaroja vastaan. Aikaa ei aina tuntunut jäävän tarpeeksi sen oman puolison huomioimiseen.
Kun lapset sitten jättivät vanhempansa ja aloittaessa oman elämänsä rakentamisen, kahdestaan jääminen tuntui ensiksi haikealta ja yksinäiseltä. Lasten käyminen lapsuuskodissa helpotti aina ja yhä edelleenkin tuota yksinäisyyden tuntua. Heillä kuitenkin on ne omat kiireensä, kuten meilläkin silloin nuorena yhdessäolon alkutaipaleilla.
Työssä kävimme molemmat ja viimein tuli aika jo odottaa eläköitymistä. Kohtalo kuitenkin muutti suunitelmat, kuten usein käy. Puoliso sairastui jo ennen eläkeikää ja jäi sairaseläkkeelle. Jo siinä vaiheessa myös osa hänen kotitöistään jäi hoidettavakseni. Pystyin kuitenkin itse käymään työssä kuusikymmentäkaksi vuotiaaksi, ennenkuin jäin eläkkeelle. Nyt olisi ollut se aika, jolloin matkustelu ja itsellemme eläminen olisi ollut mahdollista. Tuli korona ja puolison kunto heikkeni, joten "huolettoman" vanhuuden eläminen ei enään onnistunut. Päivät siis kuluu kuten aloituksessa kirjoitin.
Kokonaisuutena kuitenkin, olemme eläneet hyvää elämää ennen sairastelua ja muutakin elämää vaikeuttavaa aikaa. Lapset ja lastenlapset tuovat vielä niitä onnenpipanoita vanhuutemme iloksi, siitä saa olla kiitollinen. Omasta puolestani kuitenkin olen päättänyt katsoa tämän loppuun asti, kaikista vaivoista huolimatta. Olenkin puolisolleni kertonut, minkä pappi viisikymmentävuotta sitten yhteen liitti, ainakin minä pidän lupauksen jonka silloin annoin. Hyvää syksyn jatkoa lukijoille, toivottavasti maailmakin tulisi järkiinsä näinä levottomina aikoina.

Lue lisää

Kaikkea hyvää sinullekin !

Anonyymi kirjoitti:

Itselläni lähes tuollainen tilanne, paitsi että olemme kumpikin melko terveitä. Jutun juurta ei ole (aina kiivastumme toisen törppöydestä), ei läheisyyttä vuosikausiin, eri mieltä asioista, omat telkkarit omine ohjelmineen jne.

Totta puhuen mieheni kyllä yrittää, on kiltti ja ahkera. Mutta minä ärsyynnyn joka asiasta! Eli on ollut peiliin katsomisen paikka, mutta ei auta. Missään nimessä en halua kuitenkaan eroa, ei tässä iässä yksinkään ole hyvä. Jos vaan saisin itseni sopuisammaksi ja suopeammaksi ja kärsivällisemmäksi, olisi loppuelämämme hyvää.
Nm. Kärttyinen akka

Lue lisää

Täällä on kielletty käyttämästä "Nm."-merkkiä, se ei sovi jollekin ahdasmieliselle.

Tietoa on, kyllä.

Toisten puheet ovat sinusta roskaa. Älä ole huolissasi. Saat varmaan olla ihan
rauhassa.