Uni

Haluaisin vain sukeltaa. Kävellä mereen ja jäädä sinne. Sukellan. Kaikki ajatukset häviävät meren uumeniin. Kuulun tänne. En tarvitse maailmaa. Olen viimein onnellinen. puhallan keuhkoistani viimeisetkin ilmat ja tuntuu kuin samalla puhaltaisin sisältäni kaikki ne muistot mitä menneestä on.

Näen elämääni pieninä pätkinä ja samalla kaikki ne asiat jää entiseen. Näen lapsuuteni pienissä osissa, olin onnellinen. Näen nuoruuteni ja sen kasvun mitä minussa matkan varrella tapahtui. Olin usein onneton, mutta hetkittäin oli onnellinen. Näen sen kaiken pahuuden mitä olen yrittänyt turhaan unohtaa, kärsin. En kaipaa elämääni. Viimein näen mieheni ja yhteisen elämämme, kyyneleeni sekoittuvat suolaiseen meriveteen, epävarmuus. En halua palata, vaikka rakkaus tuntuu ylivoimaiselta.

Unohdan kaiken entisestä elämästäni ja aloitan uuden vaiheen. Vaivun syvemmälle. Olo on niin kevyt, mutta silti tunnun vaipuvan pohjaan. Jokin tarttuu käteeni. En näe mitään, tunnen vain kosketuksen. Kuulen kuiskauksen, ”et ole yksin, pian kaikki on paremmin.”

Ääni saa oloni entistäkin varmemmaksi ja vahvemmaksi. kaikki katoaa ympäriltäni. Olen viimein perillä, katson vielä taakseni ja näen kuinka kehoni vaipuu yhä syvemmälle. En tarvitse sitä enää, olen valmis. En ole koskaan tiennyt uskoako jumalaan. Nyt en tarvitse mitään mihin uskoa.