Haluaisin vain sukeltaa. Kävellä mereen ja jäädä sinne. Sukellan. Kaikki ajatukset häviävät meren uumeniin. Kuulun tänne. En tarvitse maailmaa. Olen viimein onnellinen. puhallan keuhkoistani viimeisetkin ilmat ja tuntuu kuin samalla puhaltaisin sisältäni kaikki ne muistot mitä menneestä on.
Näen elämääni pieninä pätkinä ja samalla kaikki ne asiat jää entiseen. Näen lapsuuteni pienissä osissa, olin onnellinen. Näen nuoruuteni ja sen kasvun mitä minussa matkan varrella tapahtui. Olin usein onneton, mutta hetkittäin oli onnellinen. Näen sen kaiken pahuuden mitä olen yrittänyt turhaan unohtaa, kärsin. En kaipaa elämääni. Viimein näen mieheni ja yhteisen elämämme, kyyneleeni sekoittuvat suolaiseen meriveteen, epävarmuus. En halua palata, vaikka rakkaus tuntuu ylivoimaiselta.
Unohdan kaiken entisestä elämästäni ja aloitan uuden vaiheen. Vaivun syvemmälle. Olo on niin kevyt, mutta silti tunnun vaipuvan pohjaan. Jokin tarttuu käteeni. En näe mitään, tunnen vain kosketuksen. Kuulen kuiskauksen, ”et ole yksin, pian kaikki on paremmin.”
Ääni saa oloni entistäkin varmemmaksi ja vahvemmaksi. kaikki katoaa ympäriltäni. Olen viimein perillä, katson vielä taakseni ja näen kuinka kehoni vaipuu yhä syvemmälle. En tarvitse sitä enää, olen valmis. En ole koskaan tiennyt uskoako jumalaan. Nyt en tarvitse mitään mihin uskoa.
Näen elämääni pieninä pätkinä ja samalla kaikki ne asiat jää entiseen. Näen lapsuuteni pienissä osissa, olin onnellinen. Näen nuoruuteni ja sen kasvun mitä minussa matkan varrella tapahtui. Olin usein onneton, mutta hetkittäin oli onnellinen. Näen sen kaiken pahuuden mitä olen yrittänyt turhaan unohtaa, kärsin. En kaipaa elämääni. Viimein näen mieheni ja yhteisen elämämme, kyyneleeni sekoittuvat suolaiseen meriveteen, epävarmuus. En halua palata, vaikka rakkaus tuntuu ylivoimaiselta.
Unohdan kaiken entisestä elämästäni ja aloitan uuden vaiheen. Vaivun syvemmälle. Olo on niin kevyt, mutta silti tunnun vaipuvan pohjaan. Jokin tarttuu käteeni. En näe mitään, tunnen vain kosketuksen. Kuulen kuiskauksen, ”et ole yksin, pian kaikki on paremmin.”
Ääni saa oloni entistäkin varmemmaksi ja vahvemmaksi. kaikki katoaa ympäriltäni. Olen viimein perillä, katson vielä taakseni ja näen kuinka kehoni vaipuu yhä syvemmälle. En tarvitse sitä enää, olen valmis. En ole koskaan tiennyt uskoako jumalaan. Nyt en tarvitse mitään mihin uskoa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin ilmeisesti on unohtui sanoa, että kovasti kaipaan kommentti jotenkin edes... Todellakin on kirjoittelun harjoittaminen vasta alkutekijöissään mutta kun kerta tänne asti laitoin!
Tämä juttu on nyt vain ilmestyi päiväkirjan yhteyteen.
MUTTA KOMMENTTIA MULLE!
Selkeät lauseet, napakkaa tekstiä tämä on kaikessa lyhykäisyydesään sisältää voimakkaita tunteita.
Tämä on yksi osa isommasta kokonaisuudesta.
Kirjoitus kertoo jonkin ihmisen viimeisistä hetkistä, eli mennään suoraan asiaan ja kerrotaan: joku on hukkumassa.
Palataan hukkujan menneisyyteen, jossa lapsuus oli onnellinen.
Lukijan saa tietää, että hukkuvalle on tapahtunut jotain pahaa avioliitossaan ehkä, sitä ei kerrota selvästi, vihjataan, että kyyneliä on ollut.
Tunnelmoidaan, tehdään itsemurhatapahtuma onnelliseksi luopumiseksi tuskallisesta elämästä. Lopussa kuoleva irtautuu ruumiistaan ja jää katsomaan mereen vaipunutta kehoaan. Hän yhtyy Olevaisuuteen.
Kyllä varmaan teksti on hyvä näinkin, mutta tästä pystyy myös jatkamaan. Esimerkiksi kirjoittaja voisi alkaa kertoa takaumaa, eli kaikesta siitä tapahtumasarjasta, mikä ihmisen vei näin traagiseen ratkaisuun.
Jatka kirjoittamista. Kyllä sinulla lahjakkuutta siihen piisaa!
Päädyin itsekin tuota jatkamaan... jotenkin innostuin pomppimaan ajassa ehkä vähän liikaakin! Mielestäni siis parempi näin lyhyenä mutta ehkä sitä vielä joskus jaksaa vääntää... Nyt ei enää! Kiitos kuitenkin sinulle kommenteista.. :)