Olin liftannut matkailua-auton kyytii ja pariskunta pyysi minua jäämään yöksi, koska kello oli jo paljon ja minulla oli matkaa kotiin vielä 300 km.ä. Isossa matkailuautossa oli leveä takavuode, siihen mahtui hyvin kolmekin ihmistä rinnakkain nukkumaan. Aluksi parin mies nukkui keskellä ja minä ja nainen eripuolilla. Yöllä nainen kuitenkin heräsi ja kävi vessassa. Sillä aikaa mies oli kääntänyt kylkeä ja siirtynyt toiselle reunalle. Nainen tönäisi miestä, mutta kuorsaus vain lisääntyi. Sitten nainen tuli keskelle vuodetta nukkumaan. En saanut unta, kun mies kuorsasi. Nainen ei myöskään nukkunut. Hän kääntyi kylelleen minuun päin ja kokeili etumustani. Sitten hän nosti toisen säärensä läälleni ja hivuttautui hitaasti päälleni. " Ole hiljaa, ettei mieheni herää". Makasin liikkumatta selälläni. Nainen riisui yöpaitansa ja tunsin hänen rintansa rintaani vasten. Hitaasti hän liutti itseään alaspäin ja tunsin miten hän lantiota liikuttamalla etsi kaluni sisäänsä pikkarin puntista. Vain muutama kerta hitaasti sisään ja ulos ja minulta tuli. Aamulla joimme kahvia ja nainen oli ihan, kuin mitään ei oli yöllä tapahtunutkaan.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va651852Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661199- 139992
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu16891- 82655
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63642- 41638
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa99611- 45538
- 57537