Kertokaa

Jos asutte kerrostalossa ja olette ottaneet koiran. Oliko sisäsiisteyden opettaminen helppoa?Miten koira sopeutui kerrostaloon? Ja minkälaisia koiria olette kerrostaloon ottaneet?

-minä-
5381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

no minä otin cockeri pennun kerrostaloon ja ihan hyvin on oppinut sisäsiistiksi! käytiin monta kertaa päivässä pihalla niin oppi tosi nopeasti, kyllä tietysti joskus vahinkoja sattui. mutta todella harvasti! kyllä mun mielestä aika monen rodun voi ottaa kerrostaloon yhtä lailla kun omakotitaloon. tietysti nuo ulkokoirat on eri asia!

Äänestä

hissittömässä kolme kerroksisessa pien kerrostalossa, eka kerroksessa. Meillä on niitä kääpiöitä. Hyvin ovat sopeutuneet ja meillähän on se sanomalehti aina.
Pennut saa kyllä opettamalla sisäsiisteiksi. Hieman enemmän vaivaa siitä on kuin sellaisella jolla on oma piha. Se vaiva on taluttimen laitto ja rappuset. Muuta eroa en ainakaan itse ole huomannut, sillä asuimme ennen isossa rivarissa, jossa todella suuri oma piha. Naapurit sitten tietysti ovat asia erikseen. Kerrostaloon niitä valittajia kertyy enemmän kuin rivitaloihin. Meillä on toki ollut onni siinäkin, ettei kukaan valita, sillä meillä ei ole hiljaista, joskaan jatkuvaa haukkumista ei toki ole.

Äänestä

kun vaan jaksaa koko ajan olla ahkera ulos kuskaamisessa.

Otettiin aikoinaan bouvierin pentu, kolmas kerros eikä hissiä. Alle puolivuotisena oli sisäsiisti. Tosin oli muutenkin melekimpä ylirauhallinen pentu.

Äänestä

Asun hissittömässä kerrostalossa ja tietenkin ylimmässä kerroksessa (4.)
Koirani on lk.collie ja täytyy sanoa että kyllä lihakset ovat olleet kovilla välillä kun tuota jössikkää on raahannut edestakaisin rappusia..
Sisäsiistiksi oppi varmaan n. 4kk iässä kun kokoajan oltiin ulos viemässä.
Mitään ongelmia ei ole ollut kerrostaloon sopeutumisessa vaikka tuokin oli kunnon maalainen :) Parvekkeelta on kiva tuijotella lintujen pesimäpuuhia ja oravia.

Äänestä

edelliset 9 koiraa on ollut kerrostalossa,4 yhtäaikaa, ja 10 pentuetta.Eikä ollut mitään ongelmaa,pennut oppi alle puoli vuotiaina sisäsiistiksi eikä haukkumisesta ollut ongelmaa.
Nyt asutaan rivitalossa ja vaikka pentu pääsi ulos aina kun halusi,niin oli vasta (muistaakseni) 5 kk kun oli ihan sisäsiisti.
Joten ei sillä ole mitään väliä missä asuu,kerrostalo on kylläkin ehkä parempi,että on aina pakko lähtee lenkille,laiskuus iskee helpommin rivi ja ok -talossa.
Niin,mulla on ollut sakemanneja,dobberi ja venäjänvinttikoira.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksianne kirjoitti:

Jos asutte kerrostalossa ja olette ottaneet koiran. Oliko sisäsiisteyden opettaminen helppoa?Miten koira sopeutui kerrostaloon? Ja minkälaisia koiria olette kerrostaloon ottaneet?

-minä-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu