Koirahoitola Loiskis iisalmi

Anonyymi-ap

Varokaa tätä yrittäjää. Mustamaalaa asiakkaita ja työntekijöitä. Jättää palkat maksamatta ja ei tee sopimuksia. Jos asiat eivät mene hänen mielen mukaan niin helvetti on irti. Lisäksi laittaa asiakkaille Palautekyselyitä joissa mollaa kouluttajan ja kertoo että kouluttajalla ei ole yritystä kohtaan puhtaat jauhot pussissa ja kieltää asiakkaita käyttämästä hänen palveluitaan jatkossa.Valehtelee kouluttajalle tämän saaneen huonoa palautetta vaikka olisi tullut hyvää palautetta. Koittaa maksaa pimeänä kuluja ja kiristää palaverilla ja sitten on valmis vasta maksamaan loput. Lisäksi hoitokoirilla ei ole luksusolot. Turvallisuutta ei ole mietitty ja sohvat lähtee huoneista jos koira on tuhonnut niitä. Raha on kaiken edellä. Ei osaa johtaa ja on epäreilu eri työntekijöiden kohdalla. Uimaan ei kannata viedä on saanut koirille kammoja. Nakkaa koirat veteen vaikka koira uisi ekan kerran. Ihan 4kk ikäiset pennutkin. Puhuu asiakkaille ilkeästi ja niistä selän takana. Sekä mustamaalaa muita saman alan yrittäjiä. Itse on aina oikeassa ja omasta mielestä tietää kaiken.

25

7259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi harmi kuulla tälläistä, ollaan käytetty hänen palveluitaan ja ollaan oltu kyllä aina tyytyväisiä. Koirauimala on todella siisti ja ollaan saatu aina asiakaslähtöistä palvelua ja koiratkin ovat tykänneet.

    • Anonyymi

      Ehkä tällaisia kirjoituksia ei kannata uskoa ennenkuin on itse kokeillut.

    • Anonyymi

      En tule koskaan käyttämään loiskiksen palveluita. Kullanmurua kun piti, potki asiakkaiden koiria ja riuhtoi lenkillä niitä. Aloittajan viesti on siis täysin totta. Facebook sivuilla ottaa negatiivisen palautteen huonosti vastaan ja poistaa huonot palautteet ja jättää vain positiiviset palautteet näkyviin. On myös todella tökerö asiakaspalvelija.

    • Anonyymi

      Asiaa

    • Anonyymi

      Itselle sama kuva jäänyt ikävä kyllä

    • Anonyymi

      Valitettavasti voin samaistua tähän kuvaukseen henkilöstä. Ei mitään välittämistä hoidettavistaan tai varsinkaan muista ihmisistä. Luulee tietävänsä kaiken ja että maailma pyörii hänen ehdoillaan. Vähän ihmeellinen tapa toimia... Rahasta kun puhuu niin menee johonkin selviytymismoodiin ja kieltämiseen saman tien.

    • Anonyymi

      Suosittelen myös seuraamaan hänen omia sivujaan. Sieltä näkee todellisuuden.

    • Anonyymi

      Puhuu pahaa asiakkaista selän takana. Raha edellä ja hän on tottakai aina oikeassa.

    • Anonyymi

      En suosittele minäkään... Maksut "kun hän haluaa", vaikka saat positiivista palautetta niin mikään ei riitä. Ei halua tehdä sopimuksia, yrittäjä jolta ostaa palvelun on hänen vallassaan eikä voi "sopia" muuta. Ei voi kuin ihmetellä millä tuo firma pysyy pystyssä!!

      Tarjoaa uinti + hierontapalvelua, hierotaan ensin sitgen uimaan - EI EI EI!!! Myös "kuntoutusta" - millä opeilla?? KUKAAN ammattitaitoinen koirahieroja EI MYY palvelua hieronta + uinti samalle kertaa!!

      Kiertäkää kaukaa!!

    • Anonyymi

      Hoitohuoneet pieniä,epäsiistejä ja huonekalut jopa vaarallisia eläimille. Ulkotarhat pienet ja vaarallisen huonossa kunnossa. Yrittäjä on hyvin epäasiallinen. Kouluttajat vaihtuu ,miksi? Hinnat koulutuksissa korkeat,mutta puitteet erittäin huonot. Ei voi suositella kenellekään.

    • Anonyymi

      Toiminta pelkkää rahastusta. Ihmiset luulee, että tuovat lemmikkinsä osaaviin käsiin, mutta todellisuudessa toiminta on vain huijausta. Markkinointiin käyttää ihmisten kuvia sivuillaan ilman lupaa, julkaisuun ei pyydä lupaa.

    • Anonyymi

      Muutaman kerran hänen kurssejaan on ollut vetämässä alan ammattilaisia, mutta pian nämäkin hävinneet vetämästä ryhmiä. Mielestäni tämäkin kertoo yrityksen kyvystä vetää ammatillista toimintaa.

      Omistaja viestittää ja jopa tyrkyttää palveluitaan, lähettelee viestejä yöaikaan. Kun on ollut tarve perua aika vaikka eläimen loukkaantumisen takia, omistaja ei ole suostunut ajan peruutuksiin - inhimillisyys ja ymmärrys on puuttunut.

      Mainostaa eläinten hoitoa Luxus- huoneissa. Ennen Luxus loman varaamista käykää hyvät ihmiset katsomassa, millaiset nämä Luxus huoneet oikein ovat.

      • Anonyymi

        Kyllä, häneltä jos erehtyy kysymään aikaa vaikka uintiin, niin hän ei jätä rauhaan, vaan pommittaa viesteillä ja tuputtaa palveluita. Peruin uinnin sen tuputtamisen takia.
        Olen paljon kuullut myös muilta huonoja kokemuksia ko paikasta.


    • Anonyymi

      ei osata osattu lyhentää koiran kynsiä!!?? sentään pesu ja kuivaus onnistuivat hinta huikeat 45e 3varttia,oli eka ja vika kerta moista koirtahoitoa!!!

    • Anonyymi

      tämän paikan omistaja ei edes tykkää eläimistä ja se kyllä näkyy palvelussa… on töykeä ja lenkillä vetää koiria jos hetkeksikään pysähtyy

    • Anonyymi

      Tämä on kyllä todellakin totta.. ikinä en veisi koiraani houtoon ihmiselle,joka riuhtoo lenkillä eikä anna koiran pysähtyä haistelemaan. Oma ego puhuu ja vahvasti- kaikessa toiminnassa, niin parisuhteissa,lasten kasvatuksessa kuin firman pitämisessä..hän on aina oikeassa ja jos olet eri mieltä oot paska tyyppi ja hän ei semmosta kattele. Onhan se näkyny mm. Vaihtuvissa miessuhteissakin..

    • Anonyymi

      Missä lienee oppinsa saanut? Eläinten pitämiseen, hierontaan ja uintiin.. aivan järkyttävää katsottavaa miten "uittaa" ja lenkittää koiria.

    • Anonyymi

      Älkää nyt häntä ihan lytätätä. Koiria metsästätävänä miehenä minulla on ja pentutreffeillä ollaan käyty siellä ja hyvin on mennyt. Hyviä vinkkejä ollaan kasvatukseen saatu. Ollaan uittamassa käyty ja hierottavana siellä ja mielestäni homma on toiminut. Olen ymmärtänyt että hänen altaan on välillä matto vedetty. Pitää sitä toistakin ymmärtää, yrittäjänä hänellä on kovat paineet välillä.

      • Anonyymi

        Anteeksi, kuka ja missä metsästää koiria?
        Toivottavasti ei kukaan!


    • Anonyymi

      Ymmärtää tottakai voi, mutta ei hyväksyä jos hänellä on kyseenalaiset keinot esim. markkinoida yritystään asiakkaiden koirilla. Saatikka se että hän itse mustamaalaa asiakkaita tai muita jotka hänen kanssaan erehtyvät yhteistyöhön. Ja sitä miten hän kohtelee eläimiä, sitä ei vaan voi hyväksyä. Taluttaa sillä samalla noutajahihnalla (kuristava..) poukkeuksetta kaikkia koiria. Niinkö toimii vastuullinen eläintenpitäjä?
      Kummasti se vika on hänen mielestään aina muissa mutta peiliin hän ei nöyrry katsomaan tai omia virheitään myöntämään.

    • Anonyymi

      Ärsyttää tuo jatkuva mainostus Varkaus puskaradiossa.Loiskis ei kiinnosta pätkääkään.Miksi lähtisimmee Iisalmeen?

    • Anonyymi

      Makkaralahden tunnelilla tuli läheltä piti-tilanne, kun tää nainen talutti kahta koiraa ja samaan aikaan katsoi puhelinta!!! Kauhistuin, sillä tunneli on ihan tarpeeksi vaarallinen ilman koiriakin. En uskaltaisi omaa koiraani hoitoon viedä.

    • Anonyymi

      Tuuli käy tällä tätillä muuallakin ku korvien välissä.. sen verran tiheään vaihtuu ukotkin

      • Anonyymi

        Tämä on huomattu.. kovin usein on uusi rakas kuvioissa.. hävettäis olla tän mies, toki ei pitkä pesti koskaan tunnu olevan. Vika lienee tässäkin tapauksessa aina miehissä. 😂


    • Anonyymi00026

      Se on ihana paikka, kiinki pian… harmii

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7492
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2916
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1134
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe